Piece(s) of me.

Mitä: Osa minua

Missä: Ranteessa

Milloin: Kotiutui tänään

Voi miten pienistä asioista sitä voikaan välillä iloita! Perus maanantai töissä eli toisin sanoen väsymys ja loputtomalta tuntuva päivä. Sitten kotiin tullessa kynnyksellä odottaakin sen kaiken muun (mainos)postin alla pieni söpö kirje. Ja vielä söpömpi sen sisältö. Katso vaikka.

Kiitos Taru! Tutustuin BESO Helsinkiin ensimmäisen kerran noin puolitoista vuotta sitten. Ihailin blogia, tarinoita ja kuvia, kunnes pitkällisen mietinnän jälkeen osasin vihdoin päättää, mitä omaan ranteeseeni haluan. Tuolloin tuli tilattua konjakkinen ohut nahkaranneke eräällä tärkeällä lyriikkapätkällä. Oikeastaan elämänohjeeni, yksi niistä ja ehkä se kaikkein tärkein, joka jääköön salaisuudeksi. Koru on viihtynyt ranteessa lähes jatkuvasti siitä lähtien ja nyt tänä kesänä totesin sen tarvitsevan kaverin. Rakkautta ensisilmäyksellä ja niinpä kyseinen, huomattavasti leveämpi ja kaksivärinen ranneke lähti tilaukseen. Tällä kertaa tekstivaihtoehtoja oli mielessä useampikin, kun tämä kyseinen koko salli hieman pidemmän tarinan. Ja miksen voisi tuota pätkää jakaakin teidän harvojen kanssa - onpahan se tainnut vilahtaa jo jossain aiemmassa blogikirjoituksessakin:

One's destination is never a place, but a new way of seeing things. 

Ajatus on lähtöisin Henry Milleriltä ja kulkenut jo pitkään mukanani, sekä omissa pienissä ajatuksissa että myös konkreettisempana joissakin elämän tärkeissä jutuissa. Tämän korun yritän aion pitää hieman spesiaalimpana, ihan jo pelkästään aremman värinsä takia. Vanhempi ranneke saa jäädä arkikäyttöön, jossa se tosin on tähänkin saakka siis ollut, hups :). No. Miten tämä ranneke ja ajatukset sitten liittyvät reissaamiseen ja tähän blogiin? Monellakin tapaa. Molemmat rannekkeeni sisältävät itselle tärkeitä sanoja, jotka kuvaavat paremmin kuin hyvin ajatuksiani elämästä. Voisi jopa kutsua jonkinlaiseksi elämänfilosofiaksi. Ja elämänfilosofiani taas kulkee käsi kädessä reissaamisen kanssa. So simple!

Totta puhuen. En ole oikeastaan koskaan ollut mikään koruihminen. Jos kaulassani tai ranteessani on aiemmin jotain nähty, on se mitä todennäköisimmin ollut alkuperältään puuta, narua tai jotain muuta hyvinkin simppeliä luonnonmateriaalia. Ala-asteen ystävännauhat kulutettiin puhki ja sen jälkeen ranteessa saattoi silloin tällöin pyöriä puuhelmiä ja korvissa mahdollisimman pienet napit. Kaulakoruja, ei, ei ja ei. Ensimmäisen sormuksen hankin ehkä kaksi vuotta sitten. Kaulakorut ovat muuten useimmiten tiellä ja hukkuvat. Terveisiä eräälle suosikilleni, joka katosi Barbadoksen hiekkaan... Toki silloin tällöin lahjaksi on saanut joitakin koruja ja enimmäkseen mieluisia, kyllä :). Mutta en ole osannut pitää niitä arkena. Paitsi niitä, joita on tarttunut maailmalta mukaan. Muistoja, sekä saatuja että ostettuja, ei rahallisesti juuri mitään arvoa mutta sitäkin enemmän ajatusta ja fiilistä. Ja voi miten ne kulkeekaan mukanasi niin kauan, kunnes puhkikuluneina katoavat pölynä ilmaan. 

Aivan muutaman viime vuoden aikana on sitten tullut hankittua jokunen muukin kuin juuttinarusta, pähkinöistä ja siemenistä punottu ranne- tai nilkkakoru. Ja lähipiiri on toki pitänyt huolta (hankkimalla joitakin kivoja juttuja), etten aivan kaikkialle lähde edellä mainittuihin viidakkoasusteisiin sonnustautuneena. Alemmassa kuvassa näkyy oikeastaan suurin osa tämän hetken arkikäyttöisistä koruistani ja lähes jokaisella on takanaan tarina - jonkinlainen reissu jossakin päin maailmaa. Lähinnä kannan päälläni, vaatteiden lisäksi toki, kelloja ja suht yksinkertaisia rannekoruja näitä pieniä nopparanteita (kiitos veljelleni osuvasta kuvailusta!) koristamaan. Todellisuudessa estämään tuulen mukaan lähtemistä. Ne painavat panssariketjut puuttuvat siis edelleen mutta ehkä siitäkin huolimatta valitsen kuntosalin. Olen muuten huomenna suuntaamassa eräälle salille ajatuksena hankkia elämäni ensimmäinen kuntosalijäsenyys. Tähän saakka sen virkaa ovat saaneet toimittaa niin yliopistoliikunta Jyväskylässä kuin Vierumäki. Pitäkää peukkuja, että valitsen oikein. Noniin, mentiinpä taas ohi aiheen.

Aivan. Mutta jos jollekin jäi vielä epäselväksi, niin nämä nahkarannekkeet ovat vieneet sydämeni täysin. Tämä on pala minua. Pala maailmaa. Ja ennen kaikkea niitä asioita ja muistoja, jotka tekevät minusta kokonaisen.

Kauniita unia. Niin ja se beso tarkoittaa muuten espanjaksi suudelmaa. 

Breaths.

Mitä: Ajatuksia
Missä: Kuoreensa kätkeytyneenä
Milloin: Jospa kerrankin?

Life isn't measured by the breaths we take but by the moments that take our breath away...

Tarviiko sitä enää muuta sanoa? Oli ajatus tulla kirjoittamaan jotain enemmänkin, kunnes hiljaa totesin että ehkä näin kuitenkin parempi. 

Jonain päivänä, toivottavasti. Ellei joku muu ehdi ensin :). 

Batibou beach, Dominica.

Turtle beach, Dominica.

Batts Rock beach, Barbados.

Méro beach, Dominica. 

You can get it if you really want.

Mitä: Suunnitelmia

Missä: ...tahansa?

Milloin: Talven jälkeen ja toivottavasti vielä useasti myöhemminkin

Kun sulla on vain viikko lomaa ja sääennuste lupaa pelkkää kylmää ja sadetta - no okei maanantai oli ihan kiva ja aurinkoinen - kaikki viikon äkkilähdöt on myyty aikaa sitten ja kämppä keittiön kaappeja myöten siivottu jo pariin kertaan niin arvata saattaa, mitä jää jäljelle. Lentoyhtiöiden sivuilla ja reissublogeissa surffailu ja matkojen päättymätön suunnittelu. Ja tästä taudistahan ei pääse eroon ennen kuin Helsinki-Vantaalta on hypätty koneeseen ja kotimaa jätetty taas kerran taakse. Kuten edellisessä postauksessa saatoin hiljaa kuiskata, niin aivan vielä ei maailmanympärimatka tule kyseeseen tuon finanssipuolen takia. Muutoinhan ajankohta olisi vallan mainio, kaikista jo aiemmin mainituista syistä johtuen :). No, jotain preplanningia on kuitenkin harrastettava ja rakas perheenikin taisi haaveeni aavistaa, sillä reilu viikko sitten sain valmistujaislahjaksi Kilroyn matkalahjakortin sekä rinkan! Oi. Kuume sen kuin paheni ja tässä sitä nyt ollaan, oivoi. Rinkka odottaa pakkaajaansa ja kaikenmaailman reissuesitteitä lojuu pitkin lääniä. Yhdellä sanalla kuvaten - valinnanvaikeus. Niin monta kivaa kohdetta jotka tahtoisi nähdä ja kokea ja tuo Kilroyn aktiivi-/seikkailumatkatarjonta on aivan mieletön.

Näillä näkymin ajatuksena olisi siis lähteä tulevana keväänä hieman lyhyemmälle tripille, ehkäpä muutamiksi viikoiksi, kuukaudeksi - vetämään henkeä ja ottamaan breikki yhden elämänvaiheen päättymisen merkiksi. Maailmanympärimatka on edelleen suunnitteilla ja toiveissa toteuttaa se siis ennen 30. ikävuottani. Sitä paitsi se kaipaakin hieman enemmän aikaa ja ajatusta toteutuakseen, oravannahkapuolen lisäksi :). Ensin mainitulle, puhutaan nyt vaikka rinkantestausmatkasta, olen lähdössä yksin. Voi kyllä, minä aion ja uskallan. Ja pärjään. Sen pidemmän reissun suunnittelu onkin sitten vielä sen verran alkutekijöissään, että varteenotettavia matkakumppaneita kartoitetaan yhä ja kokoonpanosta päätetään myöhemmin :). Mutta mikä siinä onkin, että niin kovin moni sekä lähellä että kaukana haluaa aina suureen tai hieman pienempään ääneen epäillä etenkin nuoren naisen yksin matkustamista? Nyt ei puhuta vain siitä, kuinka turvattomia jotkut kohteet ovat yksin reissaaville naisille ja vieläpä vaaleille sellasille, vaan siitä, kuinka sitä kuulee selän takana puhuttavan tähän tyyliin: Eihän se yksin nyt mihkään uskalla lähteä ja eihän se siellä pärjää. Jos se  kaverin löytää reissuunsa mukaan, niin ehkä sitten... Hei haloo, on siellä reissun päällä muutama muukin ja yhtä hyvin se taivas voi pudota niskaan kotona kuin maailmalla.

Victoria Falls, Dominica

Kannustavia sanoja, indeed. Kyllä, olen tähän saakka reissannut useimmiten porukassa, pienemmässä tai suuremmassa mutta joka tapauksessa ns. tuttu turvaverkko ympärilläni. Tällä hetkellä on kuitenkin useampia tekijöitä, joiden vuoksi yksin reissaaminen on kohdallani se todennäköisin vaihtoehto ja juuri niitä ei monet tunnu ymmärtävän. Vaikkakin valitessani esimerkiksi jonkin Kilroyn aktiivipaketin, en todellakaan tule olemaan koko reissua yksin ja ihmissuhteiden solmiminen yli kulttuuri- ja kielirajojen on huomattavasti helpompaa, kun olet alkujaan ns. omillasi. Niin ja palatakseni vielä aiempaan ei usein myöskään ymmärretä sitä, kuinka erilaisissa elämäntilanteissa samanikäiset ihmiset voivat olla. Ympärilläsi parhaat kaverit ja ystävät menee naimisiin, perustaa perheitä ja rakentaa yhteistä pientä kotia. Toiset taas opiskelee, tekee kellon ympäri töitä ja luo uraa. Jokainen meistä tekee kuitenkin omat ratkaisunsa ja ainakin itse olen pyrkinyt tekemään omani  sydämellä ja oikein fiiliksin. Joskaan kaikkea ei voi aina valita ja elämäänsä käsikirjoittaa - uskallan väittää, että silloin se olisikin pirun tylsää. Miksi sitten joskus on kaikesta huolimatta niin vaikea ymmärtää, että toiset valitsevat reissaamisen? Omalla kohdallani en voi puhua elämäntavasta, haaveesta ehkä. Olisi hienoa kun voisi vaan mennä ja vaikkapa trekata ympäri vuoden, maailman eri kolkissa. Toisaalta, miksi en voisi? Juuri siitähän tässä on kyse. Valinnoista ja ehkä jossain määrin valtavirtaa vastaan taistelemisesta. Halusta ja uskalluksesta olla erilainen, mikä toisaalta on jossain määrin myös pakon sanelemaa. Alkuun päästäkseen tilillä pitäisi kuitenkin olla hieman enemmän kuin edellisen kuun palkka, jotta pääsisi paremmin juonesta kiinni :). 

Pointtina tässä tekstissä oli kuitenkin se, että mielestäni toisten ratkaisuja ei tulisi arvostella pelkän pintaraapaisun perusteella. Tai sen, mitä ja miten ehkä kuuluisi tai olisi järkevämpää tehdä. Mitä muut tekevät ja mikä on "normaalia". Eikä tämän tekstin ollut suinkaan tarkoitus muovautua minkäänlaiseen paatoksen muottiin, ajatus itse asiassa vähän karkasi kun pääsin vauhtiin. Piti alunperin kirjoittaa matkasuunnitelmista kevään reissua silmällä pitäen mutta näin se suunta välillä muuttuu - myös niillä pienemmilläkin merillä. Jääköön suunnitelmien valotus siis seuraavaan kertaan, sillä nyt siirryn seuraamaan olympialaisia. Ja jotenkin tämä seuraava RCHP:n Road trippin' vaan sopii tähän fiilikseen :). Ainiin. Kesä tuntuu olevan ohitse, jos se nyt koskaan edes alkoikaan ja tästä biisistä mulle tulee ihan syksyolo.