Barbados, it has stolen my heart - Part 3.

Mitä: Pakomatka Suomen kaamoksesta Karibian lämpöön

Missä: Barbados

Milloin: 24.-29.11.2011 - viimeinen kolmannes parin viikon reissusta

Alkuun pahoittelut siitä, että Barbados-stoorin 3. osa viipyi näin pitkään. Koko alkuvuosi on ollut tuhannen hektistä, kun on saanut sovitella täyspäiväistä työntekoa, gradua ja proseminaaria yhteen kaiken muun (ai minkä?) elämänsä kanssa. Nyt pikkuhiljaa on kuitenkin päässyt arkeen kiinni ja nuo ***** kouluhommat alkaa olla voitonpuolella, joten ehkäpä aikaa blogillekin on taas hiukan enemmän. At least that's what I hope. Rentoutumishetkiä tähän vuoteen ei ole vielä liian montaa mahtunut ja tiedän valitettavasti jo nyt, että reissun viimeisten päivien kertaaminen ottaa allekirjoittaneelle koville. Ihan äkkiä ei nimittäin ole mahdollisuutta lähteä uuteen reissuun, mutta jospa viimeistään ensi talvena keksisi taas jotakin. Mutta sitä parempaa odotellessa, tässä Barbados-loman viimeinen kolmannes. 

Torstai 24.11.

Torstaiaamun kaava oli sama kuin viikkoa aiemmin: kun aurinko lämmitti tarpeeksi, niin hypättiin autoon ja nokka kohti Boatyardia. Kyllä, autoon. Eikä ihan mikä tahansa auto vaan punainen ja pieni Mini Moke (kuvia seuraa myöhemmin), johon mahtui helposti kummitytön perhe ja kaupan päälle vielä kaksi lähes yhtä pientä tyttöä rantakasseineen. Kyseisen auton sai vuokrattua neljäksi päiväksi 400 paikallisen dollarin hintaan. Kuten aiemmissa postauksissa kirjottelinkin, niin busseilla saarella pääsee liikkumaan tosi kätevästi, mutta jos haluat jonain päivänä lähteä omatoimisesti kiertelemään ja välttää reggaebussien tungokset sekä bajan-aikakäsityksen mahdolliset viiveet niin mikä ettei. Tällöin auton vuokraus on suositeltavaa - kunhan muistat vasemmanpuoleisen liikenteen ;). Pikkulauantai oli poikien osalta ylläriylläri venynyt taas kukonlauluihin, joten saatiin viettää koko aamupäivä keskenämme Boatyardin musiikeista ja juomaämpäreistä nauttien.

Varsinainen ohjelmanumero päivälle oli syvänmerenkalastus, only for guys but... Kanadalaisvahvistuksemme nukkuikin sitten pommiin ja kun muut pojat olivat soitelleet tämän perään useita kertoja ilman vastausta, niin mä sitten uhrauduin kalaksi kalastajaksi kanadalaisen paikalle. Syvänmerenkalastus on jokseenkin suosiossa Barbadoksella ja Bridgetownin satamassa törmää usein melko hulppeisiin kalastusveneisiin. Me hypättiin tällä kertaa Cannon -nimisen järjestäjän paattiin, jota oltiin suositeltu useammasta eri suunnasta. Neljän tunnin kalastusreissu 7 hengeltä (pommiin nukkunut juhlijakin siis ehti laivaan juuri ennen sumutorvien soittoa) maksoi 1000$, joka lienee aika perustaksa. Kyseistä yritystä kehuttiin miehistön ammattitaitoisuuden vuoksi ja kaikkensa kyllä tekivätkin, että turistit olisivat saaneet kalaa. Korjaan, big fish! Cannonin viikko-ohjelma oli sen verran jo buukattu, että jouduttiin tyytymään iltapäivän reissuun, klo 14-18 ja tällöin ei tietääkseni kaikkein paras syönti ole. Saalis jäi siis muutamaan tonnikalaan, kun aamupäivän ryhmä oli napannut muiden muassa pari suurta king fishiä. Muita tyypillisiä "mato-onkeen" tarttujia noilla vesillä ovat flying fish, marlin ja dolphin fish. Varmin saanti (kalan, ehkä muunkin...) lienee kuitenkin Oistinsin perjantaikarkeloissa, joista lisää alempana. 

Kalastusreissun fiilis oli kuitenkin laihasta saaliista huolimatta kiva. Oli hauska nähdä vaihteeksi jotain muuta kuin ranta- ja bile-elämää sekä päästä katselemaan niitä valkoisen hiekan uskomattomia biitsejä mereltä käsin. Kalatkin saatiin valmiiksi perattuina mukaan ja vieläpä taksikyyti botskin omistajalta takaisin Gapiin. Tarkoituksena oli alunperinkin kokata mahdolliset kalat itse ja suunnitelmasta pidettiin yhä kiinni, vaikkei niitä marlineita tullutkaan. Siispä käytiin kotimatkalla täydentämässä illan ruoka-ainesvarastoa JB's Complexin kautta ja kala-altaasta tarttui omien tunien lisäksi matkaan doplhin fishiä ja marlinia. Illallisporukan koko oli 11 henkeä ja paikkana toimi kummitytön perheen terassi. Itse kokkailtiin riisit, valkosipulileivät ja fetasalaatti kalojen kylkeen mutta itse pääruoka jätettiin maestron haltuun. Divi Southin ystävällinen kokkisetä nimittäin pyöräytti päivän saaliin pannulla ja aiiii että! En ainakaan muista, milloin olisin yhtä hyvää kalaa syönyt. Kelpaisko?

Ilta ei suinkaan päättynyt kalaherkkuihin, vaan jatkui jo perinteiseen tyyliin Divin minigolfradalla. Sama vanha jengi kasassa ja armoton kisailu. Pienimpiä tyttöjä lukuun ottamatta naisväki tosin tyytyi tällä kertaa valokuvaajien rooleihin ja miehet sai taistella pareista ja birkuista. Viimeisille väylille ois jälleen kerran tarvittu otsalamppuja - ehkä niiden täysien banks-korien kantaminen hidastutti itse tarkoitusta, mikä ikinä sitten olikaan? Ennen puolta yötä pojat hyppäs linjan viimeiseen bussiin ja aikoivat kuulema kampukselle nukkumaan. Tompankin kisakunto jostain syystä petti, joten oli aika kutsua paikalle edellisiltana tutuksi käynyt baarimestari näyttämään vielä niitä Gapin illanviettokulmia, jotka oli jostain syystä aiemmin jääneet paitsioon. Ennen kukonlauluja ja reggaebiittejä löysin kuitenkin tien takaisin hotellille ja muutamien kop kop -tunnustelujen jälkeen ovikin aukesi! Hyvää yötä, vähiin käy ennen kuin loppuu.

Perjantai 25.11.

Montaa tuntia ei ehtinyt perjantai vanheta, kun jo Maijan kanssa löydettiin itsemme Divin parkkipaikalta ahtautumasta pienen ja punaisen Mini Moken kyytiin. Tällä kertaa edellispäivän ennätys rikottiin ja kyytiin mahtui 7 henkeä tavaroineen. Suunnitelmissa oli lähteä tsekkailemaan Barbadoksen West Coastia, joka on etenkin hienoista luksusta matkaltaan etsivien suosiossa. Tämä tuli huomattua jo menomatkalla Manchesterin kentällä, kun kuuntelimme rouva X:n tarinoita. Muuan Tiger Woodskin vihittiin muuten länsirannikon hiekoilla, mutta ei siitä sen enempää. Koko suhdekin kun on jo siirtynyt historian kirjoihin. Ennen merta ja perjantaihengailua aurinkotuoleissa lojuen pysähdyttiin muun muassa supermarketissa ostoksilla ja Sandy Lanen golfkentällä. Paikallisoppaamme vei meidät erään palmun juurelle ja kyllä - se sijaitsi keskellä yhtä kentän väylistä, mutta golfareita ei juurikaan näkynyt. Oliko sitten liian aikaista vai ei tarpeeksi rahakkaita turisteita vielä saarella? Oli siis ruhtinaallisesti aikaa viritellä kameroita ja poseerata spiraalipalmun kera!

Sandy Lane Golf Course

Ramschackle beach bar

hyvin mahtuu!

Palmun juurelta matka jatkui kohti perjantain määränpäätä, Ramshack bayta ja Ramschackle beach baria. Nyt tulee taas näitä hyviä vinkkejä "Miten löydät perille". Kulje länsirannikkoa pitkin Holetownin keskustan pohjoispuolelle, paikan nimi on Mount Standfast. Etelästä tultaessa pinkin betoniaidan ja hotellin jäädessä vasemmalle puolen tietä olet jo lähellä. Vielä vähän eteenpäin, niin löytyy parkkipaikka oikealta puolelta, pienoisessa rinteessä. Auto parkkiin ja alas rantaan Lonestar Restaurant -kylttien kohdalta tai mistä ikinä pääsetkään sukkuloimaan :). And there you are! Turkoosi meri edessä ja rum punchit sekä mielettömän hyvät smoothiet odottavatkin jo juojaansa. Ainiin, pojat kera espanjan opettajattaren ehtivät samaan kohteeseen puolenpäivän tienoolla. Barbadoslaiseen tapaan maksoit jälleen aurinkotuolista 10 dollaria päivältä ja sait käyttää sen Ramschacklen ruokatilaukseen. Hintaesimerkkeinä wrapit 18$ ja smoothiet (ilman tai alkoholin kanssa) 10$. Kyseinen rantabaari on vanhemman englantilaisherran omistuksessa ja muutenkin henkilökuntaan näytti kuuluvan barbadoslaistuneita vaaleaihoisia. Muutamia viikkoja aiemmin baarissa ja biitsillä oli kuulema vieraillut suomalainen, kuuluisa iskelmälaulaja. Löytyisikö sisäpiirintietoa, oliko kyseessä Danny vai Ressu Redford?

Kyseisellä biitsillä pysähteli kohtuullisen usein katamaraaneja ja pikaveneitä lounaspaussille sekä snorklailemaan jättikilpikonnien kanssa. Uskalsipa kummityttö 6-veekin sadan metrin päähän sukeltelemaan kera kilppareiden :). Loppupäivä kului nopeaan: syöden, juoden, pieniä sadekuuroja pakoillen ja hiekkalinnaa tyttöjen kanssa rakentaessa. Varsinainen action koettiin kuitenkin paluumatkalla Gapiin illan hämärtyessä. Mitä turhaa vetää avoauton päälle kattoa, vaikka sadepilvet lähestyy uhkaavasti. Mieluummin kastutaan läpimäriksi ja viiletetään valtatietä pitkin kohti kotia tukista ja aurinkolaseista kiinni pitäen. Kunnes sitten pari kilometriä ennen määränpäätä pysähdytään ja kastutaan vielä enemmän kattoa laittaessa, ahah! Mutta olipahan pojilla hauskaa kun myöhemmin kerrottiin meidän pikkuajelusta ja muutamalla ohiajaneella myös... Baywatchissa odotti kuitenkin lämmin suihku ja kuivat vaatteet, joten lopputulemana yksi hauska kokemus lisää ja ennen kaikkea erityisen kiva päivä takana. 

Iltakymmeneltä hypättiin bussiin kohti Oistinsia ja perjantai-illan kalamarkkinoita, minä, Maija, Tomppa ja Sari tyttöjen jäädessä hotellille lapsenvahdin kanssa. Oistins Fish Festival järjestetään paikallisten, kalastuksen parista elantonsa saavien tueksi käsittääkseni lähes joka perjantai, ainakin sesonkiaikaan. Okei, tarjolla on kalaa monessa eri muodossa ja voin suositella muun muassa blue marlinia. 20$:lla sai ihan mielettömän annoksen ja halpaa banksia (3 kpl 10$) tai rum punchia kylkeen, niin jo alkoi festaritunnelma löytyä. Kalan lisäksi markkinoilta löytyy elävää musiikkia kahdelta eri lavalta, lyhyesti sanottuna toisella on reggaebileet ja toisella lavatanssit. Musiikin lisäksi kojuja, jotka ovat täynnä paikallisia käsitöitä ja koruja, astioita, coconut wateria ja niin edelleen. Tuli fiilis, että näissä perjantai-illan karkeloissa turistit ja paikalliset olivat todellakin yhtä eikä karibian jo-niin-tutuiksi-tulleet sadekuurotkaan haitanneet menoa. Puolen yön jälkeen hivuttauduttiin kohti Gapia ja jo aiemmin kantapaikaksi muodostunutta Mc Bridesia. Paikka oli tällä kertaa täydempi kuin koskaan aiemmin ja totta puhuakseni nyt ahdisti. Vessaan ei uskaltanut lähteä raivaamaan tietä läpi tanssilattian, sillä vaihtoehtoina olisi ollut joko litistymistukehtumiskuolema tai sitten 152 käsiparia pitämässä susta kiinni ties mistä, niin että pakoreittiä ei yksinkertaisesti ole. Ei siis vessaanmenoa tuona iltana! Pilkkuun asti kuitenkin jaksettiin ja siitä sitten siirryttiin hotellin viereiselle hodarikioskille, joka btw on saaren paras! Poikien kokemus 4kk ajalta. Hodari maksaa 3-5$ ja siitä lähtee suurempikin nälkä, kun valitsee sämpylän täytteitä turvoksiin. Puoli neljältä tuli nuijanukutus ja kohti lauantaiaamua.

Fiiliksiä festivaalikujilta

The dinner is ready

Local arts and crafts

Bilelavan meininkiä

Breakdancea ja reggaerytmejä

Lauantai 26.11.

Perjantai-lauantai -yönä iski sitten kunnon rankkasade, lähes tulkoon myrsky. Kun aamulla varovasti uskalsi raottaa parvekkeen ovea, niin vastaan tuli läpimärät laatoille pudonneet pyyhkeet ja sellainen tuulenvire, että oli parempi mennä kalantuoksuisine hengityksineen vielä hetkeksi peiton alle. Ei siis kiirettä nousta, vaikka toisaalta sade ja myräkkä vähän harmittikin, kun loma läheni loppuaan. Puolenpäivän jälkeen aurinko alkoi sitten vähitellen näyttäytyä ja päätettiin suunnata Bridgetowniin. Matkalla bussipysäkille teki sateen liukastama rantabulevardi kepposen ja löysin yhtäkkiä itseni etsimästä multamarkkoja. Hetki meni siinä keräillessä jo aiemmassa elämässä kipeetä saaneita nilkan nivelsiteitä kasaan mutta matka jatkui! Mitäpä sitä ei shoppailun eteen tekisi? Veljelle kuitenkin puhelua, että tuopa se ideaaliside tullessasi, jos et halua kantaa siskoasi pitkin B-townin katuja loppupäivää. Tehtiin treffit kiinalaiseen lounaspaikkaan, aika lähellä Cave Shepherdia, joskaan enää ei kykene tarkempia koordinaatteja antamaan. Nilkka teipattiin ja eikun jatkamaan matkaa, jonka varrelle sattui niin Victoria's Secretiä, tax free -juomia ja lopulta myös niitä niin kauan kaivattuja rannekelloja.

Ensimmäisestä vastaan tulleesta putiikista Kanadan vahvistus Cory osti kultakellon, ja seuraavassa kaupassa pääsinkin mä sitten veljeni innoittamana vauhtiin. Tommin ranteeseen jäi tyylikäs nahkarannekkeinen kello ja oma lompakko keveni kahden Guessin verran. No mutta kun oli valinnanvaikeus! Olisinhan mä ollut hullu, ellen olisi ostanut kahta kansainvälisellä takuulla varustettua kelloa 145e:n yhteishintaan? Ja valinnanvaikeus johtui yksinkertaisesti siitä, että toisesta suurempitauluisesta ja maskuliinisemmasta kellosta (Barbadoksella 80e, Suomessa 239e) tuli arkikello, kun taas toinen on korukello ja vähän spesifimpiin tilanteisiin. Hetkeäkään en ole katunut, aina on jompi kumpi kello kulkenut ostohetkestä lähtien päivittäin ranteessa ja hyvin pelittää. Ja tiedän ettemme ole ainoita, joiden käteen on terästä ja timantteja Barbadokselta tarttunut ;). Kellokaupan ovien sulkeuduttua jatkettiin vielä smoothie-/terveyskioskin kautta Bridgetownin aukiolle kuvailemaan maisemia ja lukuisia kellokäsiä ja sitten pikkuhiljaa Gapiin minigolfin pariin. Reissun viimeiset pelit, joten oli ratkaistava turneevoittaja. Enkä enää muista kuka sen voitti.

Golfkentän sulkeuduttua ja pelaajien kunnon petettyä oli aika jakaantua kahteen jengiin: pojat halusvat viettää boys night out, olihan Tompan vika ilta saarella ja eivät kuulema sellaista olleet vielä viettäneet, eheheh. Naiset jätettiin pärjäämään omillaan ja kyllä se meille sopi! Miesten suunnatessa johonkin muovituoliravintolaan valittiin me jo aiemmin hyväksi havaittu Café Sol margaritoineen. Menusta valikoitui tällä kertaa fajitaksia ja pöytää odotellessa oli pakko maistaa muutama margarita. Enempää me ei oltais missään nimessä haluttu juoda, mutta viereisen pöydän brittimiehet halusivat salaa tarjota muutaman drinkin. No, kyllähän ne piti vanhentumasta pelastaa! Mikä hassua, miehet kuitenkin luikkivat annoksensa syötyään karkuun ja jatkoivat matkaa, mitään sanomatta. Ei ihan ajatukset kohdanneet ilmeisesti :D. Meidän pojathan olivat kadonneet jo aikoja sitten Holetownin 2. streetille, josta taisin mainita jo aiemmin. Halukkaat voivat googlettaa, sanottakoon sen verran että muutama kymmen laittomasti maahantullutta "tanssijaa" tuolta kadulta joutui vuodenvaihteessa pakkaamaan laukkunsa ja lähtemään kotiin, kun sinipukuiset miehet eksyivät baaritiskille... 

Sunnuntai 27.11.

Taka-ajatuksena mulla ja Maijalla oli jättäytyä lauantain suurimmista riennoista pois, sillä sunnuntaina piti olla kuosissa! Määränpäänä Bathsheba ja Independence Surf Competition. Saaren itärannikolle oli tarkoitus ensin matkata bussilla ja me lähdettiinkin jo suht varhain kohti B-townia, josta sitten lähtis näitä ns. pitkänmatkanbusseja. Odoteltiin linja-autoasemalla ja ihasteltiin puluja ja muita kirkkoon menijöitä kunnes pojat soittivat, että suunnitelma muuttuu ja hypätäänkin Gabin taksiin. No, ihan hyvä idea lopulta, sillä siinä vaiheessa kun oltiin pari tuntia odoteltu, soitettu uutta aikataulua ja taas odoteltu, niin kello oli iltapäivän puolella. Bussi Bathshebaan olisi kestänyt reilun tunnin ja Gabin kyydissä päästiin perille puolessa. Deal! Ja tervetuloa kaatosade. Keskimaan jyrkät ja mutkaiset tiet meinasi tuottaa päänvaivaa, kun ojat tulvi ja paikalliset (poislukien meidän kuskimme) pelkää vesisateessa ajamista. Perille kuitenkin päästiin ja siellä oli jo kisat hyvässä vauhdissa. Ihanat pikku surffarit - ja vähän ne isommatkin - seisoskelivat sateessa ja odottivat hurrrrrjia aaltoja. Ensimmäiset pari tuntia oltiin teltan suojissa, tingittiin hampurilaisia ja hot dogeja kuin Tallinnan torilla konsanaan ja päästiin yhteiskuviin kalmankalpean kanadalaisperheen kanssa. 

Bathsheba

Huonoa läppää, ilmaisia rum puncheja ja välillä muistettiin katsella niitä laineilla matkaavia surffitukkiakin. Täytyy kyllä sanoa, että mun mielestä kisaan osallistuvat naiset veti paljon paremmin! ;) Meidän pojilla oli puolestaan ehkä koko 2 viikon hassuin olo ja sehän näkyi sitten kuvista. Siis naamoista. (Siksi laitoinkin tähän vain oman pärstäni.) Maijan kanssa hymyillään kuin mitkäkin riemuidiootit ja nautiskellaan rommeja, kun samaan aikaan pojat tyytyy vichyyn ja kameroiden välttelyyn. Merisairauskin taisi muutamaan iskeä aaltoja katsellessa. Kisat oli ohi 4-5 maissa ja hypättiin jälleen Gabin kyytiin. Poikien kisakunto loppui kuin seinään, vaikka vasta muutama viikko kuukausi takana, häh. Jäivät siis yliopistolle ja feidasivat meiän vikan illan, krauuuuu :(. Ikuinen leima otsaan. Päädyttiin sitten oman hotellin naapuriin, Harlequiniin, jota kummitytön vanhemmat olivat aiemmin kehuneet. Omalle lautaselle päätyi Tropical tuna hintaan 55 dollaria ja viinipullo puokkiin, 46 paikallista rahaa. Hintatasoltaan tosiaan hieman kalliimpi paikka, ruoka ihan jees ja voi sanoa että hintansa väärti, mutta parempiakin paikkoja tuli reissun kuluessa testattua. Näin sunnuntai-iltana paikka oli aivan täynnä ja "meidän oma tarjoilija" joutui valitettavasti palvelemaan myös muita. 

Istuskeltiin vielä tovi eli useampi tunti baaritiskillä ja tilailtiin mitä kummallisimpia juomia. Maija, kai kirjotit sen suklaadrinkin sisällön ylös? Hyvin alkoholilta naamioituja olivat joka tapauksessa, sillä vasta kävelemään lähtiessään huomasi, että ruoan lisäksi on jotain juotukin. Mä siinä lopun yötä sitten opetin suomea ja neuvoin tiskaamisessa, kunnes ravintola meni sulki ja oli aika tutustua vielä hetki Gapin yöhön. Tällä kertaa baarit tuli skipattua ja sen sijaan ihailtiin lähinnä rantamaisemia ja suhteellisen hiljaista sunnuntaiyötä. Aika lensi ja lopulta päätin luovuttaa - ajattelin kai, että ehkä parin tunnin unet ennen viimeistä päivää ja lentoa kotiin olisi paikallaan. Pff, näin jälkikäteen voisi sanoa että yliarvostettua. Loistava ilta, loistava loma. Ja kaikki loppuu aivan liian lyhyeen.

Maanantai 28.11.

Joskus sen on myös loputtava. Surullinen tosiasia, jonka tiedostaa jo sillä hetkellä, kun reissuun lähtee. Ja niin oli maanantaiaamuunkin herättävä ja alettava laittaa tavaroita kasaan. Hieman taivaalta roiski jälleen vettä, mutta ei mitään verrattuna aiempien päivien saavista kaatoihin. Baywatch-Mitchin (jota ei muuten koskaan löytynyt) hoivista piti tehdä check out klo 12 mutta alakerran ravintolan yhteydestä löytyy onneksi lounge, jonne saa jättää tavarat ja josta löytyy suihkut ym. veloituksetta hotelliasukkaiden käyttöön. Pisteet siitä! Tommi ja Eerik tulivat samoihin aikoihin etelään rommiostoksille ja ilmeisesti hyvittelemään muutaman edellisillan passausta seuraksi hotellin naapuribiitsille, jota ei vielä ollut edes korkattu. Dover Beach löytyy ihan kivenheiton päästä läheltä Divi South -hotellia. Hyvät parkkitilat, lähellä halpa ja hyvä kiinalaisravintola, joka toimii myös noutopaikkana sekä myös rantaravintola. Lisäksi Doverilta saat vuokrattua vesiurheiluvälineitä laidasta laitaan. Pojat nappasivat kainaloon surffilaudat ja me päästiin ensikertaa ihailemaan parin kuukauden aikana hankittuja taitoja. No, kyllähän siellä lautojen päällä välillä jopa hetki pysyttiin! Mun nilkkani sanoi toistamiseen riks raks ja krrrrrr, jälleen kerran syypäänä oli liukas sateen kastelema laveri ja kipu oli kolminkertainen aiempaan verrattuna. Siinä sitten makoilin rantahiekalla jääpussi nilkassa ja toivoin, että jalka kestäisi hetken kuluttua edes hieman astua. 

Dover beach

4 maissa oli aika suunnata takaisin hotellille sateen säestämänä. Kadut tulvi ja kahlattiin paljasjaloin kuravedessä. Onneksi oli kyseessä nivelsiteet eikä mikään avohaava :). Ja olihan mulla matkaseurana kaiken varalta sairaanhoitaja! Siispä loungeen suihkuun, vaihtamaan vaatteet ja hetki hengailua sekä rommien pakkailua. Kellon lyödessä 19 oli aika napata taksi ja sanoa hei hei sekä pojille, Gapille että koko Barbadokselle. Taksi kentälle maksoi kutakuinkin 40$ ja siihen sai sopivasti tuhlattua viimeiset paikalliset rahat. Laukkujen paino vähän jännitti. Tullessa oli toki ollut Suomi-tuliaisia, mutta olipahan niitä takaisinpäin viemisiäkin... Ei mitään hajua paljonko laukku mahtaisi painaa ja lopulta mentiin puoli kiloa yli sallitun. No problem! Kentällä muuten meni kaikki suht ok, jopa passintarkastusjonot oli siedettäviä mutta eipä sitten saatu buukattua laukkuja suoraan Helsinkiin. Paluulentoreittihän meillä oli alunperin Bridgetown - Manchester - Kööpenhamina - Helsinki. Yritettiin sanoa vastaan useammalle eri virkailijalle ja toistella, että pakkohan sen on onnistua kun tullessakin oli mahdollista, vaan ei auttanut. Siispä jo valmiiksi myöhässä olleeseen koneeseen ja pahinta peläten, sillä ei ollut vaikeaa laskea 1 plus 1 yhteen meidän vaihtoaikoja ja matkalaukkujen uudelleen tsekkauksia. Unta naamaan toivoen, että seuraavan kerran heräis Suomesta kotisohvalta. Tai oikeastaan mieluummin niin, että kone ei olisikaan lähtenyt mihinkään ja tiedossa olisi ollut pari ekstra lomaviikkoa...

Tiistai 29.11.

Eipä sitä taaskaan osannut oikeen nukkua, vaikka nappasin Maijalta unipillerikin. Kanssamatkustajat olivat tosin paljon iisimmin kuin tulomatkan päivälennolla mutta mä en vaan osaa koneessa nukkua. En, vaikka takana olleet yöunet oli lähes olemattomat. Tuulet oli suotuisia ja matka oli 1h 20min nopeampi kuin tullessa (kyllä, aikaerot huomioiden ;)). Oltiin siis about alkuperäisen lentosuunnitelman aikataulussa, sillä lähtö Barbadoksen päässä oli tosiaan viivästynyt. Jumbon purkaminen kesti ja kesti ja kun oli tiedossa, että laukut on käytävä nappaamassa mukaan niin mielessä kävi jo että jatkolennolle ei ehditä. Puoliunessa ja bajan-fiiliksissä pyydeltiin kanssamatkustajilta ohituslupia maihintulotarkastuksessa. Oli myös erityisen viisasta mennä kysymään tullivirkailijoilta, että mitäs jos me tytöt jätettäis laukut tänne kentälle ja juostais jatkolennolle? Kyllähän ne matkatavarat sieltä perästä tulee! Siitä hyvästä jäätiin sitten nalkkiin ja vietettiin 45min tullimiesten kuulusteluissa :D. Saattoi heittää viimeisetkin haaveet Köpiksen lennolle ehtimisestä. Meidät erotettiin eri tiskeille ja matkatavarat nostettiin pöydälle avaamista varten. Tullissa esitetyt kysymykset noudattelivat seuraavanlaista linjaa:

- Mitä teitte Barbadoksella? 

- Kenen luona? Mitä veljesi siellä tekee?

- Kuka maksoi matkasi? Oletko varma? En hitossa ole varma!

- Mistä tunnet matkakaverisi? Mitä hän tekee työkseen? Kuinka kauan olette tunteneet?

- Tunnetko tullimääräykset? Ydinaseita? Pornografiaa? Huumeita? Viinaa?

- Kenen laukku, miksi näin paljon vaatetta? 

- Kuinka paljon alkoholia? Onko kaikki omia? No ei ole rommit omia, pojat pakotti tuomaan. 
- Jatkolentosuunnitelmat?

Tätä yllä olevaa sitten toistettiin, toistettiin ja höystettiin Are you sure? -kysymyksillä. Välillä pyyhittiin sormenjälkiä ja otettiin muun muassa rommipullojen kyljistä näytteitä. Siinä sitten ihmeteltiin ja vastailtiin kiltisti setien (tai no Maijalla taisi kyllä olla vähän nuorempi seuralainen) kysymyksiin mitä osattiin. Eivät ilmeisesti löytäneet kuitenkaan etsimäänsä, sillä lopulta meille toivotettiin hyvää matkaa ja pahoiteltiin, että jouduttiin nalkkiin mutta syytä ei voi kertoa. Ja me tytöthän oltiin iloisia siitä ettei tarvinut kokea manchesterilaista putkaa ja rommit säilyi mutta herneet meni nenään kun viimeinenkin oljenkorsi jatkolennolle oli gone. Tullimiehet sitä paitsi ohjeistivat meidät väärin jatkolentoa operoivan SAS:n tiskille setvimään asiaa. No, sehän oli reilun kilometrin päässä aivan lentokentän toisella laidalla. Siinä oli sitten kiva turvonneen nilkan ja matkatavaroiden kanssa juosta terminaalista toiseen ja lopulta takaisin, kun Virgin Atlanticin vikahan se oikeasti oli. Että me puhuttiin tyhmiä ja jouduttiin tulliin. Että meidän laukkuja ei Barbadoksella buukattu suoraan ja siksi myöhästyttiin jatkolta. Eipä siinä jetlag-tokkuroissa itsekään tiennyt, mitä tehdä ja minne mennä. Pikkuravit ympäri lentokenttää meni siis aamulenkistä. 

Virginin tiskilläkään homma ei kuitenkaan mennyt ihan kuin Strömsössä. Naiset väittivät kiven kovaan, että meidän lennot olis buukattu erikseen eikä samalle lipulle. Tällöin vika ei ole lentoyhtiön, vaan matkustaja saa itse maksaa ja etsiä itselleen korvaavat lennot. Ei hitossa! Sai hiukan vääntää kättä (siinä muuten heräsi!), että uskoivat varauksen olevan samalla tiketillä ja lopulta joku sen sieltä koneeltakin oivalsi. Sitten alkoi soittorumpa pitkin Lontoota, Barbadosta ja muitakin tahoja, kunnes 45 minuutin jälkeen henkilökunta myönsi vian olleen Barbadoksen kollegoissaan. Hyvitykseksi tuli ruokalippua, pahoitteluja ja uudet lennot Lontoon kautta Helsinkiin. Ja kun loppujen lopuksi aikatauluero alkuperäiseen lentosuunnitelmaan oli ainoastaan plus puoli tuntia niin saattoi sen kaiken vääntämisen jälkeen olla naamat näkkärillä. Ei muuta kuin British Airwaysin tiskille check iniin ja lisää kivoja yllätyksiä! Paikat ykkösluokkaan ja kupongit Ba:n loungeen brunssille. Harmittavasti Lontoon lentoon oli aikaa enää puolisentoista tuntia ja uuden myöhästymisen pelossa skumpanjuonti jäi tällä kertaa väliin. Loppumatka menikin sitten ilman suurempia kommelluksia. Lontoossa parin tunnin venailu ja sitten Finskin koneeseen kohti Helsinki-Vantaata. Onneks ehdittiin illan vikalle lennolle, sillä seuraavana päivänä alkoi ko. kaupungissa joukkoliikenteen lakko! Ahaha. Se kun ois vielä koettu niin aijai. Voi siis sanoa että tuuria oli hieman mukana. Suomessa oltiin lopulta iltayhdeksän maissa, kaikki tavarat kasassa ja mekin lähestulkoon yksinä kappaleina. Matkustusta hotellilta kotiovelle kertyi mukavat 27 tuntia ja niin oli reissu ohitse.

Happy but longing. That's all I can say. 

P.s. Lyhyt yhteenveto koko reissusta seuraa vielä myöhemmin, kun tämä tarinointi taas kerran venähti tällaiseksi maratontekstiksi.

Barbados, it has stolen my heart - Part 2.

Mitä: Pakomatka Suomen kaamoksesta Karibian lämpöön

Missä: Barbados

Milloin: 19.-23.11.2011 - toinen kolmannes parin viikon reissusta

One's destination is never a place, but a new way of seeing things. 

- Henry Miller

Lauantai 19.11.

Katamaraanin keinutuksesta ja Sataman valoista tuli selvittyä siis yllättävänkin hyvin ja lauantaiaamu valkeni hotellin altaalla loikoillen. Arvatenkin pojat veteli vielä sikeitä useamman tunnin, joten meillä oli aikaa nukkua paritkin päikkärit, lueskella pokkareita ja kuunnella ipodin reggaerytmejä. Niin, matkalukemisena mulla oli muun muassa Rakkaus lainassa (Something Borrowed) ja oli kyllä oiva romaani aurinkolomalle! Ikisinkkuja, parantumattomia naistenmiehiä, elinikäisiä ystäviä, salaisuuksia ja no joo - sitä ah niin tuttua hömppää mutta silti toimivaa. Kuluneena kesänä tuli muuten kyseisestä kirjasta leffakin eli se taitaa olla seuraavana mun katsottavien listalla :). Pokkareista takaisin altaalle ja paahtavan kuumaan päivään - joka taisikin olla yksi reissun kuumimmista. Siinä vaiheessa kun alkoi tuntua siltä, että vatsan päällä vois paistaa aamupalalta unohtuneet munat ja pekonit, iskikin reipas sadekuuro. Jälleen kerran yhtäkkiä lähes pilvettömältä taivaalta ja tsuuuuuuum! kaikki kastui. Pari kertaa taisi ukkonenkin pelotella jossain kaukana merellä, mutta ei kuitenkaan syönyt meitä. Siinä sitten lähes tunnin verran päivystettiin aurinkovarjojen alla ja odoteltiin "kuuroa" loppuvaksi, mitä ei hetkeen tapahtunut. Kipaistiin lopulta huoneeseen pesemään pyykkiä ja ihmettelemään Karibian kummallista säätä. 

maisemia hotellilta, mereltä poispäin

Sateen tauottua lähdettiin Maijan kanssa kummitytön perheen hotellille minigolfturnajaisiin. Obs! kellon ollessa iltapäivällä 2 eikä vielä henkäystäkään poikien suunnasta, lieneekö heikko viinapää kestävyys tai auringonpistos? Juuri kun oltiin ehditty 1. teelle, niin veljeni ilmestyi kentälle: oli vihdoin heräillyt pitkään venyneiltä "espanjan oppitunneilta" eilisillan drinkit paidalla ja päätyi golfaamaan Barbadoksen (tulevien) mestareiden kanssa. Ko. hotellin aktiviteettitarjonta oli muuten oikein bueno. Löytyi minigolfia, tennistä ja muitakin pallopelejä kuten myös kuntosali jos tarkeni treenata 16C:n lämpötilassa kampaamo- ja salonkipalveluineen. Minigolf oli myös vähän eriluokkaa, mihin on Suomessa tottunut. Nätti layout ja kivoja, haastavia väyliä vesiesteine ja siltoineen. Ja ainiin, se vähemmän mairitteleva yksityiskohta. Allekirjoittanut johti kisaa aina viimeiselle väylälle saakka ja tuloskin oli tuolloin vielä parissa. Kunnes. Ysiväylä, par3 ja tsädäm! 9 lyöntiä. What happened?? Tilanne vaati banksia ja useamman, sen verran kirvelevä tappio tuli mieskaksikolle koettua.

Golfin ja iltapäivän aiheuttaman kuumuuden uuvuttamina käväistiin omalla hotellilla suihkussa, minkä jälkeen tyttöjen tie vei taas - minnekäs muualle kuin - samaiselle terassille josta minigolfit starttasi aiemmin päivällä. Oli muuten Divi-hotellin lähikaupan henkilökunnalla ihmettelemistä kun lapsiperheen isä ja välillä myös äiti kantoi koritolkulla banksia piskuiseen kaksioon ja siivoojat puolestaan kyselivät, saako tyhjiä koreja viedä pois, jotta lattialla mahtuisi kulkemaan :D. Hymyilivät ja pyörittelivät päitään autuaan tietämättöminä siitä, millaisia Suomi-bileitä kyseissä kämpässä todellisuudessa järjestettiin - oli vuorokauden aika sitten mikä tahansa. Siinä patiolla istuskellessamme bongattiin myös paikalliset häät! Valkoista ja turkoosia ja oi miten ilosia ihmisiä :). Kyllä mullekin kelpais sormustenvaihto jossain Barbadoksen valkoisella hiekalla... Kuokkimaan meitä ei kuitenkaan yhteiskuvista huolimatta kutsuttu, joten jatkettiin matkaa St. Lawrence Gapin läheiseen kauppakeskukseen, Sheraton Mallille. Ostospaikka on saaren suurin ja vanhin ja näytti siltä, että etenkin paikalliset suosivat tätä kaksikerroksista "taivasta". Reilu sata putiikkia ja sisätiloissa ollut ruokatori eivät kuitenkaan mua aivan totaalisesti vakuuttaneet. Luksusta on turha tästä paikasta etsiä, mutta jos kaipaa matkalaukun täytettä tai esimerkiksi kotiinjätetyille rantavaatteille korviketta jottei tarvi joka päivä pestä pyykkiä, krhm suht huokeaan hintaan niin kannattaa kokeilla. Itse löysin muun muassa pari Rip Curlin rantamekkoa kymmenellä dollarilla ja poikien mukaan tarttui t-paitoja. Veljeni sietikin hankkia jotakin, kun oli kulkenut jo pari päivää ja yötä samoissa vehkeissä ;). 

Ostari oli kierretty parissa tunnissa ja hypättiin taksiin kohti hotellia. Ainiin, kaupat siellä näytti olevan auki jopa ilta yhdeksään saakka, mistä plussaa. Vertailuna esimerkiksi Bridgetownin kaupat, joista suurin osa sulkee ovensa jo 5 maissa. No eipä Barbadokselle shoppailemaan oltu lähdettykään, vaan syömään, juomaan ja nauttimaan auringosta :). Lauantaina aateltiin taltuttaa nälkä brasilialaisittain Gapin rantakadun Paulo's Restaurantissa. En nyt tähän hätään löytänyt virallista nimeä googlettamalla puhumattakaan ravintolan omista nettisivuista, mutta paikka löytyy helposti. Eipä siellä kovin montaa brasilialaista taida olla! Tällä kertaa kuitenkin sekä ruoka että palvelu tuotti pettymyksen. Meitä oli syömässä 10 hengen porukka, joista 2 lapsia. Ravintola oli melkoisen tyhjä mutta silti palvelu oli hidasta ja takkuilevaa. Aterimet viskeltiin pöytään, juomia unohtui ja kivennäisvesi maksoi 4-kertaisen hinnan olueeseen nähden :D. Hampurilaisiin piti tilata lähes kaikki lisukkeet juustoista sun muista alkaen erikseen, sämpylät oli kuivia ja kastikkeet erikseen kuin Hesen take away -annospusseissa. Omalle kohdalle arpomani katkarapu-caesar -salaatti lienee illan onnistunein tilaus. Varsinaiselle á la cartelle en siis anna kehujani, mutta saman ravintolan yläkerrasta löytyy grillibuffa 100 dollarin hintaan ja sitä on kuulema kehuttu. Pojat kävivät tsekkaamassa tarjonnan jälkiruokineen ja juomineen ja näytti kuulema hyvältä. Eli jos ja kun on iso nälkä ja paljosti aikaa, niin siinä tapauksessa Pauloon istumaan vaikka koko illaksi ja syömään kuten Suomen jouluruokia. 

Siitä saapasteltiin sitten rantabulevardia pitkin meidän hotellin alakerrasta löytyvälle "casinolle". Casinolta saa siis halpaa rommia, kaljaa ja lähes antiikinaikaisia rahapelikoneita. Sinä päivänä kun Barbadokselle saavuttiin ja ajeltiin ympäri Gapia hotellia etsien ja kun se sitten lopulta löytyi, niin pojilla oli hauskaa. Casinolla kun oli tultu vierailtua harva se ilta ja olivat vitsailleet, että tässähän ne tytöt sitten varmaan majoittuu :D. Hehe. Ja niinhän me tehtiin, Mitchin neuvosta! En sitten tiedä enpä mitä kaikkea muuta siellä rahapelien lomassa on touhuttu, mutta tyttöjen valvovat silmät ja rommimukit pitivät ainakin tällä kertaa pojat ruodussa. - Kunnes oli taas aika päästä naisväestä eroon ja jatkaa iltaa miesten kesken. Hei hei pojat ja tervetuloa nukkumatti! 

Sunnuntai 20.11.

Sunday sunday, beautiful sunday. Aamupalalta sukellus altaalle ja reissun ensimmäiset palamiset - joskin melkoisen pienellä selvisin verrattuna vaikkapa Intian reissuun ja täysin uuden nahan luontiin. Tarkoituksena oli lähteä taas hyvissä ajoin biitsille, mutta eikös se poikien ilta ollut venynyt aamun tunneille saakka ja ilmeisesti kampusalueen tyttöjä kukkoja oli taas viskottu harjanvarsilla... Mutta mihinkäs sitä miehiä tarvitaan ja niinpä suunnattiin naisvoimin Accra Beachille puolenpäivän korvilla. Accra Beach taitaakin olla yksi saaren suosituimmista rannoista ja mm. Barbados in a nutshell -opus kertoo rannasta seuraavaa: Very popular, lots of activity, food stalls, parking, beach chair, umbrella & boogie board rentals. Good for body surfing and body watching! Eli lyhyesti, Accralta löytyy kaikki mitä tarvitaan, joskin pienenä miinuksena aika paljon myös muita auringosta nauttijoita :). Tosin ei tuona marraskuisena sunnuntaina ihmisiä ruuhkaksi asti ollut, sesonkihan ei vielä rullannut kiireimmillään. Rannan eteläpäässä tuli syötyä reissun parhaat wrapit 20 dollarilla, kuva alla. Sellanen kiva pikku rantaravintola, johon brittisedätkin saattoivat mennä hyvillä mielin pikkuruisissa speedoissaan ilman pelkoa, että herrat heitettäisiin ulos pukukoodin noudattamatta jättämisestä! Ainiin, kyllähän ne meidänkin pojat sieltä taas keräilivät itsensä ja saapuivat Accralle joskus ennen iltapäivä kahta. 

Ja kas kummaa, tulihan se sunnuntaisadekin sieltä taas! Tällä kertaa "kuuro" kesti puolitoista tuntia ja biitsiltä tuli melkoinen äkkilähtö rantabaarien katosten alle. Fiksuna kannatti kuitenkin jättää pyyhkeet rannalle, harvan ja piskuisen palmun alle. Kyllä ne siellä pysyy - no pysyihän ne kun keräsivät ensin 5 litraa vettä kuituihinsa. Onneksi Karibialla ei kuitenkaan sateenkaan sattuessa palele - vai mitä Maija? ;) Siinä poutaantumista odotellessa kuunneltiin erään suomalaisen, Barbadoksella asuvan miehen tarinoita paikallisesta elämästä, työnteosta ja no, ehkä hieman myös siitä viihdepuolesta. Hyviä vinkkejä ensi reissua varten. Jostain katoksen alle pyrähti myös poikien kaveri Gabi, joka toimii yliopistolla vartijana ja vapaa-aikanaan heittää muun muassa taksikeikkaa (niin ikään buukattiin Gabi meidän kuskiksi tulevaa saarikierrosta varten, siitä lisää myöhemmin). Sade kuitenkin taukosi, joskin sitä ennen ehti jokin viemäriputki rikkoontua ja päästää harmaat moskansa rantaveteen. Uimiselle siis ei kiitos ja sen sijaan hetkeksi biitsille pelaamaan. Eli pojat pelas ja me katseltiin, kunnes auringon laskiessa päätettiin kerätä märät, hiekkaiset tavaramme ja hypättiin suomalaismiehen auton kyytiin kohti Gapia. 

Illan ruokapaikaksi valikoitui Tapas, jota pähkinänkuorikirja kehuu elegantiksi, tyylikkääksi tapaspaikaksi upeiden näköalojen kera. Melko uusi tulokas barbadoslaiseen ravintolamaailmaan mutta ei mielestäni kuitenkaan niin kallis, mitä olisi voinut puitteiden perusteella odottaa. Tapakset taisivat hinnoiltaan sijoittua 12-16 dollarin tietämille, pääruoista sai pulittaa 45-80$ ja viinipullot alkaen 45$. Pöytävarausta kyseiseen ravintolaan suositellaan ja niin mekin tehtiin, joskin vasta pari tuntia ennen syömään menoa. Myöhempi ilta oli tuolloin jo täysi, mutta seiskan maissa oli tilaa 9 hengelle. Nälkäisten ja ehkä muidenkin kannattaa vilkaista menu tuolta websaitilta ja sitten vain varaamaan tapasmatkaa Barbadokselle. Oli siis hintansa veroinen, asiakaspalvelu toimi ja miljöö oli kiva. Viini nousi päähän ja tapakset putosi mahaan, jolloin saattaa todeta illan olleen onnistunut :). Pikkuvinkki vielä! Jos haluaa edes hieman sulautua muuhun hienon ravintolan asiakasmassaan, niin ei kannata ottaa esimerkkiä meidän pojista ja lähteä Tapakseen likaisissa ja märissä joskin hiustenkuivaajalla huonoin seurauksin kuivatuilla surffishortseissa kera risaisten t-paitoijen, vaan suosittelen päälle laitettavaksi jotakin kuivaa ja siistiä ;). Pojat saakoon tällä kertaa anteeksi kun eivät ehtineet poiketa yliopistolle tai tajunneet ottaa mitään vaihdettavaa mukaan... Taaskaan. 

Maanantai 21.11.

Maanantai. Koulupäivä? Ei sentään, mutta me Maijan kanssa päätettiin tehdä vihdoin yliopisto-visiitti ja lähdettiin tsekkaamaan puolenpäivän maissa poikien asumukset. Koulua vartenhan Barbadokselle oltiin kuitenkin tultu vai mitä häh. Jos bussimatka Bridgetowniin ja siitä pohjoisemmaksi oli aiemminkin tuntunut loputtomalta, niin tällä kertaa se oli triplasti loputon. Lähes puolitoista tuntia reggaemusiikin tahdissa jokaiselle pysäkille pysähtyen ja sitten vielä kävellen pystysuoraa mäkeä ylöspäin muutama (?) kilometri. Siinä sitten saattoi miettiä, suoristiko tukkansa aamulla turhaan ja oliko pakko olla ihoon märkänä liimautunut paita päällä. Hikoilusta päätellen oikea asuvalinta olisi tällä kertaa ollut bikinit ja pari kylmää banksia kainalossa. Osattiin kuitenkin perille - no ok, ei oltais osattu ilman veljen opastusta ja puoleenväliin vastaantulemista - mutta päästiin loppujen lopuksi näkemään, millaisissa 8 neliön yksiöissä kampuksella asuttiin. Hauskaahan tässä oli erityisesti se, että suomipojat oli heti alkuunsa majoitettu paikallisten asuntolaan, kun kaikki muut vaihtarit olivat kampuksen toisella puolella omissa taloissaan. Ja että miksikö? No, viime vuoden Suomi-vaihtarit (lienee turha mainita että miehiä olivat nekin) olivat laittaneet sellaiset bileet koko saarelle pystyyn että heikompia huimasi ja saaneet syksyn aikana suoritettua vain espanjan alkeet, jolloin kampuksen väki oli päättänyt, että seuraavat tulijat täältä Napapiiriltä majoitetaan kyllä muualle. Arvata saattaa, haittasiko tuo meidän poikia! No ei ;). Kyllähän sitä nyt paikallistenkin kanssa saa bileet aikaan...

Matka kampuskierroksen jälkeen jatkui Holetowniin tsekkaamaan kauppakeskus nimeltä Lime Grove. Sehän meni sitten vähän vihkoon tällä kertaa, sillä paikka ei ollut lähellekään valmis vielä. Turistioppaat ym. lupailivat Lime Groven valmistumista jo vuoden 2010 aikana mutta eipä siellä vielä kuukausi sittenkään ollut kuin kourallinen liikkeitä. Websivujen lupaamista putiikeista suurin osa oli vielä avaamatta, mikä toisaalta saattoi kyllä olla ihan hyvä tuon kukkaron kannalta ;). Miljöönä ihan kiva, tuli mieleen eteläeurooppalaiset söpöt outlet-kylät joskin hieman pienemmässä koossa. Luonaspizzat syötiin italialaisessa Ciaó Bellassa ja kyllä lähti kieli mukana! Vähän actionia annosten odotteluun toi kauppakeskuksessa parikin kertaa ollut vesikatko, jolloin pizzat ja salaatit olivatkin oikeastaan ainoita annoksia, joita saattoi tilata. Siispä voisi sanoa että pakon edessä erityisen maistuva lounas, jonka kruunasi naapurikahvilasta ostetut aidot, italialaiset jälkkärisorbetit. Mmmmmmmmmm! Shoppailujen puolesta suosittelen siis vierailemaan Lime Grovessa parin vuoden päästä, ehkä silloin on valmiimpaa. Well, you know this bajan-time. Ainiin. Muuta näkemisen ja kokemisen arvoista Holetownissa on Second streetin baarikuja - jonne meitä tyttöjä ei tosin päästetty - sekä muutamat golf- ja poolokentät unohtamatta tietenkään valkoisen hiekan rantoja. Niitähän nyt toki löytyy vähän kaikkialta.

Holetownista jatkettiin biitsille pitelemään sadetta. Kyseinen ranta oli melko lähellä yliopistoa, ellen ihan väärin muista niin nimeltään Batts Rock -beach (?). Maijaa peloteltiin olemattomilla käärmeillä ja vesihirviöillä aka Eerik, kunnes taivaalta pudonnut vesi alkoi olla sen verran painavaa, että oli aika paeta kuuroa johonkin suojaan. Rannalla on hieno raunio, ilmeisesti joitakin vuosia takaperin palanut vanha ravintola. Jäljellä on enää kiviseinät sekä osa kattoa, tosin tuntui että sekin olisi saattanut pudota niskaan millä hetkellä hyvänsä. Alla muutamia sateisia kuvia kiviseinien sisältä. Säästä ja muusta huolimatta ehkä yksi parhaista valokuvauspäivistä, I think. Jossain vaiheessa päätettiin, että eipä tuo karibialainen sade ennenkään ole meitä kastellut tai ainakaan haitannut, joten lähdettiin kipuamaan rannalta ylös ja kohti bussipysäkkiä. Pojilla oli edessä seuraavana päivänä meidän reissun aikana ainoa visiitti koulunpenkille, joten lähdettiin eri teitä. Halusivat kuulema ottaa illan rauhassa ja nukkua, haha ;). Maijan kanssa suunnattiin siis hotellille läpimärkien vaatteiden vaihtoon ja sen jälkeen tutustumaan lähisupermarketin tarjontaan. Supercenter JB's Complex löytyy Christ Churchista, tarkempi paikan nimi taisi olla Sargeant's Village. Tehtiin fiksusti ja mentiin menomatka bussilla ja tajuttuamme kuinka lähellä market olikaan, niin käveltiin sitten tietysti takaisin kädet täynnä kauppakasseja :D. Eli suosittelen päinvastoin. Gapista kävellen sinne (15-30min vauhdista riippuen) ja kyydillä takaisin. Etenkin jos ostokset sisältää kymmeniä pulloja kaljaa limsaa ja muuta varsin kevyttä!

Tiistai 22.11.

The quickest way to know a woman is to go shopping with her.

Ja vaikka tunteekin jo, niin silti voi shoppailla! Lähdettiin siis Bridgetowniin aikasin aamulla, no aikasin ja aikasin eli ennen ysiä. Perillä pääkaupungissa oltiin heti 9 maissa ja koettu reissun nopein minibussimatka melkosen rallikuskin kyydissä. Siinä vauhdissa ei ehtiny ees kissaa sanoa, kun piti keskittyä pitää kauhukahvoista kiinni ja pelätä päästäänkö ikinä perille asti. Tuli mieleen lapsuuden laskettelumatkat Purnu-vuoren asuntovaunuleiriin iskän kyydissä, pikku sladissa Corollan perä ojaan ja rallimutkat suoriksi ;). Bridgetownissa suunnistettiin veljen neuvosta Cave Shepherdiin, 3-kerroksiseen tax free -ostoskeskukseen. Se onkin sitten oikeastaan se the one and only ostostentekopaikka koko saarella kulta- ja kellokauppojen lisäksi. Löytyy merkkivaatteita, kenkiä, alkoholia ja makeisia ruotsinlaivameiningillä, tuoksuja, Victoria's secrettiä, meikkejä, kodintavaraa, kirjoja ja sen sellaista. Hinnat on ihan kohdallaan kun niistä saa tosiaan ihan tuntuvan alennuksen. Aiemmassa postauksessa kerroinkin vinkit siitä, mitä pitää tietää ja olla mukana verovapaita ostoksia tehdessä. Check it! Parin tunnin tehokkaan shoppailun jälkeen suunnistettiin takaisin Gapiin ja vielä oli lähes tulkoon koko pitkä päivä edessä. Paluumatkalla leikittiin turisteja ja valokuvailtiin kotikatua sekä Christ Churchin maamerkkiä, itse kirkkoa. 

Bridgetownia

Bridgetown ja hedelmäkauppiaat ;)

Gapin rantamaisemaa

Surullisen kuuluisa rantabulevardi, to be continued...

The church of St. Lawrence

Päivä jatkui hotellin poolilla +30 lämmössä ja tällä kertaa ei edes sade yllättänyt, jihaa. Aikamme löhöiltyämme siirryttiin tähyilemään auringonlaskua ja altaassa alkanutta mummovesijumppaa, kyllä, sitä harrastetaan myös Karibialla partsilta. Auringon kadottua horisonttiin tajuttiin, että mehän ei olla syöty koko päivänä! Siispä nokka kohti ravintolaa kellon ollessa noin viisi. Suuntana oli Café Sol, joka löytyy juurikin vastapäätä tuota äskeisen kuvan rantabulevardia, aivan St. Lawrence Gapin alkupäästä main roadin kulmasta. Ei siis tälläkään kertaa paikallista ruokaa mutta ehdottomasti reissun parhaimmistoa. Hinta-laatu -suhde kohdallaan ja annokset valtavia, ainakin meidän kokoisille naisille vaikkei koko tietystikään nälän kanssa korreloi! ;) Ennen ruokaa sorruttiin tietysti Happy Hour -drinksuihin ja mitäpä muuta kuin margaritoja eksyi tyttöjen eteen. Voi vaan kuvitella mitä kävi, kun oli päivän kulkenu kaupungilla ja maannu altaalla syömättä mitään ja sitten kiskasi huiviin pari margaritaa... Keräiltiin itsejämme lähes tulkoon pöydän alta kun annokset saapuivat, ahah! Nacholautanen ja caesar-salaatti isossa tacokuoressa löysivät kuitenkin tiensä parempiin suihin - noh, osittain. Jaksettiin syödä annoksista ehkä puolet :D. 

Iltaa ja yötä kohden meidän epäilyt poikien koko päivän kestävien opiskelujen ja rästiesseiden kirjoittamisen suhteen kävivät toteen ja niinpä rentut suuntasivat illanviettoon Gapiin. Ilta 10 maissa nokka kohti Mc Bridesia, jossa soitti tiistai-illan livebändi ja paikka oli ääriään myöten täynnä. Biljardia, futista tv-screeniltä ja mitäpä muuta kuin reggaeta! Bankseja, rommia ja illan käsikirjoitus oli valmis. Huippu ilta kunnes allekirjoittanutta kutsui hotelli jo hieman aiemmassa vaiheessa ennen valomerkkejä ja karkasin nukkumaan kellekään kertomatta, hups. Älä tee niin, ellet halua huolestunutta veljeäsi perään ja soittelemaan respan puhelimesta "onko sisko kunnossa" -puheluita, kun tämä dorka ei tajua vastata omaan puhelimeensa :). Loppu hyvin kaikki hyvin ja mä jatkoin unia poikien jatkaessa juhlimista ja veikkaanpa että yön aamun päätteeksi niitä kutsui vielä Holetownin second street.

Keskiviikko 23.11.

Keskiviikon agenda oli sitten The Island Tour á la Gabi eli poikien hovikuski. Lähdettiin siis autolla kiertämään saarta ja tärkeimpiä must see -paikkoja. Oli blogin kannalta tietysti ihan fiksua, etten juurikaan merkkaillut kartalle tai muuten muistiin paikkoja, joissa käytiin mutta yritän nyt muistella edes jotakin. Reissun kesto oli about 6 tuntia ja veloitus 330 dollaria 6 henkilöltä yhteensä. Ei siis kovinkaan paha ja saatiin vaikuttaa tourin sisältöön ja pysähdyspaikkoihin ja tarinaa tuli Gabin suusta niin paljon, että kaikkea ei ehtinyt edes suodattaa. Välillä bajan-englannin ymmärtäminen aiheutti pientä haastetta ja ehkä siksikin osa jutuista meni hieman ohi. Ei sen kuitenkaan niin väliä, oltiinhan Barbadoksella! Mitä meidän reitille sitten osui? Ainiin, btw pojilla oli huono olo ja vain pari tuntia unta takana, hihah siitäkös riemu repesi. Niin siis joo, lähdettiin ajelemaan saarta ympäri vastapäivään ja eka varsinainen pysäkki sisämaassa ajelun jälkeen St. Philipin maakunnassa eräs minimarket. Pikkusuolasta ja light colaa, siitä oli poikien keskiviikkoaamu tehty! Matkan varrella Gabi esitteli koulurakennuksia, vankiloita, viljelyksiä ja muita paikallisille tärkeitä elinkeinoja. Poikien toivuttua jatkettiin itärannikkoa pitkin pohjoista kohti ja poikettiin saaren vanhimpaan kirkkoon, St. Johns Church nimeltään, joka oli uudelleen rakennettu vuonna 1836 korvatakseen hurrikaanin pari vuotta  aiemmin tuhoaman kirkon. 

paikallisen koulun tunteisiin vetoavaa taidetta

koululaisia välitunnilla

St. Johns Church

Kirkolta oli siistit maisemat merelle ja saaren itärannikon silhuetille. Tommi ja Kanadan poika päättivät myös lankuttaa kirkon muureilla pienessä dagen efterissä, onneks ovat vielä hengissä. St. Johnin maakunnasta jatkettiin edelleen pohjoisemmaksi ja matkalla pysähdyttiin sokeriruokoviljelmälle. Pureskeltiin ruo'on varsia pahimpaan nälkään ja janoon ja katseltiin paikallisten sadonkorjuutöitä. Poikettiin myös Bathshebassa, surffaajien paratiisissa, johon palaan reissutarinoinnin vikassa osassa tarkemmin. Saarikierroksen seuraava pysähdyspaikka olikin sitten Barbadoksen pohjoisin kohta, nimensä mukaisesti North Point. Jos itärannikolla oli jylhiä maisemia, niin ei kyllä pohjoinenkaan kakkoseksi jäänyt. Nähtävyyksistä tsekatuin tuolla seudulla varmaankin The Animal Flower Cave - meren ja jylhien kivilouhosten kupeessa oleva luola, jonka onkalot aina tyrskyjen ja nousuveden aikaan täyttyvät merivedellä. Tarina kertoo että joku kerta luolaan on hypännyt haikin, hui! Hienoja kivimuodostumia ja näkymät jälleen kerran merelle joskin hieman eri pesrpektiivistä. Hinta opastetulle kierrokselle (muuten luolaan ei siis päässyt) oli aika suolainen: aikuisilta 20$ ja lapset puoleen hintaan. Toisaalta mitäpä muutakaan saattoi odottaa, kun eurooppalaiset olivat ohjaksissa tavernoineen ja pääsymaksuineen :). Ei sillä, käymisen arvoinen paikka kuten kuvatkin varmaan kertovat.

Gabi ja kaveri North Pointissa hengailemassa

I was there...

Eikai tämä sanoja tarvitse?

Pohjoisesta lähdettiin sitten pudottelemaan länsirannikkoa alaspäin ja pikkuhiljaa etelää kohti. Ajeltiin läpi Speightstownin, hienojen golfkenttien (green feet useita satoja dollareita, kalleimmat ilmeisesti 1000$ paikkeilla...) sekä hotellien ja lopulta oltiinkin jo yliopistolla. Pojat kyydistä pois ja Gabi heitti meidät tytöt vielä ystävällisesti kotiin. Voisin kyllä mieluusti kutsua Barbadosta kodiksi, kelpaisi! Pikku välikuolema hotellilla, kunnes oli tarkoitus mennä kummitytölle lastenvahdiksi. Tuplabuukkauksen tai jonkin sortin väärinkäsityksen vuoksi aiottu nanny-ilta vaihtui kuitenkin viihteelle, kiitos paikallisen lastenvahdin ja niinpä suuntasin Harlequiniin kummitytön vanhempien seuraksi. Toisin sanoen juomaan jälkkäriviinit, muutamatkin sellaiset, kun olivat itse jo ehtineet illallistaa. Kelpasi kyllä ja ravintolan henkilökunta oli ehdottomasti parhaasta päästä koko kahden viikon aikana. Veti vertoja katamaraaniristeilyn pojille, ehkä osittain jopa peittosi ;). Hintataso kyseissä raflassa oli hieman keskivertoa kalliimpi, joskin ymmärettävää sen keskeisen sijainnin ja lukuisten turistioppaiden antamien suositusten takia. 

Kyllähän ne pojatkin sitten vielä Gapiin jaksoivat raahautua ja edessä oli jälleen kerran pitkä ja kostea ilta! Veljeäni siteeraten, ilmastosta johtuen siis. Ensin juotiin Harlequinia tyhjäksi Tompan johdolla mutta taisi sinne tiskin taakse vielä jotain jäädä. Baarimikko ei kylläkään jäänyt, vaan aisti suomalaisten erinomaisuuden ja lähti meidän matkaan jatkamaan iltaa Mc Bridesiin. Ilta oli loistava, yön pikkutunnit Gapin satamassa vielä parempia ja havahduin ensimmäistä kertaa siihen, että aika kului aivan liian nopeasti. Kaksi kolmasosaa reissusta jo takana ja niin paljon vielä asioita, mitä halusi tehdä, jäljellä. Huoh. Yhtä aikaa rakastan ja vihaan sitä fiilistä mutta toisaalta lähtiessään jo tiedostaa, että paluu on niin ikään jonain hetkenä taas edessä. Kyseinen ilta toi kuitenkin mieleen jälleen kerran sen matkustamisen ehdottoman suolan. Uusi kulttuuri, upeat ihmiset ja ennen kaikkea lifelong friendships <3.