Smile.

Mitä: Aamulenkkejä paljasjaloin biitsillä, ruokaa joka vie kielen mennessään ja loputon määrä hymyjä

Missä: Edelleen Lanta

Milloin: Auringon laskiessa klo 18:07

Jos nyt lyhyesti pari ajatusta ja kuvaa - että saisi edes kolme reissupäivitystä tehtyä reaaliajassa. Enempään ei taida energia riittää, on tää sen verran hermoja raastavaa naputtelua ja hassua, että tämänkin ajan käyttäisi ehkä mieluummin johonkin muuhun... eikai? 

Säät on tällä hetkellä loistavat eli lopulta sitä sadetta ei riittänyt kuin niille parille ekalle päivälle. Aurinkoa, reilun 30 asteen lämpötiloja, välillä muutamia tervetulleita pilvenhattaroita ja ilta/yölämpötilat ihan kivan viileitä, Thaimaan mittakaavassa toki ;). Pari viimeistä aamua oon alotellu juoksemalla Klong Dao -rannan päästä päähän, vähän lihaskuntoa ja vasta sen jälkeen aamupalalle. Not bad at all! Vaikkei ollut tarkoitus mitään urheilulomaa pitääkään niin onpahan vaan ollu kiva fiilis aloittaa aamu vähän erilailla.

Phra Ae eli Long beach ja mangosmoothie lounaaksi

Perjantaina hyppään jo lauttaan ja kohti Phuketia eli loma on kääntymässä loppupuolelle. Sanoisin että tää vajaa pari viikkoa on Lantan kokoisella saarella aika hyvä aika. Itse saattaisin pitkästyä paikallaoloon pidemmällä reissulla eli jos sellaisen tekisi, niin majapaikkaa olisi vaihdettava kyllä jossain vaiheessa. Eri asia toki esim. lapsiperheiden tai muiden helppoa lomaa etsivien kohdalla :). Mulla vaan on edelleen se matkustusfilosofia, että aina uuteen paikkaan ja kohti tuntematonta ja paluu vain niihin, jotka ovat tehneet aivan erityisen vaikutuksen.

Täällä sitä kyllä yhä uudelleen ja uudelleen hämmästyy paikallisten vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä. Huh, ihan sanoinkuvamaatonta, kuinka he laittavat itsensä likoon turistien takia. Toisaalta siinä on ehkä juuri se jokin, minkä vuoksi uskon jonnekin päin Thaimaata varsin varmasti vielä palaavani. Someday.

Reissun hemmotteluosuus - manikyyri ja pedikyyri

Hymyjen ja värien maailma. Sitä tämä paikka ennen kaikkea on. Monta uutta tutustumisen arvoista ihmistä ja kokemusta, muutoin rinkka on puolestaan aikalailla yhtä täysi eli tyhjä kuin tänne lähtiessä. Mieluummin sitä laittaa rahansa elämyksiin - unohtamatta tietysti erinomaista thairuokaa - kuin että kantaisi selkä vääränä materiaa kotiin. Ison palan täällä niin helposti tarttuvaa elämänmyönteistä asennetta aion kuitenkin mukanani raahata, saattaa mennä ylikiloiksi mutta ei haittaa :).

Värikäs kangas.

Mitä: No se neljästoista helmikuuta

Missä: Sydämessä

Milloin: Joka päivä

Surround yourself with people who know your worth. You don't need too many people to be happy, just a few real ones who appreciate you for who you really are.

Ja 14. helmikuuta. Tänäkin vuonna. Ystävänpäivä. Joka ihan oikeasti pitäisi olla vuoden jokainen päivä ja toivottavasti monilla niin onkin. En ihan kauheasti innostu tästä kaikesta kaupallisuudesta mutta ajatuksena mielettömän hieno. Etenkin jos se saa ihmiset pysähtymään hetkeksi, katsomaan ympärilleen ja arvostamaan sitä kaikkea mitä ei todellakaan voi rahalla saada. Ja voi kyllä, voit olla varma että minä ainakin arvostan. Omalla kohdallani en ole koskaan voinut puhua ystävien yliannostuksesta mutta ne muutamat ovat sitten sitäkin tärkeämpiä. Kovin harvoin sitä tulee vaan heille suoraan kerrottua. Paljon muuta kylläkin ja parasta siinä on se, ettei koskaan tarvitse miettiä, mitä sanoo. Voi kertoa kaiken. Ihan kaiken.

Reissaamisen ehdoton kohokohta on ainakin itselleni se, että pääset tutustumaan uusiin ihmisiin, heidän elämäänsä ja tarinoihin matkan varrelta. Kolikolla on tietysti kaksi puolta. Uusien ihmissuhteiden solmiminen on helpointa yleensä silloin, kun olet matkassa yksin. Mutta toisaalta, mikä onkaan parempaa kuin lähteä reissuun ystävän kanssa? Tiedät jo puolikkaasta sanasta mitä hän on seuraavaksi sanomassa ja voisit huoletta jättää oman rinkkasi ystävän pakattavaksi, sillä tiedät kuitenkin löytäväsi sieltä kaiken mitä tarvitset. Ja jos jostain syystä et löytäisikään, niin ystävän rinkka sisältöineen on käytettävissäsi. 

Be strong enough to stand alone, be yourself enough to stand apart, but be wise enough to stand together when the time comes. 

Niinpä niin. Voiko tuota mitenkään paremmin edes sanoa? Mä tarvitsen paljon omaa aikaa, ihmissuhteesta riippumatta ja sen ymmärtäminen vei lopulta melkoisen kauan jopa multa itseltäni. Ne ihmiset sitten, jotka ovat pysyneet mukana matkassa, ovat sen myös pikkuhiljaa sisäistäneet. Tiedän varsin hyvin, ettei aina ole helppoa olla tarpeeksi lähellä ja yhtä aikaa tarpeeksi kaukana. Mutta kun tunteen pystyy itse pukemaan sanoiksi tai vaihtoehtoisesti vastapuoli lukemaan ajatuksesi, niin lopulta se on jopa yllättävän mutkatonta.  

Oma aika ja tasaisin väliajoin iskevä yksinolon tarve eivät kuitenkaan sulje pois sitä tosiasiaa, että ilman ystäviä elämä olisi kuin tyhjä kangas. Kukapa olisi tähänkään pieneen intialaiseen kojuun pysähtynyt, jos kankaista olisi puuttunut väri? Ja koko elämä. Ei kukaan. North Goan pieni ja iloinen kangaskauppias on selvästikin saanut juonesta kiinni. Aurinko, ympäristön värit ja lämpö, uteliaisuus elämää kohtaan sekä arjen pienet, suuret kohtaamiset. Eikö se ole aikalailla siinä? Näihin kuviin ja tunnelmiin, mitä parhainta ystävänpäivää ihan jokaiselle - sekä tänään että vuoden kaikkina muinakin päivänä. 

Just because a person smiles all the time, doesn't mean their life is perfect. That smile is a symbol of hope and strength. 

Hengissä.

Mitä: Kirjoja, esitteitä, reissulukemista parhaimmillaan

Missä: Ihanasti hukassa

Milloin: Silloin kun siltä tuntuu

Hei vaan. Yllättäen blogi on taas elellyt kaikessa hiljaisuudessaan, sillä sen kirjoittaja ei ole Suomen rajojen ulkopuolelle viime aikoina astunut. Muuta kuin ajatuksissaan ja niissä sitten kyllä sitäkin enemmän. Kaukaisin reissu suuntautui marraskuussa Ouluun ja sekin oli vain parin päivän mittainen. Toivottavasti tästä vuodesta tulee ainakin sen osalta rikkaampi. Se olisi siis jälleen uusi vuosi raapaistu käyntiin ja kartat ja kompassit ainakin näillä leveyspiireillä vielä täysin sekaisin :). 

Syksy hujahti ohi ehkä nopeammin kuin koskaan ja töiden lisäksi ei juuri muuta tullutkaan tehtyä. Nyt kun on vihdoin aika hengähtää, niin en sitten osaakaan tehdä mitään... Avoimia hakemuksia oman alan töitä silmällä pitäen olen kyllä lähetellyt ja joitakin sijaisuuksia on jo tiedossa. Olohuoneen sisustus puolestaan koostuu tätä nykyä Kilroyn esitteistä ja kaikesta muusta menneiden vuosien matkamessuilta kerätyistä ideoista. Suurin vaikeus on näköjään tehdä päätöksiä ja olla pitkäjänteinen - kyllä, vaikka kerrankin olisi siihen aikaa. Tulisiko joku apuun? Assariksi tai jopa reissuseuraksi, jos sillä saisi omiinkin jalkoihin vähän vipinää! Ja samalla tämä blogikin voisi palata pikkuhiljaa juurilleen ja pääsisi kirjoittamaan siitä, mistä alun perin on ollut tarkoitus.

Sitä hetkeä odotellessa täytyy siis tarinoida jostain muusta. Kerrottakoon että hurahdin kuluneen syksyn aikana ihan totaalisesti salilla käyntiin. Eli ehdinhän mä sittenkin tehdä jotain muuta töiden ohella! Vaikeuksia teettää lähinnä pitää niitä myöskin niin kovin tärkeitä lepopäiviä. Jostain kumman syystä viimeisen puolen vuoden ilmat eivät liiemmin ole houkutelleet ulos juoksemaan ja kun en kerta ole löytänyt niitä kauan etsimiäni nastakenkiäkään, niin saliriippuvuus iski mitä parhaimpaan ajankohtaan :). Pienenä ajatuksena kävi tuossa syksyllä mielessä jopa treeniblogin tai yhdistetyn treeni-reissublogin (?), mitähän siitäkin tulisi! pitäminen, mutta odottakoon nyt vielä toistaiseksi tulemistaan. Useamman treeniblogin lukijaksi olen kuitenkin itse viime vuoden aikana koukuttunut.

Reilun viikon päästä koittaisi taas Matka 2013 -messut mutta ellei kukaan onnistu puhumaan mua ympäri, niin voi olla että tänä vuonna jäävät välistä. Että miksikö? Jo viime vuonna tuntui vähän siltä, että touhu on nähty. Osastot olivat köyhtyneet, informaatio oli vähentynyt, järjestys vaikutti entistä sekaisemmalta, eikä sieltä tuntunut enää saavan irti sitä, mitä silloin ensimmäisinä vuosina. Messujen parasta antia ja oikeastaan myös ainoa syy, miksi sinne tänä vuonna voisin kuvitella lähteväni on ehdottomasti stageilla eli eri ohjelmalavoilla pidettävät briiffit. Oikeita tarinoita ja parhaita vinkkejä niiltä, jotka ovat reissanneet ja tosissaan kokeneet kaiken sen, mistä kertovat. Eli todennäköisesti viikon päästä viikonloppuna jatkan Kilroyn sivuilla surffailua ja mielenkiintoisiin kohteisiin tutustumista kotisohvan nurkasta, mmmm hihi :).

Kuvituksena toimii tällä kertaa muutama joulupukin paketti, jotka totta tosiaan tulivat oikeaan osoitteeseen. Planin Girls can -kalenterista olin varovasti vihjaillutkin mutta Merja Mähkän Ihanasti Hukassa -kirja paljastui täytenä yllätyksenä eräästä paketista ja eipä olisi voinut olla mieleisempi lahja! Kiitos siis sen hankkijoille. En meinaa malttaa pitää sormiani erossa opuksesta, joka vaikuttaa melkoisen houkuttelevalta. Olen siis niitä lukijoita, joiden on ehdottomasti saatava edellinen kirja loppuun ennen uuden aloittamista. Tällä hetkellä kahlaan viimeisiä lukuja läpi Liza Marklundin Du gamla, du friasta, jonka nappasin matkaan Oulun Stockmannilta mukamas lentomatkalukemiseksi. Ja hah vielä kun luulin, että Suomen sisäisillä lennoilla ehtisi kirjaa edes avata :). No, onpahan vielä hetki jotain, mitä odottaa. Ja mikseipä tuo Mähkän kirja toimisi hyvin vaikka reissulukemisenakin - matkalaukkuun vain mukaan kunhan suunta on selvä? 

Tästähän päästiin helposti reissulukemiseen muutoinkin. Yleensä kannan mukanani kevyitä ja pieniä pokkareita ja ihan vaan sen takia, että ne vievät vähän tilaa eikä sitten harmita niin suuresti, jos kirja sattuu kastumaan Atlantin aalloista tai aurinkorasva sen tahraa. Joskus saattaa käydä myös niin, että se pari sataa grammaa tai kilo on matkalaukussa tai rinkassa liikaa, jolloin pokkarista luopuminen ei ole niin suuri menetys kuin isommalla rahalla ostettu kovakantinen aapinen ;). Yksi kaikkien aikojen suosikkini on yhä Elizabeth Gilbertin Eat, pray, love, josta täällä bloginkin puolella olen tainnut jo mainita muutamaan kertaan. Rentoa, kevyttä ja raikasta luettavaa mutta silti sieltä rivien välistä pitää löytyä jokin syvempi olemus - kirjan luonne, kirjan oma minä.

Reissulukemissuosituksia? Jos tänne joku reissatessa lukija sattuisi vaikka jonain päivänä eksymään... Muutenkin kommenttikenttään saa mieluusti jättää jälkensä, vaikkei itse bloggaaja sieltä aktiivisimmasta päästä olekaan! Sivulla kävijöitä on kuitenkin enemmän kuin muutama ja polut, joita pitkin tänne on löydetty, sitäkin mielenkiintoisempia :). Joten mieluusti jakaisin ajatuksia muidenkin kuin itseni kanssa - varsinaisia kysymyksiä koen täällä hieman turhaksi esittää, kun ei tiedä, millaisia sieluja sieltä näytön toiselta puolelta löytyy ^__^. 

Piece(s) of me.

Mitä: Osa minua

Missä: Ranteessa

Milloin: Kotiutui tänään

Voi miten pienistä asioista sitä voikaan välillä iloita! Perus maanantai töissä eli toisin sanoen väsymys ja loputtomalta tuntuva päivä. Sitten kotiin tullessa kynnyksellä odottaakin sen kaiken muun (mainos)postin alla pieni söpö kirje. Ja vielä söpömpi sen sisältö. Katso vaikka.

Kiitos Taru! Tutustuin BESO Helsinkiin ensimmäisen kerran noin puolitoista vuotta sitten. Ihailin blogia, tarinoita ja kuvia, kunnes pitkällisen mietinnän jälkeen osasin vihdoin päättää, mitä omaan ranteeseeni haluan. Tuolloin tuli tilattua konjakkinen ohut nahkaranneke eräällä tärkeällä lyriikkapätkällä. Oikeastaan elämänohjeeni, yksi niistä ja ehkä se kaikkein tärkein, joka jääköön salaisuudeksi. Koru on viihtynyt ranteessa lähes jatkuvasti siitä lähtien ja nyt tänä kesänä totesin sen tarvitsevan kaverin. Rakkautta ensisilmäyksellä ja niinpä kyseinen, huomattavasti leveämpi ja kaksivärinen ranneke lähti tilaukseen. Tällä kertaa tekstivaihtoehtoja oli mielessä useampikin, kun tämä kyseinen koko salli hieman pidemmän tarinan. Ja miksen voisi tuota pätkää jakaakin teidän harvojen kanssa - onpahan se tainnut vilahtaa jo jossain aiemmassa blogikirjoituksessakin:

One's destination is never a place, but a new way of seeing things. 

Ajatus on lähtöisin Henry Milleriltä ja kulkenut jo pitkään mukanani, sekä omissa pienissä ajatuksissa että myös konkreettisempana joissakin elämän tärkeissä jutuissa. Tämän korun yritän aion pitää hieman spesiaalimpana, ihan jo pelkästään aremman värinsä takia. Vanhempi ranneke saa jäädä arkikäyttöön, jossa se tosin on tähänkin saakka siis ollut, hups :). No. Miten tämä ranneke ja ajatukset sitten liittyvät reissaamiseen ja tähän blogiin? Monellakin tapaa. Molemmat rannekkeeni sisältävät itselle tärkeitä sanoja, jotka kuvaavat paremmin kuin hyvin ajatuksiani elämästä. Voisi jopa kutsua jonkinlaiseksi elämänfilosofiaksi. Ja elämänfilosofiani taas kulkee käsi kädessä reissaamisen kanssa. So simple!

Totta puhuen. En ole oikeastaan koskaan ollut mikään koruihminen. Jos kaulassani tai ranteessani on aiemmin jotain nähty, on se mitä todennäköisimmin ollut alkuperältään puuta, narua tai jotain muuta hyvinkin simppeliä luonnonmateriaalia. Ala-asteen ystävännauhat kulutettiin puhki ja sen jälkeen ranteessa saattoi silloin tällöin pyöriä puuhelmiä ja korvissa mahdollisimman pienet napit. Kaulakoruja, ei, ei ja ei. Ensimmäisen sormuksen hankin ehkä kaksi vuotta sitten. Kaulakorut ovat muuten useimmiten tiellä ja hukkuvat. Terveisiä eräälle suosikilleni, joka katosi Barbadoksen hiekkaan... Toki silloin tällöin lahjaksi on saanut joitakin koruja ja enimmäkseen mieluisia, kyllä :). Mutta en ole osannut pitää niitä arkena. Paitsi niitä, joita on tarttunut maailmalta mukaan. Muistoja, sekä saatuja että ostettuja, ei rahallisesti juuri mitään arvoa mutta sitäkin enemmän ajatusta ja fiilistä. Ja voi miten ne kulkeekaan mukanasi niin kauan, kunnes puhkikuluneina katoavat pölynä ilmaan. 

Aivan muutaman viime vuoden aikana on sitten tullut hankittua jokunen muukin kuin juuttinarusta, pähkinöistä ja siemenistä punottu ranne- tai nilkkakoru. Ja lähipiiri on toki pitänyt huolta (hankkimalla joitakin kivoja juttuja), etten aivan kaikkialle lähde edellä mainittuihin viidakkoasusteisiin sonnustautuneena. Alemmassa kuvassa näkyy oikeastaan suurin osa tämän hetken arkikäyttöisistä koruistani ja lähes jokaisella on takanaan tarina - jonkinlainen reissu jossakin päin maailmaa. Lähinnä kannan päälläni, vaatteiden lisäksi toki, kelloja ja suht yksinkertaisia rannekoruja näitä pieniä nopparanteita (kiitos veljelleni osuvasta kuvailusta!) koristamaan. Todellisuudessa estämään tuulen mukaan lähtemistä. Ne painavat panssariketjut puuttuvat siis edelleen mutta ehkä siitäkin huolimatta valitsen kuntosalin. Olen muuten huomenna suuntaamassa eräälle salille ajatuksena hankkia elämäni ensimmäinen kuntosalijäsenyys. Tähän saakka sen virkaa ovat saaneet toimittaa niin yliopistoliikunta Jyväskylässä kuin Vierumäki. Pitäkää peukkuja, että valitsen oikein. Noniin, mentiinpä taas ohi aiheen.

Aivan. Mutta jos jollekin jäi vielä epäselväksi, niin nämä nahkarannekkeet ovat vieneet sydämeni täysin. Tämä on pala minua. Pala maailmaa. Ja ennen kaikkea niitä asioita ja muistoja, jotka tekevät minusta kokonaisen.

Kauniita unia. Niin ja se beso tarkoittaa muuten espanjaksi suudelmaa. 

Breaths.

Mitä: Ajatuksia
Missä: Kuoreensa kätkeytyneenä
Milloin: Jospa kerrankin?

Life isn't measured by the breaths we take but by the moments that take our breath away...

Tarviiko sitä enää muuta sanoa? Oli ajatus tulla kirjoittamaan jotain enemmänkin, kunnes hiljaa totesin että ehkä näin kuitenkin parempi. 

Jonain päivänä, toivottavasti. Ellei joku muu ehdi ensin :). 

Batibou beach, Dominica.

Turtle beach, Dominica.

Batts Rock beach, Barbados.

Méro beach, Dominica. 

You can get it if you really want.

Mitä: Suunnitelmia

Missä: ...tahansa?

Milloin: Talven jälkeen ja toivottavasti vielä useasti myöhemminkin

Kun sulla on vain viikko lomaa ja sääennuste lupaa pelkkää kylmää ja sadetta - no okei maanantai oli ihan kiva ja aurinkoinen - kaikki viikon äkkilähdöt on myyty aikaa sitten ja kämppä keittiön kaappeja myöten siivottu jo pariin kertaan niin arvata saattaa, mitä jää jäljelle. Lentoyhtiöiden sivuilla ja reissublogeissa surffailu ja matkojen päättymätön suunnittelu. Ja tästä taudistahan ei pääse eroon ennen kuin Helsinki-Vantaalta on hypätty koneeseen ja kotimaa jätetty taas kerran taakse. Kuten edellisessä postauksessa saatoin hiljaa kuiskata, niin aivan vielä ei maailmanympärimatka tule kyseeseen tuon finanssipuolen takia. Muutoinhan ajankohta olisi vallan mainio, kaikista jo aiemmin mainituista syistä johtuen :). No, jotain preplanningia on kuitenkin harrastettava ja rakas perheenikin taisi haaveeni aavistaa, sillä reilu viikko sitten sain valmistujaislahjaksi Kilroyn matkalahjakortin sekä rinkan! Oi. Kuume sen kuin paheni ja tässä sitä nyt ollaan, oivoi. Rinkka odottaa pakkaajaansa ja kaikenmaailman reissuesitteitä lojuu pitkin lääniä. Yhdellä sanalla kuvaten - valinnanvaikeus. Niin monta kivaa kohdetta jotka tahtoisi nähdä ja kokea ja tuo Kilroyn aktiivi-/seikkailumatkatarjonta on aivan mieletön.

Näillä näkymin ajatuksena olisi siis lähteä tulevana keväänä hieman lyhyemmälle tripille, ehkäpä muutamiksi viikoiksi, kuukaudeksi - vetämään henkeä ja ottamaan breikki yhden elämänvaiheen päättymisen merkiksi. Maailmanympärimatka on edelleen suunnitteilla ja toiveissa toteuttaa se siis ennen 30. ikävuottani. Sitä paitsi se kaipaakin hieman enemmän aikaa ja ajatusta toteutuakseen, oravannahkapuolen lisäksi :). Ensin mainitulle, puhutaan nyt vaikka rinkantestausmatkasta, olen lähdössä yksin. Voi kyllä, minä aion ja uskallan. Ja pärjään. Sen pidemmän reissun suunnittelu onkin sitten vielä sen verran alkutekijöissään, että varteenotettavia matkakumppaneita kartoitetaan yhä ja kokoonpanosta päätetään myöhemmin :). Mutta mikä siinä onkin, että niin kovin moni sekä lähellä että kaukana haluaa aina suureen tai hieman pienempään ääneen epäillä etenkin nuoren naisen yksin matkustamista? Nyt ei puhuta vain siitä, kuinka turvattomia jotkut kohteet ovat yksin reissaaville naisille ja vieläpä vaaleille sellasille, vaan siitä, kuinka sitä kuulee selän takana puhuttavan tähän tyyliin: Eihän se yksin nyt mihkään uskalla lähteä ja eihän se siellä pärjää. Jos se  kaverin löytää reissuunsa mukaan, niin ehkä sitten... Hei haloo, on siellä reissun päällä muutama muukin ja yhtä hyvin se taivas voi pudota niskaan kotona kuin maailmalla.

Victoria Falls, Dominica

Kannustavia sanoja, indeed. Kyllä, olen tähän saakka reissannut useimmiten porukassa, pienemmässä tai suuremmassa mutta joka tapauksessa ns. tuttu turvaverkko ympärilläni. Tällä hetkellä on kuitenkin useampia tekijöitä, joiden vuoksi yksin reissaaminen on kohdallani se todennäköisin vaihtoehto ja juuri niitä ei monet tunnu ymmärtävän. Vaikkakin valitessani esimerkiksi jonkin Kilroyn aktiivipaketin, en todellakaan tule olemaan koko reissua yksin ja ihmissuhteiden solmiminen yli kulttuuri- ja kielirajojen on huomattavasti helpompaa, kun olet alkujaan ns. omillasi. Niin ja palatakseni vielä aiempaan ei usein myöskään ymmärretä sitä, kuinka erilaisissa elämäntilanteissa samanikäiset ihmiset voivat olla. Ympärilläsi parhaat kaverit ja ystävät menee naimisiin, perustaa perheitä ja rakentaa yhteistä pientä kotia. Toiset taas opiskelee, tekee kellon ympäri töitä ja luo uraa. Jokainen meistä tekee kuitenkin omat ratkaisunsa ja ainakin itse olen pyrkinyt tekemään omani  sydämellä ja oikein fiiliksin. Joskaan kaikkea ei voi aina valita ja elämäänsä käsikirjoittaa - uskallan väittää, että silloin se olisikin pirun tylsää. Miksi sitten joskus on kaikesta huolimatta niin vaikea ymmärtää, että toiset valitsevat reissaamisen? Omalla kohdallani en voi puhua elämäntavasta, haaveesta ehkä. Olisi hienoa kun voisi vaan mennä ja vaikkapa trekata ympäri vuoden, maailman eri kolkissa. Toisaalta, miksi en voisi? Juuri siitähän tässä on kyse. Valinnoista ja ehkä jossain määrin valtavirtaa vastaan taistelemisesta. Halusta ja uskalluksesta olla erilainen, mikä toisaalta on jossain määrin myös pakon sanelemaa. Alkuun päästäkseen tilillä pitäisi kuitenkin olla hieman enemmän kuin edellisen kuun palkka, jotta pääsisi paremmin juonesta kiinni :). 

Pointtina tässä tekstissä oli kuitenkin se, että mielestäni toisten ratkaisuja ei tulisi arvostella pelkän pintaraapaisun perusteella. Tai sen, mitä ja miten ehkä kuuluisi tai olisi järkevämpää tehdä. Mitä muut tekevät ja mikä on "normaalia". Eikä tämän tekstin ollut suinkaan tarkoitus muovautua minkäänlaiseen paatoksen muottiin, ajatus itse asiassa vähän karkasi kun pääsin vauhtiin. Piti alunperin kirjoittaa matkasuunnitelmista kevään reissua silmällä pitäen mutta näin se suunta välillä muuttuu - myös niillä pienemmilläkin merillä. Jääköön suunnitelmien valotus siis seuraavaan kertaan, sillä nyt siirryn seuraamaan olympialaisia. Ja jotenkin tämä seuraava RCHP:n Road trippin' vaan sopii tähän fiilikseen :). Ainiin. Kesä tuntuu olevan ohitse, jos se nyt koskaan edes alkoikaan ja tästä biisistä mulle tulee ihan syksyolo.

Dream on.

Mitä: Blogihiljaisuuden jälkeen

Missä: Kotona, sateen hakatessa ikkunaan, +14'C

Milloin: Pian

Hei taas ja näkemiin, sinä minulle jo niin tutuksi käynyt blogihiljaisuus. Ihanaa kun ei ole kellekään tilivelvollinen niin voi hyvillä mielin pitää näitä taukoja, heh. Viime julkaisun jälkeen on taas ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Kesä tuli jo hetkeksi mutta katosi aivan yhtä nopeasti. Töitä on ollut hurjasti ja vapaata taas niin kovin vähän, etenkin tuossa kevättalvella ja alkukesästä. Iso kivi putosi kuitenkin selästä, kun juhannusta ennen saatiin lähes 2 vuotta pakerrettu gradu vihdoin palautettua ja heinäkuun alussa postilaatikosta kolahti  myös ne kauan odotetut maisterinpaperit. Paperia, paperia, paperia - mutta silti ajattelin niitä pienesti juhlistaa tuossa parin viikon päästä. Siksi tilaisinkin tässä samalla hieman aurinkoa ja noin 15 lämpöastetta lisää, kiitos. Ainiin, välttelin bloggeria siksikin, sillä välillemme syntyi maaliskuussa pienimuotoinen viha (ilman rakkautta) -suhde enkä vieläkään oikein osaa käyttää tätä uutta tekstigeneraattoria, jonka - tiedän, tiedän - otin käyttöön viime hetkillä vasta pakon edessä, ja jonka pitäisi olla entistä niin paljon parempi.

Bathsheba, Barbados

Joka tapauksessa. Yksi elämän rasteista on nyt juostu ja seuravaaksi pitäisi katsella polkua eteenpäin. Meneillään onkin pieni breikki, ajatustenkasailutuokio aivan muissa kuin oman alan hommissa ja kestänee joulun tienoille. Sen jälkeen tai oikeastaan jo nyt pitäisi sitten osata katsoa elämää hieman pidemmälle. Vai pitäiskö, jos haluaakin elää vain tässä ja nyt. Mitä mä ihan oikeasti ja ihan leikisti isona haluan tehdä? Opettaako? Voi kun en tiedä. Hain yhtä aivan loistavan kuuloista duunipaikkaa jo tuossa keväällä mutta arvatenkin papereiden tuolloin vielä puuttuessa jäin rannalle vilkuttamaan. Joskin sen verran kannustavaa viestiä sateli jälkikäteen, että havahduin oikeastaan ensimmäistä kertaa sitten päättöharjoittelun siihen, että kaikista epäilyistä huolimatta saatan sittenkin olla oikealla alalla. Muita kiinnostavia paikkoja ei sitten oikeastaan ole eteen tullut, enkä kyllä kovin ahkerasti ole seuraillutkaan, kun vuoden loppuun asti on näitä muita töitä. Mitä tässä sitten pitäisi miettiä?

Koti alkaa vihdoin näyttää kodilta, joten tuntuisi vääryydeltä muuttaa heti kohta kauas ja pois, ainakaan kovin pysyvästi. Lahti - Helsinki -akseli (jos nyt katsotaan Suomen rajojen sisäpuolella) olisi siis se mieluisin sijainti kodille ja työlle myös vuonna 2013. Saatan toki olla hieman turhan valikoiva paikkojen suhteen ja siihen on ehkä tultava se suurin muutos, kun tietää tämänkin alan työtilanteen ;). Toisaalta sitten. Mistä olen itseni taas viime päivinä löytänyt? Matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden sivuilta, sillä mieli halajaa tällä hetkellä takaisin Karibiaille. Asiaahan ei yhtään vauhdita se, että tätä kirjoittaessa ja ulos katsoessa vettä tulee taivaalta kuin aisaa ja pihalel ei viitsisi lähteä edes roskia viemään. Hrrrrrr, tätä Pohjolan kesää. Onneksi ei ole kesälomaa kuin vasta elokuussa ja silloinkin vain viikko. 

Emerald Pool, Dominica

North Goa, India

Oon tullut siihen tulokseen, että nyt jos koskaan ois paras aika lähteä hieman pidemmäksi aikaa maailmalle. Maailmanympärimatkaan ei ihan vielä taida takataskuissa olla tarpeeksi oravannahkoja, mutta jonnekin kuitenkin ja hieman pienemmällä budjetilla, vaikka sitten töitä tekemään ja nauttimaan hetkestä. Lähteminen olisi helppoa, sillä Suomessa ei tälllä hetkellä mua sido suuremmin juuri mikään. Toki on perhe, on kaverit ja siitä onkin viime viikkoina väännetty kättä ja pyyhitty kyyneleitä, kun kaikki eivät aina ymmärrä kaipuuta maailmalle. Kun liekki palaa, niin silloin sen sammuttamisen sijaan nuotioon on lisättävä puita - ainakin yrittää tehdä niin. Muuten jäät katumaan ja itkemään sammunutta tulta, se jos mikä on varmaa. Eihän sitä ikinä tiedä mihin elämä lopulta vie ja mistä itsensä 10, 20 vuoden päästä löytää, mutta tällä hetkellä oma ajatukseni on kuitenkin se, että hetkeksi jonnekin muualle ja kauas näistä ympyröistä ja sitten toisena hetkenä paluu takaisin. En voisi kuvitella lähteväni lopullisesti ja näitä sanoja olenkin toistanut niille kyyneleiden pyyhkijöille :). Toki koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Linnun on kuitenkin annettava kokeilla siipiään ja juuri se mua tällä hetkellä kiehtoisi niin kovin paljon. 

Kaikista eniten kiinnostaisi jonkinlainen kiertomatka ja rinkka selässä reissaus Karibian pienillä saarilla. Siellä olisi niin paljon nähtävää, että tuntuisi hukkaan heitetyltä jumiutua yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. Dominicalla pääsi tähänastisen reissaamiseni osalta kaikkein eniten osaksi sitä alkuperäistä ja aitoa elämää ja jotain samankaltaista kokemusta kaipaankin myös tällä hetkellä. Pienet Antillit vie ainakin ajatustasolla voiton Isoista Antilleista ja esimerkiksi reissu Antigua ja Barbuda - Grenada - Saint Lucia - Trinidad ja Tobago olisi enemmän kuin unelma. Näiden saarien lisäksi need to see -listaltani löytyy Guatemala ja Belize, lähinnä veljeni kertoman siivittämänä. Mitä sitten uupuu? Palava halu lähteä löytyy jo - se on ollut jo vuosia - kun taas tarkempi matkasuunnitelma, matkakassa ja seura ovat vielä rakentumassa. Olen kyllä valmis lähtemään yksinkin jos niikseen tulee, mutta jotenkin olo olisi turvallisempi kun edes osan matkasta voisi taittaa jonkun kanssa. Kokemusten jakaminen on yksi reissaamisen parhaita puolia, joskin sitähän pääsee mitä parhaiten toteuttamaan juuri paikallisten ihmisten kanssa. Käsittääkseni pienet Antillit ovat isoa veljeään turvallisempi alue mutta silti, etenkin näin nuorena naisena yksin reissuun lähteminen on mielestäni aina pienoinen riski. En kuitenkaan aio haaveeni antaa kaatua siihen, vaan lähden seuran puuttuessa sitten vaan useamman otsalampun ja pippurisumuttimen kanssa matkaan :). 

Chania, Crete

Barcelona, Spain

No. Jospa tämä blogihiljaisuuden rikkominen ja vanhojen reissukuvien ja tarinoiden läpikäynti antaisi taas hieman lisää virtaa tulevan vuoden suunnitelmille ja tähän sateiseen kesään. Ja ihan ensiksi tähän viikkoon, joka ei välttämättä alkanut parhaalla mahdollisella tavalla nolla yöunilla ja kellon kuitenkin soidessa 5.27. Kyllä tämä taas tästä. Niitä valoisia ja kauniita Suomen kesäöitä odotellessa ja reittisuunnitelmia piirtäessä, olen siis jälleen kerran täällä.

Maailmalta kerättyjä palasia.

Mitä: Elämää läheltä ja kaukaa

Missä: Kotona

Milloin: Ajatuksissa, koska tahansa

No one realizes how beautiful it is to travel until he comes home and rests his head on his old, familiar pillow. 

Totta, tavallaan. Mutta toisaalta, joskus oma tyyny ja ennen kaikkea sänky on se maailman paras paikka :). Olen todennut, että reissukaipuuta ja matkakuumetta voi tuskin ikinä täysin selättää mutta lieventämiseen löytyy onneksi keinoja - ja ne on ne muistot, joiden ympäröimänä on kiva elää ja suunnitella uutta kohdetta. 

No, sanahelinästä maankamaralle. Tykkään valokuvata, sisustaa, tehdä ympäristöstäni omannäköisen ja palan mua itseäni. Elettyä elämää, kenties myös tulevaa. Siksipä tämänhetkisen (kuten myös aiempien) kotini ilme rakentuukin aika pitkälle reissufiilisten ja -muistojen varaan. Joskin nyt stoppia! En siis ole koskaan halunnut elää minkään matkamuistomyymälän keskellä: Tuolla kirjahyllyn päällä on maatuska Viipurin reissulta ja vuosi oli en kykene muistamaan ja hei, tuon härkätaistelufiguurin ja punaisen vaatteen nappasin mukaani rondalaisesta second hand -putiikista. Ei ei eiiii. Pieniä juttuja enemmän tai vähemmän piilotettuina tämänhetkiseen elämään. Asioita, tavaroita ja ajatuksia, joilla on mulle merkitystä. Sen ei siis tarvitse olla pienessä italialaisessa kahvilassa sanomalehden kulmaan kirjoitettua osoitetta tai runoa enempää. Leimattuja lentolippuja, nuhruisia karttoja, katukojuista hamsrattuja käsirenkaita. Kankaita, ehkä muutamia vaatteita, sellaisia joissa on sitä jotain. Makuja ja tuoksuja, mausteita. 

Mutta ennen kaikkea. Ne valokuvat. Ne vie sut minä hetkenä tahansa takaisin sinne, mitä kaipaat. Ja sitten jaksaa taas puurtaa hetken, kunnes on jotain mitä odottaa :). Tässä siis pieni pala mun kotia ja elämää - läheltä ja kaukaa. 

mmmmmm!

<3.

loputon kuviensäilömisprojekti.

eteisen liitutaulu pyykkinaruineen - siinä on se kaikki tärkeä :).

lentoliput, pienet viestit, rakkaat korut. 

makuuhuoneen afrikka-nurkka, mm. veljen gambiasta tullessaan tuoma taulu.

pala dominicaa seinällä, barbadoksen suurennokset vielä postin matkassa kohti kotia. 

beautiful life, oh well :).

fiilis.

My absolute favorite.

Mitä: Kyyneleitä ja valoa kevääseen

Missä: Kotisohvalla @ Mtv3

Milloin: Maanantaisin klo 20.00

Let them know we'll be long together, let our hearts be close as one.

Loppukevät meneekin sitten taas kyyneleitä vuodattaessa. Ainakin joka ikinen maanantai-ilta ja syy on television sekä Jenni Pääskysaaren. Auringon ja elohopean kohoamisen lisäksi ehdottomasti paras juttu tässä keväässä on se, että Kadonneen jäljillä starttaa jo kolmannen tuotantokautensa kanssa. Ja Suomessako ei muka osata tehdä teeveetä? Eheeei, väärässä ollaan ja kovasti.

Mielettömiä tarinoita, upeita reissuja ympäri maailmaa ja ennen kaikkea ihania ihmisiä. En vieläkään ymmärrä, miten se kaikki on saatu tallennettua niin upeasti filmille, kerta toisensa jälkeen. Oli sitten kyseessä mikä jakso ja millainen ihmiskohtalo tahansa, niin aina saa varata sohvalle viereensä suuren laatikollisen nenäliinoja. Usein tällaisissa ohjelmissa mässäillään ja asioita dramatisoidaan turhaan mutta jotenkin Jenni osaa olla niin aito ja empaattinen. Esitän siis samanlaisen toiveen uuden juontajan suuntaan - ota mallia tästä kauniimmasta kollegastasi! ;) 

Ja tähän reissuaspektiin vielä, kun kerta kirjoitellaan "alan" blogissa. Kadonneiden jäljillä näyttää katsojille usein sen palan maailmaa, jota ei muuten tulisi nähtyä tai jota monet muut tv:n tarjoamat ohjelmat niin kovasti kaittavat. Juuri loppuneessa 3. kauden ensimmäisessä jaksossa vierailtiin esimerkiksi Venäjän Aunuksella ja no, olihan se aika erilaista. Jotenkin niin pysähtynyttä ja mennyttä aikaa. Jos ei ehdi ja pääse itse reissaamaan, mutta haluaa silti nähdä jotain muuta kuin matkatoimistojen luksuskohteita ja tositv-viihdettä paratiisisaarilta, niin maanantai-iltana sohvalle viltin alle katsomaan ja kuulemaan ainutkertaisia tarinoita. 

Mentaalimatka Jennin seurassa, I so recommend this <3. 

kuva: Solarfilms Inc

Counting the days.

Mitä: Matkasuunnitelmia ja pakkausta

Missä: Nearly there! Määränpäänä Barbados ja Christ Church

Milloin: Muutama päivä vielä

Näinhän tässä taas kävi. Suuret oli suunnitelmat kirjoitella ajatuksia ennen reissua, lueskella muiden reissukertomuksia ja orientoitua tähän parin viikon syysbreikkiin oikein kunnolla. Mutta kuten allekirjoittaneelle on hyvinkin tyypillistä, niin havahduin oikeastaan vasta tällä viikolla että kohtapa ollaan jo kohteessa! No eihän siinä, tavarat tulee yleensäkin pakkailtua vasta vikana iltana tai yönä - oli määränpää sitten rakas naapurimme Ruotsi tai vaihtoehtoisesti Karibia. Olisi toki ollut kiva jakaa vähän ajatuksia ja matkakuumeilua tännekin mutta kirjoittelen senkin edestä sitten kotiuduttuamme. Ensin ajattelin napata omenan mukaan (kun hotellikin mainosti langatonta yhteyttä) ja kirjoitella reaaliajassa reissukuulumisia. Tarkemmin mietittyäni tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, sillä: 

a) olisi hyvin todennäköistä että itse unohdan tai hukkaan koneen jonnekin välillä Helsinki - Arlanda - Manchester - Bridgetown

b) nettiyhteys ei lupauksista huolimatta toimisi 

c) matkaseurani, tunnetaan myös nimellä mehumaija, takavarikoisi omenan tai heittäisi sillä delfiiniä kun tuskailisin bloggerin toimimattomuudelle sen sijaan että joisin rommia lähtisin käristämään nahkaani rannalle

ja sitten se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, eli:

d) paikallistunut matkaoppaamme, henkivartija ja henkilökohtainen baarimestari eli rakas veljeni kaataisi mitä suurimmalla varmuudella mojiton jos toisenkin näppäimistölle

(tähän tuskin mitenkään liittyisi se, että itsehän viime kesänä heitin saunakuupallisen vettä veljeni macille. no mutta kun kaikilla ei vaan ole yhtä hyvä sihti vesisodan iskiessä ;)

Yksi syy kirjoittamattomuudelleni on ollut ennakko-odotuksista poiketen suhteellisen kiireinen syksy. Töitä tuli tahkottua koko kesä aina syyskuuta myöten ja lokakuu menikin sitten gradun kimpussa ja suurimmaksi osaksi viimeiseen tenttiin lukiessa. Alunperin piti jättää tuo tentti jonnekin myöhemmälle ajankohdalle, mutta sitten huomasin ettei tenttimahdollisuuksia ollut kuin nyt marraskuussa ja seuraavan kerran vasta helmikuussa. Päätin sitten rypistää luku-urakan (900 sivuinen tiiliskivi, josta tenttiin sai kahlata 500 sivua, on aivan liikaa kirjatentteihin tottumattomalle humanistille!) vielä tähän syksyyn ja kävin tekaisemassa sen viime perjantaina. Sellainen fiilis että ainakin läpi meni - mahdollisuuksia jopa numeroa tai kahta suurempaan - joten nyt voi hyvillä mielin lähteä lomalle! Kesällä kun ei tullut pidettyä mitään suurempaa breikkiä, niin maistuu sen takia entistä paremmalle. Barbadokselta palattuani edessä onkin sitten todellinen gradurutistus ja siinä rinnalla sivuaineen prosemma ja lyhyt harjoittelu, joiden jälkeen on toivottavasti vihdoin ne maisterin paperit kourassa.

Eilen aloin kirjoitella ota mukaan sekä älä ota mukaan -listoja unohtamatta tietenkään veljen tuliaisia: salmari, lonkero, pantterikarkit, ruisleipä ja yhden tähden jallu. Joskin näistä viimeisimmän aion kyllä "unohtaa" kotiin, hey c'moon ei kukaan voi kaivata Barbadoksella jaloviinaa! Niin ja tuo älä ota mukaan -lista on kuulkaa äärimmäisen hyvä keksintö. On nimittäin kerran jos toisenkin tullut todettua kantapään kautta, että välillä matkalaukun sisällöstä saattaa jopa 80% olla täysin tarpeetonta. Jos ehdin ja muistan, niin voisinkin kuvata pakkaussähellystä sekä matkalaukun sisältöä vielä ennen lähtöä - laukun tavoitteena on tyhjyys, jotta voi sitten rahdata sieltä puoli saarta mukanaan ja tietysti äitille vähän hiekkaa ja kiviä :). Harmikseni tämänkin postauksen osalta joudun tyytymään muiden ottamiin kuviin, sillä käytössäni ei tällä hetkellä ole kunnon kameraa. Ajattelin kuitenkin tinkiä isältä järkkärin taas reissuun mukaan, niin on sitten sellaisia kuvia, joita kehtaa julkaista. Aurinkorasvatkin on vielä kaupan hyllyssä mutta bikinit löytyi Sokosen alekorista. On se muuten kumma että joka reissulle pitää ostaa uudet, vaikka niitä olisi kaappi jo ennestään pullollaan. Toki suotavaa olisi, että edes jotkut mahtuisi päälle... Ainiin! Löysin vihdoin myös kadonneet varausvahvistukset, sekä lennoista että majoituksesta. Alkaa siis näyttää siltä, että maanantaina saatetaan ihan oikeasti päästä matkaan.


Majoituksesta puheen ollen, sehän me varattiin vasta pari viikkoa takaperin. Ensin meinattiin että vois toki mennä paikanpäällekin ja etsiä katon pään päälle vasta sitten, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin helpompaan ratkaisuun. Lentokin on perillä vasta illalla olettaen että ehditään Arlandan koneeseen, vajaan tunnin vaihtoaika vähän jänskättää ja meidät noutaa kentältä veljeni sanojen mukaisesti autonkuljettaja Pablo, niin onpahan edes jotakin varmaa saapumispäivän osalta! Perillä meitä odottaakin sitten mitä todennäköisimmin itse Mitch Buchannon, sillä majapaikkana toimii mikäs muukaan kuin Baywatch Resort, South Gap. Tukikohtanamme on siis saaren eteläosa kaikki kaksi viikkoa, sillä välimatkat osoittautuivat sen verran lyhyiksi ettei kannattanut varailla majaa useammista paikoista. Ja parhaat rannat, ravintolat sun muut löytyy hotellimme vierestä, jolloin ei epäilystäkään miksi päädyttiin punaisten custom made -uikkareiden mekkaan. Länsirannikollekaan ei mene kuin max. puolisen tuntia bussilla, joten veli - pidähän varasi kun tullaan sekoittamaan koko kampusalue ja näyttämään, mistä on suomitytöt tehty.

On kyllä kiva lähteä reissuun ilman sen suurempia suunnitelmia. Ehkä lentokoneessa tehdään skumpan turvin jonkinlainen great plan for the trip mutta siitähän saa sitten poiketa aina silloin kun tahtoo. Vai mitä? Matkan tarkoitus on kuitenkin aika selkeä: rentoutua, rentoutua ja vielä kerran rentoutua. Ja ainahan meillä on siellä valmiina muutama suomihurmuri, jotka ovat ehtineet tutustua saareen jo pidemmän tovin! Aamiaistarjoiluakin lupailtiin, joten Tommi ja Eerik, be ready. Loka-marraskuu on kyllä ehdottomasti parhain aika karata Suomen syksyä ja tätä harmautta, joskin onhan niitä muutamia aurinkoisiakin päiviä tänä syksynä nähty. Joulukuun alkuun saisikin mun puolestani sitten tulla heti suoraan paksu, valkoinen lumikerros sen niin tutun loskan ja räntäsateen sijaan. Kiitos :). Nyt kuitenkin vielä muutamaksi päiväksi gradun ja muiden velvollisuuksien pariin, joskin kaipa tuota matkalaukkua voisi pikkuhiljaa alkaa paketoimaan. 6 days to go!

kaikki postauksen kuvat täältä