lauantai 21. joulukuuta 2013

Staying at Holiday Villa, Koh Lanta.

Mitä: Majoitus
Missä: Klong Dao Beach, Koh Lanta
Milloin: 12/2013

One travels more usefully when alone, because he reflects more. - Thomas Jefferson - 


Lupasin kertoa muutamalla sanalla majoituksestani reissun aikana, joten tässä sitä nyt tulisi. Kun sain lennot varattua, jäin useammaksi viikoksi miettimään vielä majoitusta - minkälainen hintahaitari, vaihtaisinko paikkaa kesken lomaa, missä päin saarta haluaisin majoittua, onko kiire varata etukäteen ja mitä vielä. Muutamia vinkkejä muun muassa muista blogeista saatuani päätin lopulta tehdä varauksen jo Suomesta käsin. Näin jälkeenpäin ajateltuna siinä oli puolensa ja puolensa. Mua vähän varoiteltiin, että high season on jo niin hyvin käynnissä, että hotelleissa ja guest houseissa on varmasti ruuhkaa ja hinnat pilvissä. Ensimmäinen väite kumoutui heti Saladan Pierissä, kun astuin lautalta maankamaralle. Todella hiljaista - ollakseen joulukuun alku!  Vaikkakin lautta oli täynnä, niin se ei vielä kertonut mitään. Koh Lanta on  n. 25 kilometriä pitkä saari ja reissaajat levittäytyvät lopulta aika laajalle alalle, suurin osa kylläkin juuri länsirannikolle, jonne myös itse lopulta päädyin. Turistihiljaisuudelle ei oikein löytynyt selkeitä syitä. Koetin jututtaa myös paikallisia, niin hotellihenkilökuntaa kuin ravintoloiden pitäjiäkin, mutta myös he olivat yhtä ihmeissään. Ilmeisesti kohteiden valinnanvara on tänä päivänä niin suuri, että kaikkialle ei vaan riitä turisteja. Harmittaa kyllä, sillä paikallisten elanto on kuitenkin aika suurelta osin riippuvainen saaren reissaajista. Toivon sydämestäni, että tilanne parantuisi nyt uutta vuotta kohden.

Kartta lainattu täältä

Koh Lantallehan on tehty jo vuosia myös pakettimatkoja ja etenkin niiden osalta tuntui vallitsevan melkoinen hiljaiselo. Ehkä joillekin se parin tunnin lauttamatka tai vastaava aika maateitse lossimatkan kera (ks. kartta yllä) on liikaa ja siksi tilalle valitaan esimerkiksi AoNang tai jokin muu kohde, jonne pääsee lentämään suoraan. Monille helppous kun on edelleen prioriteetti numero uno. Reppureissaajia näkyi sitä vastoin kyllä enemmän, mutta toisaalta he taas viipyvät yhdessä paikassa usein paljon vähemmän aikaa ja jatkavat matkaa nopeammin eteenpäin. Extempore matkaajien suunnitelmiin vaikutti varmasti myös marras-joulukuun kehnot sääennusteet. Omasta parin viikon reissusta satoi ensimmäiset kaksi ja puoli päivää, osittain varsin rankastikin. Paikalliset kertoivat, että sadekausi oli venynyt kohtuuttoman pitkäksi ja edelliset pari viikkoa vettä oli tullut lähes tauotta.Ymmärtäähän sen silloin, kun lähdet Pohjois-Euroopan kaamoksesta ja hakusessa on paratiisi auringon alla. Kun sitten oman lomani kolmantena aamuna aurinko nousi kirkkaalta taivalta parin aiemman pilvisen ja sumuisen päivän jälkeen, huokaisin myös minä helpotuksesta. Siitä lähtien saikin nauttia auringosta oikeastaan aina kotiinpaluuseen asti. 


Mutta mutta. Vihdoin itse asiaan eli majoitukseen :). Kun vertailin netin majoitussivustojen kautta hotelleja ja etsin sopivaa kohdetta, niin kävi ilmi että tuttavaperhe oli juuri tuolloin Koh Lantalla. Kyselin heiltä hintatasokokemuksia paikanpäältä ja todettiin yhteistuumin, että high seasonin aikaan välityspalvelut tarjoavat huoneita jopa halvemmalla kuin jos menisit suoraan saarelle ja ottaisit respasta huoneen. Tämä siis ainakin hotellien kohdalla - guest houset ovat varmasti osittain oma lukunsa ja niitä kun ei kaikkia edes netistä löydä. Taisin mainita aiemmin, että halusin tälle lomalle ripauksen luksusta ja siksi etsin hotellia, josta löytyisi sekä ilmastointi että uima-allas. Muita vaatimuksia ei juuri ollut rantojen, sijainnin tai huonetyypin suhteen. Lopulta kohteeksi valikoitui Holiday Villa Klong Dao -rannalta eli melko läheltä saaren keskustaa ja satamaa, Saladania mutta aivan rannan eteläpäästä, mielestäni varsin rauhallisesta kolkasta. Kyseinen rantahan on pohjois-eteläsuunnassa ensimmäinen ja myös eniten perheiden suosiossa sen matalan profiilin ja vähäisten merivirtojen ansiosta. Etelää kohti mentäessä rannat sitten syvenevät, kivikot lisääntyvät ja myös palvelut vähenevät. Siellä törmää myös enemmän varsinaisiin reppureissaajiin. Toinen vaihtoehto olisi omalla kohdalla ollut varmaankin Klong Khong, sillä Pra Ae (matkatoimistojen sivuilla tutummin Long Beach) oli omaan makuuni liian siloteltu, noh, jopa hieman tylsä ja liian valkohiekkainen ;). 



Reception ja samalla hotellin päärakennus tien puolella.
Mun majapaikalle johtava polku.
Parveke, josta näkymä merelle asti ja vasemmalla näkyvät suuret lasiovet toivat kivasti valoa - ei huono :).

Buukkasin hotellini Agoda.comin kautta ja lopulta sitten koko loman ajaksi. Ajattelin, että saari on kuitenkin sen verran pieni, että kun aion kaiketi siellä koko ajan viettää, niin pääsen kulkemaan tarpeeksi hyvin Klong Daolta ympäriinsä ilman rinkan uudelleen pakkaamisia yms. Hinnaksi hotelliverojen jälkeen muodostui reilu 40 euroa yöltä tuon Agodan kautta, kun vastaava summa hotellin omilta nettisivuilta tai paikanpäältä otettuna olisi ollut 55 euroa. Hinnat siis olivat turistien puutteesta huolimatta jo selkeästi high seasonia ja jonkun korvaan tuo 40 euroa yöstä on varmasti liikaa. Mutta kuten sanottu, en halunnut tällä kertaa tinkiä hyvistä yöunista ja viileästä huoneesta, sillä tiesin, että muissa asioissa on helppo säästää. Olin siis reissussa yksin mutta maksoin tietysti 2hh:sta. Jos matkaajia olisi tuo kaksi, niin siinä tapauksessa puhuisin jopa halvasta majoituksesta, sillä kyseessä oli kuitenkin hotellitaso aamiaisineen. Oma huoneeni oli paperilla nimeltään deluxe room eli halvin tuon hotellin tarjonnasta. Kaikki odotukset kuitenkin ylittyivät, sillä huone oli uusimmasta päästä, todella siisti ja ennen kaikkea pohjaratkaisultaan todella hyvä, mikä sai sen tuntumaan paljon isommalta. Itse asiassa nyt kun katson hotellin nettisivujen huonekuvailuja, niin mielestäni omani ei sovi mihinkään niistä vaan se oli jotakin tuon deluxe roomin ja junior suiten väliltä, sillä esimerkiksi parveke oli paljon suurempi ja sijainti 2. kerroksessa. Jonkinlainen upgreidaus tai huonetyyppien päivittämättä jättäminen oli oltava siis kyseessä, mutta en laita pahakseni. 


No, mitä muuta hotelli sitten tarjosi itse huoneen lisäksi? Ystävällinen henkilökunta, josta suurin osa puhui varsin ymmärrettävää ja monipuolista englantia. Ravintolan ja beach barin puolella osalla oli hieman heikompi kielitaito, mutta kyllä heidänkin kanssa pärjäsi vallan mainiosti kun osasi hieman soveltaa. Hymyllä ja eleillä Thaimaassa on ennenkin pärjätty aika pitkälle. Erityisesti receptionin väki oli todella avuliasta ja sen sijaan että he olisivat markkinoineet vain omien yhteistyökumppaniensa tuotteita (retket yms.), niin he auttoivat vilpittömästi kaikessa, mitä vaan tuli mieleen kysyä. Hotellin omistajarouva oli myös itse usein työvuorossa ja hän tuntui huolehtivan asiakkaistaan - en tiedä, oliko sillä sitten vaikutusta, että olin yksin reissussa oleva nuori nainen, heh - kuin omista lapsistaan. Toisaalta, mitäpä muuta heillä olisi ollut kuin aikaa, sillä omien laskujeni mukaan hotellissa oli samaan aikaan ehkä 7 huoneistoa tai bungalowia käytössä omani lisäksi. Ja asumusten todellinen lukumäärä oli kuitenkin aika paljon suurempi. Onneksi kuitenkin joulukuun loppua kohden meno tuntui kiihtyvän ja omana lähtöpäivänäni hotelliin näytti kirjautuvan sisään kymmenkunta uutta matkaseuruetta. 



Altaista suurempi, josta pieni osa erotettu lapsille. 
Hotellin oman rannan "roskaa" eli simpukoita ja pikku kiviä. 

Hotellin ympäristö oli mielestäni todella siisti. Puutarhurit tuntuivat olevan töissä lähes kellon ympäri ja allas- sekä ravintola-alueet pidettiin puhtaina kaikesta ylimääräisestä. Huoneistojen siivous oli myös ihan kohdallaan, vaikka muutama kommunikaatio-ongelma matkalle osuikin. Holiday Villan edustan ranta on sitä vastoin ehkä piirun verran epäsiisti, joskin omaa silmääni se ei juuri haitannut. Ranta on siis vain muutaman askeleen päässä altaalta, joten sen puolesta voisi paljoa enempää toivoa. Nousuvesi kerää päivittäin poukamaan kiviä ja pientä roskaa, mutta aika ahkerasti rannan ravintolayrittäjät ja pitkähäntävenekalastajat sitä siivosivat. Hotellilta ei kuitenkaan tarvitse kävellä Klong Daoa kuin pari sataa metriä eteenpäin, niin sekä vesi että ranta siistiytyvät ja hiekalta löytyy jo makaamasta useita auringosta nauttijoita. Ehkäpä juuri tuossa rannassa on syy, miksi Holiday Villan luokitus on mielestäni niin oudon alhainen. Tähtien lukumäärä pyörii hotellisivustoista ja matkanjärjestäjistä riippuen siinä kahden molemmin puolin. Oma kokemukseni oli siis paljon positiivisempi, sillä olen vuosien saatossa majoittunut paljon, paljon heikommissa kolmen ja neljän tähden paikoissakin. Ja vielä on yksi ehdoton plussa esittelemättä...


Aamupala. I gotta love it! Sopivan monipuolinen niin, että sitä jaksoi syödä pari viikkoa mutta ei kuitenkaan ylitarjontaa, mikä olisi mennyt sitten roskiin ylimääräisenä. Erityisesti ilahdutti kokojyväpaahtoleipä, jota oli tarjolla sen perinteisen, valkoisen pullamössöleivän lisäksi. Syön nykyään todella harvoin leipää mutta tuolla auringon alla se kyllä maistui. Hedelmiä oli paljon ja niiden osalta vaihtoehdot vaihtelivat päivittäin. Dragon fruit, erilaiset melonit, ananasta, banaaneja, longaneja ja loppujen nimiä en edes tiedä. Sitten vielä luonnonjogurttia, mysliä, erilaisia jyviä ja kuivattuja hedelmiä, mmmmm. Kokki paistoi myös munia sekä munakkaita haluamillasi täytteillä ja lämpöpakeista löytyi lisäksi ehkä meille länsimaalaisille hieman vieraita aamupalaksi erilaisia nuudeleita, kanaa ja mitä milloinkin. Kahvi oli automaattikahvia mutta ihan ok, kyllä sillä ainakin heräsi. Haudutettu tee ja pari lasia mehua olivat kuitenkin niitä, jotka useammin löysivät omiin laseihini. 



Ihmekö siis, että aamupalahetket venyivät yleensä aika pitkiksi....
Auringonlaskujen kanssa rouheiset rannat ainakin sopivat yhteen.

Siinä muutamia mietteitä Holiday Villasta ja majoituksesta Koh Lantalla yleensä. Ei, ei harmita että maksoin majoituksesta 40e/ yö sen sijaan, että olisin voinut löytää jonkin guest housen puolet tai jopa vielä halvemmalla. Vaikka olinkin reissussa rinkka selässä, niin ei se aina tarkoita halvimpia yöpymisvaihtoehtoja ja ilmastoinnista tinkimistä. Toki tilanne olisi ollut eri, jos olisin vaikkapa kiertänyt Thaimaata kuukauden pari hieman pienemmällä budjetilla. Nyt päätarkoitus oli kuitenkin relata, nukkua yöt hyvin ja nauttia auringosta sekä paikallisesta elämänrytmistä. Mielestäni onnistuin siinä loistavasti ja jos bonuksena tulee viihtyisä ympäristö ja paras koskaan nukkumani kingsize bed oman sängyn jälkeen paras kingsize vuode, niin miksi ei? Jos olisin viipynyt saarella pidempään, niin siinä tapauksessa olisin vaihtanut majapaikkaa vaikkapa loman puolivälissä hieman etelämmäksi - täysin omaan rauhaan ja johonkin pieneen bambumajaan hiljaiselle rannalle. Klong Dao oli kuitenkin sijaintinsa puolesta kätevä, sillä yksin liikkuminen tulee helposti melko kalliiksi, jopa Thaimaassa. Nyt saatoin heittää aamulenkit rannalla, tsekata viereiset biitsit lyhyen tuktuk-matkan päästä ja Saladaniinkin käveli helposti. Hotellia suosittelen lämpimästi ja kerron mielelläni vielä seikkaperäisemmin asioista, jos joku Koh Lantalle suuntaava kaipaa vinkkejä.


I am not the same having seen the moon shine on the other side of the world


- Mary Anne Radmacher - 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti