Toes in the sand.

Mitä: Elämää varpaat hiekassa

Missä: Koh Lanta

Milloin: 12/2013

Hmmmmm. Mihinkä tuo helmikuu katosi? Tulin Bloggeriin kurkkaamaan, että onko viime päivityksestä pari viikkoa vai kuukausi ja noh, siitähän onkin sitten reilut 2 kuukautta. Hienoa minä, jälleen kerran! Jos lomalla olo sekoittaa ajantajun, niin kyllä se vaan tapahtuu myös työelämässä. Kun vietät päivän teinien parissa ja töiden jälkeen istut koneen ääreen suunnittelemaan seuraavia tunteja tai korjailemaan aineita ja kokeita, niin jostain kumman syystä illan haluaa viettää jossain aivan muualla. Omalla kohdallani se tarkoittaa useimmiten salia tai Vesijärven rannan lenkkimaastoja. Ja nyt kun viime viikkoina on vihdoin päässyt nauttimaan myös auringosta, niin vielä vaikeampi jäädä koneen ääreen vapaa-ajalla. Toisaalta tämä taitaa kuulostaa vain ja ainoastaan positiiviselta ongelmalta - eller hur! Tänään kalenterista löytyi kuitenkin sopiva rako kirjoittamiselle, sillä ulkona pauhaa niin kova tuuli että ikkunat ja katto rymisee. Ei tee mieli tuonne tuulen riepoteltavaksi. Tän viikon työt on niinikään paketissa ja edessä siintää pitkästä aikaa vapaa viikonloppu. Ennen kaikkea töistä mutta myös muista sovituista menoista. Ainoastaan huomiselle löytyy yksi ehkä-merkintä -  hyvänmielen musiikkia kyläbaarissa, pari kaveria olis siellä soittelemassa. Muutoin toivon ainoastaan lisää auringonpaistetta ja keveitä juoksuaskelia, ei sitä takatalvea enää tässä vaiheessa kiitos!

Koh Lantan joulukuinen reissu alkaa olla enää pelkkä muisto ja jälleen kerran on todettava, että yhtä vaikeaa näiden matkatarinoiden kirjoittelu jälkeenpäin. Äsh! Mutta yritän silti, kun lupasin. Jos muutaman kirjoituksen verran riittäisi vielä tarinaa ennen Suomen kesähelteitä, niin sitten voisi siirtyä jo tuleviin suunnitelmiin :). Kommenttiboksissa esitettiin toive kertoa saaren rantaelämästä ja noh, koitan saada jotain raapustettua. Kuten aiemmin kerroin, niin tällä lomalla tuli liikuttua itse kohteessa yllättävän vähän. Matkoihin meni aikaa ja vaivaa, mutta paikanpäällä en ensimmäisistä aikomuksistani poiketen jaksanutkaan suunnitella liikoja, vaan menin aina sen mukaan, mikä fiilis oli aamulla. Ja usein päivän kaava olikin seuraavanlainen:

Aamulenkille rantaan, pitkä brunssi hotellin puutarhassa, josta sitten altaalle tai rannalle. Pilvisemmän päivän sattuessa Saladaniin ruokakojuja kiertelemään tai kahville uusien reissututtavuuksien kanssa. Seuraavaksi thaihieronta tai käsi- ja jalkahoito rannalla mangolassien kera. Useana iltapäivänä tuli myös istuttua jo aiemmassa postauksessa tutuksi tulleessa Phet's restaurantissa. Illat olivat usein niitä ajankohtia, kun nappasin järkkärin kainaloon ja lähdin kuvailemaan saaren elämää ja poikkesin rantakuppiloihin nauttimaan auringonlaskuista ja yksinkertaisesti siitä, että todellakin olin lomalla. Koh Lantan rannoista ehdin nähdä kolme, joten niistä osaan muutaman sanan kertoa. Muista biitseistä löytyy melkoisen helposti tietoa googlettamalla (ja miksei toki näistäkin), jos jää tiedonnälkä. Jos lähdetään saaren pohjoisosasta etelää kohti, niin ensimmäisenä joitakin sanoja Klong Daosta.

Klong Dao beach

Matkatoimistot ja muut reissusivustot mainostavat rantaa erityisesti perheille sopivana, hienohiekkaisena ja varsin turvallisena vaihtoehtona rannan matalan profiilin vuoksi. Omaan silmääni rannalla oli aika laaja skaala kaikenikäisiä - ei sen enempää lapsiperheitä kuin muitakaan reissaajia. Yleisilme oli varsin rauhallinen, vaikkakin suurin osa saaren palveluista (ts. hotellit, ravintolat ja hierontapaikat) sijoittuvat juuri tälle biitsille. Klong Dao alkaa siis Saladanin kylästä, joka toimii saaren keskuksena satamansa ja kauppojensa ansiosta, ja jatkuu noin 3 kilometrin verran saaren länsipuolella etelää kohti. Hotellini sijaitsi siis aivan Klong Daon eteläkärjessä ja kuten sanoin, paikka oli loistava sen rauhallisuuden takia. Hotellin rannanpuoleisella edustalla ei juuri kulkenut muita ihmisiä, ellei lasketa rantaviivaa pitkin vaeltelijoita. Poukama oli suojainen ja siitä oli varsin kiva aloittaa omakin aamulenkki rannan pohjoispäätä kohti. Palveluita Klong Daolta löytyy todella hyvin ja ainakin joulukuussa merenkäynti oli lähes olematon eli ranta soveltuu erinomaisesti myös uimiseen. Yhtä yksinäistä purjelautailijaa enempää en vesiurheilijoita nähnyt, mutta oman majapaikkani vieressä joku ruotsalaisten pitämä ravintola kyllä mainosti kaikenlaisia aktiviteettitunteja ja -kursseja eli ilmeisesti halutessa niitäkin löytyy. 

Klong Daon maisemia aamulenkiltä...

... ja iltajuoksuilta :).

Phra Ae beach

Saaren länsipuolta etelään päin jatkettaessa seuraavana vastaan tulee Phra Ae, joka on Klong Daoa pari kilometriä pidempi ja uimisen kannalta huomattavasti nopeammin syvenevä ranta. Jotkut kutsuvat rantaa myös nimellä Long beach ja itse törmäsin jopa yhteen tuktuk-kuskiin, joka tunnisti vain tämän jälkimmäisen tai sitten omassa lausumisessani oli parantamisen varaa. Phra Ae on rauhallisempi vaihtoehto Klong Daolle, joskin myös tämän rannan pohjoispää on melko täyteen rakennettu. Rannan keskivaiheilta löytyy kuitenkin useita auringonottospotteja, joissa ei tarvitse stressata liian lähellä majailevista vierustovereista. Rannan ravintolat ja vesiurheilu- sekä sukelluskeskukset löytyvät siis biitsin pohjoispäästä kun taas hotelleja on ripoteltu hieman sinne tänne lukuun ottamatta keskiosan lähes täysin autiota aluetta. Oman kokemukseni mukaan Phra Aen rannassa olevat hotellit olivat melkoista luksusta omine ranta-alueineen ja spa-palveluineen. Alueelta pitäisi matkatoimistojen mukaan löytyä kuitenkin myös reppureissaajien majoja yms. mutta ehkä ne olivat sitten hieman kauempana rannasta tai eivät vain muuten osuneet silmään. 

Phra Ae:lla vietin itse yhden rantapäivän, taisipa vielä sattua reissun kuumin hetki. Nappasin hotelliltani tuktukin ja pyysin jättämään minut aivan rannan eteläpäähän - ajatuksena korvata aamun väliin jäänyt lenkki kävelyllä Phra Aen päästä päähän. Siinä saattoi olla tähänastisen elämäni pisimmät 5 kilometriä! Täysi auringonpaahde, puolikas pieni vesipullo ja uuden sain ostettua tosiaan vasta rannan pohjoispäätyyn päästessäni. Heh. Hiekka oli superpehmeää, hienoa ja upottavaa joten mikäpäs siinä tarpoessa. Tehokas pohjetreeni! Rantapyyhkeeni asettelin lopulta palmujen alle varjoon ja veden lisäksi hain sympaattiselta thaimummolta pari mangolassieta palautusjuomaksi. Ei valittamista. Useamman tunnin makoilun ja meressä uimisen jälkeen päätin reippailla vähän lisää ja kävellä takaisin. Phra Aen ja Klong Daon välissä on kallioinen niemi, joten tietä pitkin matka rantojen välillä ei ole niin lyhyt, mitä voisi luulla. Kävelin kuitenkin kun olin päättänyt ja jälleen kerran ilman vettä. Bravo! Suolainen ja märkä tukka tarrautui hiekan ja aurinkorasvan sotkemaan ihoon kiinni ja olkapäät paloivat mutta olihan se silti vaan kivaa.   

Phra Ae:lle johtava tie ja katukeittiöt.

Ei ruuhkaa biitsillä.

Toes in the sand - maailman pisimmät 5 kilometriä.

Klong Khong beach

Kolmas ranta, jolle reissullani eksyin oli sitten Phra Aesta seuraava, jälleen etelää kohti. Alunperin tämä alue oli toinen vaihtoehto, kun mietin majoitusta. Näin jälkeenpäin ajatellen Klong Dao veti pidemmän korren sijaintinsa takia. Saladan oli lähempänä eikä aina tarvinnut hypätä tuktukin tai lava-auton kyytiin, jos halusi vaihtaa maisemaa. Rauhallisuutensa ja tietynlaisen aitoutensa puolesta Klong Khong olisi varmaan voittanut, mutta toisaalta sinne pääsi sen verran helposti käymään, ettei lopullinen valinta jäänyt mitenkään kaivelemaan :). Koh Lantalla taitaa olla niin, että mitä etelämmäksi menet, niin sitä mukaa rannat muuttuvat kivikkoisemmiksi, turistimäärältään pienemmiksi ja täten myöten myös enemmän reppureissaajien suosioon. Joulukuussa saarella oli poikkeuksellisen hiljaista ja ainakaan minua ei Klong Daolla länsimaisten turistien paljous ahdistanut  - kun ei sitä tosiaan edes ollut. Klong Khongilla majoituksen hintataso näytti olevan kahta aiemmin mainittua rantaa halvempi, joten senkin puolesta oiva valinta pienen budjetin reissaajille. 

Pistäytyminen tällä rannalla oli sen verran nopea, etten juuri ehtinyt kameraa repusta kaivaa ja rosoiset rantamaisemat tallentuivatkin lähinnä vain verkkokalvoilleni. Tällä rannalla oli ehdottomasti idyllisin, hieman hipahtava tunnelma. Pienet, kotoisat rantabaarit ja letkeä musiikki tekevät rannasta varsinaisen chill out beachin. Snorklaajille tältä rannalta löytyy myös paljon nähtävää, jos ei aina jaksa lähteä pitkähäntäveneellä tai isommilla laivoilla kauemmaksi merelle. Oma visiittini Klong Khongille ajoittui päiväsaikaan mutta veikkaisin, että rauhallinen chillailu vaihtuu iltaa kohti melko vauhdikkaaksi juhlinnaksi, sillä olihan tämän rannan auringonpalvojista suurin osa nuorta, reput selässä reissaavaa väkeä. 

Aina yhtä upeat auringonlaskut.

Bambumajoja rantaviivan tuntumassa. 

Näiden kolmen rannan lisäksi saarelta löytyy toki vielä muitakin näkemisen arvoisia paikkoja. Harmittaa, etten viitsinyt ehtinyt käydä Kantiangin biitsillä, jota on kehuttu Koh Lantan varsinaiseksi luksusrannaksi. Saaren itäpuoli jäi multa niinikään täysin koluamatta mutta olen ymmärtänyt, että rantojen puolesta siellä ei juuri nähtävää ole. Lanta Old Town toki. No ehkä jotain pitää jättää aina sen varalle, että paikkaan joskus vielä palaa? En tiedä. Toisaalta tuo piste maailmasta tuli nähtyä kerralla jo aika hyvin mutta se, mikä mua kiehtoo palaamaan, on ihmiset. Tarpeeksi pieni saari, jossa pääsee lähelle paikallisia ja parin viikon reissun aikana ehtii solmia jo vaikkapa ystävyyssuhteen. Se tuli jälleen kerran todistettua :). Koh Lantan valkohiekkaisten rantojen lisäksi oma lukunsa ovat toki sitten pienemmät, lähistöllä olevat saaret ja erityisesti koko Thaimaalle tyypilliset jylhät karstisaaret. Snorklaus ja sukeltaminen sitten - aktiviteetteja, joita jokaisen vedenalaista maailmaa ihailevan tulisi jossain elämänvaiheessa päästä kokeilemaan. Noh, omalla kohdallani kokeilu jatkuu yhä ja kun haluja olisi enemmän kuin taitoja, niin siinäpä yksi pitkän tähtäimen tavoite. To be continued.