The Missing Christmas.

Mitä: Joulufiiliksen etsimistä

Missä: Kotona

Milloin: Aatonaattona 23.12.2013

En oikein osaa sanoa, olenko jouluihminen. Ehkä jonkin verran. Mutta siihen vaaditaan sitten kyllä sitä lunta ja pakkasta, pelkkä fiilis ei riitä. Toisin sanoen nyt fiilis on todella kadoksissa tuon ulkona vallitsevan harmauden ja vesisateen ansiosta, pff. No, joka tapauksessa ajattelin tulla toivottamaan jouluja tänne bloginkin puolelle - kun olen vihdoin saanut tämän kirjoitustahdin edes hieman nousuun :). Yhtäkkiä on kauhea into kirjoittaa ja onneksi Thaimaan reissusta riittää vielä kerrottavaa. Pieni joulupaussi vaan, ehkä... Innostuin eilen päivittelemään jopa blogin ulkoasua. Ei ole muuten helppoa, kun tuo HTML on yhtä hepreaa tällaiselle humanistille. Periksi ei kuitenkaan ole tapana antaa, joten aion opetella sitä, pikkuhiljaa. Uuteen simppelimpään värimaailmaan olen suht tyytyväinen, kun taas banneri sekä oikea sivupalkki hakevat vielä muotoansa. Mielestäni silti askel parempaa kohti, vai?

Ei ehkä tule yllätyksenä, että "joulukuva" on peräisin reissusta eikä tuosta takapihan kaamosmaisemasta, ehhh. Lantalla ei muuten ihme kyllä joulu näkynyt millään tavalla, ainakaan vielä silloin, kun itse siellä olin. Mielestäni ehdottoman hyvä asia. En todellakaan ole niitä reissaajia, jotka haluavat raahata joulukinkut, piparit ja tonttulakit mukanaan maailman ääriin. Eri asia on toki kunnioittaa paikallisia perinteitä, oli sitten kyse joulusta tai jostain muusta ajankohdasta. Turisteja varten väkisin tehdyt juhlat eivät sitä vastoin iske ollenkaan, vaan väistän ne niin kaukaa kuin mahdollista. No, sitä ei tarvitse miettiä tällä hetkellä, kun on kotona. Ja josko se fiiliskin vaikka hiipisi sisään huomenna, kun suuntaan tutusti ja turvallisesti vanhempien luo joulun viettoon. Onpahan ainakin perinteet, vaikkei lunta. Alla muuten yksi kiva lainaus, suosikki Walking in the air -versioni lisäksi - tuota kohti voisin yrittää pyrkiä. 

Christmas is a time when you get homesick - even when you're home. 

- Carol Nelson - 

Staying at Holiday Villa, Koh Lanta.

Mitä: Majoitus

Missä: Klong Dao Beach, Koh Lanta

Milloin: 12/2013

One travels more usefully when alone, because he reflects more. - Thomas Jefferson - 

Lupasin kertoa muutamalla sanalla majoituksestani reissun aikana, joten tässä sitä nyt tulisi. Kun sain lennot varattua, jäin useammaksi viikoksi miettimään vielä majoitusta - minkälainen hintahaitari, vaihtaisinko paikkaa kesken lomaa, missä päin saarta haluaisin majoittua, onko kiire varata etukäteen ja mitä vielä. Muutamia vinkkejä muun muassa muista blogeista saatuani päätin lopulta tehdä varauksen jo Suomesta käsin. Näin jälkeenpäin ajateltuna siinä oli puolensa ja puolensa. Mua vähän varoiteltiin, että high season on jo niin hyvin käynnissä, että hotelleissa ja guest houseissa on varmasti ruuhkaa ja hinnat pilvissä. Ensimmäinen väite kumoutui heti Saladan Pierissä, kun astuin lautalta maankamaralle. Todella hiljaista - ollakseen joulukuun alku!  Vaikkakin lautta oli täynnä, niin se ei vielä kertonut mitään. Koh Lanta on  n. 25 kilometriä pitkä saari ja reissaajat levittäytyvät lopulta aika laajalle alalle, suurin osa kylläkin juuri länsirannikolle, jonne myös itse lopulta päädyin. Turistihiljaisuudelle ei oikein löytynyt selkeitä syitä. Koetin jututtaa myös paikallisia, niin hotellihenkilökuntaa kuin ravintoloiden pitäjiäkin, mutta myös he olivat yhtä ihmeissään. Ilmeisesti kohteiden valinnanvara on tänä päivänä niin suuri, että kaikkialle ei vaan riitä turisteja. Harmittaa kyllä, sillä paikallisten elanto on kuitenkin aika suurelta osin riippuvainen saaren reissaajista. Toivon sydämestäni, että tilanne parantuisi nyt uutta vuotta kohden.

Kartta lainattu täältä

Koh Lantallehan on tehty jo vuosia myös pakettimatkoja ja etenkin niiden osalta tuntui vallitsevan melkoinen hiljaiselo. Ehkä joillekin se parin tunnin lauttamatka tai vastaava aika maateitse lossimatkan kera (ks. kartta yllä) on liikaa ja siksi tilalle valitaan esimerkiksi AoNang tai jokin muu kohde, jonne pääsee lentämään suoraan. Monille helppous kun on edelleen prioriteetti numero uno. Reppureissaajia näkyi sitä vastoin kyllä enemmän, mutta toisaalta he taas viipyvät yhdessä paikassa usein paljon vähemmän aikaa ja jatkavat matkaa nopeammin eteenpäin. Extempore matkaajien suunnitelmiin vaikutti varmasti myös marras-joulukuun kehnot sääennusteet. Omasta parin viikon reissusta satoi ensimmäiset kaksi ja puoli päivää, osittain varsin rankastikin. Paikalliset kertoivat, että sadekausi oli venynyt kohtuuttoman pitkäksi ja edelliset pari viikkoa vettä oli tullut lähes tauotta.Ymmärtäähän sen silloin, kun lähdet Pohjois-Euroopan kaamoksesta ja hakusessa on paratiisi auringon alla. Kun sitten oman lomani kolmantena aamuna aurinko nousi kirkkaalta taivalta parin aiemman pilvisen ja sumuisen päivän jälkeen, huokaisin myös minä helpotuksesta. Siitä lähtien saikin nauttia auringosta oikeastaan aina kotiinpaluuseen asti. 

Mutta mutta. Vihdoin itse asiaan eli majoitukseen :). Kun vertailin netin majoitussivustojen kautta hotelleja ja etsin sopivaa kohdetta, niin kävi ilmi että tuttavaperhe oli juuri tuolloin Koh Lantalla. Kyselin heiltä hintatasokokemuksia paikanpäältä ja todettiin yhteistuumin, että high seasonin aikaan välityspalvelut tarjoavat huoneita jopa halvemmalla kuin jos menisit suoraan saarelle ja ottaisit respasta huoneen. Tämä siis ainakin hotellien kohdalla - guest houset ovat varmasti osittain oma lukunsa ja niitä kun ei kaikkia edes netistä löydä. Taisin mainita aiemmin, että halusin tälle lomalle ripauksen luksusta ja siksi etsin hotellia, josta löytyisi sekä ilmastointi että uima-allas. Muita vaatimuksia ei juuri ollut rantojen, sijainnin tai huonetyypin suhteen. Lopulta kohteeksi valikoitui Holiday Villa Klong Dao -rannalta eli melko läheltä saaren keskustaa ja satamaa, Saladania mutta aivan rannan eteläpäästä, mielestäni varsin rauhallisesta kolkasta. Kyseinen rantahan on pohjois-eteläsuunnassa ensimmäinen ja myös eniten perheiden suosiossa sen matalan profiilin ja vähäisten merivirtojen ansiosta. Etelää kohti mentäessä rannat sitten syvenevät, kivikot lisääntyvät ja myös palvelut vähenevät. Siellä törmää myös enemmän varsinaisiin reppureissaajiin. Toinen vaihtoehto olisi omalla kohdalla ollut varmaankin Klong Khong, sillä Pra Ae (matkatoimistojen sivuilla tutummin Long Beach) oli omaan makuuni liian siloteltu, noh, jopa hieman tylsä ja liian valkohiekkainen ;). 

Reception ja samalla hotellin päärakennus tien puolella.

Mun majapaikalle johtava polku.

Parveke, josta näkymä merelle asti ja vasemmalla näkyvät suuret lasiovet toivat kivasti valoa - ei huono :).

Buukkasin hotellini Agoda.comin kautta ja lopulta sitten koko loman ajaksi. Ajattelin, että saari on kuitenkin sen verran pieni, että kun aion kaiketi siellä koko ajan viettää, niin pääsen kulkemaan tarpeeksi hyvin Klong Daolta ympäriinsä ilman rinkan uudelleen pakkaamisia yms. Hinnaksi hotelliverojen jälkeen muodostui reilu 40 euroa yöltä tuon Agodan kautta, kun vastaava summa hotellin omilta nettisivuilta tai paikanpäältä otettuna olisi ollut 55 euroa. Hinnat siis olivat turistien puutteesta huolimatta jo selkeästi high seasonia ja jonkun korvaan tuo 40 euroa yöstä on varmasti liikaa. Mutta kuten sanottu, en halunnut tällä kertaa tinkiä hyvistä yöunista ja viileästä huoneesta, sillä tiesin, että muissa asioissa on helppo säästää. Olin siis reissussa yksin mutta maksoin tietysti 2hh:sta. Jos matkaajia olisi tuo kaksi, niin siinä tapauksessa puhuisin jopa halvasta majoituksesta, sillä kyseessä oli kuitenkin hotellitaso aamiaisineen. Oma huoneeni oli paperilla nimeltään deluxe room eli halvin tuon hotellin tarjonnasta. Kaikki odotukset kuitenkin ylittyivät, sillä huone oli uusimmasta päästä, todella siisti ja ennen kaikkea pohjaratkaisultaan todella hyvä, mikä sai sen tuntumaan paljon isommalta. Itse asiassa nyt kun katson hotellin nettisivujen huonekuvailuja, niin mielestäni omani ei sovi mihinkään niistä vaan se oli jotakin tuon deluxe roomin ja junior suiten väliltä, sillä esimerkiksi parveke oli paljon suurempi ja sijainti 2. kerroksessa. Jonkinlainen upgreidaus tai huonetyyppien päivittämättä jättäminen oli oltava siis kyseessä, mutta en laita pahakseni. 

No, mitä muuta hotelli sitten tarjosi itse huoneen lisäksi? Ystävällinen henkilökunta, josta suurin osa puhui varsin ymmärrettävää ja monipuolista englantia. Ravintolan ja beach barin puolella osalla oli hieman heikompi kielitaito, mutta kyllä heidänkin kanssa pärjäsi vallan mainiosti kun osasi hieman soveltaa. Hymyllä ja eleillä Thaimaassa on ennenkin pärjätty aika pitkälle. Erityisesti receptionin väki oli todella avuliasta ja sen sijaan että he olisivat markkinoineet vain omien yhteistyökumppaniensa tuotteita (retket yms.), niin he auttoivat vilpittömästi kaikessa, mitä vaan tuli mieleen kysyä. Hotellin omistajarouva oli myös itse usein työvuorossa ja hän tuntui huolehtivan asiakkaistaan - en tiedä, oliko sillä sitten vaikutusta, että olin yksin reissussa oleva nuori nainen, heh - kuin omista lapsistaan. Toisaalta, mitäpä muuta heillä olisi ollut kuin aikaa, sillä omien laskujeni mukaan hotellissa oli samaan aikaan ehkä 7 huoneistoa tai bungalowia käytössä omani lisäksi. Ja asumusten todellinen lukumäärä oli kuitenkin aika paljon suurempi. Onneksi kuitenkin joulukuun loppua kohden meno tuntui kiihtyvän ja omana lähtöpäivänäni hotelliin näytti kirjautuvan sisään kymmenkunta uutta matkaseuruetta. 

Altaista suurempi, josta pieni osa erotettu lapsille. 

Hotellin oman rannan "roskaa" eli simpukoita ja pikku kiviä. 

Hotellin ympäristö oli mielestäni todella siisti. Puutarhurit tuntuivat olevan töissä lähes kellon ympäri ja allas- sekä ravintola-alueet pidettiin puhtaina kaikesta ylimääräisestä. Huoneistojen siivous oli myös ihan kohdallaan, vaikka muutama kommunikaatio-ongelma matkalle osuikin. Holiday Villan edustan ranta on sitä vastoin ehkä piirun verran epäsiisti, joskin omaa silmääni se ei juuri haitannut. Ranta on siis vain muutaman askeleen päässä altaalta, joten sen puolesta voisi paljoa enempää toivoa. Nousuvesi kerää päivittäin poukamaan kiviä ja pientä roskaa, mutta aika ahkerasti rannan ravintolayrittäjät ja pitkähäntävenekalastajat sitä siivosivat. Hotellilta ei kuitenkaan tarvitse kävellä Klong Daoa kuin pari sataa metriä eteenpäin, niin sekä vesi että ranta siistiytyvät ja hiekalta löytyy jo makaamasta useita auringosta nauttijoita. Ehkäpä juuri tuossa rannassa on syy, miksi Holiday Villan luokitus on mielestäni niin oudon alhainen. Tähtien lukumäärä pyörii hotellisivustoista ja matkanjärjestäjistä riippuen siinä kahden molemmin puolin. Oma kokemukseni oli siis paljon positiivisempi, sillä olen vuosien saatossa majoittunut paljon, paljon heikommissa kolmen ja neljän tähden paikoissakin. Ja vielä on yksi ehdoton plussa esittelemättä...

Aamupala. I gotta love it! Sopivan monipuolinen niin, että sitä jaksoi syödä pari viikkoa mutta ei kuitenkaan ylitarjontaa, mikä olisi mennyt sitten roskiin ylimääräisenä. Erityisesti ilahdutti kokojyväpaahtoleipä, jota oli tarjolla sen perinteisen, valkoisen pullamössöleivän lisäksi. Syön nykyään todella harvoin leipää mutta tuolla auringon alla se kyllä maistui. Hedelmiä oli paljon ja niiden osalta vaihtoehdot vaihtelivat päivittäin. Dragon fruit, erilaiset melonit, ananasta, banaaneja, longaneja ja loppujen nimiä en edes tiedä. Sitten vielä luonnonjogurttia, mysliä, erilaisia jyviä ja kuivattuja hedelmiä, mmmmm. Kokki paistoi myös munia sekä munakkaita haluamillasi täytteillä ja lämpöpakeista löytyi lisäksi ehkä meille länsimaalaisille hieman vieraita aamupalaksi erilaisia nuudeleita, kanaa ja mitä milloinkin. Kahvi oli automaattikahvia mutta ihan ok, kyllä sillä ainakin heräsi. Haudutettu tee ja pari lasia mehua olivat kuitenkin niitä, jotka useammin löysivät omiin laseihini. 

Ihmekö siis, että aamupalahetket venyivät yleensä aika pitkiksi....

Auringonlaskujen kanssa rouheiset rannat ainakin sopivat yhteen.

Siinä muutamia mietteitä Holiday Villasta ja majoituksesta Koh Lantalla yleensä. Ei, ei harmita että maksoin majoituksesta 40e/ yö sen sijaan, että olisin voinut löytää jonkin guest housen puolet tai jopa vielä halvemmalla. Vaikka olinkin reissussa rinkka selässä, niin ei se aina tarkoita halvimpia yöpymisvaihtoehtoja ja ilmastoinnista tinkimistä. Toki tilanne olisi ollut eri, jos olisin vaikkapa kiertänyt Thaimaata kuukauden pari hieman pienemmällä budjetilla. Nyt päätarkoitus oli kuitenkin relata, nukkua yöt hyvin ja nauttia auringosta sekä paikallisesta elämänrytmistä. Mielestäni onnistuin siinä loistavasti ja jos bonuksena tulee viihtyisä ympäristö ja paras koskaan nukkumani kingsize bed oman sängyn jälkeen paras kingsize vuode, niin miksi ei? Jos olisin viipynyt saarella pidempään, niin siinä tapauksessa olisin vaihtanut majapaikkaa vaikkapa loman puolivälissä hieman etelämmäksi - täysin omaan rauhaan ja johonkin pieneen bambumajaan hiljaiselle rannalle. Klong Dao oli kuitenkin sijaintinsa puolesta kätevä, sillä yksin liikkuminen tulee helposti melko kalliiksi, jopa Thaimaassa. Nyt saatoin heittää aamulenkit rannalla, tsekata viereiset biitsit lyhyen tuktuk-matkan päästä ja Saladaniinkin käveli helposti. Hotellia suosittelen lämpimästi ja kerron mielelläni vielä seikkaperäisemmin asioista, jos joku Koh Lantalle suuntaava kaipaa vinkkejä.

I am not the same having seen the moon shine on the other side of the world. 

- Mary Anne Radmacher - 

How to get there.

Mitä: Reittivalinnoista ja kulkemisista saarelle

Missä: Koh Lanta

Milloin: 12/2013

Takaisin kotona. Ja aivan liian pian, kuten aina. Olisin ehdottomasti ollut pidempään, mutta joulunajan lennot ja hotellit ylittivät tällä kertaa oman matkabudjetin sen verran reippaasti, että oli pakko tyytyä parin viikon reissuun. Äh. Mä tahdon takaisin :). Matkakuume kasvaa todellakin eksponentiaalisesti jokaikisen reissun jälkeen. Heräsin viime yönä kuin tikka kellon ollessa noin kaksi. Pyörin tunnin sängyssä ja surffailin lentojen perässä ja selailin instagramin #kohlanta-kuvia kuin kiusatakseni itseäni. Tietäen samalla, että seuraava sauma reissulle olisi aikaisintaan vasta ensi kesänä eikä ensi viikolla. Nukahdin pariksi tunniksi kunnes totesin puoli kuudelta, ettei tästä tule mitään. Hyppäsin ylös, lähettelin parit valokuvat reissussa tapaamilleni uusille ihmisille ja nyt istun ison mate-teekupin kanssa sohvalla ja päätin aloittaa blogin päivityksen. Ei tämäkään huono ole, mutta voisin silti yrittää mennä ensi yönä hieman myöhemmin nukkumaan. Ei sitä unta loputtomiin riitä, jos sänky kutsuu jo puoli yhdeksältä, heh...

Ajatus oli päivittää kuulumisia jo reissusta, mutta kuten huomattu, niin se jäi vain aikomukseksi ja parin postauksen mittaiseksi. Hotellin wi-fi oli ihan ok, joskin aika hidas. Suurempia ongelmia tuotti sen sijaan kuvien lataus (iphonea ja samsung tabia ei vaan ole luotu yhteen) enkä saanut bloggeriakaan oikein pelittämään tuon viimeksi mainitun kanssa. Mielestäni parin viikon reissusta ei kannata tuhlata lukuisia tunteja tekniikan kanssa tappeluun, joten luovutin lopulta aika epätavallista minulle! nopeasti ja päätin keskittyä johonkin olennaisempaan, kuten aamulenkkeihin rantahiekalla tai pitkään aamupalaan altaan reunalla :). Ja voin sanoa, että molemmat todellakin toimi! 

Ajattelin tällä kertaa jakaa tekstit teemoittain parista syystä. Ensinnäkin, en enää yhtään muista, mitä tein minäkin päivänä. Hah. Loma on siis kaiketi ollut varsin onnistunut ;). Ja toisaalta tänne eksyvien muiden reissaajien on ehkä helpompi etsiä vinkkejä matkalleen, kun päivitykset ovat edes hieman aihealueittain. Kuten otsikkokin kertoo, aion aloittaa niinkin "yksinkertaisesta" kuin matkoista. Miten matkustin, millä, mihin ja mitä maksoi? Kaikki eivät todellakaan olleet niitä fiksuimpia ja nopeimpia vaihtoehtoja, mutta se nyt ei ainakaan omilla reissuilla ole ollut se prioriteetti numero yksi. Pääasia, että pääsee perille ehjänä ja tavaratkin ehkä tulevat joskus, viimeistään jälkitoimituksena. 

So, how to get to Koh Lanta?

Kirjoitin aiemmin jo lyhyesti ongelmista Kilroyn kanssa, joten niihin en viitsi enää palata. Mennyttä ja tuhlattua aikaa sekä rahaa, joten mitä sitä enää muistelemaan! Lennot otin siis aiemmin mainituista syistä heidän kauttaan ja reitti kulki välillä Helsinki - Bangkok - Phuket. Ensimmäistä väliä operoi Finnair ja toista Bangkok Airways. Check-inin sain menomatkalla tehtyä suoraan netissä ja kyllä se baggage drop on vaan hyvä keksintö! Rinkan selvitin suoraan Phukettiin asti, mikä oli hyvä, sillä 1,5 h vaihtoajalla Bangkokin kokoisella kentällä matkatavaroiden nouto ja uusi lähtöselvitys ei olisi välttämättä onnistunut kovin kevyesti. Pelkästään siirtymä kävellen seuraavalle portille oli noin puolitoista kilometriä. Seuraavalla reissulla tekisin todennäköisesti kuitenkin niin, että ottaisin suoran lennon Bangkokiin ja katsoisin jatkolennon vasta paikanpäältä. Ennen kaikkea säästösyistä, sillä maansisäisiä lentoja tuntuu siellä saavan muutamalla kymmenellä eurolla ja vaihtoehtoja todellakin riittää, niin aikataulujen kuin lentoyhtiöiden puolesta. En siis tällä kertaa aio kertoa, kuinka ison osuuden lahjakortista söi tuo BKK-HKT -lento... 

Finnairiin lentoyhtiönä olen viime vuosina hieman pettynyt. Taso on laskenut niin palvelussa, ruoassa kuin koneiden kunnossakin. Todella moni yhtiö menee tällä hetkellä omissa silmissäni ohi ja kirkkaasti ja jos katsoo vielä hintoja, niin niissäkin suomalaisuus valitettavasti vetää lyhyemmän korren, asiakkaan näkökulmasta. Toki jotkut jutut toimivat erittäin hyvin, esimerkiksi varaustenteko, check-in, plus-pistejärjestelmä jne. mutta paljon olisi mielestäni myös kehitettävää, jos aikovat näillä markkinoilla pärjätä. No, en ole rinkkoineni kuitenkaan mikään talous- ja markkinointiasiantuntija, joten jätetään tämä analyysi tähän ;). Lento Helsingistä Bangkokiin meni mukavan nopeasti, reiluun 9 tuntiin. Lähtöaika oli Suomen kellossa 16:30, joten tiesin jo koneeseen astuessa, että lennolla en tule nukkumaan. Viereisille penkkiriveille sattui sitten vielä viisi sylivauvaa ja pikkulasta, jotka päättivät huutaa kuorossa pari tuntia putkeen jossain Venäjän ja Intian ilmatilassa. En tiedä, kävikö lopulta enemmän sääliksi lapsia vai heidän vanhempiaan... Vaatii kyllä melkoista sisua lähteä useamman alle parivuotiaan kanssa noin pitkille lennoille, huh huh. Siinä vaiheessa, kun korvatulpatkaan eivät enää auttaneet nukahtamisyrityksissä, päätin keskittyä tarinoimaan vieressä istuneen Pattaya-turistin kanssa Thaimaan parhaista tyttöbaareista. Voi kyllä ja sitä tarinaa (hänen puoleltaan) riittikin! 

Bangkokissa oli sitten lähes kahden tunnin vaihtoaika, kun kone oli niin ajoissa. Opasteet oli selkeitä, maahantulokorttien tarkistukset ja leimaukset sujui vaivatta, joten jäljelle itselle hoidettavaksi jäi ainoastaan pitkät käytävät ja portille suunnistaminen. Barbadoksen reissun tullivierailut ja jatkolennon missaaminen ovat vielä sen verran tuoreessa muistissa, että nykyään ottaa melkein mieluummin tuon pari tuntia aikaa lentojen välille. Matka Phukettiin taittui reilussa tunnissa eli todellakin suosittelen myös Etelä-Thaimaan turistikohteisiin matkaaville lentoa Bangkokin kautta, jos haluaa säästää pitkän pennin ja viitsii vaan ottaa hieman selvää maansisäisistä lennoista. Aikaakaan ei paljoa enempää tuhlaannu. Phuketin kone oli todella tyhjä, korkeintaan yksi kolmasosa koneesta täynnä. Siihen nähden laukkuja joutui odottelemaan melko kauan, mutta mihinkäs sitä lomalla kiire on? Lopulta löytyi rinkka selkään ja lähdin etsimään reittiä Rassada Pier -satamaan. Kentälle ei samaan aikaan laskeutunut juurikaan muita lentoja, mistä ilmeisesti johtui myös se, että aiemmin miettimiäni minivan-kyytejä ei ollut tarjolla. Jouduin siis nappaamaan taksin, joka pienen tinkimisen jälkeen jäi maksamaan 600 bahtia eli n. 13 euroa. Thaimaan muuhun hintatasoon nähden ei mikään halpa, mutta lyhyen googlettelun ja kuulopuheiden jälkeen etenkin Phuketin hintataso taksien suhteen on viime vuosien aikana noussut aika hurjasti. Olin siis lopulta ihan tyytyväinen, että pääsin satamaan ajoissa ja ilmastoidussa kyydissä, eh. 

Rassada Pier on siis paikka, josta lähtee kaikki isommat veneet ja lautat lähisaarille kuten myös hieman kauemmaksi. Olin katsellut jo Suomesta käsin hintoja ja lautan olisi voinut buukata etukäteenkin mutta päätin ottaa kyydin vasta paikan päältä, jos vaikka sattuisi myöhästymään lennolta eikä ehtisi ko. lautalle. Päädyin lopulta Phuket Ferry -nimisen yhtiön tiskille, muita en siihen hätään edes nähnyt ja se oli sama, jota olin aiemmin katsellut. Lautta välillä Phuket - Koh Lanta kustansi lopulta heillä 1000 bht ja ennakko-osto netistä olisi lähtenyt muistaakseni 150 bht halvemmalla. Koh Lantalle matkatessa lauttaa tulee vaihtaa Phi Phillä, mutta ohjeistus on kohtuullisen hyvä kunhan muistaa poimia oman rinkkansa mukaan, sillä alun ohjeet oli, että ne siirretään matkustajan puolesta ;) ja jatkolautta kyllä odottaa, jos ensimmäinen kyyti on aikataulusta myöhässä. Itse nappasin ennen merimatkaa postafenin varmuudeksi, mikä oli lopulta ihan hyvä veto. Merenkäynti oli suhteellisen kova ja menomatkan lautat sieltä pienemmästä päästä eli keinutusta riitti. Aikataulu venyi puolella tunnilla arvioidusta eli Koh Lantalle saavuttiin lopulta 3,5 h matkan jälkeen. Mielestäni mukavampi vaihtoehto kuin maateitse istua 5 tuntia autossa, ainakin jos ilmat sallii. Lautalla oli reissaajia aivan laidasta laitaan: toiset olivat vain päiväreissulla esim. Phi Phillä mukanaan vain vesipullot, toiset rinkkojen kanssa vaihtamassa majapaikkaa ja mahtuipa joukkoon suurten matkalaukkujen kanssa matkaavia ruotsalaisia ja brittejäkin. Isojen matkalaukkujen nostelu lautasta toiseen ja satamassa huojuvien laiturien päällä kävely ei vaikuttanut ehkä kaikkein iisimmältä, mutta näyttivät hekin sieltä lopulta selviävän. Siinä vaiheessa kiitin, että oma valintani reissuun todella oli rinkka :). 

Rassada Pierin satamakoira :)

Koh Lantan Saladan Pier -satamassa olikin sitten vastassa varsinainen tuktuk ja pick up truck -armeija eli toisin sanoen kyytikaupustelijoita ylihintaan. Moni turisti sortuikin ottamaan 100-200 bht:n tuktukin (normaalin hinnan ollessa 40-50 bht) mutta itse tein diilin jo laivalla halvemmasta pick up truck -kyydistä. Siinä muuten kaksi yleisintä kulkuneuvoa saarella, skoottereiden ja mopojen lisäksi - palataan niihin myöhemmin. Saarella aurinko oli mennyt pilveen ja vastassa oli sade. Satamasta matka Klong Dao beachilla sijaitsevalle hotellille oli noin 3,5 kilometriä ja se taittui hetkessä pitkien lentojen ja lauttamatkojen jälkeen. Tennarit ja rinkka aivan läpimärkiä, mutta olinpahan vihdoin lähes 20 tunnin reissaamisen jälkeen perillä! Kyllä vain, mun loma oli vihdoin alkanut. Pitkän ja työntäyteisen syksyn ja kellon ympäri valvomisen jälkeen pieni trooppinen sade rankkasade, ei sekään saanut pilattua fiilistä, vaan nautin hetkestä. 

Paluumatka sujuikin sitten hieman erilailla, joten ehkä loogisinta (kuuluuko se käsite tähän blogiin??) palata siihen vasta reissukuulumisten lopuksi. Kuten sanottu, reittini saarelle ei ehkä ollut helpoin ja nopein - ottaen huomioon, että tarjolla olisi muun muassa suoria lentoja Helsingistä Krabille, josta Koh Lantan tavoittaisi parissa tunnissa. Näin kuitenkin tällä kertaa eikä tuo nyt ainakaan yksin rinkan kanssa reissatessa mikään mahdoton ollut. Lasten kanssa matkustettaessa tai vaikkapa vain viikon mittaisella reissulla valitsisin varmasti toisin. Ja niin, vertailuna: Dominicalle esimerkiksi oli paaaaljon pidempi ja kivikkoisempi tie, sananmukaisesti ;). Olen itse edelleen sitä mieltä, että parhaat ja koskemattomimmat paikat saavuttaa vain hankalimman kautta. Silloin voit todella löytää jotain sellaista, mitä kaikki eivät ole vielä kokeneet. 

Näihin tunnelmiin, palataan seuraavassa osassa. 

Smile.

Mitä: Aamulenkkejä paljasjaloin biitsillä, ruokaa joka vie kielen mennessään ja loputon määrä hymyjä

Missä: Edelleen Lanta

Milloin: Auringon laskiessa klo 18:07

Jos nyt lyhyesti pari ajatusta ja kuvaa - että saisi edes kolme reissupäivitystä tehtyä reaaliajassa. Enempään ei taida energia riittää, on tää sen verran hermoja raastavaa naputtelua ja hassua, että tämänkin ajan käyttäisi ehkä mieluummin johonkin muuhun... eikai? 

Säät on tällä hetkellä loistavat eli lopulta sitä sadetta ei riittänyt kuin niille parille ekalle päivälle. Aurinkoa, reilun 30 asteen lämpötiloja, välillä muutamia tervetulleita pilvenhattaroita ja ilta/yölämpötilat ihan kivan viileitä, Thaimaan mittakaavassa toki ;). Pari viimeistä aamua oon alotellu juoksemalla Klong Dao -rannan päästä päähän, vähän lihaskuntoa ja vasta sen jälkeen aamupalalle. Not bad at all! Vaikkei ollut tarkoitus mitään urheilulomaa pitääkään niin onpahan vaan ollu kiva fiilis aloittaa aamu vähän erilailla.

Phra Ae eli Long beach ja mangosmoothie lounaaksi

Perjantaina hyppään jo lauttaan ja kohti Phuketia eli loma on kääntymässä loppupuolelle. Sanoisin että tää vajaa pari viikkoa on Lantan kokoisella saarella aika hyvä aika. Itse saattaisin pitkästyä paikallaoloon pidemmällä reissulla eli jos sellaisen tekisi, niin majapaikkaa olisi vaihdettava kyllä jossain vaiheessa. Eri asia toki esim. lapsiperheiden tai muiden helppoa lomaa etsivien kohdalla :). Mulla vaan on edelleen se matkustusfilosofia, että aina uuteen paikkaan ja kohti tuntematonta ja paluu vain niihin, jotka ovat tehneet aivan erityisen vaikutuksen.

Täällä sitä kyllä yhä uudelleen ja uudelleen hämmästyy paikallisten vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä. Huh, ihan sanoinkuvamaatonta, kuinka he laittavat itsensä likoon turistien takia. Toisaalta siinä on ehkä juuri se jokin, minkä vuoksi uskon jonnekin päin Thaimaata varsin varmasti vielä palaavani. Someday.

Reissun hemmotteluosuus - manikyyri ja pedikyyri

Hymyjen ja värien maailma. Sitä tämä paikka ennen kaikkea on. Monta uutta tutustumisen arvoista ihmistä ja kokemusta, muutoin rinkka on puolestaan aikalailla yhtä täysi eli tyhjä kuin tänne lähtiessä. Mieluummin sitä laittaa rahansa elämyksiin - unohtamatta tietysti erinomaista thairuokaa - kuin että kantaisi selkä vääränä materiaa kotiin. Ison palan täällä niin helposti tarttuvaa elämänmyönteistä asennetta aion kuitenkin mukanani raahata, saattaa mennä ylikiloiksi mutta ei haittaa :).

At Klong Dao.

Mitä: Loma-moodi

Missä: Koh Lanta, Thaimaa

Milloin: 7.12.2013

Kuten vähän arvelinkin, niin ei oo tää yhteiselo Samsung-tabletin kanssa ollu ihan rakkautta ensisilmäyksellä eikä kyllä toisellakaan. Eli jätän suosiolla ne varsinaiset reissuraportoinnit kotimaan kamaralle ja tyydyn kertomaan kuulumisia vain lyhyesti nyt täältä paikanpäältä :). Koh Lanta toimii siis majapaikkana ja seutua tunteville, miksei muillekin, tarkempi sijainti on Klong Dao Beachin eteläisin poukama. Reissun ollessa sen verran lyhyt (matkustuspäivien jälkeen vajaa 2vkoa) varasin lopulta majoituksen koko ajaksi samaan hotelliin, Holiday Villaan. Valinta osui kyllä todella nappiin enkä voisi olla tyytyväisempi! Guesthousejakin olis toki löytynyt ja varmasti niissäkin olisin viihtynyt mutta tällä kertaa majoituksen osalta halusin ripauksen luksusta - tai edes vähän sinne päin :). Palailen myöhemmin vielä tarkemmin siihen, mikä tästä tekee mielestäni paremman, mitä luokitukset kertovat...

Rassada Pier

Reittini perille kulki siis lentäen Helsinki - Bangkok - Phuket ja Phuketin Rassada Pier -satamasta sitten vielä lautalla tänne. Melkoinen taival ja helpommallakin olisi päässyt, mutta välillä on kiva tehdä asiat vaikeamman kautta. Ja osasyynä toki ne jo aiemmin mainitsemani Kilroyn lentorajoitteet. Aikataulut osui kaikeksi onneksi nappiin ja täällä sitä on nyt pari päivää ehtinyt ihmetellä thaimeininkiä. Yhtä ystävällistä ja vieraanvaraista kuin muistelin, edellisestä reissustahan on vierähtänyt jo 7 vuotta, huh. 

Kuvien latauksessa on ollut niinikään ongelmia. Asensin tähän nyt vielä Google Chromen, joka lopulta suostui yhteistyöhön Dropboxin kanssa. Canonin kuvia luvassa reissun jälkeen vasta, joskin sillä ei ole tullut kuvattua kai kymmentä kuvaa enempää... Syytän iphonen helpoutta ja pientä kokoa! Pari ekaa päivää oli sateisia mut nyt näyttäis vihdoin siltä, että aurinkoakin on luvassa. Vuodenaikaan nähden ilmeisen epävakaista, täällähän pitäis joulukuussa olla pelkkää hellettä :-).

Klong Daon perjantai-illan ruokatori

Ready to go.

Mitä: No se loma, vihdoin

Missä: Helsinki-Vantaa

Milloin: Ihan kohta! 

Olen kai ennenkin todennut, että lentokentissä on sitä jotakin. Voisi sanoa, että yksiä mun lempipaikkoja. Tai no, ei ehkä ihan kaikki :). Otetaan vaikka Ahmedabadin sotilaskenttä välilaskupaikkana - matkustajat ulos koneesta ja istumaan pihalle muovituolirinkiin aseistettujen vartijoiden keskelle. Wc-tiloihin samaisten asemiesten saattelemana, eivät sentään ihan koppiin asti tulleet. Ympärillä pyörii lähinnä sotilaskoneita ja korvissa vihlova melu. 

Nyt kuitenkin sijaintina tuttu ja kotoisa Helsinki-Vantaa, rinkka jätetty baggage dropiin ja edessä n. 20 tuntia matkustamista. Ei paha, on sitä pidempiäkin matkoja taitettu, tuoreimpina muistoina Barbados ja Dominica, joista jälkimmäinen taitaa omassa matkustushistoriassa viedä voiton, kun lasketaan tunteja perille pääsyyn. Usein ne vaikeimmin tavoitettavat kohteet kuitenkin palkitsevat eniten. Kummallisen vähän tuli arvailuja kohteesta edellisen tekstin kommentteihin. Heh, ehkä se kertoo jotakin blogin lukijamääristä. Ei haittaa, sillä alkuperäinen tarkoitus onkin ollut kirjoittaa omaa reissupäiväkirjaa ja tarjota satunnaisille google-eksyjille vinkkejä, jos matkasuunnitelmat kohtaavat. Ja muutamia palautteita on tullutkin, kiitos eksyneille siis!

Seuraavan vuorokauden puolella pitäisi olla siis Koh Lantalla. Bangkokin ja Phuketin kautta lennellen ja Phuketista vielä parin tunnin lauttamatka. Peukkuja, että aikataulut pitää. Ja jos ei pidä, niin sehän olis enemmän sääntö kuin poikkeus. Toivottavasti tullivirkailijoiden kanssa ei tarvi tällä reissulla myöskään taistella! 

Mutta nyt ajattelin kuitenkin juoda kylmän (itse aiheutettu) ja kalliin cappuccinon loppuun ja suunnata pikkuhiljaa kohti porttia. Ikkunapaikka ja villasukat. Siinä kaksi tärkeintä. Palaan langoille, jos luvattu wifi-toimii majapaikassa ja yhteistyö tämän krhmmm Samsung tabin kanssa toimisi helteessä hieman paremmin, kuin täällä... 

Guess where?

Mitä: Bambumajoja ja turkoosia vettä

Missä: Niin lomalla

Milloin: 12/2013

Kelloja siirretty taaksepäin mutta silti tuntuu, että väsyttää vaan enemmän ja enemmän. Pimeys, sade ja noh, pelkästään tämä syksy. Mä oon aikalailla kaikkien vuodenaikojen ystävä, mutta kyllä tää loka-marraskuu silti pistää mutkin vähän kaamosfiilikseen. Parempaa ajankohtaa reissujen etsiskelylle tuskin siis on ja tänään sainkin vihdoin reissun varattua! Lopulta päätös syntyi aika extempore ja kohdetta en liiemmin miettinyt. Lentojen kanssa saikin sitten vääntää kättä hieman enemmän... Ihmetellä yrityksen sisäisiä hintaeroja,  kysyä selityksiä, ihmetellä vähän lisää ja lopulta myös reklamoida. Uskomatonta, miten asiakasta välillä viilataan linssiin ja kunnolla. Lopulta löytyi kuitenkin jonkinlainen yhteisymmärrys ja vaikkei se nyt ihan 100-prosenttisesti mua tyydytäkään, niin tein diilin. Kilroyn lahjakortti on siis vihdoin löytänyt käyttökohteensa. Kiitos vielä kerran lahjan antajille! Vaikkakin tästä eteenpäin olen entistä enemmän sen kannalla, että kaikki reissujärjestelyt matkoja, hotelleja ja kaikenlaisia retkiä sekä kursseja myöten kannattaa hoitaa suoraan ja suosiolla itse. Silloin saa juuri sitä mitä haluaa ja lähes aina myös edullisimpaan hintaan. Jos joku on eri mieltä, niin kertokoon toki ja vinkatkoon mielellään myös keinonsa, heh. 

kuvat weheartit.com

Mutta mihin onkaan suunta? Arvauksia otetaan vastaan. Itse kohde on uusi, maa sen sijaan entuudestaan tuttu. Yksi pitkäaikainen haave toteutuu myös samalla, sillä reissun päätarkoitus on vihdoin suorittaa tuo kauan miettimäni OWD-kurssi. Ja lähtöönkin on enää about 30 päivää eli tasan 4 viikkoa töitä ja sen jälkeen pari päivää reissusuunnitelmien tekoa! Hieman off topic - oon nauttinu suunnattomasti tänhetkisestä duunista. Toivottavasti keväälle löytyis jotain yhtä antoisaa mutta tällä hetkellä loma ei kyllä vois parempaan saumaan tulla. Tauotta töitä niin pitkä aika etten viitsi edes laskea. Ei siis muuta kuin matkakuumetta keräilemään ja sehän tuskin tuottaa vaikeuksia. Ajattelin mahduttaa rinkkaan tällä kertaa myös koneen eli on olemassa mahdollisuus, että reissublogi päivittyy kerrankin reaaliajassa. Kohteen oikein arvanneille lupaan lähettää postikortin! Jollain todella tylsällä maisemalla, toki... Arvauksia vaan blogin kommenttikenttään (lukeeko tätä muka joku? no, nyt testataan :)) ja kohta mennään. 

Cote d'Azur.

Mitä: Palanen sinistä rannikkoa keväältä ja yksi tarina

Missä: Ranskan Riviera, Monaco, Barcelona

Milloin: 14.-21.5.2013

Ajattelin, etten kirjottaisi tästä toukokuisesta reissusta mitään. Joskus mieli kuitenkin muuttuu, ihmisistä puhumattakaan. Niinpä muutama päivä takaperin järjestellessäni kuvia kansioihin ja suurennoksia kehyksiin päätin, että josko sittenkin pieni pala myös tänne. Kuvia, kuvia ja kuvia. 

@ Helsinki-Vantaa

Menton

Menton beach

Nizza - Menton - Ventimiglia - Monaco - Barcelona. Siinä suurin piirtein reitti, mitä viikkoon mahtui. Kamera ei läheskään aina ollut mukana, joten suurin osa kuvista on napsittu iiluurilla. Kerrankin niin. Aika vapauttava fiilis mennä välillä vaan ilman kuvailuja. Mulle kun se on oikeastaan aina ollut se reissujen suola. Jälkikäteen toki harmittelee joitakin tilanteita. Olispa kiva, kun siitä hetkestä olisi jotain filmillä. Ja sitten taas toisaalta - mikä onkaan parempaa, kuin muistot ja mielikuvat. Vain sulla itsellä, ehkä jopa pienenä salaisuutena? 

A journey is best measured in friends, rather than miles.

Hotel Arts @ Barcelona

Ehkä osasyynä vähäisempään kuvailuun oli myös se, että näillä seuduilla on tullut käytyä aiemminkin. Oon kai joskus kirjoittanut muutaman sanan omasta reissausfilosofiastani? Maailmassa on niin paljon nähtävää, että kovin helposti en lähde samaan paikkaan uudelleen. Cote d'Azur ja Barcelona - siinä nyt kuitenkin pari esimerkkiä, jotka ovat poikkeuksia sääntöön. Ranskan Rivieraan nyt ei vaan voi kyllästyä puhumattakaan Barcelonasta. Yksi niitä harvoja kaupunkeja, josta löydät kaiken tarvitsemasi. Tai ainakin minä löydän. Ja jonne aion palata yhä uudelleen. 

La Barceloneta 

La Boqueria

Travel toes

La Barceloneta & Hotel W

Hienoimmat asiat tapahtuu yleensä turhia suunnittelematta. Mielijohteesta. Niin nytkin. Extempore. Mennään silloin kun siltä tuntuu ja sinne, minne tahdotaan. Pysähdytään hetkeen. Minuutit tuntuu tunneilta, tunnit päiviltä ja vuorokaudet viikoilta. Hyvällä tavalla. 

The use of traveling is to regulate imagination by reality, and instead of thinking how things may be, to see them as they are.

Yacht Club de Monaco

Trattoria Mamma @ Menton

Valitettavasti myös ne vähemmän hienot hetket tulee eteen usein yllättäen. Ja aika pysähtyy taas. Tällä kertaa sen vaan toivoisi menevän nopeammin. Vai toivoisiko? Askeleista Ranskan Rivieralla ja La Barcelonetalla on kulunut jo tovi. Näihin kuviin ja fiiliksiin tallentui niin monta hetkeä ja ennen kaikkea eräs tärkeä tarina. Iso pala elämää. 

Nobody can go back and start a new beginning, but anyone can start today and make a new ending. 

St. Petersburg is like a giant history lesson.

Mitä: 2,5 tunnin junamatkan päässä aivan eri maailma
Missä: Rajan takana, Pietarissa

Milloin: 22.-24.3.2013

Välillä asiaa, mikä ihan oikeasti osuu blogin otsikon alle eli terveisiä Pietarista :). Joskin pienellä viiveellä, sillä reissu tuli heitettyä jo reilu kuukausi takaperin mutta vasta nyt oli kunnolla aikaa purkaa ajatukset sanoiksi. Kameran muistikortilla puolestaan ei juuri purettavaa ole, vaan kuvasaldo jäi onnettoman pieneksi. Syynä lähinnä kuvaajan laiskuus mutta katsotaan, josko sieltä muutama päivänvalon kestävä tiedosto löytyy. Aiemmat vierailuni itänaapuriin ajoittuvat 1990-luvun alkupuolelle, joten ehkä oli jo aikakin käydä katsomassa, miten tuo käsittämättömän suuri maa on vuosien saatossa muuttunut. Reissuajankohdaksi valikoitui tosiaan maaliskuun loppu ja tämä siksi, että veljeni vietti Pietarissa 3 kuukautta työharjoittelussa tänä keväänä. Paikallisopas siis valmiina, joten loppuperheen tehtäväksi jäi vain heittää reput selkään ja menoksi...

Vai oliko se sittenkään niin helppoa? No ei ihan :). Venäjällehän tarvitsee edelleen viisumin, joten ensimmäinen etappi oli hankkia sellaiset. Hetki jos toinenkin meni etsiessä paperisodasta tietoa ja soitellessa neuvojen toivossa. Matkatoimistoilla tuntuu olevan vähän eri käytäntöjä hinnoista puhumattakaan ja välillä tuntui, että yrittävät viilata linssiin ihan urakalla. Toiset väittivät että Venäjälle matkustaessa tulee olla kirjallinen kutsu paikanpäältä (jonka matkatoimisto voi lisämaksusta hoitaa itse...) ja toiset taas eivät kutsusta puhuneet sanallakaan. Meidän reissun tarkoitusta palveli parhaiten kertaviisumi ja hankittiin ne sitten lopulta Lähialuematkojen kautta. Heidän kanssaan asiat sujui alusta asti hyvin, eikä tullut missään vaiheessa oloa, että nyt on jotain hämärähommia. Googlettamalla kun niitäkin tarinoita löytyy aika monta. Päädyttiin siis hoitamaan viisumit matkatoimiston kautta varmuuden vuoksi, kun aikaa oli kohtuullisen vähän ja aiemmista viisumikokemuksista sen verran kauan. Rahaa meni muuta kymppi enemmän mutta palvelu toimi, viisumit tuli postiennakolla sovittuun ajankohtaan mennessä eikä tarvittu mitään lisäselvityksiä. 

Seuraavaksi sitten sopivat junaliput ostoskoriin. Perjantaiaamuna lähtö päivän ensimmäisellä Allegrolla, kello 6:02 Lahdesta (huom. vielä talviaika) ja paluu sunnuntain viimeisellä, muistaakseni iltayhdeksän jälkeen perillä. Liput on hinnoiteltu kysynnän mukaan eli aikainen aamu on selvästi halvempi kuin vastaava matka päivällä tai illalla. Jos on siis mahdollisuus ajoittaa sekä meno- että paluumatka aikaisiin aamuihin, niin tällöin pääset niillä kuuluisilla halvoilla hinnoilla, joita mainostetaan lähes jokaisessa mediassa. Autenttisempi vaihtoehto Allegrolle on sitten bussi, mutta parin päivän viikonloppureissulle en sitä ainakaan itse valitsisi :). Olisikohan tässä tarpeeksi introa? Kyllä. Pieni katsaus rajan toiselle puolen alkakoon. 

Perjantai 22.3.

Hyppäsimme siis Lahdesta silmät ristissä aamu kuuden Allegroon. Matka taittui yllättävän nopeasti, tullimuodollisuudet sujui mutkattomasti (rajalla jonottamiselta välttyminen, ihanaa!) ja ravintolavaunun kahvi oli sen verran vahvaa, että pysyi varmasti hereillä sen kaksi ja puoli tuntia, jonka matka kokonaisuudessaan kesti. Varsin miellyttävä matkustusvaihtoehto siis. Perillä meitä vastassa oli veljen suomalainen, joskin venäjän kielen taitava kämppis, joka tinki taksin hotellille sopivaan hintaan. Yövyimme Sokos Hotel Vasilievskyssa, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Vasilin saarella. Loistava aamiainen shampanjoineen, löytyy kuntosali, saunat ja viihtyisät huoneet. Kehuttu ravintola (ei ehditty itse testaamaan) ja tunnelmallinen, rento pubi (se tietysti tsekattiin!). Miinusta ainoastaan henkilökunnan huonosta englannin osaamisesta, mutta se ei taida tulla kenellekään yllätyksenä. Joskin ihmetytti, että nuorikaan väestö ei siellä juuri Sorry but I don't speak English -fraasia enempää kyseistä kieltä tänä päivänä osaa. 

Hotellilta lähdettiin etsimään lähintä metroasemaa ja reittiä keskustaan. Asema löytyi ja osattiin ostaa metropoletit - kiitos äidin venäjän alkeiden 30 vuoden takaa ;). Nuo poletit lienee kätevin tapa, jos olet turisti. Tosin veli kavereineen taisi myöskin käyttää vain niitä, vaikka olivat kaupungissa useamman kuukauden. Poletteja saa sekä automaateista että lippuluukulta ja sillä kattaa useammankin pysäkinvälin ja -linjanvaihdon kun ei välillä poistu maan alta ja porteista. Hyppäsimme pois Nevski prospektin pysäkillä, nousimme maan tasalle ja mikäpä sen parempi kosketus miljoonakaupungin vilinään kuin itse Pietarin pääkatu. Taitaapa olla yksi Euroopan tunnetuimmista valtaväylistä? 

Kirkko Veren Päällä

Agendana oli löytää jotain ruokaa, mieluiten paikallinen pitkän kaavan mukaan syötävä lounas. Useammankin ravintolan ständeissä mainostettiin business lunchia ja lopulta päädyttiin Baku-nimiseen paikkaan. Ei sitten ollut venäläinen ravintola mutta melko läheltä: azerbaidzanilaisen keittiön herkkuja. Itselleni täysin uusi maailma, isä puolestaan oli jollain aiemmalla Pietarin reissulla käynyt juuri ko. ravintolassa. Ovimies toivotti tervetulleeksi ja ohjasi meidät narikkaan ja siinä vaiheessa ehdittiin vasta katsoa hieman enemmän ympärillemme. Pienen hetken teki mieli perääntyä - untuvatoppatakissa ja tukka sekaisin tuulesta tuntui, että nyt tultiin ehkä väärään paikkaan. Kukaan ei kuitenkaan ottanut ratkaisevaa askelta ulko-ovea kohti, joten sinne jäätiin. Ravintolasta tuli mieleen palatsi. Sisustus oli kauttaaltaan roosaa ja kultaa, bling bling -kattokruunuja siellä täällä ja värikkäitä peilejä. Valtava huonekorkeus ja viimeisen päälle kattaukset pöytäliinoineen ja istuintyynyineen. Katso vaikka. Miten niin meistä saattoi tuntua hieman alipukeutuneelta? :)

Fine dining @ Baku (kuva lainattu täältä)

Onneksi viereisistä pöydistä löytyi muitakin lounastajia ei sen paremmin pukeutuneina, joten saatoimme istua ilman sen suurempaa häpeää lounaan loppuun saakka, heh. Menu koostui alkusalaatista, kanakeitosta, valinnaisesta pääruuasta sekä jälkiruokateestä herkkuineen. Ensikosketus azerbaidzanilaiseen keittiöön oli lopulta varsin onnistunut (johtui ehkä suurimmaksi osaksi siitä, että olimme jokainen niin jäässä, että mikä tahansa lämmin ruoka olisi maistunut sillä hetkellä taivaalliselta ;)) eikä hintakaan päätä huimannut. Lounasmenu maksoi muistaakseni 350-400 ruplaa eli alle 10 euroa. Pelkistä puitteista saisi Suomessa maksaa saman hinnan. Pitkän lounaan jälkeen lähdettiin takaisin kolean sään armoille. En muista, milloin viimeksi olisi paleltanut niin paljon, vaikka päällä oli muun muassa se superlämmin untuvatakki! Kai sitä olisi kaivannut povitaskuun Salppurin kisoista tutun taskumatin, niin kylmyys olisi ainakin unohtunut helpommin jos ei muuta. 

Käveltiin hetki keskustassa eli toisin sanoen Nevskiä edes takaisin. Siinä ei muuten pääkatu ihan äkkiä lopu kesken. Neljän jälkeen oltiin tehty treffit veljen ja tämän kaverin kanssa psst! samat tyypit seikkaili myös Barbadoksella... Stockmannille ja sieltä jatkettiin sitten skumppapullot kourassa tsekkaamaan Pietarin luksusopiskelija-asunto. Ei hullumpi! Skumpat huiviin ja illaksi takaisin Nevskille, jossa kohteena oli espanjalainen ravintola  Las Torres. Pöytävaraus oli meillä etukäteen ja melko täyttä tuntui ravintolassa olevan. Nettisivut kivasti vain venäjäksi, mutta itse ravintolassa sai varsin hyvin palvelua myös englanniksi. Ruoka oli erittäin hyvä, takuuvarma espanjalainen kaikkine alkutapaslautasineen ja vielä parempi viini. Sommelier tarjosi kyseisen punkun jota pojat ilmeisesti olivat aiemminkin käyneet "maistelemassa" listan ulkopuolelta ja oli kyllä joka ruplan arvoinen, sen mitä viineistä itse ymmärtää :). 

Illalliselta tie vei hotellille ja Pub 8th Lineen. Samassa pöydässä meidän kanssa istui muitakin suomalaisia, Pietarin Sokos Hotellien henkilökuntaa. Mukavaa väkeä ja melkoisia tarinoita paikallisesta menosta. Paikallinen olut virtasi - ei tosin uponnut allekirjoittaneeseen, jonka oluenjuontiharjoitukset ovat vielä pahasti kesken - ja juttu luisti. Jälleen kerran voi todeta sen seikan, että lyhyilläkin reissuilla kohtaamiset ovat niitä juttuja, mitkä säilyvät mielessä ja pitkään. Oli sitten paikallista väkeä, muita reissaajia tai aamuviiden pimeän taksin kuski.

Lauantai 23.3.

Loistokkaan aamiaisen jälkeen oli aika suunnata tutkimaan Pietarin shoppailutarjontaa. Käveltiin hetki Nevski prospektia ja poikettiin muutamissa melkoisen hienoissa liikkeissä. Lopulta päädyttiin Galeria-nimiseen kauppakeskukseen, josta löytyy vaatimattomasti 300 eri liikettä merkkivaatekaupoista pieniin teeputiikkeihin, kymmeniin ravintoloihin ja löytyypä saman katon alta elokuvateatteri ja keilahallikin. Parin tunnin kiertelyn jälkeen mukaan tarttui kassillinen vaatetta tosin ei niistä luksusliikkeistä ;) ja varmasti halvempaan hintaan, mitä Suomessa. Muuta ei sitten osannut ostaakaan, kai sitä iski jälleen kerran jonkinlainen valinnanvaikeus kun ympärillä oli aivan liikaa tarjontaa ja kaikkea kivaa, niin sitten lopulta ei enää tiennyt mitä nappaisi mukaan. No, hyvä toisaalta niin - rahat säästyi. 

Lauantai oli muutenkin kivan aurinkoinen, etenkin aamupäivä. Ostoksilta jonne velikin oli vaivihkaa edellisillasta selvinneenä seuraamme liittynyt jatkettiin pienelle nähtävyyskierrokselle, ensin metrolla ja sitten kävellen. Kuten postauksen otsikkokin kertoo (lainattu jonkin matkaoppaan kirjoituksesta), niin Pietarissa vieraillessasi olet kuin jättiläismäisellä historian luennolla. Arvata siis saattaa, että nähtävää on enemmän kuin monessa muussa miljoonakaupungissa yhteensä. Parin päivän reissulla siitä kaikesta ehtii siis nähdä vain murto-osan ja onkin tehtävä valintoja tai vaihtoehtoisesti niin kuin me. Meillä ei juuri ollut suunnitelmaa, mitä kaikkea pitäisi koluta. Oikeastaan käytiin katsomassa ne paikat, mitä matkan varrelle sattui sopivasti ilman stressiä :). Välillä on kiva niin.

Talvipalatsi Palatsinaukiolta päin

Jo itse Nevski ja Neva-joki ovat mielestäni nähtävyyksiä. Ei sellaisia vaan joka päivä tule nähtyä. Museot jätettiin tälläkin reissulla välistä, sillä esimerkiksi pelkästään Eremitaašiin tarvisi mielestäni kokonaisen päivän. Ulkoa käytiin toki rakennus katsastamassa ja valtavalta sekä hienolta se näytti. Kierroksellamme kameran muistikortille ja mieleen tallentui lisäksi Pietari-Paavalin linnoitus, Iisakin kirkko, Gostinyi dvor, joka on pienistä kaupoista koostuva suuri tavaratalo, jonka ulkopuolelta löytyy taidemarkkinat, Kirkko veren päällä sekä Konyushennaya squaren hienot ravintolat, klubit ja marketit. Konyushennayalle piti jo maalis-huhtikuussa aueta Jamie's Italian -ravintola mutta ainakin nettisivujen mukaan paikka odottaa yhä tulemistaan. Ravintolan julkisivu käytiin toki katsastamassa, voidaan sitten vaikka tyttöjen kanssa tehdä makumatka Pietariin Jamien luokse, kunhan herra saa ovet auki :). Vai mitä?

Iltaa kohti aurinko katosi ja tuttu kylmä tuuli palasi Pietarin katukuvaan, joten päätettiin lähteä hotellia kohti. Taksin löytäminen Palatsinaukiolta osoittautui kuitenkin melko haasteelliseksi. Autoja ei näkynyt ensin missään ja sitten kun vihdoin löydettiin yksi kaveri, niin tämä sanoi hinnaksi hotellille (matka n. 15min) 50e. No, arvata saattaa ettei huolittu :D. Käveltiin hetki kadun vartta ja lopulta saatiin sopuhintaisempi taksi lennosta - hinta muistaakseni vajaa parikymppiä euroissa. Ei siis kannata tyytyä ensimmäiseen tarjoukseen, turisteja viilataan varmasti melko paljon linssiin tuollakin, vaan etsiä seuraava tai sitten se ei niin virallinen vaihtoehto. Vaikka ulkolämpötila lähenteli nollaa ja tuuli miinusti siitä vielä pari astetta, niin kuski ajoi ikkuna auki koko matkan saarelle. Nice! Sananmukaisesti aika kylmä kyyti, mutta perille päästiin jälleen ruuhkista huolimatta. Lämmiteltiin hetki ja toinenkin hotellilla ennen illalliselle lähtöä. Veli oli varannut pöydän Sokos Hotel Palace Bridgen yhteydessä sijaitsevasta Dans le Noir?:sta, jonka konsepti lyhyesti tässä, heidän sivuiltaan lainattuna:  

Diner in the total darkness, guided and served by blind people, is a unique experience that changes our perception of the world by reversing point of views: A sensory experience that awakens the senses and allows us to completely re-evaluate our perception of taste and smell.    

Totta joka sana, illallisen alusta loppuun saakka. En aio tässä kertoa enempää illan etenemisestä, sillä konseptia toteutetaan ymmärtääkseni melko samalla kaavalla jokaisessa Dans le Noir? -ravintolassa. Jos siis olet matkalla Pietarissa, Pariisissa, Barcelonassa, Lontoossa tai New Yorkissa niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan :). Ruoka oli varsin hyvää mutta ennen kaikkea illallisesta jäi mieleen kokonaisuus. Se, kuinka näköaistin ollessa poissa pelistä, löytyy aivan uusi makumaailma ja fiilis itse ruokailuun. Tuli nimenomaan keskityttyä olennaiseen. Miten se viini löytää lasiin asti, mitä lautaselta löytyy ja miten mitäkin syödään. Aluksi tosi avuton olo, mutta lopulta loistava tunne, kun huomaa onnistuvansa. Hintataso oli hieman (mutta ei tosiaan paljoa) korkeampi kuin perjantain illallisen, mutta mielestäni varsin ymmärrettävistä syistä. Onhan tuollainen konsepti jotain täysin uniikkia. Illallisen jälkeen tuli testattua Palace Bridgen suussa sulavat sorbetit ja jäätelöt ja voisin sanoa, että veti vertoja jopa Sirmionen herkuille Garda-järvellä Italiassa, mmmmmm. 

Lounge, jossa odoteltiin itse ravintolaan ohjaamista

Pimeyden jälkeen jatkettiin Nevskin valoihin ja pietarilaiseen yöelämään. Myöhäisen illan aikana tuli testattua perinteinen vesipiippubaari, jossa ei taas olisi tiennyt yhtään mitä tilaa ilman poikien kämppiksen venäjän kielen taitoa. Yhä jaksaa ihmetyttää, kuinka englannin osaaminen on lähes olematonta. Pietari on kuitenkin niin rajan tuntumassa ja turistivirrat valtavia ympäri vuoden, että luulisi tänä päivänä kielen osaamiselle olevan kysyntää. Eikä tosiaan ollut kyse vain meidän parin päivän turistikokemuksesta, vaan samaa ihmetteli veli kavereineen koko kevään. Reissatessa on kuitenkin oppinut, että maassa maan tavalla ja ehkäpä ensi Venäjän reissua varten opettelenkin ne muutamat tärkeät fraasit tällä hetkellä osaamani kiitoksen lisäksi :). Illan lopuksi tuli tsekattua vielä poikien kantapaikka, Party Hard ja kyllä, nimensä mukainen baari. Taisi olla pojilla kanta-asiakasleimat jo otsassa, sillä palvelu tuntui pelaavan ja pöytään tuli kaikkea mahdollista tuplarommikolasta palaviin shotteihin. Pojat jatkoi iltaa aamuun asti tyylilleen uskollisina, me hypättiin puolestaan siihen ei niin viralliseen taksiin ja päästiin perille hotelliin nopeammin kuin koskaan, heh. 

Sunnuntai 24.3.

Sunnuntaiaamun aamiainen oli vähintään yhtä hyvä kuin lauantaina. Niiden pöytien ääressä voisi notkua useammankin tunnin ja syödä koko viikon edestä! Täytyy antaa erikoismaininta venäläisille pannukakuille vaahterasiirappeineen. En tosiaankaan oo normaalisti mikään makean ystävä, mutta ne pannukakut vei kyllä kielen mennessään. Onneksi ei tarvi työkseen syödä hotelliaamiaisia - siinä tapauksessa peilistä voisi katsoa takaisin aika monta kertaa isompi kaveri ;). Aamupäivä meni Vasilin saarella kävellessä ja aurinkoisesta säästä nauttien. Kyllä se kevät Pietariinkin alkoi pikkuhiljaa saapua. Aamulenkin jälkeen check out ja laukut säilöön ja sitten jälleen kerran kohti keskustaa. Yksi ehdoton tavoite oli syödä viikonlopun aikana sushia - löytyyhän kyseisiä ravintoloita Pietarista yli 500. Mistä siis valita? No, sinne mikä sattuu ensimmäisenä eteen tietysti. Käveltiin siis yhteen poikien kantapaikoista, jonne löytyi klubikorttikin jommankumman taskusta. Suurin osa aterioista oli happy hour -meiningillä eli kaksi yhden hinnalla, joten nälkä ei jäänyt kun tilattiin pöytä täyteen ruokaa viidelle hengelle. 

Kaviaaria Jelisejevin tiskissä

Väriloistoa macaronien muodossa

Sushien äärestä matka jatkui seuraavien herkkujen luokse, gourmet shop Jelisejeviin. Kulinaristin taivas, sanoisin. Vartijoita ja ovimiehiä tummissa puvuissaan oli lähes yhtä paljon kuin asiakkaita ja musiikista vastasi parvella soittanut viulisti. Ei hullumpi miljöö, vaikkakin välillä unohti olevansa ruokakaupassa. Mukaan ei tarttunut sammen mätiä, ei vielä tällä kertaa. Sen sijaan ostettiin macaroneja, erilaisia sinappeja, juustojen kanssa syötäviä hilloja ja olikohan siinä korissa vielä jotain muuta? En muista. Viinit ja juustot kiehtoivat kovasti mutta rajallinen tila matkalaukuissa ja etenkin juustojen säilyvyys mietitytti, joten ne jäivät odottamaan seuraavia ostajia. Jelisejevistä seuraava etappi oli kahvila. Eikä ihan mikä tahansa kahvila, vaan Café Singer. Rakennus, josta kahvilan lisäksi löytyy kuuluisa Dom Knigi -kirjakauppa, on alunperin suunniteltu Singerin ompelukonetehtaan haarakonttoriksi. Käymisen arvoinen paikka jo historiansa takia mutta myös kirjakauppa oli elämys. Etenkin matkaoppaita löytyi joka lähtöön ja taisi tuo "pieni" putiikki olla jopa yömyöhään asti auki. Ainiin. Juotiinhan me ne kahvitkin ja listalta löytyi vaikka mikä, sillä kaikista kahveista en ollut koskaan kuullutkaan. Hinnoissa oli tällä kertaa melkoisesti ilmaa ja kahvikupista ja jäätelöpallosta/ porkkanakakkupalasta sai maksaa tuplat normaaliin kahvilakäyntiin verrattuna. Sallittakoon Singerille, tämän kerran.

Café Singer

Afternoon tea

Kellon viisarit näytti puolta kuutta ja päätettiin suunnata poikien vaatimattomaan opiskelijakämppään odottelemaan junan lähtöä. Katseltiin muun muassa formulakisa venäläisellä dubbauksella ja kuunneltiin Pietarissa hiottuja bisnesideoita. Sitten vielä viimeinen metromatka rautatieasemalle, Allegron kyytiin yhtä sujuvasti kuin Suomen päässä ja parin tunnin kotimatka saattoi alkaa. Vaikkei lähtiessä ollutkaan mitään ennakkoluuloja Pietaria kohtaan olihan viime reissusta Venäjän puolelle kulunut kuitenkin melko pitkä aika, niin silti kaupunki osasi yllättää positiivisesti. Edelleen ihmettelen, miten miljoonakaupungin katukuva voi olla niin mielettömän siisti. Ei roskan roskaa, siitä pitivät kadunlakasijat huolen kellon ympäri, tai ainakin siltä se tuntui. Upeaa arkkitehtuuria, erinomaista ruokaa (mikä oli ehkä suurin positiivinen yllätys) ja pääosin ystävällistä palvelua yhtä tai kahta kohtaamista lukuun ottamatta. Olokin oli esimerkiksi yöllä ulkona liikkuessa paljon turvallisempi kuin monissa muissa Euroopan suurissa kaupungeissa. Voin siis suositella Pietaria ihan jokaiselle ja sieltä varmasti myös löytyy jokaiselle reissaajalle jotakin. En voisi itse kuvitella asuvani noin suuressa ja hektisessä kaupungissa, mutta haave olisi tehdä hieman pidempi reissu sinne kesäaikaan, jolloin ei tarvitsisi välittää viimasta ja pukea lukuisia villapaitoja ja untuvatakkeja päällekkäin. Jotain suurta niin lähellä, ettei sitä oikeastaan vieläkään käsitä. 

СПАСИБО St. Petersburg!