Kaupunki, jossa vietetään vuoden parhaat talvikarnevaalit ja huudetaan "bon voyage".

Mitä: A little piece of Lahti, part 3

Missä: Uudessa vanhassa kotikaupungissani
Milloin: Kun kärpänen puraisee urheilu- tai ulkoiluhullua

Hups. Selailin tässä aikani kuluksi vanhoja blogitekstejä ja sieltähän löytyi muutama, jo melkoisen vanha ja keskeneräinen luonnos, jotka olen autuaasti unohtanut tänne bloggerin arkistoihin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja aloitetaanpa näin ollen tästä Lahti-sarjan viimeisestä osasta (kaksi aiempaa postausta löytyvät siis vuodelta 2011, täältä ja täältä). A little piece of Lahti, part 3:n tarkoituksena oli mitä ilmeisemmin käsitellä urheilua - sekä penkillä että ilman - ja koostaa jonkinlainen yhteenveto kaupungista, johon olen nyt ainakin hetkeksi asettunut. Kokeillaan.

Kuin vahingossa juuri tämä kevättalvi onkin kaikkein paras ajankohta kirjoitella aiheesta, sillä Lahden ehdoton urheilutapahtumien eliitti on aivan oven takana! Tulevana viikonloppuna urheilukeskukseen rantautuu nimittäin Stars of the Stadium, 5 tähden Big Air -kilpailu ja lajina tietysti mikäpä muukaan kuin lumilautailu. Nyt toista kertaa järjestettävä tapahtuma ei rajoitu ainoastaan laskemiseen, vaan viikonlopun meininkiä markkinoidaan koko perheen talvikarnevaaleina. Tähtiäkin tapahtumalle on saatu yksi enemmän viime vuoteen verrattuna ja huippulaskijoiden lisäksi stadionilta löytyy livemusiikkia, tekemistä lapsille sekä muille lapsenmielisille ja kisojen jälkeen toivon mukaan kaupungin parhaat jatkot aina aamuun asti. Sinne siis lauantaina :). 

Starsia seuraavia monobileitäkään ei tarvitse kovin kauaa odotella, sillä maaliskuun toisena viikonloppuna urheilukeskus täyttyy jälleen, 88. kertaa järjestettävien Salpausselän kisojen toimesta. Ja sinne jos mihin on joka vuosi päästävä, oli sitten millainen sää tai olo tahansa. Pari vuotta vanha postaus kisoista löytyy täältä ja tällä kertaa jännitetään, saako LHS houkuteltua Ahosen ja Nykäsen mukaan kisaamaan... Jos suunnitelma toteutuu, niin siinä on viimeistään syy lähteä mäkimonttuun juomaan minttukaakaota ja huutamaan Matille hyppyrin nokkaan bon voyage! Unohtamatta tietenkään kisateltan bändejä, oheisohjelmaa ja muuta asiaan kuuluvaa kisahölmöilyä. On totta että kisoja ja urheilutapahtumia löytyy Lahdesta kesälläkin, mutta niiden hyvyydestä huolimatta miellän tämän kuitenkin talviurheilukaupungiksi. Toivottavasti Stars of the Stadium on tullut jäädäkseen ja nousee pikkuhiljaa Salppurin kisojen kaltaiseksi perinteeksi, sillä mahdollisuuksia ja potentiaalia ainakin löytyy. 

No, mitä muuta? Nyt reilut puolitoista vuotta Lahdessa asuneena tutuiksi ovat tulleet etenkin kaupungin lenkkipolut. Tai ei oikeastaan pelkät polut, vaan myös asfaltoidut reitit Vesijärven ympäristössä ja muualla kaupungin laitamilla. Kotoani on 5 minuutin matka tuohon järven rantaan ja lähes poikkeuksetta suuntaankin reittini kohti satamaa oli jalassa sitten juoksukengät tai korkkarit rullaluistimet ;). Sieltä voi sitten jatkaa niin pitkälle kuin kunto ja jalat jaksaa tai pysähtyä satamaan mmmmehulle. Parasta juoksemisessa ja miksei ihan kävelyssäkin on se, kun ei tarvitse ensin lähteä paikkaan A, että sitä voi harrastaa, vaan omin jaloin pääsee matkaan ja toivon mukaan vieläpä takaisinkin. Vielä kun jonain päivänä puraisisi se vuosia sitten kadotettu hiihtokärpänen, niin takapihalta löytyisi myös Tapanilan hiihtoladut, joita pitkin pääsisi muun muassa Messilään. Se kuitenkin talvesta tällä erää.

Sitten on kesä. Eikai siinä välissä mitään muutakaan ole? Joka on vielä kovin kaukana. Ja josta mielellään toivoisi hieman vähempi sateista kuin viime vuonna :). Jos ja kun lämpömittari tulevana kesänä kipuaa edes lähelle 25 astetta, niin silloin on ehdottomasti suuntana Urheilukeskuksen maauimala tai Mukkulan uimaranta idyllisessä kartanomaisemassaan. Viime kesänä omat rantapäivät jäivät säälittävään yhteen ja sekin meni Mukkulassa gradua oikolukien. Taisipa vielä jopa olla toukokuun loppua, onko se muka vielä edes kesää? No, olipa ainakin kerran bikinit päällä. Satamassahan tuli toki sitten istuskeltua ilta jos toinenkin, mutta siellä nuo bikinit eivät välttämättä pääse suositeltavien asuvaihtoehtojen top 3:een. Sataman seutu, Pikku-Vesijärven puisto ja Mukkula ovat myös aivan ykköspaikkoja kesän piknikeille. Saatoinkin näistä mainita jo Lahti-tarinoiden aiemmissa osissa? Näistä keskimmäistä kannattaa kuitenkin välttää iltaisin, ellei tahdo piknikilleen kutsumattomia vieraita pussikaljoittelevien teinien muodossa.

Takaisin kuitenkin siihen liikkumiseen ja urheiluun, joista kai alunperin oli tarkoitus kirjoittaa. Jostain syystä teksti vaan lähti taas rönsyilemään, ei yllätys. Puoli vuotta sitten mua puraisi salikärpänen, joka oli kyllä sopivaa kohdetta etsinyt jo hetken aikaa. Omaa saamattomuutta, sanoisin. Jyväskylän ja Vierumäen satunnaisten salivierailujen jälkeen halusin vihdoin jotain rytmiä ja ennen kaikkea vähän pysyvämpiä tavoitteita sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille - niiden oman olohuoneen nurkassa lojuvien 3kg:n käsipainojen tilalle ;). Ja mikä ihaninta, nyt 5kk treenauksen jälkeen voin todeta, että päätös on ollut yksi elämäni parhaista. Hyvällä mielellä voin etsiä vanhoille käsipainoillekin uuden kodin, sillä oon jäänyt totaaliseen treenikoukkuun ja kiloihinkin (painojen!) on saattanut tulla hieman lisää nosteltavaa. Saliksi valikoitui Forever Lahti, muutamasta varsin hyvästä syystä. 

Ensinnäkin Foreverin sijainti, joka tosiaan on urheilukeskuksessa entisen Nick's Sport Clubin tiloissa. Elokuussa kun aloitin, osui sali sopivasti työmatkan varrelle, mikä taas takasi sen, että oli huomattavasti vähemmän tekosyitä kieltäytyä menemästä. En tosin muista sellaista hetkeä, jolloin olisi väkisin pitänyt salille raahautua. Hyvän sijainnin puolesta puhuu sekin, että parkkipaikkoja on oikeastaan aina. Usealla keskustan salilla saattaisi mennä hermo, kun ensin pyörit tovin jos toisenkin paikkaa etsien ja lopulta kiehuttaa jo niin paljon, että lähdet kotiin :). Ruuhkiakaan ei juuri ole, ellet sitten satu treenaamaan samaan aikaan, kun on Pelicansin peli tien toisella puolen. Plussiin kuuluu myös kilpailukykyiset hinnat, hyvät laitteet (jotka huhujen mukaan vielä uusiutuvat nyt ensimmäisellä vuosineljänneksellä) ja omana suosikkina monipuolinen valikoima vapaita painoja, joilla tämän päivän treenit useimmiten sujuvatkin. Kaiken lisäksi ko. salilla käy porukkaa laidasta laitaan eli sinne uskallat todellakin tulla omana itsenäsi ja ainakin tähän mennessä on ollut fiilis, että siellä 95% treenaa tosissaan. Päinvastaisia kokemuksiakin kun sattuu olemaan ja tällöin salille tunnutaan tulevan tekemään kaikkea muuta, paitsi treenaamaan. Näitä esimerkkejä olisi lukuisia, mutta ei tehdä tästä valitusvirttä - jokainen salilla käynyt varmasti tietää, millaista laitteiden varaamista ja kuukauden tärkeimpien juorujen vaihtoa tarkoitan :). 

Miksi sitten Lahti? Hyvä sijainti (lue: tarpeeksi etelässä), Helsinki on riittävän lähellä mutta samalla myös kaukana, mikä taas vaikuttaa muun muassa asuntojen hintatasoon ja vuokrien suuruuteen, ts. pienuuteen, pääkaupunkiseutuun verrattuna. Vaikka silloin yläasteiässä taisikin tulla vannottua, että tänne en varmasti palaa, kun kerran pois pääsen, niin kummasti sitä itsensä täältä 5-6 muualla vietetyn vuoden jälkeen taas löysi. Tosin enhän mä ikinä aiemmin Lahdessa ollutkaan asunut, vaan 10 kilometriä tästä itään päin ja lupaus sinne palaamattomuudesta pitää siis vieläkin, heh. Niin. Ja yllättävän moni omista kouluaikaisista kavereista ja jopa lapsuuden ystävistä näyttää myös jonnekin näille seuduille palanneen takaisin ja siinä onkin yksi ehdottoman tärkeä tekijä lisää, miksi täällä tällä hetkellä viihtyy. Saa sitten nähdä, mistä löydän itseni ensi syksynä. Oman alan työt, lähinnä virat alkavat parhaillaan olla haussa ja määräaikaiset paikat tulevat auki hieman myöhemmin keväällä. Toisaalta olis enemmän kuin kiva löytää töitä tästä läheltä, kun on nyt kämppä ja kaikki mutta toisaalta mikään elämää suurempi tekijä ei myöskään estä mua lähtemästä kauemmaksi. No, luulisin että kevät, kesä ja viimeistään syksy sitten näyttää, mistä itsensä lopulta löytää.

Ja ehei, reissuhaaveita ei ole suinkaan unohdettu, vaan kerrankin oli edes yritystä kirjoittaa yksi postaus matkasuunnitelmista puhumatta :). Ja näyttihän se melkein onnistuvan, mitä nyt lopussa vähän ote lipsahti... Lahti-tarinointi taitaa kuitenkin olla näiltä osin tässä. Yksi rasti seinään ja tuonne keskeneräisten tekstien listaan, jee! Ei siis muuta kuin stadionin talvirientoja odotellen ja kevättä kohti. Loppuun voisin kuitenkin todeta, että tällä hetkellä tästä kaupungista löytyy oikeastaan kaikki mitä tarvitsen ja mikä tärkeintä - tarpeeksi lyhyt matka lentokentälle, jos maailma mikään muu ei riitä. 

Postauksen kuvat tältä talvelta, Vesijärven maisemista.

Kolmen suuren mäen juurella.

Mitä: Salpausselän Kisat, yksi talven ehdottomista kohokohdista

Missä: Lahdessa

Milloin: 11.-13.3.2011

Kirjoiteltuani lähinnä ulkomaille suuntautuneista reissuista ja haaveista päätin välillä vaihtaa maisemaa -  tai oikeastaan olla nimenomaan vaihtamatta - sillä mielestäni Salpausselän jokavuotiset kisat ansaitsee merkinnän tähänkin blogiin. Lapsesta asti on kisoissa tullut käytyä ja perinne jatkuu, toivottavasti hamaan tulevaisuuteen :). En muista milloin olis viimeks kisat jääny väliin, täytyy olla siis vuosi, johon asti mun muistini ei pelaa. Ja surullisen kuuluisia vuoden 2001 MM-kisojakin oltiin todistamassa! Tänä vuonna oltiin sitten vuorostaan jättämässä Ahoselle jäähyväisiä toistamiseen ja vaikkei Suomen menestys ollutkaan missään lajissa huimaa, niin tunnelma oli jälleen kerran loistokas. Keli oli jopa ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista, mistä todisteena se, ettei varpaita palellut oikeastaan ollenkaan. Normaalikaavan mukaan ei yleensä olla edes ehditty mäkimonttuun asti, kun varpaat, sormet ja kaikki muukin siltä väliltä on jo syväjäässä, hrrr.

Lauantai on aina ollut se must see -päivä ja tällä kertaa varsinaiset kisavierailut rajoittuivatkin siihen. Alueelle ehdittiin puolenpäivän maissa, liput luukulta ja kaarteeseen katsomaan, kun naisten yhdistelmäkisa starttasi. Legendaarinen J-mutka ja Karpalon nousut tarjosivat jälleen kerran viihdettä eikä kuperkeikoilta vältytty. Kaija Koot, Vicky Rostit ja Lambadat soi kaiuttimista ja tällä kertaa oli saatu kommentaattoriksi jopa joku englantia osaava ja mikä ihmeellisintä - osa kuulutuksista tuli myös ruotsiksi! Hyvä Lahti, edistystä havaittavissa :). Miesten yhdistelmä seurattiin ladun varressa ja siellä jos jossain kyllä viimeistään huomaa kuinka kovaa maailman huiput iskee niihin mäkiin, huh! Eivätkä kuule menneet letkan viimeisimmätkään mitään kävelyvauhtia. Yhdistettyäkin taisi lauantain kisaohjelmaan mahtua, mutta allekirjoittanut oli tuolloin teltassa. Lauantai-illan kruunu on tietysti perinteinen joukkuemäki, joka kerää vuosittain 40 000 - 50 000 katsojaa hyppyrimäkien juurelle.

Vaikka urheilu näytteleekin tänä perinteisenä maaliskuun viikonloppuna pääosaa, niin oheistoiminta ei ole koskaan unohtunut, no way. Meininki kisateltassa on aina taattu, joskin toivoisi että tulevia vuosia varten sitä hieman laajennettaisiin, vink vink! Muuten kisaväki nääntyy janoon, ehkä. Teltasta löytyy siis coverbändejä, kilpailuja ja haastatteluja, sekä kylmää että lämmintä juomaa. Tänä vuonna kisa-alueen perinteisten makkara- ja muikkukioskien rinnalle oli noussut myös Oktoberfesteiltä tuttu bratwurst-koju, joka oli kyllä hauska uudistus. Portilla muuten naureskeltiin että nyt taisi ekaa kertaa olla kiellot omien juomien nauttimisesta alueella, tosin eipä siellä kukaan kasseja tarkistellut. Minttukaakaot kannattaa kuitenkin tästä lähtien sekoittaa kotona valmiiksi, niin välttyy juomien maahankaatamiselta. Tosin riippuu ilmeisesti vähän siitä, millaisella porukalla on liikenteessä ja kuinka show-meiningin järjestää. Velipoika riekkui isän 80-luvun Filan hiihtohaalareissa ja neonkeltaisessa pipossa, välillä väärällä puolella aitaa, joten ei ihme että järkkäreitä pyöri ympärillä neljä ja välillä tultiin kaatamaan poikien mallasjuomia maahan... Niin ja usein sitä oheisohjelmaa riittää montussa ilman mun veljeäkin, nimittäin erilaisten show-numeroiden, tanssiesitysten ja muiden merkeissä.

Salpausselältä jatketaan sitten tietysti aina Lahden yöhön. Viime vuosien aikana on alettu taas järjestää varsinaisia afterski-bileitäkin Lahti Hallissa, mikä on kyllä ehdottoman tervetullutta. Muutaman kerran ollaan lähdetty Lahti by Night -iltamiin asianmukaisissa vetimissä, mutta tänä vuonna jostain kumman syystä Kotiteollisuus, Teräsbetoni, Mokoma ja Matti & Teppo eivät vedonneet meidän seurueeseen. Aiempina vuosina muun muassa Paula Koivuniemi ja Jean S. ovat saaneet jäämään hyppyrimäkien juurelle mutta tällä kertaa suunta oli siis kohti kaupunkia. Tähän väliin pieni vinkki: jos aiot kyetä päivän ulkonaolon ja useiden minttukaakaolitrojen jälkeen vielä yöelämään, niin en todellakaan suosittele saunomista tai muutenkaan liian pitkää lepotaukoa kotona tai paikassa X. Tällöin et tule selviytymään enää radalle, vaan väsymys ja uni vie mitä todennäköisimmin voiton. Jos kunto on kohdallaan, niin urheilijoita on sitten vuosien mittaan bongailtu vaihtelevasti Jackalopesta, Seurahuoneelta ja milloin mistäkin. Vaikka eikai se nyt itsetarkoitus ole koskaan ollut, eihän? Eipä niin :).

Joka tapauksessa Salpausselän kisaviikonloppu on sellainen tähti kalenterissa, että silloin koko Lahti herää eloon pitkän talven jälkeen. Porukkaa on liikkeellä valtavasti ja tunnelmaa montussa ei voi oikeastaan sanoin edes kuvailla, vaan se on jokaisen tultava itse kokemaan. Tänä vuonna oli kuulema Suomen mittakaavassa suurimmat ikinä nähdyt ilotulituksetkin ja sitä ei kyllä tarvinnut epäillä. Taivas oli täynnä valoa ja hieman myöhemmin yhtä paljon savua. Eikä pidä myöskään unohtaa Matti Nykästä, joka iltamäen jälkeen kipusi hyppyrin nokalle laulamaan tuttujen jalanvetkutusten ja tuuletusten kera. Kiitos siis Tahko Pihkalan, että kunhan saan taas käsiini seuraavan vuoden kalenterin, niin varaan ensisijassa kisaviikonlopun vapaaksi ja vieläpä pitkäksi sellaiseksi.

Lahti on kyllä ihan mesta paikka.
- Matti Nykänen -