lauantai 4. tammikuuta 2014

Thai food, please.

Mitä: Katukeittiöitä, heinäsirkkoja ja maailman paras mangolassie
Missä: Koh Lanta
Milloin: 12/2013

Lupasin kirjoitella jotakin myös Koh Lantan kulinaristisista kokemuksista - yksi Thaimaan matkojen parhaita anteja, ehdottomasti. Intian lisäksi Thaimaa kuuluu omiin suosikkeihini maailman ruokakulttuureista puhuttaessa. Jos haluat lukea aiempia ajatuksiani thairuoan tiimoilta, niin täältä löytyy. Jahas, näyttäisi siltä että blogin ulkoasupäivityksen myötä fontit temppuilee, krau! Mutta jos se ei häiritse, niin lue toki. Kyllä nuo vanhat tekstit tuolla edelleen ovat, mutta hieman eri näköisinä. Koodaustukea kaivaten siis edelleen, aeeeeeeeerhh. Mutta niin. Itse asiaan eli siihen, mitä tuli syötyä, missä ja mihin hintaan. Vähän, hyvin vähän ehkä juotuakin, joskaan se ei ollut tämän reissun päätarkoitus :). 

Syömisten suhteen en ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään suurempia suunnitelmia reissuilla. Joskus kaupunkilomilla, esim. Barcelonassa, on kyllä ollut joitakin etukäteen tsekattuja ravintoloita ja kahviloita, joissa on halunnut käydä. Koh Lantalla sitä vastoin menin ihan fiiliksen mukaan. Kun nälkä yllätti, etsin usein vaan lähimmän paikan ja that's it. Valintaan vaikutti todella harvoin ravintolan, kuppilan tai muovituolimestan ulkonäkö menusta puhumattakaan. Suurin ja ainoa kriteeri oli lopulta se, että näkyikö paikassa yhtään paikallisia. Se on yleensä melko varma merkki siitä, että ruoka on hyvää ja hinnat kohdillaan (=halpoja). Turistiravintolat kiersin tällä kertaa aika kaukaa. Hinnat ovat korkeampia, menut turhan kansainvälisiä omaan makuuni eikä sitä aitoa thaikulttuuria meinaa enää niistä löytyä. Omaan reissuun mahtui oikeastaan vain kaksi kokeilua näissä paikoissa, joista kerron kohta. 

Iltamarkkinat Klong Dao Beachin kohdalla eli aivan mun hotellin kulmilla.
Hieman eksoottisempaa iltapalaa kaipaaville - grillattuja toukkia, heinäsirkkoja ja torakoita (?)

Yllä olevassa (tuo ylempi noista kahdesta, toukat ovat sitten niiden kaikkein suurimpien kulinaristien herkkua!) kuvassa kiteytyy mielestäni pari varsin oleellista asiaa, kun puhutaan thairuoasta. Näet mitä on tarjolla, kojun ympärillä pyörii thaimaalaisia eikä meininki ole liian fiini. Nuo Klong Dao Beachin iltamarkkinat olivat pystyssä joka päivä ihan hotellini kulmilla. Itse asiassa taisivat kyllä alkaa jo päiväsaikaan, mutta silloin tuli harvemmin siellä vierailtua. Iltaisin alue puolestaan vilisi ihmisiä. Alkuun lähinnä paikallisia mutta loppureissua kohden huomasin myös useampien turistien "eksyvän" torille. Ja miksipä ei - ruokatarjonta oli varsin monipuolista ja ennen kaikkea halpaa. Liha- tai kanavartaasta maksoit 15-35 bahtia ja phad thai -annoksen sait 30-50 bahtilla ja siitä riittikin sitten sen verran, että saatoit kieriä takaisin majapaikkaasi. Ruokakojujen lisäksi markkinoilla myytiin kaikenlaista muutakin aina vaatteista leluihin ja elektroniikkaan. Tavaran aitoudesta sen sijaan tarvitsee tuskin mainita :). 

Näiden ruokatorien lisäksi monille Thaimaan kävijöille ovat tuttuja varmasti myös ns. muovituoliravintolat. Ranta- ja turistiravintoloihin verrattuna ovat ne vaatimattomamman näköisiä ja sijaitsevat usein hieman sivummalla, esimerkiksi kadun varressa. Menu saattaa löytyä tai sitten ei. Ja jos löytyykin, niin on se mitä todennäköisimmin vain thaiksi ;). Eli järkevintä on vain osoittaa pannua ja tilata siitä turhia mukisematta tai jos näkee jollain muulla asiakkaalla hyvännäköisen annoksen, niin vinkkaa siihen suuntaan. Hintataso on sama mitä ruokatoreilla ja annokset usein vielä suurempia. Alla on kuva kananuudeliannoksestani, jonka söin parina iltana eräässä ruokamarkkinoiden lähellä sijainneessa varsin viihtyisässä muovituolikuppilassa. En tiedä edes annoksen nimeä, sillä menu oli tosiaan vain thaiksi ja nimenomaan thaiaakkosin, mutta tärkeintä lienee että vei kielen mennessään. Hintaa tällä taisi olla 50 bahtia eli ei juuri mitään. Coca cola kylkeen 20 bht. Ainiin, hassua. Light-juomat maksoivat lähes poikkeuksetta ja kaikkialla tuplat. Osaako joku selittää miksi? Ja sitten niille vatsatautiepäilijöille! Itse en ole kertaakaan Aasian reissuilla saanut minkäänlaista vatsapöpöä ja syöty on vaikka minkälaisissa mestoissa... Jos se joskus kohdalle sattuu, niin on todennäköisesti vain huonoa tuuria ja voi tulla mistä tahansa. Niin niistä viiden tähden ravintoloista kuin katukeittiöistäkin, joten ainakaan siitä syystä ei mielestäni kannata jättää väliin katukeittiöiden herkkuja vaan päinvastoin, kokeilla rohkeasti. Ainoastaan majoneesit jätän yleensä itse syömättä, mutta toisaalta olen nähnyt monen kaverin jäävän henkiin nekin syötyään ;). 


Kananuudelihässäkkä hintaan 50 bahtia, yaaaaaaaam

Näitä katukeittiöitä löytyy Koh Lantalla sieltä täältä ja runsaasti, varmimmin saarta kiertävän pääkadun varrelta. Itse en tosiaan liikkunut länsirannikolta kauemmaksi, joten eteläisen tai itäisen saaren tarjonnasta en osaa valitettavasti sanoa. Uskoisin kuitenkin, että vaihtoehdot vähenevät samassa suhteessa kuin majoituspaikatkin eli vilkkainta on Saladanista etelää kohti n. 10 kilometrin matkalla. Ja paikallisilta kannattaa aina kysyä neuvoa, silloin löytyy usein ne salaisimmatkin paikat. Niihin 9 ja 7 vuoden takaisiin Thaimaan reissuihin verrattuna katukeittiöiden hinnat ei mielestäni olleet juurikaan nousseet ja myös laatu oli pysynyt samana, ellei jopa parantunut. Voin siis lämpimästi suositella ainakin Lantan kojuja, jos haluat maistaa aitoja, tuoreita ja välillä hieman no okei, melko reippaastikin tulisia thaiannoksia. Kokeilemisen arvoista, ehdottomasti. 

Mitenkäs se jälkkäri sitten? Itse en ole mikään suuri makean ystävä, joten todella harvoin tulee vaikkapa kotimaassa syötyä jälkiruokia tai mitään muitakaan makeita herkkuja. Täytekakun tilalle nappaan mieluusti jonkin hedelmän tai jotain suolaista, jos vain mahdollista. Thaimaassa on kuitenkin pari juttua, jotka ovat vieneet sydämeni ja ennen kaikkea makuhermoni mennessään. Ja nämäkin löytyvät - mistäpä muualta kuin - katukeittiöistä! Ensimmäisenä kaikenlaiset juotavat, raikkaat ja alkoholittomat juomat. Nimet ja valmistustavat vaihtelevat ja kojuista riippuen törmäät mm. fruit shakeen, fruit juiceen, fruit lassieen jne. ja välillä nimet jopa viittaavat valmistustapaan, joskaan eivät aina, heh. Oman kokemukseni mukaan hyviä kuitenkin kaikki, joten ei hätää. Saladanin keskustassa käydessäni nappasin aina fruit shaken alla olevassa kuvassa näkyvästä kojusta. Hinnat olivat hedelmästä riippuen 30-50 bahtia per juoma ja maku aivan loistava. Hedelmät olivat kyseisen maman kojussa kylmälaukussa säilössä ja tuoreita, kun taas jossain muualla saattoivat olla pöydällä lämpöisessä koko päivän. Kuvan oikeassa nurkassa näkyvää pancake-kojua ei myöskään kannata missata, jos kaipaa hieman tuhdimpaa jälkkäriä. Thaipannukakut (20-4o bahtia/ kpl) vievät niin ikään kielen mennessään ja niillä lähtee jo pieni nälkäkin. Pannukakkukojuja löytyy myös pitkin katujen varsia. Omana suosikkina mango-suklaa, mmmmmm

Saladanin suosikki jälkkärikojut - fruit shakea ja pannukakkuja!
Mangolassie Phra Ae -biitsillä, favourite! 

Jos sitten hypätään hetkeksi katukeittiöistä sivuun ja ravintoloiden puolelle. Kuten alkuun totesin, ei tällä kertaa niistä kertynyt kokemusta kahta paikkaa enempää. Näistä kahdesta toinen oli loistava, toinen alempaa keskitasoa. Loistavaa ruokaa ja palvelua edusti paikka nimeltä Phet's Restaurant ja sijainti Klong Daon eteläpäässä, Holiday Villasta pari sataa metriä rantaviivaa ylöspäin. Sain vinkin ravintolasta itse asiassa tuttavaperheeltä, joka vieraili Lantalla pari viikkoa itseäni aiemmin. Paikkaa pitää sympaattinen thainainen perheineen ja ravintola on varsin uusi, ollut pystyssä vasta muutaman kuukauden. Lähdin muistaakseni toisena iltana saarella etsimään kyseistä paikkaa tietäen vain omistajan nimen ja että jossain lähellä hotellia sen piti olla. Klong Dao Beach ei ole ilta-aikaan mikään kovin hyvin valaistu ranta, etenkään tuo rauhallisempi eteläinen osa. Siellä sitten iphonen taskulampun turvin taivalsin sateessa eteenpäin ja löytyihän se ravintola lopulta melko helposti. Kiitos värikkäiden kylttien ja vasta kattoon ripustettujen simpukkavalaisimien.

Söin ensimmäisenä iltana katkarapucurryn ja olin heti täysin myyty. Hetken tarkkailin henkilökuntaa ja mietin, kuka saattaisi olla paikan omistaja ja lopulta bongasin kuvailuihin sopivan, jatkuvasti hymyilevän naisen. Nykäisin hihasta ja veikkaus osui oikeaan. Kerroin terveiset Suomesta ja tarinaa riittikin sitten pitkälle yöhön Changin ja sodan ääressä joista jälkimmäinen oli minun, ähäkutti! Pistäydyin ravintolaan useampana iltana ja välillä päiväsaikaankin eikä kertaakaan tarvinnut pettyä. Niitä harvoja thaipaikkoja, joissa saa myös kunnon salaatteja. Annokset olivat huikean kokoisia, laitettu nätisti esille ja makua löytyi. Itse tilasin annokset usein hieman normaalia tulisempana (chili ja curry, mmmmmm!), sillä tänä päivänä nuo thairavintolat tuntuvat hieman arkailevan turistien annosten maustamisen kanssa. Hintataso oli toki korkeampi kuin katukeittiöissä mutta ei mahdoton. Thairuokia sai 80-180 bahtilla, länsimaiset annokset taisivat maksaa 200-400 bht jos oikein muistan, niitä kun ei tullut tilailtua. Ystävällinen palvelu on ehkä hieman turha mainita, koska sitä se on kokemukseni mukaan kaikkialla. Sanottakoon nyt kuitenkin eli hymyjä ja kauniita sanoja ei puuttunut ja hiljaisempina hetkinä muukin henkilökunta saattoi jäädä pöytään juttelemaan pidemmäksikin toviksi. 

Reissun paras ravintola - käy ehdottomasti kokeilemassa ja kerro terveiset Phetille :).
Herkkuja merenelävistä, 120 bht - and some extra king size prawns just for you.
Ravintolan vieressä on myös saman omistajan pitämä coctailbaari.

Mitäpä vielä? Huonoja kokemuksia on usein turha muistella, mutta jos lyhyesti siitä toisesta rantaravintolasta kuitenkin. Siitä, millaisia äärilaitoja voikaan joskus lyötyä. Olisikohan paikan nimi ollut Banana Garden Restaurant tai jotain sinnepäin? Sijainti kuitenkin noin puolivälissä Klong Daon rantaa ja täynnä ruotsalaisia, ilmeisesti jonkin resortin ylläpitämä ravintola. Paikka oli idyllinen, pöydät katettu rantahiekalle ja mitä otollisin nimenomaan auringonlaskun odotteluun. En tiedä, sattuiko sitä sitten vain valitsemaan huonon vaihtoehdon listalta vai mitä, mutta oma annos oli pettymys. Stir fried noodles with shrimps oli pilattu mauttomalla tomaattikastikkeella, jossa koko annos ui. Lisäksi ravut maistuivat mudalta - ihan totta. Jätän harvoin mitään syömättä ja tällä kertaa nuo merenelävät tosiaan jäivät lautasen reunalle eikä ollut ainoastaan oma mielipiteeni :). Hinta oli lähemmäs 200 bht eli thaiannokseksi selkeästi kalliimpi kuin vaikkapa Phetissä. Jotain hyvää kuitenkin! Juuri kun annokset tulivat pöytään, osui kohdalle koko rannan pimentänyt sähkökatko. Ajantaju katosi, uskoisin katkoksen kestäneen ehkä lähemmäs tunnin. Ruotsalaismamat hermostuivat, kun eivät saaneet tilattua fruit shakea. Ruotsissa blenderit toimivat ilmeisesti ilman sähköä... Kynttilöiden ja lyhtyjen valossa tuo tomaattisoppakin muuttui ihan ookooksi ja auringon laskettua rannalle tuli lapsia ja noh, meitä hieman vanhempiakin viihdyttämään saippuakuplamies. Loppujen lopuksi siitä muodostui yksi parhaita iltoja reissussa, joten ehkei se ruoka sittenkään ole se kaikkein tärkein? 

Sähkökatko. 
The bubble man. 

6 kommenttia:

  1. Taisin muuten hakea tuon saman maman kojusta useamman kerran sticky risea mangon kera viime vuonna :) oli ihan taivaallisen hyvää. Toinen suosikki mitä maistoin ensi kertaa Thaimaassa oli pad thai. Aiotko muuten kirjoitella Lantan rannoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaallinen koju, voi kyllä! Uskoisin että on sama, ei tuossa Saladanin keskustassa kovin montaa noita ollut. Maman lisäksi oli lähinnä niitä kaikkia spring rolls -kojuja ja vartaiden myyjiä. Hassua, kaukana mutta silti niin lähellä.

      Pad thai pääsi munkin sydämeen oikeastaan vasta tällä reissulla. Aiemminkin on tullut maistettua, mutta ei oo yltäny suosikkeihin. Nyt ne annokset oli vaan jotenkin erityisen hyviä (ja halpoja, tietysti).

      Tarkoitus olis katsastaa lyhyesti rantojakin, joskaan en sitten lopulta käynyt kuin kolmella ja kaikki saaren länsipuolen rantoja. Missä päin Lantaa sä reissasit viime vuonna? :)

      Poista
  2. Millaista tuo iltaelämä on Koh Lantalla? Olemme 30v pariskunta ja käyneet Thaimaassa jonkun verran. Tykätään päivisin olla altaalla/rannalla tai lähteä skootterilla kiertelemään. Iltaisin käydään syömässä ja mielellään hillutaan jossain pikkubaarissa muutamalla yöhön asti. Nyt olisi siis valinta tehtävä Koh Lantan ja Koh Changin väliltä. Barbados ihan uutena paikkana kiinnostaisi, mutta siellä taitaa tuo eläminen olla aika kallista Thaimaahan verrattuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Itse ei tullut yhtä reggae baaria enempää juuri iltaelämää testattua, joten oma kokemus sen puolesta aika heikkoa. Lähinnä istuskelin iltoja rantaravintoloissa, niin kauan kuin auki olivat (ja yleensä kellään ei ollut kiire sulkea, jos vain asiakkaita riitti). Alla linkki, josta näyttäisi löytyvän aika kattavasti eri rantojen tarjontaa yöelämän suhteen:

      http://amazinglanta.com/koh-lanta-night-life-wheres-the-party/

      Uskoisin siis, että Changilla on joka tapauksessa aika paljon vilkkaampaa. Ja Barbados onkin sitten ihan oma lukunsa, siellä tulee jo valinnanvaikeus :).

      Poista
  3. Hei! Tiedätkö oliko Holidy Villassa uima-altaan lähi villat niitä garden villoja vai Beachfront view villoja? Mitkä olivat sinusta huoneita sijainnillaan, suosittele, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyttä varmuutta ei ole, mutta uskoisin että ne lähinnä uima-allasta olleet olivat kaikki garden villoja. Ulkoapäin katsottuna eivät juuri eronneet aivan rannassa olevista mitenkään ja sivujen mukaan ovat täysin samankokoisiakin. Hintaeron taitaa tehdä vain tuo suora näkymä biitsille omalta terassilta.

      Se, millaisen huoneen/ huoneiston sitten itse haluaa, riippuu täysin matkan tarkoituksesta ja majoittujakokoonpanosta :).

      Poista