The Missing Christmas.

Mitä: Joulufiiliksen etsimistä

Missä: Kotona

Milloin: Aatonaattona 23.12.2013

En oikein osaa sanoa, olenko jouluihminen. Ehkä jonkin verran. Mutta siihen vaaditaan sitten kyllä sitä lunta ja pakkasta, pelkkä fiilis ei riitä. Toisin sanoen nyt fiilis on todella kadoksissa tuon ulkona vallitsevan harmauden ja vesisateen ansiosta, pff. No, joka tapauksessa ajattelin tulla toivottamaan jouluja tänne bloginkin puolelle - kun olen vihdoin saanut tämän kirjoitustahdin edes hieman nousuun :). Yhtäkkiä on kauhea into kirjoittaa ja onneksi Thaimaan reissusta riittää vielä kerrottavaa. Pieni joulupaussi vaan, ehkä... Innostuin eilen päivittelemään jopa blogin ulkoasua. Ei ole muuten helppoa, kun tuo HTML on yhtä hepreaa tällaiselle humanistille. Periksi ei kuitenkaan ole tapana antaa, joten aion opetella sitä, pikkuhiljaa. Uuteen simppelimpään värimaailmaan olen suht tyytyväinen, kun taas banneri sekä oikea sivupalkki hakevat vielä muotoansa. Mielestäni silti askel parempaa kohti, vai?

Ei ehkä tule yllätyksenä, että "joulukuva" on peräisin reissusta eikä tuosta takapihan kaamosmaisemasta, ehhh. Lantalla ei muuten ihme kyllä joulu näkynyt millään tavalla, ainakaan vielä silloin, kun itse siellä olin. Mielestäni ehdottoman hyvä asia. En todellakaan ole niitä reissaajia, jotka haluavat raahata joulukinkut, piparit ja tonttulakit mukanaan maailman ääriin. Eri asia on toki kunnioittaa paikallisia perinteitä, oli sitten kyse joulusta tai jostain muusta ajankohdasta. Turisteja varten väkisin tehdyt juhlat eivät sitä vastoin iske ollenkaan, vaan väistän ne niin kaukaa kuin mahdollista. No, sitä ei tarvitse miettiä tällä hetkellä, kun on kotona. Ja josko se fiiliskin vaikka hiipisi sisään huomenna, kun suuntaan tutusti ja turvallisesti vanhempien luo joulun viettoon. Onpahan ainakin perinteet, vaikkei lunta. Alla muuten yksi kiva lainaus, suosikki Walking in the air -versioni lisäksi - tuota kohti voisin yrittää pyrkiä. 

Christmas is a time when you get homesick - even when you're home. 

- Carol Nelson - 

Kaupunki, jossa vietetään vuoden parhaat talvikarnevaalit ja huudetaan "bon voyage".

Mitä: A little piece of Lahti, part 3

Missä: Uudessa vanhassa kotikaupungissani
Milloin: Kun kärpänen puraisee urheilu- tai ulkoiluhullua

Hups. Selailin tässä aikani kuluksi vanhoja blogitekstejä ja sieltähän löytyi muutama, jo melkoisen vanha ja keskeneräinen luonnos, jotka olen autuaasti unohtanut tänne bloggerin arkistoihin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja aloitetaanpa näin ollen tästä Lahti-sarjan viimeisestä osasta (kaksi aiempaa postausta löytyvät siis vuodelta 2011, täältä ja täältä). A little piece of Lahti, part 3:n tarkoituksena oli mitä ilmeisemmin käsitellä urheilua - sekä penkillä että ilman - ja koostaa jonkinlainen yhteenveto kaupungista, johon olen nyt ainakin hetkeksi asettunut. Kokeillaan.

Kuin vahingossa juuri tämä kevättalvi onkin kaikkein paras ajankohta kirjoitella aiheesta, sillä Lahden ehdoton urheilutapahtumien eliitti on aivan oven takana! Tulevana viikonloppuna urheilukeskukseen rantautuu nimittäin Stars of the Stadium, 5 tähden Big Air -kilpailu ja lajina tietysti mikäpä muukaan kuin lumilautailu. Nyt toista kertaa järjestettävä tapahtuma ei rajoitu ainoastaan laskemiseen, vaan viikonlopun meininkiä markkinoidaan koko perheen talvikarnevaaleina. Tähtiäkin tapahtumalle on saatu yksi enemmän viime vuoteen verrattuna ja huippulaskijoiden lisäksi stadionilta löytyy livemusiikkia, tekemistä lapsille sekä muille lapsenmielisille ja kisojen jälkeen toivon mukaan kaupungin parhaat jatkot aina aamuun asti. Sinne siis lauantaina :). 

Starsia seuraavia monobileitäkään ei tarvitse kovin kauaa odotella, sillä maaliskuun toisena viikonloppuna urheilukeskus täyttyy jälleen, 88. kertaa järjestettävien Salpausselän kisojen toimesta. Ja sinne jos mihin on joka vuosi päästävä, oli sitten millainen sää tai olo tahansa. Pari vuotta vanha postaus kisoista löytyy täältä ja tällä kertaa jännitetään, saako LHS houkuteltua Ahosen ja Nykäsen mukaan kisaamaan... Jos suunnitelma toteutuu, niin siinä on viimeistään syy lähteä mäkimonttuun juomaan minttukaakaota ja huutamaan Matille hyppyrin nokkaan bon voyage! Unohtamatta tietenkään kisateltan bändejä, oheisohjelmaa ja muuta asiaan kuuluvaa kisahölmöilyä. On totta että kisoja ja urheilutapahtumia löytyy Lahdesta kesälläkin, mutta niiden hyvyydestä huolimatta miellän tämän kuitenkin talviurheilukaupungiksi. Toivottavasti Stars of the Stadium on tullut jäädäkseen ja nousee pikkuhiljaa Salppurin kisojen kaltaiseksi perinteeksi, sillä mahdollisuuksia ja potentiaalia ainakin löytyy. 

No, mitä muuta? Nyt reilut puolitoista vuotta Lahdessa asuneena tutuiksi ovat tulleet etenkin kaupungin lenkkipolut. Tai ei oikeastaan pelkät polut, vaan myös asfaltoidut reitit Vesijärven ympäristössä ja muualla kaupungin laitamilla. Kotoani on 5 minuutin matka tuohon järven rantaan ja lähes poikkeuksetta suuntaankin reittini kohti satamaa oli jalassa sitten juoksukengät tai korkkarit rullaluistimet ;). Sieltä voi sitten jatkaa niin pitkälle kuin kunto ja jalat jaksaa tai pysähtyä satamaan mmmmehulle. Parasta juoksemisessa ja miksei ihan kävelyssäkin on se, kun ei tarvitse ensin lähteä paikkaan A, että sitä voi harrastaa, vaan omin jaloin pääsee matkaan ja toivon mukaan vieläpä takaisinkin. Vielä kun jonain päivänä puraisisi se vuosia sitten kadotettu hiihtokärpänen, niin takapihalta löytyisi myös Tapanilan hiihtoladut, joita pitkin pääsisi muun muassa Messilään. Se kuitenkin talvesta tällä erää.

Sitten on kesä. Eikai siinä välissä mitään muutakaan ole? Joka on vielä kovin kaukana. Ja josta mielellään toivoisi hieman vähempi sateista kuin viime vuonna :). Jos ja kun lämpömittari tulevana kesänä kipuaa edes lähelle 25 astetta, niin silloin on ehdottomasti suuntana Urheilukeskuksen maauimala tai Mukkulan uimaranta idyllisessä kartanomaisemassaan. Viime kesänä omat rantapäivät jäivät säälittävään yhteen ja sekin meni Mukkulassa gradua oikolukien. Taisipa vielä jopa olla toukokuun loppua, onko se muka vielä edes kesää? No, olipa ainakin kerran bikinit päällä. Satamassahan tuli toki sitten istuskeltua ilta jos toinenkin, mutta siellä nuo bikinit eivät välttämättä pääse suositeltavien asuvaihtoehtojen top 3:een. Sataman seutu, Pikku-Vesijärven puisto ja Mukkula ovat myös aivan ykköspaikkoja kesän piknikeille. Saatoinkin näistä mainita jo Lahti-tarinoiden aiemmissa osissa? Näistä keskimmäistä kannattaa kuitenkin välttää iltaisin, ellei tahdo piknikilleen kutsumattomia vieraita pussikaljoittelevien teinien muodossa.

Takaisin kuitenkin siihen liikkumiseen ja urheiluun, joista kai alunperin oli tarkoitus kirjoittaa. Jostain syystä teksti vaan lähti taas rönsyilemään, ei yllätys. Puoli vuotta sitten mua puraisi salikärpänen, joka oli kyllä sopivaa kohdetta etsinyt jo hetken aikaa. Omaa saamattomuutta, sanoisin. Jyväskylän ja Vierumäen satunnaisten salivierailujen jälkeen halusin vihdoin jotain rytmiä ja ennen kaikkea vähän pysyvämpiä tavoitteita sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille - niiden oman olohuoneen nurkassa lojuvien 3kg:n käsipainojen tilalle ;). Ja mikä ihaninta, nyt 5kk treenauksen jälkeen voin todeta, että päätös on ollut yksi elämäni parhaista. Hyvällä mielellä voin etsiä vanhoille käsipainoillekin uuden kodin, sillä oon jäänyt totaaliseen treenikoukkuun ja kiloihinkin (painojen!) on saattanut tulla hieman lisää nosteltavaa. Saliksi valikoitui Forever Lahti, muutamasta varsin hyvästä syystä. 

Ensinnäkin Foreverin sijainti, joka tosiaan on urheilukeskuksessa entisen Nick's Sport Clubin tiloissa. Elokuussa kun aloitin, osui sali sopivasti työmatkan varrelle, mikä taas takasi sen, että oli huomattavasti vähemmän tekosyitä kieltäytyä menemästä. En tosin muista sellaista hetkeä, jolloin olisi väkisin pitänyt salille raahautua. Hyvän sijainnin puolesta puhuu sekin, että parkkipaikkoja on oikeastaan aina. Usealla keskustan salilla saattaisi mennä hermo, kun ensin pyörit tovin jos toisenkin paikkaa etsien ja lopulta kiehuttaa jo niin paljon, että lähdet kotiin :). Ruuhkiakaan ei juuri ole, ellet sitten satu treenaamaan samaan aikaan, kun on Pelicansin peli tien toisella puolen. Plussiin kuuluu myös kilpailukykyiset hinnat, hyvät laitteet (jotka huhujen mukaan vielä uusiutuvat nyt ensimmäisellä vuosineljänneksellä) ja omana suosikkina monipuolinen valikoima vapaita painoja, joilla tämän päivän treenit useimmiten sujuvatkin. Kaiken lisäksi ko. salilla käy porukkaa laidasta laitaan eli sinne uskallat todellakin tulla omana itsenäsi ja ainakin tähän mennessä on ollut fiilis, että siellä 95% treenaa tosissaan. Päinvastaisia kokemuksiakin kun sattuu olemaan ja tällöin salille tunnutaan tulevan tekemään kaikkea muuta, paitsi treenaamaan. Näitä esimerkkejä olisi lukuisia, mutta ei tehdä tästä valitusvirttä - jokainen salilla käynyt varmasti tietää, millaista laitteiden varaamista ja kuukauden tärkeimpien juorujen vaihtoa tarkoitan :). 

Miksi sitten Lahti? Hyvä sijainti (lue: tarpeeksi etelässä), Helsinki on riittävän lähellä mutta samalla myös kaukana, mikä taas vaikuttaa muun muassa asuntojen hintatasoon ja vuokrien suuruuteen, ts. pienuuteen, pääkaupunkiseutuun verrattuna. Vaikka silloin yläasteiässä taisikin tulla vannottua, että tänne en varmasti palaa, kun kerran pois pääsen, niin kummasti sitä itsensä täältä 5-6 muualla vietetyn vuoden jälkeen taas löysi. Tosin enhän mä ikinä aiemmin Lahdessa ollutkaan asunut, vaan 10 kilometriä tästä itään päin ja lupaus sinne palaamattomuudesta pitää siis vieläkin, heh. Niin. Ja yllättävän moni omista kouluaikaisista kavereista ja jopa lapsuuden ystävistä näyttää myös jonnekin näille seuduille palanneen takaisin ja siinä onkin yksi ehdottoman tärkeä tekijä lisää, miksi täällä tällä hetkellä viihtyy. Saa sitten nähdä, mistä löydän itseni ensi syksynä. Oman alan työt, lähinnä virat alkavat parhaillaan olla haussa ja määräaikaiset paikat tulevat auki hieman myöhemmin keväällä. Toisaalta olis enemmän kuin kiva löytää töitä tästä läheltä, kun on nyt kämppä ja kaikki mutta toisaalta mikään elämää suurempi tekijä ei myöskään estä mua lähtemästä kauemmaksi. No, luulisin että kevät, kesä ja viimeistään syksy sitten näyttää, mistä itsensä lopulta löytää.

Ja ehei, reissuhaaveita ei ole suinkaan unohdettu, vaan kerrankin oli edes yritystä kirjoittaa yksi postaus matkasuunnitelmista puhumatta :). Ja näyttihän se melkein onnistuvan, mitä nyt lopussa vähän ote lipsahti... Lahti-tarinointi taitaa kuitenkin olla näiltä osin tässä. Yksi rasti seinään ja tuonne keskeneräisten tekstien listaan, jee! Ei siis muuta kuin stadionin talvirientoja odotellen ja kevättä kohti. Loppuun voisin kuitenkin todeta, että tällä hetkellä tästä kaupungista löytyy oikeastaan kaikki mitä tarvitsen ja mikä tärkeintä - tarpeeksi lyhyt matka lentokentälle, jos maailma mikään muu ei riitä. 

Postauksen kuvat tältä talvelta, Vesijärven maisemista.

My absolute favorite.

Mitä: Kyyneleitä ja valoa kevääseen

Missä: Kotisohvalla @ Mtv3

Milloin: Maanantaisin klo 20.00

Let them know we'll be long together, let our hearts be close as one.

Loppukevät meneekin sitten taas kyyneleitä vuodattaessa. Ainakin joka ikinen maanantai-ilta ja syy on television sekä Jenni Pääskysaaren. Auringon ja elohopean kohoamisen lisäksi ehdottomasti paras juttu tässä keväässä on se, että Kadonneen jäljillä starttaa jo kolmannen tuotantokautensa kanssa. Ja Suomessako ei muka osata tehdä teeveetä? Eheeei, väärässä ollaan ja kovasti.

Mielettömiä tarinoita, upeita reissuja ympäri maailmaa ja ennen kaikkea ihania ihmisiä. En vieläkään ymmärrä, miten se kaikki on saatu tallennettua niin upeasti filmille, kerta toisensa jälkeen. Oli sitten kyseessä mikä jakso ja millainen ihmiskohtalo tahansa, niin aina saa varata sohvalle viereensä suuren laatikollisen nenäliinoja. Usein tällaisissa ohjelmissa mässäillään ja asioita dramatisoidaan turhaan mutta jotenkin Jenni osaa olla niin aito ja empaattinen. Esitän siis samanlaisen toiveen uuden juontajan suuntaan - ota mallia tästä kauniimmasta kollegastasi! ;) 

Ja tähän reissuaspektiin vielä, kun kerta kirjoitellaan "alan" blogissa. Kadonneiden jäljillä näyttää katsojille usein sen palan maailmaa, jota ei muuten tulisi nähtyä tai jota monet muut tv:n tarjoamat ohjelmat niin kovasti kaittavat. Juuri loppuneessa 3. kauden ensimmäisessä jaksossa vierailtiin esimerkiksi Venäjän Aunuksella ja no, olihan se aika erilaista. Jotenkin niin pysähtynyttä ja mennyttä aikaa. Jos ei ehdi ja pääse itse reissaamaan, mutta haluaa silti nähdä jotain muuta kuin matkatoimistojen luksuskohteita ja tositv-viihdettä paratiisisaarilta, niin maanantai-iltana sohvalle viltin alle katsomaan ja kuulemaan ainutkertaisia tarinoita. 

Mentaalimatka Jennin seurassa, I so recommend this <3. 

kuva: Solarfilms Inc

Kaupunki, joka ei epäilyistä huolimatta jätä ketään nälkäiseksi. Eikä kylmäksi.

Mitä: A little piece of Lahti, part 2
Missä: Uudessa vanhassa kotikaupungissani

Milloin: Kun haluat syödä hyvin eikä juomiakaan kannata unohtaa

Sataa, sataa ja sataa. Toisena päivänä tätä Suomen syksyä vihaa ja toisena rakastaa. Kun tukka on sekaisin heti ovesta ulos astuttua ja tennarit läpeensä märät, niin tekee mieli karata siltä seisomalta jonnekin, minne tän vuodenajan pimeys ja kosteus ei yllä. Mutta toisaalta - onko parempaa kuin käpertyä viltin alle, ottaa lasi viiniä ja katsella kun sade hakkaa ikkunaan kynttilänvalossa? Mieluiten toki vielä hyvässä seurassa. Eikä ole mikään pakko mennä ulos. Syksyllä on muutenkin helpompi istua alas ja hengittää. Kesällä - ainakin omalla kohdallani sen mielettömän kiireen keskellä, kun pitäisi revetä joka paikkaan muttei vaan millään pysty - huomaan usein ajattelevani ääneen, että no, teen tämän sitten syksyllä, silloin on aikaa. Ja tottahan se on. Mun kohdalla tänä syksynä ehkä vielä enemmän kuin aiempina vuosina, jolloin syyskuun koittaessa kalenteri on täyttynyt opiskeluista, tenteistä ja muista velvollisuuksista, joita ulkopuoliset tekijät ovat sanelleet. Toki kuten jo aiemmin on tullut todettua, niin tekemistä riittää edelleen muun muassa gradun parissa mutta varsinaista lukujärjestystä ei ole. Samanaikaisesti vapauttavaa mutta kuitenkin aika suuri ahdistus. Ihan kuin sade.

kuva täältä

No mutta se opinnoista ja täyteen ahdetuista kalentereista. Syksy on kuitenkin mitä parhainta aikaa myös kulinaristisille kokemuksille. Pimeinä syysiltoina ainakin allekirjoittanut löytää tiensä melko toistuvasti hyvän ruoan ja juoman luokse: oli se sitten omassa kotona, kaverin luona Jamie Oliver -iltoja vietellen tai hyvässä ravintolassa. Parasta tässä kaikessa on ehdottomasti se, kun voi istua rauhassa eikä ole aina niin palava kiire seuraavaan paikkaan. Jotta nyt päästäis pikkuhiljaa lähemmäksi tän postauksen aihetta, niin on siis aika raottaa hieman Lahden ravintolatarjontaa. Täältä siis todellakin löytyy jotain kokeilemisen arvoista. Eihän tää kaupunki tietenkään yllä lähellekään sitä, mitä esimerkiksi Helsinki tarjoaa mutta kyllä Lahdessakin nälkä lähtee ja saattaa eksyä jopa johonkin sellaiseen paikkaan, mihin tekee mieli mennä uudemman kerran. Kunhan vaan tietää mitä ja mistä etsii.

Varmaankin kaikkein tunnetuin lahtelainen ravintola on El Toro ja sen kuuluisat pippuripihvit. Oltiin veljeni kanssa ihan kääpiöitä kun isä vei meidät sinne ekaa kertaa ja siitä lähtien se on säilynyt top5-listallani aina tähän päivään saakka. Kyseiseen espanjalaishenkiseen ravintolaan kannattaa varata pöytä, sillä en taida olla ainoa lahtelainen, jonka sydämessä sillä on pippurin kokoinen ja yhtä tulinen asema. Espanjalaisia paikkoja riittää muitakin ja toinen blogimaininnan arvoinen voisi olla Torero. Palveluun en tosin oo aina ollut yhtä tyytyväinen kuin El Torossa, mutta muun muassa sangria on siellä ihan ykkönen! Toreroon lähtisin itse syömään ensisijassa tapaksia, joskaan vartaat ja bocadillotkaan ei oo myöskään huono vaihtoehto. Samaan kategoriaan kahden edellisen kanssa laittaisin vielä Santa Fen. Syöt lähestulkoon mitä vain, niin odotukset täyttyy eikä tarvitse lähteä nälkäisenä kotiin. Palvelu on fine, hintataso kohdallaan ja viihtyvyyskin yleensä taattu, vaikka vilskettä ja asiakkaita riittää illasta huolimatta. Santa Fe on ehkä Lahden paikoista se, jonne saat jonottaa pöytää kauimmiten. Perjantai- ja lauantai-illoille eivät taida edelleenkään ottaa edes varauksia, joten ei muuta kuin jonon jatkoksi jos meksikolaista tekee mieli.

Mutta jos sitten etsit jotain vähän spesiaalimpaa - jotain mitä ei tuu joka kadun kulmassa vastaan, niin kehotan valitsemaan jonkin seuraavista: Taivaanranta, Roux tai Pulcinella. Taivaanranta löytyy Sokoksen yläpuolelta ja moni tuntee paikan parhaiten samannimisestä, omasta panimosta sekä tislaamosta. Taivaanrannassa voi käydä kyllästymättä useammankin (jos vain tili antaa myöten) kerran vuodessa tai miksei kuukaudessakin, sillä menut ovat kausiluonteisia ja vaihtuvat aina vuodenaikojen mukaan. Extrana tosiaan tuo tislaamopuoli, jonne pääsee seuraamaan mallasviskin valmistusta vapaasti ravintolan aukioloaikoina tai vaihtoehtoisesti opastetulle, omalle kierrokselle maksua vastaan. Ja kyllä - naisetkin voivat tykätä viskistä. Ruokanautintojen lisäksi tässä paikassa saattaa siis käydä niin, että jokin oman panimon olut, viski tai siideri tekee juojaansa lähtemättömän vaikutuksen ja nautiskelemaan on palattava kerta toisensa jälkeen. Taivaanrantaa suosittelen myös ns. kynttiläillalliskohteeksi, sillä silloin valinta ei voi ainakaan tunnelman ja ruoan puolesta mennä pieleen, jolloin loppu onkin vain itsestä kiinni ;).


Roux on menultaan melko samantyylinen kuin aiemmin mainittu eikä tunnelmakaan juuri jää Taivaanrannasta jälkeen. Ravintola on perustettu Lahden vanhan apteekin tiloihin ja senaikaisia kalusteita on käytetty osana tämän hetken ravintolasisustusta. Näin ollen jo pelkän aiemman elämänsä ansiosta paikka on ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Rouxissa kävin viimeksi vajaa vuosi sitten ja ainakin silloin myös ruuissa oli vivahde vanhaa aikaa ja maalaishenkisyyttä. Usein näin syksyllä ovat mainostaneet myös erilaisia rapumenuja, ehkäpä seuraavaksi voisikin kokeilla sellaista. Vaikkakin mun salainen rapujen keittoliemiresepti on toiminut tähän asti moitteettomasti ja mikäpä sen parempaa, kuin itse emännöidä - voi ei muuten mikä sana - syksyisiä saksiniekkajuhlia paperilyhtyjen keskellä. Joka tapauksessa, Roux kannattaa painaa mieleen viimeistään siinä vaiheessa, kun Lahden ketjuravintoloiden menut on kahlattu läpi ja kaipaat aitoja suomalaisia makuja sekä vanhanajan tunnelmaa. Just try and love it!

kuva Rouxin sivuilta

Kolmas suosikkini on melko tuore tapaus. Pulcinella ei ole vielä kovin montaa vuotta paikallaan ollut ja itsekin taisin löytää sen vasta viime vuoden talvella, täydestä sattumasta. Tämän pienen italialaisen ehdoton valttikortti on sen koko. Asiakaspaikkoja on vain kolmisenkymmentä ja kun astut sisälle ravintolaan, niin tuntuu siltä kuin menisit napolilaisen ja todella vieraanvaraisen perheen pieneen kotiin. Keittiöstä kuuluu kokin laulu, kynttilät palaa ja valuttaa steariinia jalustoina toimivien viinipullojen kauloja pitkin ja ravintolan isäntä tulee vaihtamaan kuulumisia - lähestulkoon millä kielellä tahansa, useimmiten kuitenkin italiaksi vaikket itse tuota rakkauden salakieltä osaisikaan :). Kerran jos toisenkin Pulcinellassa on tullut istuskeltua talon- tai jonkin muun viinin seurassa useita tunteja. Listalta puolestaan löytyy loistavia pizzoja, mereneläviä ja ehkäpä kaupungin paras hummeri. Jos siis kaipaat sadepäivänä kiireetöntä tekemistä ja mentaalimatkaa Italiaan, niin suosittelen poikkeamista tähän Hämeenkadun helmeen <3. 


Hmm. Tästä postauksesta piti tulla yhdistelmä Lahden ravintolatarjontaa sekä urheilua. No, jotenkin saattaa taas huomata, että ainakin tää ruoka- ja juomapuoli on sen verran lähellä omaa sydäntä, että tarina vaan venyi ja venyi. Ja silti jäi kirjoittamatta niin paljon - löytyyhän täältä myös kokeilunarvoisia kiinalaisia, thaikkupaikkoja ja sushiakin saa. Ehkä kuitenkin perehdyn niihin itse vielä hieman tarkemmin ja vasta sen jälkeen kerron, mikä kannattaa ja mikä ei. Unohtamatta tietenkään sataman Teerenrantaa, josta oli puhetta jo kotikaupunkini 1. osassa. Lahti-jutustelu venyy näin ollen ainakin kolmeosaiseksi, mutta onhan tässä vielä näitä pitkiä loka- ja marraskuun päiviä sekä aikaa tuijotella, kuinka sade hakkaa ikkunaan. Eli (penkki)urheilupostauskin on näillä näkymin vielä tulossa ja ehkäpä myös joitakin yleisiä fiiliksiä siitä, miltä nyt kesän jälkeen tuntuu asua täällä. Sen voin sanoa, että voi kyllä, kotiutunut olen.


Barbadoksen matkasuunnitelmakin on jo työnalla ja ajatuksissa - lähes joka päivä. Toivottavasti siitäkin ajatusvirrasta ehtisin jakamaan jotain ennen marraskuun puoliväliä, jolloin Helsinki-Vantaa vaihtuu Arlandan ja Manchesterin kautta Karibian lämpöön. Lisäksi maanantaina on tän kesän viimeinen työpäivä Vierumäellä, mikä tarkoittaa samalla myös sitä, että gradun ohella mulla ei muuta enää sitten olekaan kuin aikaa ;). No ei. Silti aivan liikaa tekemistä ja ihan liian vähän tunteja vuorokaudessa. Valokynästä on btw tullut mun second best friend ja pelastava enkeli näiden viime viikkojen aikana. Voin suositella, kaikille matkakuumeen - tai oikeastaan minkä tahansa muunkin vaivan - ja liian vähien yöunien aiheuttamista mustista silmänalusista kärsiville. En kuitenkaan vaihtaisi päivääkään, viimeinen kuva kertokoon sen olennaisen tällä hetkellä. Good night <3.

kuva täältä

Kaupunki, josta löytyy maailman paras olohuone ja muutakin pikkukivaa.

Mitä: A little piece of Lahti, part 1

Missä: Uudessa vanhassa kotikaupungissani

Milloin: Aina, vaikkapa tänä kesänä?

Töissä sitä saa kaikkea aikaan - ainakin ajatuksia. Eräänä iltana päivystin tyhjällä klubilla odotellen ukkosen ja rankkasateen laantumista. Mistä mä seuraavaksi kirjottaisin? Jossain aiemmassa postauksessa taisinkin jo ohimennen mainita, että kotikaupunkini on muuttunut menneen kevään aikana ja kuten profiilista näkyy, majapaikka on tätä nykyä Lahti. 5 vuotta Jyväskylässä on siis takana, joskaan opiskelut ei oo vielä aivan kokonaan ohi. Gradu juoksee paikoillaan, tosin aavistinkin ettei sitä juuri kesällä ehdi kirjoittamaan, ja muutama tentti plus verkkokurssi pitäis myöskin vielä suorittaa. Nämä kaikki hoituu kuitenkin täältä etelämmästä käsin, joten talven aikana kypsynyt päätös muutosta takaisin päin oli enää järjestelykysymys. Asunto löytyi huhtikuussa ja muuttokuorman hain muutamia viikkoja sitten. Kotikin alkaa pikkuhiljaa näyttää kodilta ja enää se on vailla oikeastaan vain sohvaa,  ja jotain muuta pientä, mitä sitten keräillä nurkkiin hitaasti ja harkiten. Eikai nyt esimerkiksi ruokapöydällä mikään kiire ole? Allekirjoittanut kun ei ole sellaista aiemmin omistanut, joten miksipä juosta ajan kanssa kilpaa nytkään.

Postauksen aihe ei kuitenkaan ole mun muutto tai uusi kämppä, vaan liittyäkseen edes hiukan blogin teemaan ajattelin kertoa uudesta vanhasta kotikaupungistani Lahdesta. Mitä täältä löytyy, mitä täällä on pakko nähdä (ja mitä välttämättä ei) ja mistä mä itse erityisesti pidän :). Tein eilen helteen ja ukkosen jyrinän siivittämän juoksulenkin akselilla Jalkaranta - satama - urheilukeskus ja olin vain entistä tyytyväisempi, että oon taas täällä. Eli ei sen enempää kuin vähempää: welcome on board, destination is Lahti.

Pakko heti alkuun todeta, että ihan ekana mulle tulee Lahdesta mieleen satama. Satama, satama ja vielä kerran satama. Se vaan on se juttu mikä täällä Suomen Chicagossa on niin hyvää. Jyväskylää yhtään väheksymättä ei näiden kahden kaupungin "laivaparkeista" voi edes puhua samana päivänä. Ravintolalaivojen, kahviloiden ja baananijätskipaatin lisäks voit viettää iltaa laiturilla jalat vedessä, hypätä rantakiviltä uimaan tai syödä Teerenrannassa maailman parhaita kolmioleipiä, jotka tunnetaan vielä paremmin jättitoasteina, sulameina. Useana kesäviikonloppuna sataman täyttää erilaiset tapahtumat aina mölkkykisoista beach volley -turnauksiin ja Suuriin oluisiin, pieniin panimoihin. Ja mikä parasta, satamaan mennessään ei tarvi stressata pukukoodeja sun muita. Voit pynttäytyä joko tuntikausia Vesijärvi-retkeäsi varten tai vaihtoehtoisesti poiketa juoksulenkin varrella samaiselle terassille yksille - usein myös vähän useammille. Lyhyesti sanottuna, satama on lahtelaisten olohuone.

Kulttuuria ja arkkitehtuuria rakastaville suosittelisin ehdottomasti Sibeliustaloa. Konsertti- ja kongressikeskus on muistaakseni rankattu yhdeksi maailman parhaista, juurikin akustiikkansa ansiosta. Puun, lasin ja vanhan punaisen tiilen yhdistäminen miellyttää ainakin allekirjoittaneen silmää ja istuu aika nätisti Vesijärven rantaan sataman jatkoksi. Konsertteja, musikaaleja ja jotain muutakin aina silloin tällöin löytyy siis tämän katon alta, joka kätkee sisälleen myöskin Finlandia-klubin. Vanhassa tehdashallissa sijaitseva klubi keskittyy lähinnä rock-musiikkiin, kun varsinainen Sibeliustalo saleineen on sitten muiden tyylisuuntien koti. Yksi monista aikomuksistani onkin hyödyntää nyt entistä paremmin Lahden kulttuuritarjontaa, erityisesti musiikin saralla. Harmittaa vaan, kun Apollo liveklubi kävi vain kääntymässä täällä ja välillä tuntuu, etteivät lahtelaiset oikein lämpeä uusille ideoille ja paikoille. Vai eivätkö perustajat sitten jaksa ottaa tarpeeksi kauan hämäläisten heräämistä? No, onneksi on vielä kuitenkin jäljellä jotakin muuta.

Satama ja Sibeliustalo iltavalaistuksessa, kuva täältä

Sibeliustalon vanhaa, entisestä puusepäntehtaasta saneerattua puolta

Loppuviikosta kutsuu nimittäin Lahden tori ja Lahden Yöt. Kyseiset kaupunkifestarit on valloittanu keskustan jo kahdeksana vuotena mutta mä oon osunut paikalle vasta kerran. Jospa tästä rakentelisikin pikkuhiljaa perinnettä? Tänä vuonna lähdetään parin hyvän kaverin kanssa kurkkaamaan torstain esiintyjiä ja tuolloin estradille nousee Jukka Poika, Maija Vilkkumaa, Jenni Vartiainen ja Apulanta. Ei välttämättä huono setti ollenkaan, uskaltaisin väittää. Näistä Jukka Pojan ja Jennin näen ensikertaa livenä, joten odotukset on ehdottoman korkealla! Lahden Öiden lisäksi vierailemisen arvoisia musiikkitapahtumia ovat ainakin Jazztori ja Isojano. Näitä kahta voin ite suositella, muista voitte kysellä tarkemmin joltain, joka on kolunnut läpi useampia happeningeja. Menneenä viikonloppuna Mukkulan rannalla oli esimerkiks käynnissä Summer Up -festarit, jotka lienee yhdet Suomen suurimmista, hiphopiin keskittyvistä kemuista. Maybe next year, enkai mä vielä liian vanha sinne ole?

Rockcoverbändi Bulldog Apollossa viime kesänä

Kun nyt lähdettiin kulttuurista puhumaan, niin jatketaan samalla linjalla vielä hetki. Pikku-Veskulla, lahtelaisille tutummin Karirannassa, soi nimittäin Pohjoismaiden suurimmat vesiurut. Suomeksi siis musikaalinen suihkulähde - eli mikä? Suihkulähde siis elää ja soi musiikin tahdissa ja ainakin syysiltaisin taivaan tummetessa se saa seurakseen myös valo- ja värishow'n. Varsinaisia näytöksiä järjestetään alkukesästä aina loppuvuoteen saakka ja etenkin Itsenäisyyspäivän show on näkemisen arvoinen. Muuten kyllä kehotan välttämään Karirannan (nuorten kielellä Karis) seutua, etenkin viikonloppuiltaisin ja oikeastaan muinakin lämpiminä kesäiltoina. Ok, päivällä se on ihan kiva piknikpaikka mutta auringon laskiessa rantaan kerääntyy koko Lahden nuoriso ja laitapuolen kulkijat pussikaljalle, eikä edes lenkillä puiston läpi (ja kovaa) juokseminen ole kovin miellyttävä kokemus. Päiväsaikaan kannattaa kuitenkin Pikku-Veskulla vierailla ja yrittää bongata vaikkapa albiinosorsa! <3 Muuten nuo Vesijärven rannat on kyllä lenkkeilyseutuina aivan ykkösiä. Nyt kun näyttää siltä että postaukselle tulee mittaa hieman enemmän, niin taidankin jättää jotain myös toiseen osaan... Muun muassa Lahden hyväksi havaituista ja vierailemisen arvoisista urheilupaikoista pääset lukemaan sitten hieman myöhemmin.



Vesiurut Pikku-Veskun rannassa, kuva täältä

Kesäisiin fiiliksiin sopii mielestäni loistavasti myös kesäteatteri, jonka oon näin hmm, vanhemmiten(?) löytänyt taas uudelleen. Lapsena äiti vei meitä pellava- ja porkkanapäitä mukanaan kaikenlaisiin kesätapahtumiin sisältäen myös teatterit ja kyllähän mä niistä tykkäsin! Sitten tuli tietysti se pakollinen angstivaihe ja muutoinkin kiinnostus kaikenlaisiin yleisötapahtumiin lopahti. Obs! Siitä olen kuitenkin ylpeä, ettei mun tieni koskaan vienyt Karikseen nauttimaan sitä vaivoin hankittua Ofelia-pulloa tai El Tiempoa. No mutta, takaisin todelliseen draamaan, vaikka tokihan sitä pussikaljoittelussakin riittäisi :). Viime vuosina kipinä kesäteattereihin on kuitenkin syttynyt uudelleen ja mikä oliskaan parempi tapa viettää lämmintä kesäiltaa, kuin kiivetä katsomoon kourassaan vanha kunnon vichy - tietystikin siinä ainoassa oikeassa lasipullossa ja väliajalla ihan vaan leppoisasti sulanut jätski tai karrelle palanut makkara. Jihaa! Ja kyllä, mun makkaran pitää olla sitten reippaasti musta. Tänä kesänä teatterikausi odottaa vielä korkkaamistaan mutta muutamia, aiempien vuosien suosikkeja mainitakseni tässä pari: Pesäkallio, Heinäsuo, Honkalinna ja tietysti myös Heinolan kuuluisuus, joka onkin sitten ihan oman kokoluokkansa spektaakkeli. 


Luulisin että tähän kohtaan on aika sopiva paikka vetää viiva osien yksi ja kaksi välillä. Asiaahan olisi loputtomiin, mutta meinasin tällä kertaa jatkaa Lahti-tarinointia vielä ravintola- ja urheilutarjonnan osalta. Näin kesällä on sitäpaitsi äärettömän vaikea tarinoida talvisista jutuista, joten ne ehkä suurimmissa määrin odottakoot sitten vuoroaan siihen saakka, kun lumihiutaileita alkaa taas putoilla tänne talviurheilun mekkaan. Niin ja talvikaipuuta poteavat voivat toki vilkaista aiemman postauksen Salppurin kisoista, joka tekee poikkeuksen: niitä ei saa unohtaa edes kaikkein helteisimpinä heinäkuun hetkinä. Eikai tässä tältä erää muuta kuin bienvenidos a Lahti - mä olen jo täällä. Part 2 seuraa, kun kirjoittaja saa jälleen ajatuksensa kasaan.

Kolmen suuren mäen juurella.

Mitä: Salpausselän Kisat, yksi talven ehdottomista kohokohdista

Missä: Lahdessa

Milloin: 11.-13.3.2011

Kirjoiteltuani lähinnä ulkomaille suuntautuneista reissuista ja haaveista päätin välillä vaihtaa maisemaa -  tai oikeastaan olla nimenomaan vaihtamatta - sillä mielestäni Salpausselän jokavuotiset kisat ansaitsee merkinnän tähänkin blogiin. Lapsesta asti on kisoissa tullut käytyä ja perinne jatkuu, toivottavasti hamaan tulevaisuuteen :). En muista milloin olis viimeks kisat jääny väliin, täytyy olla siis vuosi, johon asti mun muistini ei pelaa. Ja surullisen kuuluisia vuoden 2001 MM-kisojakin oltiin todistamassa! Tänä vuonna oltiin sitten vuorostaan jättämässä Ahoselle jäähyväisiä toistamiseen ja vaikkei Suomen menestys ollutkaan missään lajissa huimaa, niin tunnelma oli jälleen kerran loistokas. Keli oli jopa ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista, mistä todisteena se, ettei varpaita palellut oikeastaan ollenkaan. Normaalikaavan mukaan ei yleensä olla edes ehditty mäkimonttuun asti, kun varpaat, sormet ja kaikki muukin siltä väliltä on jo syväjäässä, hrrr.

Lauantai on aina ollut se must see -päivä ja tällä kertaa varsinaiset kisavierailut rajoittuivatkin siihen. Alueelle ehdittiin puolenpäivän maissa, liput luukulta ja kaarteeseen katsomaan, kun naisten yhdistelmäkisa starttasi. Legendaarinen J-mutka ja Karpalon nousut tarjosivat jälleen kerran viihdettä eikä kuperkeikoilta vältytty. Kaija Koot, Vicky Rostit ja Lambadat soi kaiuttimista ja tällä kertaa oli saatu kommentaattoriksi jopa joku englantia osaava ja mikä ihmeellisintä - osa kuulutuksista tuli myös ruotsiksi! Hyvä Lahti, edistystä havaittavissa :). Miesten yhdistelmä seurattiin ladun varressa ja siellä jos jossain kyllä viimeistään huomaa kuinka kovaa maailman huiput iskee niihin mäkiin, huh! Eivätkä kuule menneet letkan viimeisimmätkään mitään kävelyvauhtia. Yhdistettyäkin taisi lauantain kisaohjelmaan mahtua, mutta allekirjoittanut oli tuolloin teltassa. Lauantai-illan kruunu on tietysti perinteinen joukkuemäki, joka kerää vuosittain 40 000 - 50 000 katsojaa hyppyrimäkien juurelle.

Vaikka urheilu näytteleekin tänä perinteisenä maaliskuun viikonloppuna pääosaa, niin oheistoiminta ei ole koskaan unohtunut, no way. Meininki kisateltassa on aina taattu, joskin toivoisi että tulevia vuosia varten sitä hieman laajennettaisiin, vink vink! Muuten kisaväki nääntyy janoon, ehkä. Teltasta löytyy siis coverbändejä, kilpailuja ja haastatteluja, sekä kylmää että lämmintä juomaa. Tänä vuonna kisa-alueen perinteisten makkara- ja muikkukioskien rinnalle oli noussut myös Oktoberfesteiltä tuttu bratwurst-koju, joka oli kyllä hauska uudistus. Portilla muuten naureskeltiin että nyt taisi ekaa kertaa olla kiellot omien juomien nauttimisesta alueella, tosin eipä siellä kukaan kasseja tarkistellut. Minttukaakaot kannattaa kuitenkin tästä lähtien sekoittaa kotona valmiiksi, niin välttyy juomien maahankaatamiselta. Tosin riippuu ilmeisesti vähän siitä, millaisella porukalla on liikenteessä ja kuinka show-meiningin järjestää. Velipoika riekkui isän 80-luvun Filan hiihtohaalareissa ja neonkeltaisessa pipossa, välillä väärällä puolella aitaa, joten ei ihme että järkkäreitä pyöri ympärillä neljä ja välillä tultiin kaatamaan poikien mallasjuomia maahan... Niin ja usein sitä oheisohjelmaa riittää montussa ilman mun veljeäkin, nimittäin erilaisten show-numeroiden, tanssiesitysten ja muiden merkeissä.

Salpausselältä jatketaan sitten tietysti aina Lahden yöhön. Viime vuosien aikana on alettu taas järjestää varsinaisia afterski-bileitäkin Lahti Hallissa, mikä on kyllä ehdottoman tervetullutta. Muutaman kerran ollaan lähdetty Lahti by Night -iltamiin asianmukaisissa vetimissä, mutta tänä vuonna jostain kumman syystä Kotiteollisuus, Teräsbetoni, Mokoma ja Matti & Teppo eivät vedonneet meidän seurueeseen. Aiempina vuosina muun muassa Paula Koivuniemi ja Jean S. ovat saaneet jäämään hyppyrimäkien juurelle mutta tällä kertaa suunta oli siis kohti kaupunkia. Tähän väliin pieni vinkki: jos aiot kyetä päivän ulkonaolon ja useiden minttukaakaolitrojen jälkeen vielä yöelämään, niin en todellakaan suosittele saunomista tai muutenkaan liian pitkää lepotaukoa kotona tai paikassa X. Tällöin et tule selviytymään enää radalle, vaan väsymys ja uni vie mitä todennäköisimmin voiton. Jos kunto on kohdallaan, niin urheilijoita on sitten vuosien mittaan bongailtu vaihtelevasti Jackalopesta, Seurahuoneelta ja milloin mistäkin. Vaikka eikai se nyt itsetarkoitus ole koskaan ollut, eihän? Eipä niin :).

Joka tapauksessa Salpausselän kisaviikonloppu on sellainen tähti kalenterissa, että silloin koko Lahti herää eloon pitkän talven jälkeen. Porukkaa on liikkeellä valtavasti ja tunnelmaa montussa ei voi oikeastaan sanoin edes kuvailla, vaan se on jokaisen tultava itse kokemaan. Tänä vuonna oli kuulema Suomen mittakaavassa suurimmat ikinä nähdyt ilotulituksetkin ja sitä ei kyllä tarvinnut epäillä. Taivas oli täynnä valoa ja hieman myöhemmin yhtä paljon savua. Eikä pidä myöskään unohtaa Matti Nykästä, joka iltamäen jälkeen kipusi hyppyrin nokalle laulamaan tuttujen jalanvetkutusten ja tuuletusten kera. Kiitos siis Tahko Pihkalan, että kunhan saan taas käsiini seuraavan vuoden kalenterin, niin varaan ensisijassa kisaviikonlopun vapaaksi ja vieläpä pitkäksi sellaiseksi.

Lahti on kyllä ihan mesta paikka.
- Matti Nykänen -