Missä: Rajan takana, Pietarissa
Milloin: 22.-24.3.2013
Välillä asiaa, mikä ihan oikeasti osuu blogin otsikon alle eli terveisiä Pietarista :). Joskin pienellä viiveellä, sillä reissu tuli heitettyä jo reilu kuukausi takaperin mutta vasta nyt oli kunnolla aikaa purkaa ajatukset sanoiksi. Kameran muistikortilla puolestaan ei juuri purettavaa ole, vaan kuvasaldo jäi onnettoman pieneksi. Syynä lähinnä kuvaajan laiskuus mutta katsotaan, josko sieltä muutama päivänvalon kestävä tiedosto löytyy. Aiemmat vierailuni itänaapuriin ajoittuvat 1990-luvun alkupuolelle, joten ehkä oli jo aikakin käydä katsomassa, miten tuo käsittämättömän suuri maa on vuosien saatossa muuttunut. Reissuajankohdaksi valikoitui tosiaan maaliskuun loppu ja tämä siksi, että veljeni vietti Pietarissa 3 kuukautta työharjoittelussa tänä keväänä. Paikallisopas siis valmiina, joten loppuperheen tehtäväksi jäi vain heittää reput selkään ja menoksi...
Vai oliko se sittenkään niin helppoa? No ei ihan :). Venäjällehän tarvitsee edelleen viisumin, joten ensimmäinen etappi oli hankkia sellaiset. Hetki jos toinenkin meni etsiessä paperisodasta tietoa ja soitellessa neuvojen toivossa. Matkatoimistoilla tuntuu olevan vähän eri käytäntöjä hinnoista puhumattakaan ja välillä tuntui, että yrittävät viilata linssiin ihan urakalla. Toiset väittivät että Venäjälle matkustaessa tulee olla kirjallinen kutsu paikanpäältä (jonka matkatoimisto voi lisämaksusta hoitaa itse...) ja toiset taas eivät kutsusta puhuneet sanallakaan. Meidän reissun tarkoitusta palveli parhaiten kertaviisumi ja hankittiin ne sitten lopulta Lähialuematkojen kautta. Heidän kanssaan asiat sujui alusta asti hyvin, eikä tullut missään vaiheessa oloa, että nyt on jotain hämärähommia. Googlettamalla kun niitäkin tarinoita löytyy aika monta. Päädyttiin siis hoitamaan viisumit matkatoimiston kautta varmuuden vuoksi, kun aikaa oli kohtuullisen vähän ja aiemmista viisumikokemuksista sen verran kauan. Rahaa meni muuta kymppi enemmän mutta palvelu toimi, viisumit tuli postiennakolla sovittuun ajankohtaan mennessä eikä tarvittu mitään lisäselvityksiä.
Seuraavaksi sitten sopivat junaliput ostoskoriin. Perjantaiaamuna lähtö päivän ensimmäisellä Allegrolla, kello 6:02 Lahdesta (huom. vielä talviaika) ja paluu sunnuntain viimeisellä, muistaakseni iltayhdeksän jälkeen perillä. Liput on hinnoiteltu kysynnän mukaan eli aikainen aamu on selvästi halvempi kuin vastaava matka päivällä tai illalla. Jos on siis mahdollisuus ajoittaa sekä meno- että paluumatka aikaisiin aamuihin, niin tällöin pääset niillä kuuluisilla halvoilla hinnoilla, joita mainostetaan lähes jokaisessa mediassa. Autenttisempi vaihtoehto Allegrolle on sitten bussi, mutta parin päivän viikonloppureissulle en sitä ainakaan itse valitsisi :). Olisikohan tässä tarpeeksi introa? Kyllä. Pieni katsaus rajan toiselle puolen alkakoon.
Perjantai 22.3.
Hyppäsimme siis Lahdesta silmät ristissä aamu kuuden Allegroon. Matka taittui yllättävän nopeasti, tullimuodollisuudet sujui mutkattomasti (rajalla jonottamiselta välttyminen, ihanaa!) ja ravintolavaunun kahvi oli sen verran vahvaa, että pysyi varmasti hereillä sen kaksi ja puoli tuntia, jonka matka kokonaisuudessaan kesti. Varsin miellyttävä matkustusvaihtoehto siis. Perillä meitä vastassa oli veljen suomalainen, joskin venäjän kielen taitava kämppis, joka tinki taksin hotellille sopivaan hintaan. Yövyimme Sokos Hotel Vasilievskyssa, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Vasilin saarella. Loistava aamiainen shampanjoineen, löytyy kuntosali, saunat ja viihtyisät huoneet. Kehuttu ravintola (ei ehditty itse testaamaan) ja tunnelmallinen, rento pubi (se tietysti tsekattiin!). Miinusta ainoastaan henkilökunnan huonosta englannin osaamisesta, mutta se ei taida tulla kenellekään yllätyksenä. Joskin ihmetytti, että nuorikaan väestö ei siellä juuri Sorry but I don't speak English -fraasia enempää kyseistä kieltä tänä päivänä osaa.
Hotellilta lähdettiin etsimään lähintä metroasemaa ja reittiä keskustaan. Asema löytyi ja osattiin ostaa metropoletit - kiitos äidin venäjän alkeiden 30 vuoden takaa ;). Nuo poletit lienee kätevin tapa, jos olet turisti. Tosin veli kavereineen taisi myöskin käyttää vain niitä, vaikka olivat kaupungissa useamman kuukauden. Poletteja saa sekä automaateista että lippuluukulta ja sillä kattaa useammankin pysäkinvälin ja -linjanvaihdon kun ei välillä poistu maan alta ja porteista. Hyppäsimme pois Nevski prospektin pysäkillä, nousimme maan tasalle ja mikäpä sen parempi kosketus miljoonakaupungin vilinään kuin itse Pietarin pääkatu. Taitaapa olla yksi Euroopan tunnetuimmista valtaväylistä?
 |
| Kirkko Veren Päällä |
Agendana oli löytää jotain ruokaa, mieluiten paikallinen pitkän kaavan mukaan syötävä lounas. Useammankin ravintolan ständeissä mainostettiin business lunchia ja lopulta päädyttiin Baku-nimiseen paikkaan. Ei sitten ollut venäläinen ravintola mutta melko läheltä: azerbaidzanilaisen keittiön herkkuja. Itselleni täysin uusi maailma, isä puolestaan oli jollain aiemmalla Pietarin reissulla käynyt juuri ko. ravintolassa. Ovimies toivotti tervetulleeksi ja ohjasi meidät narikkaan ja siinä vaiheessa ehdittiin vasta katsoa hieman enemmän ympärillemme. Pienen hetken teki mieli perääntyä - untuvatoppatakissa ja tukka sekaisin tuulesta tuntui, että nyt tultiin ehkä väärään paikkaan. Kukaan ei kuitenkaan ottanut ratkaisevaa askelta ulko-ovea kohti, joten sinne jäätiin. Ravintolasta tuli mieleen palatsi. Sisustus oli kauttaaltaan roosaa ja kultaa, bling bling -kattokruunuja siellä täällä ja värikkäitä peilejä. Valtava huonekorkeus ja viimeisen päälle kattaukset pöytäliinoineen ja istuintyynyineen. Katso vaikka. Miten niin meistä saattoi tuntua hieman alipukeutuneelta? :)
 |
| Fine dining @ Baku (kuva lainattu täältä) |
Onneksi viereisistä pöydistä löytyi muitakin lounastajia ei sen paremmin pukeutuneina, joten saatoimme istua ilman sen suurempaa häpeää lounaan loppuun saakka, heh. Menu koostui alkusalaatista, kanakeitosta, valinnaisesta pääruuasta sekä jälkiruokateestä herkkuineen. Ensikosketus azerbaidzanilaiseen keittiöön oli lopulta varsin onnistunut (johtui ehkä suurimmaksi osaksi siitä, että olimme jokainen niin jäässä, että mikä tahansa lämmin ruoka olisi maistunut sillä hetkellä taivaalliselta ;)) eikä hintakaan päätä huimannut. Lounasmenu maksoi muistaakseni 350-400 ruplaa eli alle 10 euroa. Pelkistä puitteista saisi Suomessa maksaa saman hinnan. Pitkän lounaan jälkeen lähdettiin takaisin kolean sään armoille. En muista, milloin viimeksi olisi paleltanut niin paljon, vaikka päällä oli muun muassa se superlämmin untuvatakki! Kai sitä olisi kaivannut povitaskuun Salppurin kisoista tutun taskumatin, niin kylmyys olisi ainakin unohtunut helpommin jos ei muuta.
Käveltiin hetki keskustassa eli toisin sanoen Nevskiä edes takaisin. Siinä ei muuten pääkatu ihan äkkiä lopu kesken. Neljän jälkeen oltiin tehty treffit veljen ja tämän kaverin kanssa psst! samat tyypit seikkaili myös Barbadoksella... Stockmannille ja sieltä jatkettiin sitten skumppapullot kourassa tsekkaamaan Pietarin luksusopiskelija-asunto. Ei hullumpi! Skumpat huiviin ja illaksi takaisin Nevskille, jossa kohteena oli espanjalainen ravintola Las Torres. Pöytävaraus oli meillä etukäteen ja melko täyttä tuntui ravintolassa olevan. Nettisivut kivasti vain venäjäksi, mutta itse ravintolassa sai varsin hyvin palvelua myös englanniksi. Ruoka oli erittäin hyvä, takuuvarma espanjalainen kaikkine alkutapaslautasineen ja vielä parempi viini. Sommelier tarjosi kyseisen punkun jota pojat ilmeisesti olivat aiemminkin käyneet "maistelemassa" listan ulkopuolelta ja oli kyllä joka ruplan arvoinen, sen mitä viineistä itse ymmärtää :).
Illalliselta tie vei hotellille ja Pub 8th Lineen. Samassa pöydässä meidän kanssa istui muitakin suomalaisia, Pietarin Sokos Hotellien henkilökuntaa. Mukavaa väkeä ja melkoisia tarinoita paikallisesta menosta. Paikallinen olut virtasi - ei tosin uponnut allekirjoittaneeseen, jonka oluenjuontiharjoitukset ovat vielä pahasti kesken - ja juttu luisti. Jälleen kerran voi todeta sen seikan, että lyhyilläkin reissuilla kohtaamiset ovat niitä juttuja, mitkä säilyvät mielessä ja pitkään. Oli sitten paikallista väkeä, muita reissaajia tai aamuviiden pimeän taksin kuski.
Lauantai 23.3.
Loistokkaan aamiaisen jälkeen oli aika suunnata tutkimaan Pietarin shoppailutarjontaa. Käveltiin hetki Nevski prospektia ja poikettiin muutamissa melkoisen hienoissa liikkeissä. Lopulta päädyttiin Galeria-nimiseen kauppakeskukseen, josta löytyy vaatimattomasti 300 eri liikettä merkkivaatekaupoista pieniin teeputiikkeihin, kymmeniin ravintoloihin ja löytyypä saman katon alta elokuvateatteri ja keilahallikin. Parin tunnin kiertelyn jälkeen mukaan tarttui kassillinen vaatetta tosin ei niistä luksusliikkeistä ;) ja varmasti halvempaan hintaan, mitä Suomessa. Muuta ei sitten osannut ostaakaan, kai sitä iski jälleen kerran jonkinlainen valinnanvaikeus kun ympärillä oli aivan liikaa tarjontaa ja kaikkea kivaa, niin sitten lopulta ei enää tiennyt mitä nappaisi mukaan. No, hyvä toisaalta niin - rahat säästyi.
Lauantai oli muutenkin kivan aurinkoinen, etenkin aamupäivä. Ostoksilta jonne velikin oli vaivihkaa edellisillasta selvinneenä seuraamme liittynyt jatkettiin pienelle nähtävyyskierrokselle, ensin metrolla ja sitten kävellen. Kuten postauksen otsikkokin kertoo (lainattu jonkin matkaoppaan kirjoituksesta), niin Pietarissa vieraillessasi olet kuin jättiläismäisellä historian luennolla. Arvata siis saattaa, että nähtävää on enemmän kuin monessa muussa miljoonakaupungissa yhteensä. Parin päivän reissulla siitä kaikesta ehtii siis nähdä vain murto-osan ja onkin tehtävä valintoja tai vaihtoehtoisesti niin kuin me. Meillä ei juuri ollut suunnitelmaa, mitä kaikkea pitäisi koluta. Oikeastaan käytiin katsomassa ne paikat, mitä matkan varrelle sattui sopivasti ilman stressiä :). Välillä on kiva niin.
Jo itse Nevski ja Neva-joki ovat mielestäni nähtävyyksiä. Ei sellaisia vaan joka päivä tule nähtyä. Museot jätettiin tälläkin reissulla välistä, sillä esimerkiksi pelkästään Eremitaašiin tarvisi mielestäni kokonaisen päivän. Ulkoa käytiin toki rakennus katsastamassa ja valtavalta sekä hienolta se näytti. Kierroksellamme kameran muistikortille ja mieleen tallentui lisäksi Pietari-Paavalin linnoitus, Iisakin kirkko, Gostinyi dvor, joka on pienistä kaupoista koostuva suuri tavaratalo, jonka ulkopuolelta löytyy taidemarkkinat, Kirkko veren päällä sekä Konyushennaya squaren hienot ravintolat, klubit ja marketit. Konyushennayalle piti jo maalis-huhtikuussa aueta Jamie's Italian -ravintola mutta ainakin nettisivujen mukaan paikka odottaa yhä tulemistaan. Ravintolan julkisivu käytiin toki katsastamassa, voidaan sitten vaikka tyttöjen kanssa tehdä makumatka Pietariin Jamien luokse, kunhan herra saa ovet auki :). Vai mitä?
Iltaa kohti aurinko katosi ja tuttu kylmä tuuli palasi Pietarin katukuvaan, joten päätettiin lähteä hotellia kohti. Taksin löytäminen Palatsinaukiolta osoittautui kuitenkin melko haasteelliseksi. Autoja ei näkynyt ensin missään ja sitten kun vihdoin löydettiin yksi kaveri, niin tämä sanoi hinnaksi hotellille (matka n. 15min) 50e. No, arvata saattaa ettei huolittu :D. Käveltiin hetki kadun vartta ja lopulta saatiin sopuhintaisempi taksi lennosta - hinta muistaakseni vajaa parikymppiä euroissa. Ei siis kannata tyytyä ensimmäiseen tarjoukseen, turisteja viilataan varmasti melko paljon linssiin tuollakin, vaan etsiä seuraava tai sitten se ei niin virallinen vaihtoehto. Vaikka ulkolämpötila lähenteli nollaa ja tuuli miinusti siitä vielä pari astetta, niin kuski ajoi ikkuna auki koko matkan saarelle. Nice! Sananmukaisesti aika kylmä kyyti, mutta perille päästiin jälleen ruuhkista huolimatta. Lämmiteltiin hetki ja toinenkin hotellilla ennen illalliselle lähtöä. Veli oli varannut pöydän Sokos Hotel Palace Bridgen yhteydessä sijaitsevasta Dans le Noir?:sta, jonka konsepti lyhyesti tässä, heidän sivuiltaan lainattuna:
Diner in the total darkness, guided and served by blind people, is a unique experience that changes our perception of the world by reversing point of views: A sensory experience that awakens the senses and allows us to completely re-evaluate our perception of taste and smell.
Totta joka sana, illallisen alusta loppuun saakka. En aio tässä kertoa enempää illan etenemisestä, sillä konseptia toteutetaan ymmärtääkseni melko samalla kaavalla jokaisessa Dans le Noir? -ravintolassa. Jos siis olet matkalla Pietarissa, Pariisissa, Barcelonassa, Lontoossa tai New Yorkissa niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan :). Ruoka oli varsin hyvää mutta ennen kaikkea illallisesta jäi mieleen kokonaisuus. Se, kuinka näköaistin ollessa poissa pelistä, löytyy aivan uusi makumaailma ja fiilis itse ruokailuun. Tuli nimenomaan keskityttyä olennaiseen. Miten se viini löytää lasiin asti, mitä lautaselta löytyy ja miten mitäkin syödään. Aluksi tosi avuton olo, mutta lopulta loistava tunne, kun huomaa onnistuvansa. Hintataso oli hieman (mutta ei tosiaan paljoa) korkeampi kuin perjantain illallisen, mutta mielestäni varsin ymmärrettävistä syistä. Onhan tuollainen konsepti jotain täysin uniikkia. Illallisen jälkeen tuli testattua Palace Bridgen suussa sulavat sorbetit ja jäätelöt ja voisin sanoa, että veti vertoja jopa Sirmionen herkuille Garda-järvellä Italiassa, mmmmmm.
Pimeyden jälkeen jatkettiin Nevskin valoihin ja pietarilaiseen yöelämään. Myöhäisen illan aikana tuli testattua perinteinen vesipiippubaari, jossa ei taas olisi tiennyt yhtään mitä tilaa ilman poikien kämppiksen venäjän kielen taitoa. Yhä jaksaa ihmetyttää, kuinka englannin osaaminen on lähes olematonta. Pietari on kuitenkin niin rajan tuntumassa ja turistivirrat valtavia ympäri vuoden, että luulisi tänä päivänä kielen osaamiselle olevan kysyntää. Eikä tosiaan ollut kyse vain meidän parin päivän turistikokemuksesta, vaan samaa ihmetteli veli kavereineen koko kevään. Reissatessa on kuitenkin oppinut, että maassa maan tavalla ja ehkäpä ensi Venäjän reissua varten opettelenkin ne muutamat tärkeät fraasit tällä hetkellä osaamani kiitoksen lisäksi :). Illan lopuksi tuli tsekattua vielä poikien kantapaikka, Party Hard ja kyllä, nimensä mukainen baari. Taisi olla pojilla kanta-asiakasleimat jo otsassa, sillä palvelu tuntui pelaavan ja pöytään tuli kaikkea mahdollista tuplarommikolasta palaviin shotteihin. Pojat jatkoi iltaa aamuun asti tyylilleen uskollisina, me hypättiin puolestaan siihen ei niin viralliseen taksiin ja päästiin perille hotelliin nopeammin kuin koskaan, heh.
Lauantai oli muutenkin kivan aurinkoinen, etenkin aamupäivä. Ostoksilta jonne velikin oli vaivihkaa edellisillasta selvinneenä seuraamme liittynyt jatkettiin pienelle nähtävyyskierrokselle, ensin metrolla ja sitten kävellen. Kuten postauksen otsikkokin kertoo (lainattu jonkin matkaoppaan kirjoituksesta), niin Pietarissa vieraillessasi olet kuin jättiläismäisellä historian luennolla. Arvata siis saattaa, että nähtävää on enemmän kuin monessa muussa miljoonakaupungissa yhteensä. Parin päivän reissulla siitä kaikesta ehtii siis nähdä vain murto-osan ja onkin tehtävä valintoja tai vaihtoehtoisesti niin kuin me. Meillä ei juuri ollut suunnitelmaa, mitä kaikkea pitäisi koluta. Oikeastaan käytiin katsomassa ne paikat, mitä matkan varrelle sattui sopivasti ilman stressiä :). Välillä on kiva niin.
 |
| Talvipalatsi Palatsinaukiolta päin |
Jo itse Nevski ja Neva-joki ovat mielestäni nähtävyyksiä. Ei sellaisia vaan joka päivä tule nähtyä. Museot jätettiin tällä
Iltaa kohti aurinko katosi ja tuttu kylmä tuuli palasi Pietarin katukuvaan, joten päätettiin lähteä hotellia kohti. Taksin löytäminen Palatsinaukiolta osoittautui kuitenkin melko haasteelliseksi. Autoja ei näkynyt ensin missään ja sitten kun vihdoin löydettiin yksi kaveri, niin tämä sanoi hinnaksi hotellille (matka n. 15min) 50e. No, arvata saattaa ettei huolittu :D. Käveltiin hetki kadun vartta ja lopulta saatiin sopuhintaisempi taksi lennosta - hinta muistaakseni vajaa parikymppiä euroissa. Ei siis kannata tyytyä ensimmäiseen tarjoukseen, turisteja viilataan varmasti melko paljon linssiin tuollakin, vaan etsiä seuraava tai sitten se ei niin virallinen vaihtoehto. Vaikka ulkolämpötila lähenteli nollaa ja tuuli miinusti siitä vielä pari astetta, niin kuski ajoi ikkuna auki koko matkan saarelle. Nice! Sananmukaisesti aika kylmä kyyti, mutta perille päästiin jälleen ruuhkista huolimatta. Lämmiteltiin hetki ja toinenkin hotellilla ennen illalliselle lähtöä. Veli oli varannut pöydän Sokos Hotel Palace Bridgen yhteydessä sijaitsevasta Dans le Noir?:sta, jonka konsepti lyhyesti tässä, heidän sivuiltaan lainattuna:
Diner in the total darkness, guided and served by blind people, is a unique experience that changes our perception of the world by reversing point of views: A sensory experience that awakens the senses and allows us to completely re-evaluate our perception of taste and smell.
Totta joka sana, illallisen alusta loppuun saakka. En aio tässä kertoa enempää illan etenemisestä, sillä konseptia toteutetaan ymmärtääkseni melko samalla kaavalla jokaisessa Dans le Noir? -ravintolassa. Jos siis olet matkalla Pietarissa, Pariisissa, Barcelonassa, Lontoossa tai New Yorkissa niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan :). Ruoka oli varsin hyvää mutta ennen kaikkea illallisesta jäi mieleen kokonaisuus. Se, kuinka näköaistin ollessa poissa pelistä, löytyy aivan uusi makumaailma ja fiilis itse ruokailuun. Tuli nimenomaan keskityttyä olennaiseen. Miten se viini löytää lasiin asti, mitä lautaselta löytyy ja miten mitäkin syödään. Aluksi tosi avuton olo, mutta lopulta loistava tunne, kun huomaa onnistuvansa. Hintataso oli hieman (mutta ei tosiaan paljoa) korkeampi kuin perjantain illallisen, mutta mielestäni varsin ymmärrettävistä syistä. Onhan tuollainen konsepti jotain täysin uniikkia. Illallisen jälkeen tuli testattua Palace Bridgen suussa sulavat sorbetit ja jäätelöt ja voisin sanoa, että veti vertoja jopa Sirmionen herkuille Garda-järvellä Italiassa, mmmmmm.
 |
| Lounge, jossa odoteltiin itse ravintolaan ohjaamista |
 |
Sunnuntai 24.3.
Sunnuntaiaamun aamiainen oli vähintään yhtä hyvä kuin lauantaina. Niiden pöytien ääressä voisi notkua useammankin tunnin ja syödä koko viikon edestä! Täytyy antaa erikoismaininta venäläisille pannukakuille vaahterasiirappeineen. En tosiaankaan oo normaalisti mikään makean ystävä, mutta ne pannukakut vei kyllä kielen mennessään. Onneksi ei tarvi työkseen syödä hotelliaamiaisia - siinä tapauksessa peilistä voisi katsoa takaisin aika monta kertaa isompi kaveri ;). Aamupäivä meni Vasilin saarella kävellessä ja aurinkoisesta säästä nauttien. Kyllä se kevät Pietariinkin alkoi pikkuhiljaa saapua. Aamulenkin jälkeen check out ja laukut säilöön ja sitten jälleen kerran kohti keskustaa. Yksi ehdoton tavoite oli syödä viikonlopun aikana sushia - löytyyhän kyseisiä ravintoloita Pietarista yli 500. Mistä siis valita? No, sinne mikä sattuu ensimmäisenä eteen tietysti. Käveltiin siis yhteen poikien kantapaikoista, jonne löytyi klubikorttikin jommankumman taskusta. Suurin osa aterioista oli happy hour -meiningillä eli kaksi yhden hinnalla, joten nälkä ei jäänyt kun tilattiin pöytä täyteen ruokaa viidelle hengelle.
 |
| Kaviaaria Jelisejevin tiskissä |
 |
| Väriloistoa macaronien muodossa |
Sushien äärestä matka jatkui seuraavien herkkujen luokse, gourmet shop Jelisejeviin. Kulinaristin taivas, sanoisin. Vartijoita ja ovimiehiä tummissa puvuissaan oli lähes yhtä paljon kuin asiakkaita ja musiikista vastasi parvella soittanut viulisti. Ei hullumpi miljöö, vaikkakin välillä unohti olevansa ruokakaupassa. Mukaan ei tarttunut sammen mätiä, ei vielä tällä kertaa. Sen sijaan ostettiin macaroneja, erilaisia sinappeja, juustojen kanssa syötäviä hilloja ja olikohan siinä korissa vielä jotain muuta? En muista. Viinit ja juustot kiehtoivat kovasti mutta rajallinen tila matkalaukuissa ja etenkin juustojen säilyvyys mietitytti, joten ne jäivät odottamaan seuraavia ostajia. Jelisejevistä seuraava etappi oli kahvila. Eikä ihan mikä tahansa kahvila, vaan Café Singer. Rakennus, josta kahvilan lisäksi löytyy kuuluisa Dom Knigi -kirjakauppa, on alunperin suunniteltu Singerin ompelukonetehtaan haarakonttoriksi. Käymisen arvoinen paikka jo historiansa takia mutta myös kirjakauppa oli elämys. Etenkin matkaoppaita löytyi joka lähtöön ja taisi tuo "pieni" putiikki olla jopa yömyöhään asti auki. Ainiin. Juotiinhan me ne kahvitkin ja listalta löytyi vaikka mikä, sillä kaikista kahveista en ollut koskaan kuullutkaan. Hinnoissa oli tällä kertaa melkoisesti ilmaa ja kahvikupista ja jäätelöpallosta/ porkkanakakkupalasta sai maksaa tuplat normaaliin kahvilakäyntiin verrattuna. Sallittakoon Singerille, tämän kerran.
 |
| Café Singer |
 |
| Afternoon tea |
Kellon viisarit näytti puolta kuutta ja päätettiin suunnata poikien
