Kaupunki, josta löytyy maailman paras olohuone ja muutakin pikkukivaa.

Mitä: A little piece of Lahti, part 1

Missä: Uudessa vanhassa kotikaupungissani

Milloin: Aina, vaikkapa tänä kesänä?

Töissä sitä saa kaikkea aikaan - ainakin ajatuksia. Eräänä iltana päivystin tyhjällä klubilla odotellen ukkosen ja rankkasateen laantumista. Mistä mä seuraavaksi kirjottaisin? Jossain aiemmassa postauksessa taisinkin jo ohimennen mainita, että kotikaupunkini on muuttunut menneen kevään aikana ja kuten profiilista näkyy, majapaikka on tätä nykyä Lahti. 5 vuotta Jyväskylässä on siis takana, joskaan opiskelut ei oo vielä aivan kokonaan ohi. Gradu juoksee paikoillaan, tosin aavistinkin ettei sitä juuri kesällä ehdi kirjoittamaan, ja muutama tentti plus verkkokurssi pitäis myöskin vielä suorittaa. Nämä kaikki hoituu kuitenkin täältä etelämmästä käsin, joten talven aikana kypsynyt päätös muutosta takaisin päin oli enää järjestelykysymys. Asunto löytyi huhtikuussa ja muuttokuorman hain muutamia viikkoja sitten. Kotikin alkaa pikkuhiljaa näyttää kodilta ja enää se on vailla oikeastaan vain sohvaa,  ja jotain muuta pientä, mitä sitten keräillä nurkkiin hitaasti ja harkiten. Eikai nyt esimerkiksi ruokapöydällä mikään kiire ole? Allekirjoittanut kun ei ole sellaista aiemmin omistanut, joten miksipä juosta ajan kanssa kilpaa nytkään.

Postauksen aihe ei kuitenkaan ole mun muutto tai uusi kämppä, vaan liittyäkseen edes hiukan blogin teemaan ajattelin kertoa uudesta vanhasta kotikaupungistani Lahdesta. Mitä täältä löytyy, mitä täällä on pakko nähdä (ja mitä välttämättä ei) ja mistä mä itse erityisesti pidän :). Tein eilen helteen ja ukkosen jyrinän siivittämän juoksulenkin akselilla Jalkaranta - satama - urheilukeskus ja olin vain entistä tyytyväisempi, että oon taas täällä. Eli ei sen enempää kuin vähempää: welcome on board, destination is Lahti.

Pakko heti alkuun todeta, että ihan ekana mulle tulee Lahdesta mieleen satama. Satama, satama ja vielä kerran satama. Se vaan on se juttu mikä täällä Suomen Chicagossa on niin hyvää. Jyväskylää yhtään väheksymättä ei näiden kahden kaupungin "laivaparkeista" voi edes puhua samana päivänä. Ravintolalaivojen, kahviloiden ja baananijätskipaatin lisäks voit viettää iltaa laiturilla jalat vedessä, hypätä rantakiviltä uimaan tai syödä Teerenrannassa maailman parhaita kolmioleipiä, jotka tunnetaan vielä paremmin jättitoasteina, sulameina. Useana kesäviikonloppuna sataman täyttää erilaiset tapahtumat aina mölkkykisoista beach volley -turnauksiin ja Suuriin oluisiin, pieniin panimoihin. Ja mikä parasta, satamaan mennessään ei tarvi stressata pukukoodeja sun muita. Voit pynttäytyä joko tuntikausia Vesijärvi-retkeäsi varten tai vaihtoehtoisesti poiketa juoksulenkin varrella samaiselle terassille yksille - usein myös vähän useammille. Lyhyesti sanottuna, satama on lahtelaisten olohuone.

Kulttuuria ja arkkitehtuuria rakastaville suosittelisin ehdottomasti Sibeliustaloa. Konsertti- ja kongressikeskus on muistaakseni rankattu yhdeksi maailman parhaista, juurikin akustiikkansa ansiosta. Puun, lasin ja vanhan punaisen tiilen yhdistäminen miellyttää ainakin allekirjoittaneen silmää ja istuu aika nätisti Vesijärven rantaan sataman jatkoksi. Konsertteja, musikaaleja ja jotain muutakin aina silloin tällöin löytyy siis tämän katon alta, joka kätkee sisälleen myöskin Finlandia-klubin. Vanhassa tehdashallissa sijaitseva klubi keskittyy lähinnä rock-musiikkiin, kun varsinainen Sibeliustalo saleineen on sitten muiden tyylisuuntien koti. Yksi monista aikomuksistani onkin hyödyntää nyt entistä paremmin Lahden kulttuuritarjontaa, erityisesti musiikin saralla. Harmittaa vaan, kun Apollo liveklubi kävi vain kääntymässä täällä ja välillä tuntuu, etteivät lahtelaiset oikein lämpeä uusille ideoille ja paikoille. Vai eivätkö perustajat sitten jaksa ottaa tarpeeksi kauan hämäläisten heräämistä? No, onneksi on vielä kuitenkin jäljellä jotakin muuta.

Satama ja Sibeliustalo iltavalaistuksessa, kuva täältä

Sibeliustalon vanhaa, entisestä puusepäntehtaasta saneerattua puolta

Loppuviikosta kutsuu nimittäin Lahden tori ja Lahden Yöt. Kyseiset kaupunkifestarit on valloittanu keskustan jo kahdeksana vuotena mutta mä oon osunut paikalle vasta kerran. Jospa tästä rakentelisikin pikkuhiljaa perinnettä? Tänä vuonna lähdetään parin hyvän kaverin kanssa kurkkaamaan torstain esiintyjiä ja tuolloin estradille nousee Jukka Poika, Maija Vilkkumaa, Jenni Vartiainen ja Apulanta. Ei välttämättä huono setti ollenkaan, uskaltaisin väittää. Näistä Jukka Pojan ja Jennin näen ensikertaa livenä, joten odotukset on ehdottoman korkealla! Lahden Öiden lisäksi vierailemisen arvoisia musiikkitapahtumia ovat ainakin Jazztori ja Isojano. Näitä kahta voin ite suositella, muista voitte kysellä tarkemmin joltain, joka on kolunnut läpi useampia happeningeja. Menneenä viikonloppuna Mukkulan rannalla oli esimerkiks käynnissä Summer Up -festarit, jotka lienee yhdet Suomen suurimmista, hiphopiin keskittyvistä kemuista. Maybe next year, enkai mä vielä liian vanha sinne ole?

Rockcoverbändi Bulldog Apollossa viime kesänä

Kun nyt lähdettiin kulttuurista puhumaan, niin jatketaan samalla linjalla vielä hetki. Pikku-Veskulla, lahtelaisille tutummin Karirannassa, soi nimittäin Pohjoismaiden suurimmat vesiurut. Suomeksi siis musikaalinen suihkulähde - eli mikä? Suihkulähde siis elää ja soi musiikin tahdissa ja ainakin syysiltaisin taivaan tummetessa se saa seurakseen myös valo- ja värishow'n. Varsinaisia näytöksiä järjestetään alkukesästä aina loppuvuoteen saakka ja etenkin Itsenäisyyspäivän show on näkemisen arvoinen. Muuten kyllä kehotan välttämään Karirannan (nuorten kielellä Karis) seutua, etenkin viikonloppuiltaisin ja oikeastaan muinakin lämpiminä kesäiltoina. Ok, päivällä se on ihan kiva piknikpaikka mutta auringon laskiessa rantaan kerääntyy koko Lahden nuoriso ja laitapuolen kulkijat pussikaljalle, eikä edes lenkillä puiston läpi (ja kovaa) juokseminen ole kovin miellyttävä kokemus. Päiväsaikaan kannattaa kuitenkin Pikku-Veskulla vierailla ja yrittää bongata vaikkapa albiinosorsa! <3 Muuten nuo Vesijärven rannat on kyllä lenkkeilyseutuina aivan ykkösiä. Nyt kun näyttää siltä että postaukselle tulee mittaa hieman enemmän, niin taidankin jättää jotain myös toiseen osaan... Muun muassa Lahden hyväksi havaituista ja vierailemisen arvoisista urheilupaikoista pääset lukemaan sitten hieman myöhemmin.



Vesiurut Pikku-Veskun rannassa, kuva täältä

Kesäisiin fiiliksiin sopii mielestäni loistavasti myös kesäteatteri, jonka oon näin hmm, vanhemmiten(?) löytänyt taas uudelleen. Lapsena äiti vei meitä pellava- ja porkkanapäitä mukanaan kaikenlaisiin kesätapahtumiin sisältäen myös teatterit ja kyllähän mä niistä tykkäsin! Sitten tuli tietysti se pakollinen angstivaihe ja muutoinkin kiinnostus kaikenlaisiin yleisötapahtumiin lopahti. Obs! Siitä olen kuitenkin ylpeä, ettei mun tieni koskaan vienyt Karikseen nauttimaan sitä vaivoin hankittua Ofelia-pulloa tai El Tiempoa. No mutta, takaisin todelliseen draamaan, vaikka tokihan sitä pussikaljoittelussakin riittäisi :). Viime vuosina kipinä kesäteattereihin on kuitenkin syttynyt uudelleen ja mikä oliskaan parempi tapa viettää lämmintä kesäiltaa, kuin kiivetä katsomoon kourassaan vanha kunnon vichy - tietystikin siinä ainoassa oikeassa lasipullossa ja väliajalla ihan vaan leppoisasti sulanut jätski tai karrelle palanut makkara. Jihaa! Ja kyllä, mun makkaran pitää olla sitten reippaasti musta. Tänä kesänä teatterikausi odottaa vielä korkkaamistaan mutta muutamia, aiempien vuosien suosikkeja mainitakseni tässä pari: Pesäkallio, Heinäsuo, Honkalinna ja tietysti myös Heinolan kuuluisuus, joka onkin sitten ihan oman kokoluokkansa spektaakkeli. 


Luulisin että tähän kohtaan on aika sopiva paikka vetää viiva osien yksi ja kaksi välillä. Asiaahan olisi loputtomiin, mutta meinasin tällä kertaa jatkaa Lahti-tarinointia vielä ravintola- ja urheilutarjonnan osalta. Näin kesällä on sitäpaitsi äärettömän vaikea tarinoida talvisista jutuista, joten ne ehkä suurimmissa määrin odottakoot sitten vuoroaan siihen saakka, kun lumihiutaileita alkaa taas putoilla tänne talviurheilun mekkaan. Niin ja talvikaipuuta poteavat voivat toki vilkaista aiemman postauksen Salppurin kisoista, joka tekee poikkeuksen: niitä ei saa unohtaa edes kaikkein helteisimpinä heinäkuun hetkinä. Eikai tässä tältä erää muuta kuin bienvenidos a Lahti - mä olen jo täällä. Part 2 seuraa, kun kirjoittaja saa jälleen ajatuksensa kasaan.

Makujen ja värien paratiisi.

Mitä: Thaikeittiö

Missä: Aitojen hymyjen maassa

Milloin: Kun haluat makuja, värejä ja tulisuutta - keskellä Suomen kuumaa kesää

Meinasin aluksi pahoitella pitkää hiljaiseloa blogini tiimoilta, mutta enpäs pahoittelekaan. Kun tämä blogi sai alkunsa - tai tarkemmin sanottuna syntyi uudelleen ja erilaisena - oli sen yksi pääajatus se, ettei mun tarvitsisi stressata kirjoittamisesta ja vahtia kalenteria jatkuvasti postausten osalta. Ja tämä fiilis siis pysyköön edelleen, sillä musta on kiva kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu ja siihen on aikaa sekä mielenkiintoa. Siitäkin huolimatta, että välillä tauko venyisi kuukausien mittaiseksi! Muutenkin tää alkukesä on mennyt niin vauhdilla, ettei ole juurikaan jäänyt ylimääräistä aikaa töiden, muuton ja alkukevättä kuormittaneiden rästiopintojen jälkeen. Kyllä, asun siis tätä nykyä Lahdessa ja Jyväskylä on lähestulkoon muutamaa tenttiä lukuunottamatta taaksejäänyttä elämää. Nyt sitten on juhannuskin ohi, kesä muka puolvälissä (hui) ja mulla pelkkää aikaa, heh. Tällä hetkellä nautin ilta-auringosta vanhempieni kotiterassilla ylhäisessä yksinäisyydessä, seuranani lasi valkkaria ja isosti hyvää musiikkia. Edessä parin päivän vapaat ja Foreca lupaa sen verran hyvää, että on lähes mahdotonta olla hymyilemättä :). Viime viikkoon mahtui niin paljon kaikkea, että tekee varmasti hyvää olla hetki vain aloillaan. Tosin palaisin viime viikon vilskeeseen mieluusti vaikkapa heti, vähät väliä mustista silmänalusista sun muista, jotka näkyy kilometrien päähän saakka.

No mutta varsinainen topic oli siis thaikeittiö, joka on saavuttanut kovan kamppailun jälkeen hopeasijan top3 -ruokakulttuurilistallani. Ensitreffit kyseisen keittiön kanssa on käyty jo vuosia, vuosia sitten mutta suhteemme syveni merkittävästi joulukuussa 2004, kun vierailin ensi kertaa Kaukoidässä. Kuten monet varmasti tietävät, matkaan sisältyi paljon muutakin kuin ruoka ja päällimmäisenä mieleen on jäänyt jotakin hurjalla tavalla ikimuistoisempaa, pysäyttävämpää ja elämänarvot uuteen järjestykseen laittanutta. Kaiken koetun jälkeen nuo tapahtumat, ihmiset, miljöö ja jopa se fantastinen ruokakulttuuri kuitenkin nivoutuivat yhdeksi suureksi keräksi ja lyhyesti sanottuna se, mihin thaikeittiössä (kuten myös koko Thaimaassa) alunperin ihastuin, on sen kokonaisvaltaisuus. Ja voi pojat, ne värit ja se taito <3. 

kuva täältä

Faktat voitte taasen lukea Wikipediasta, keittokirjoista tai mistä ikinä haluatte, sillä tarkoitus ei ole kirjoittaa uutta keittokirjaa tai historiikkia, vaan herätellä eloon lähinnä omia makumuistoja tuolta sateenkaaren toiselta puolen. Pidemmittä puheitta siis niihin muistoihin, jotka ovat vuosilta 2004 ja 2006. Molemmat reissut suuntautuivat Andamaanienmeren rannalle ja majapaikkana toimi Aonang, josta sittemmin on tullut melkoinen turistipyydys. Etenkin vuonna 2004 paikka oli vielä melko ainutkertainen ja turistivapaa mutta jo 2 vuoden aikana tapahtunut muutos oli hurja. Makukokemukset eivät kuitenkaan rajoittuneet ainoastaan sinne, vaan viikkojen aikana tuli reissattua Eteläisessä Thaimaassa ristiinrastiin. Ruokaan matkailijoiden määrän lisääntymisellä ei kuitenkaan ollut negatiivista vaikutusta vaan päinvastoin, kaikki maistui lähestulkoon paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Mikä thaimaalaisessa keittiössä sitten osataan ja mikä sieltä nousee erityisesti esiin? Mielestäni kolme tärkeintä tekijää thairuoan erinomaisuuden takana ovat ehdottomasti tuoreus, mausteet ja aika. Ja että miksi?

Maantieteellinen sijainti, lämpö ja meri takaavat sen, että tuoreita raaka-aineita on aina saatavilla ja ne ehditään myös käyttää, ennen kuin parasta ennen on mennyt ohitse. Itselleni käy ainakin usein niin, että reissuilta palatessa puhkuu intoa kokeilla kaikkea juuri uutta oppimaansa myös kotimaassa, kunnes havahtuu siihen, ettei homma toimikaan samalla tavalla tai mikään ei vaan yksinkertaisesti tunnu miltään. Helposti näin käy myös ruoan kanssa: vaikka kuinka ostaisit aitoa ja alkuperäistä kaukomailla maistamaasi raaka-ainetta kotimarketin hyllystä, niin ei se ole koskaan täysin sama ja yhtä hyvää. Eli paras lääke on uusi matka joko takaisin hyväksi havaittuun makumaahan tai jokin täysin uusi suunta, hyppy kenties tuntemattomaan. No. Merenelävien ystävänä mun sydämeni Thaimaan matkoilla ovat vieneet ehdottomasti kalat ja äyriäiset. Usein sitä ei ole ollut mitään hajua esimerkiksi kalan nimestä mutta mitäpä tuosta, kun kerta toisensa jälkeen ruoka on aina huippuhyvää. Mereltä pyydystetyn saaliin lisäksi tuoreus näkyy hedelmissä, vihanneksissa jne. Vierailut ruokaplantaaseilla ja kurkistus paikallisten omavaraisuuteen, joka tapahtuu 110%:n panostuksella on niinikään jotakin sellaista, mikä on ehdottomasti koettava itse omin silmin ja käsin. 

No ne mausteet sitten. Limettimehu, sitruunaruoho, korianteri ja inkivääri. Kookos, suuri rakkauteni valkosipuli, useanlaiset ja -väriset chilit sekä tuoreet yrtit. Tarvitseeko sitä kulinaristi loppujen lopuksi muuta? No ei, paitsi taidon osata käyttää näitä kaikkia. Uudessa kodissani yksi ehdottoman isoja pluspuolia on lasitettu parveke, jolle paraikaa suunnittelen minikasvihuonetta ja yrttitarhaa. Yrttejä on idätelty ja taimia kasvateltu jo aikaisesta keväästä lähtien, joten nyt odotan vain sitä hetkeä, jolloin voin siirtää ruukut ja purkit ilta-auringon lämmittämään kesähuoneeseeni äitini multasormisesta huomasta. Mä olen aina rakastanut mausteista ruokaa - enkä nyt tarkoita pelkästään tulista, vaikka siitäkin tykkään. Tärkeintä on se, että ruoka maistuu ja siitä saattaa erottaa useita eri makuja sekä niiden välisen harmonian. Oho, kuulostipa tuo jo Hans Välimäeltä. No, joka tapauksessa. Useammassakin thaikeittiöopuksessa puhutaan harmoniasta 5 perusmaun välillä, jotka ovat suolainen, makea, kitkerä, tulinen ja hapan. Thairuokaa kehutaan juuri siitä syystä, että siinä on useimmiten onnistuttu luomaan tämä kyseinen harmonia, jolloin mikään maku ei ole liian vahva muttei myöskään jää toisten varjoon. Onkohan ruoanlaitto muuten jo oma tieteenalansa? Jos ei, niin siitä pitäisi kyllä viimeistään nyt tehdä sellainen.

Mausteisiin vielä. Jos vierailet Thaimaassa tai ylipäänsä jossain hyvästä ruoanmaustamistaidosta tunnetussa maassa, niin poikkea ihmeessä paikallisille ruokamarkkinoille. Sieltä saat aidot, alkuperäiset ja lisäaineettomat mauntuojat myös omaan maustekaappiisi ja voin vannoa, että toimii todellakin paremmin kuin ne, joita löydät tuontitavarana monen välikäden kautta täältä Suomesta. Älä myöskään pysähdy niihin turistikojuihin, joissa on pieniin muovi- tai paperipusseihin pakattuja ns. maustenäytteitä, vaan osta kaikki mahdollisimman läheltä luontoa ja viljelijöitä. Tällöin saat juurikin sitä mitä haluat ja oikeaan hintaan,  absolutely. Ainiin! Turistikojuista tuli mieleen myös se, että ainakin thairavintoloiden kohdalla ulkonäkö usein petti. Ne fiineimmät ja ulkoisesti parhaimmannäköiset paikat eivät olleetkaan niitä suurimpia kulinarististen kokemusten tarjoajia vaan täysin nurinkurin. Maukkaimmat annokset löytyy nimittäin paikallisten suosimilta toreilta, joilla istutaan muovisilla puutarhatuoleilla tai katukivetyksellä. Hinta-laatu -suhde on enemmän kuin kohdillaan ja ruoka tulee markkinatyylille uskollisesti suoraan tulilta: taatusti vastavalmistettua ja saatat itse seurata kypsentämistä sekä maustamista. Mikset myös maistaisi ja oppisi myös itse tekemään indokiinalaisia maustetahnoja: Thaimaassa pääset varmasti kokeilemaan ainakin punaista ja vihreää currytahnaa, jotka tehdään alusta loppuun saakka kivihuhmareessa murskaamalla tuoreet ainekset halutun hienoksi tahnaksi.

Viimeisenä sitten se aika. Mikä ihmeen aika? Edelleen musta tuntuu siltä, että meillä Suomessa ei oikein osata ottaa syömistä muuna kuin itse tarkoitukseen viittaavana ja nimenomaisena syömisenä. Ruoka pöytään, kiireellä mahaan ja eteenpäin, that's it. Ok, täytyy myöntää että kyllähän viime vuosina tuo ajatusmalli on hieman muuttunut täällä Pohjolassakin ja nimenomaan siihen parempaan suuntaan - on enemmän aikaa istua alas, seurustella ja syödä sen pidemmänkin kaavan mukaan. Muistan lapsuusvuosien ystävänkirjat ja kuinka eräs koulukaverini kirjoitti harrastukset-kohtaan syöminen. Mielestäni siinä on aika hyvä lähtökohta sille, mitä eri ruokakulttuureihin ja uusiin makuihin tutustumisen pitäisi olla. Harrastus, joka vaatii ja saakin viedä aikaa ollen samalla tärkeä osa koko elämää. Thaikeittiössä aika näkyy mun mielestä kaikkialla. Se, että niitä vuorokauden tunteja on todella uhrattu ruoanvalmistukseen ja erityisesti esillepanoon. Monesti kuulee ihmisten sanovan että ei se näkö vaan se maku mutta itse olen kyllä vähän eri mieltä :). Molemmat yhdessä tekee kokemuksesta ainutkertaisen ja kukapa nyt ei esteettisesti miellyttävää annosta katselisi? Thaimaalaiset kokit ovat muuten yksiä maailman taitavimpia veisten käyttäjiä. Porkkanoista ja kurkuista syntyy taideteoksia nuudelikeon päälle ja katkarapukeittoa koristavat sitruunaruohosta punotut sydämet. 

Thaikeittiön upeannäköiset ja myöskin -makuiset annokset ovat siis vieneet sydämeni, totaalisesti. Nyt joku kuitenkin kysyy, että eikö koskaan eteen ole tullut jotain epämiellyttävää. Voi kyllä. Tällöin on kuitenkin yleensä käynyt niin, että makumaailmat kokin ja syöjän välillä ei vain ole kohdanneet tai se olisi vaatinut hieman lisää totuttelua. Tosiasia on siltikin se, että mitään hyvää et voi löytää, jos et uskalla ensin kokeilla ja erehtyä. Kuinkas monta kertaa siihen nyt vaadittiinkaan, että ihminen tottuu uuteen makuun ja lopulta oppii myös pitämään siitä? Can't remember. Ainiin, yksi pieni juttu jota en muuten tässä niin erinomaisessa, hopeasijan saavuttaneessa keittiössä pysty ymmärtämään: Miksi se on aina oltava se ikuinen Singha siihen ruoan kylkeen eikä vaikkapa kylmä ja helmeilevä valkkarilasillinen palmun katveessa? Allekirjoittanut viinin suurkuluttaja ei tajua, joten opittavaa löytyy siis yhä.

Voisin tähän lopuksi todeta, että thaimaalainen keittiö on pitkälti ollut rakentamassa juuri mun omaa ruokafilosofiaani. Tuorein aineksin, hyvässä seurassa ja aikaa säästelemättä. Jos ja kun pystyt valmistamaan ruokasi alusta asti mahdollisimman omin käsin, niin et tule juurikaan pettymään. Ja vielä kun tiedät mitä teet - edes hieman sinnepäin - niin aina parempi :). On muuten todella fiksua kirjoittaa tällaista postausta hieman ennen puoltayötä ja vieläpä silloin, kun on syönyt päivän aikana vain salaatin ja jääkaappi huutaa tyhjyyttään. Taidanpa siis mennä näkemään unia Tom yam kungista ja Kaeng khio-waanista. Ja niille eksyneille lukijoille, jotka miettivät seuraavaa postausta tai erityisesti sitä, kuinka pitkä tauko tällä kertaa koittaa, niin... Vielä on paljastamatta ruokakulttuurien top1 ja aiemmin mainitsemani Barbadoksen reissun lisäksi suunnittelulistalla on myös eräs toinen, hieman aiemmin tuulta purjeiden alle (toivottavasti) ottava matka. Tästä lisää myöhemmin, tällä kertaa nopeammalla postausvälillä. Ehkä. Tulisia unia <3.