Barbados, it has stolen my heart - Part 2.

Mitä: Pakomatka Suomen kaamoksesta Karibian lämpöön

Missä: Barbados

Milloin: 19.-23.11.2011 - toinen kolmannes parin viikon reissusta

One's destination is never a place, but a new way of seeing things. 

- Henry Miller

Lauantai 19.11.

Katamaraanin keinutuksesta ja Sataman valoista tuli selvittyä siis yllättävänkin hyvin ja lauantaiaamu valkeni hotellin altaalla loikoillen. Arvatenkin pojat veteli vielä sikeitä useamman tunnin, joten meillä oli aikaa nukkua paritkin päikkärit, lueskella pokkareita ja kuunnella ipodin reggaerytmejä. Niin, matkalukemisena mulla oli muun muassa Rakkaus lainassa (Something Borrowed) ja oli kyllä oiva romaani aurinkolomalle! Ikisinkkuja, parantumattomia naistenmiehiä, elinikäisiä ystäviä, salaisuuksia ja no joo - sitä ah niin tuttua hömppää mutta silti toimivaa. Kuluneena kesänä tuli muuten kyseisestä kirjasta leffakin eli se taitaa olla seuraavana mun katsottavien listalla :). Pokkareista takaisin altaalle ja paahtavan kuumaan päivään - joka taisikin olla yksi reissun kuumimmista. Siinä vaiheessa kun alkoi tuntua siltä, että vatsan päällä vois paistaa aamupalalta unohtuneet munat ja pekonit, iskikin reipas sadekuuro. Jälleen kerran yhtäkkiä lähes pilvettömältä taivaalta ja tsuuuuuuum! kaikki kastui. Pari kertaa taisi ukkonenkin pelotella jossain kaukana merellä, mutta ei kuitenkaan syönyt meitä. Siinä sitten lähes tunnin verran päivystettiin aurinkovarjojen alla ja odoteltiin "kuuroa" loppuvaksi, mitä ei hetkeen tapahtunut. Kipaistiin lopulta huoneeseen pesemään pyykkiä ja ihmettelemään Karibian kummallista säätä. 

maisemia hotellilta, mereltä poispäin

Sateen tauottua lähdettiin Maijan kanssa kummitytön perheen hotellille minigolfturnajaisiin. Obs! kellon ollessa iltapäivällä 2 eikä vielä henkäystäkään poikien suunnasta, lieneekö heikko viinapää kestävyys tai auringonpistos? Juuri kun oltiin ehditty 1. teelle, niin veljeni ilmestyi kentälle: oli vihdoin heräillyt pitkään venyneiltä "espanjan oppitunneilta" eilisillan drinkit paidalla ja päätyi golfaamaan Barbadoksen (tulevien) mestareiden kanssa. Ko. hotellin aktiviteettitarjonta oli muuten oikein bueno. Löytyi minigolfia, tennistä ja muitakin pallopelejä kuten myös kuntosali jos tarkeni treenata 16C:n lämpötilassa kampaamo- ja salonkipalveluineen. Minigolf oli myös vähän eriluokkaa, mihin on Suomessa tottunut. Nätti layout ja kivoja, haastavia väyliä vesiesteine ja siltoineen. Ja ainiin, se vähemmän mairitteleva yksityiskohta. Allekirjoittanut johti kisaa aina viimeiselle väylälle saakka ja tuloskin oli tuolloin vielä parissa. Kunnes. Ysiväylä, par3 ja tsädäm! 9 lyöntiä. What happened?? Tilanne vaati banksia ja useamman, sen verran kirvelevä tappio tuli mieskaksikolle koettua.

Golfin ja iltapäivän aiheuttaman kuumuuden uuvuttamina käväistiin omalla hotellilla suihkussa, minkä jälkeen tyttöjen tie vei taas - minnekäs muualle kuin - samaiselle terassille josta minigolfit starttasi aiemmin päivällä. Oli muuten Divi-hotellin lähikaupan henkilökunnalla ihmettelemistä kun lapsiperheen isä ja välillä myös äiti kantoi koritolkulla banksia piskuiseen kaksioon ja siivoojat puolestaan kyselivät, saako tyhjiä koreja viedä pois, jotta lattialla mahtuisi kulkemaan :D. Hymyilivät ja pyörittelivät päitään autuaan tietämättöminä siitä, millaisia Suomi-bileitä kyseissä kämpässä todellisuudessa järjestettiin - oli vuorokauden aika sitten mikä tahansa. Siinä patiolla istuskellessamme bongattiin myös paikalliset häät! Valkoista ja turkoosia ja oi miten ilosia ihmisiä :). Kyllä mullekin kelpais sormustenvaihto jossain Barbadoksen valkoisella hiekalla... Kuokkimaan meitä ei kuitenkaan yhteiskuvista huolimatta kutsuttu, joten jatkettiin matkaa St. Lawrence Gapin läheiseen kauppakeskukseen, Sheraton Mallille. Ostospaikka on saaren suurin ja vanhin ja näytti siltä, että etenkin paikalliset suosivat tätä kaksikerroksista "taivasta". Reilu sata putiikkia ja sisätiloissa ollut ruokatori eivät kuitenkaan mua aivan totaalisesti vakuuttaneet. Luksusta on turha tästä paikasta etsiä, mutta jos kaipaa matkalaukun täytettä tai esimerkiksi kotiinjätetyille rantavaatteille korviketta jottei tarvi joka päivä pestä pyykkiä, krhm suht huokeaan hintaan niin kannattaa kokeilla. Itse löysin muun muassa pari Rip Curlin rantamekkoa kymmenellä dollarilla ja poikien mukaan tarttui t-paitoja. Veljeni sietikin hankkia jotakin, kun oli kulkenut jo pari päivää ja yötä samoissa vehkeissä ;). 

Ostari oli kierretty parissa tunnissa ja hypättiin taksiin kohti hotellia. Ainiin, kaupat siellä näytti olevan auki jopa ilta yhdeksään saakka, mistä plussaa. Vertailuna esimerkiksi Bridgetownin kaupat, joista suurin osa sulkee ovensa jo 5 maissa. No eipä Barbadokselle shoppailemaan oltu lähdettykään, vaan syömään, juomaan ja nauttimaan auringosta :). Lauantaina aateltiin taltuttaa nälkä brasilialaisittain Gapin rantakadun Paulo's Restaurantissa. En nyt tähän hätään löytänyt virallista nimeä googlettamalla puhumattakaan ravintolan omista nettisivuista, mutta paikka löytyy helposti. Eipä siellä kovin montaa brasilialaista taida olla! Tällä kertaa kuitenkin sekä ruoka että palvelu tuotti pettymyksen. Meitä oli syömässä 10 hengen porukka, joista 2 lapsia. Ravintola oli melkoisen tyhjä mutta silti palvelu oli hidasta ja takkuilevaa. Aterimet viskeltiin pöytään, juomia unohtui ja kivennäisvesi maksoi 4-kertaisen hinnan olueeseen nähden :D. Hampurilaisiin piti tilata lähes kaikki lisukkeet juustoista sun muista alkaen erikseen, sämpylät oli kuivia ja kastikkeet erikseen kuin Hesen take away -annospusseissa. Omalle kohdalle arpomani katkarapu-caesar -salaatti lienee illan onnistunein tilaus. Varsinaiselle á la cartelle en siis anna kehujani, mutta saman ravintolan yläkerrasta löytyy grillibuffa 100 dollarin hintaan ja sitä on kuulema kehuttu. Pojat kävivät tsekkaamassa tarjonnan jälkiruokineen ja juomineen ja näytti kuulema hyvältä. Eli jos ja kun on iso nälkä ja paljosti aikaa, niin siinä tapauksessa Pauloon istumaan vaikka koko illaksi ja syömään kuten Suomen jouluruokia. 

Siitä saapasteltiin sitten rantabulevardia pitkin meidän hotellin alakerrasta löytyvälle "casinolle". Casinolta saa siis halpaa rommia, kaljaa ja lähes antiikinaikaisia rahapelikoneita. Sinä päivänä kun Barbadokselle saavuttiin ja ajeltiin ympäri Gapia hotellia etsien ja kun se sitten lopulta löytyi, niin pojilla oli hauskaa. Casinolla kun oli tultu vierailtua harva se ilta ja olivat vitsailleet, että tässähän ne tytöt sitten varmaan majoittuu :D. Hehe. Ja niinhän me tehtiin, Mitchin neuvosta! En sitten tiedä enpä mitä kaikkea muuta siellä rahapelien lomassa on touhuttu, mutta tyttöjen valvovat silmät ja rommimukit pitivät ainakin tällä kertaa pojat ruodussa. - Kunnes oli taas aika päästä naisväestä eroon ja jatkaa iltaa miesten kesken. Hei hei pojat ja tervetuloa nukkumatti! 

Sunnuntai 20.11.

Sunday sunday, beautiful sunday. Aamupalalta sukellus altaalle ja reissun ensimmäiset palamiset - joskin melkoisen pienellä selvisin verrattuna vaikkapa Intian reissuun ja täysin uuden nahan luontiin. Tarkoituksena oli lähteä taas hyvissä ajoin biitsille, mutta eikös se poikien ilta ollut venynyt aamun tunneille saakka ja ilmeisesti kampusalueen tyttöjä kukkoja oli taas viskottu harjanvarsilla... Mutta mihinkäs sitä miehiä tarvitaan ja niinpä suunnattiin naisvoimin Accra Beachille puolenpäivän korvilla. Accra Beach taitaakin olla yksi saaren suosituimmista rannoista ja mm. Barbados in a nutshell -opus kertoo rannasta seuraavaa: Very popular, lots of activity, food stalls, parking, beach chair, umbrella & boogie board rentals. Good for body surfing and body watching! Eli lyhyesti, Accralta löytyy kaikki mitä tarvitaan, joskin pienenä miinuksena aika paljon myös muita auringosta nauttijoita :). Tosin ei tuona marraskuisena sunnuntaina ihmisiä ruuhkaksi asti ollut, sesonkihan ei vielä rullannut kiireimmillään. Rannan eteläpäässä tuli syötyä reissun parhaat wrapit 20 dollarilla, kuva alla. Sellanen kiva pikku rantaravintola, johon brittisedätkin saattoivat mennä hyvillä mielin pikkuruisissa speedoissaan ilman pelkoa, että herrat heitettäisiin ulos pukukoodin noudattamatta jättämisestä! Ainiin, kyllähän ne meidänkin pojat sieltä taas keräilivät itsensä ja saapuivat Accralle joskus ennen iltapäivä kahta. 

Ja kas kummaa, tulihan se sunnuntaisadekin sieltä taas! Tällä kertaa "kuuro" kesti puolitoista tuntia ja biitsiltä tuli melkoinen äkkilähtö rantabaarien katosten alle. Fiksuna kannatti kuitenkin jättää pyyhkeet rannalle, harvan ja piskuisen palmun alle. Kyllä ne siellä pysyy - no pysyihän ne kun keräsivät ensin 5 litraa vettä kuituihinsa. Onneksi Karibialla ei kuitenkaan sateenkaan sattuessa palele - vai mitä Maija? ;) Siinä poutaantumista odotellessa kuunneltiin erään suomalaisen, Barbadoksella asuvan miehen tarinoita paikallisesta elämästä, työnteosta ja no, ehkä hieman myös siitä viihdepuolesta. Hyviä vinkkejä ensi reissua varten. Jostain katoksen alle pyrähti myös poikien kaveri Gabi, joka toimii yliopistolla vartijana ja vapaa-aikanaan heittää muun muassa taksikeikkaa (niin ikään buukattiin Gabi meidän kuskiksi tulevaa saarikierrosta varten, siitä lisää myöhemmin). Sade kuitenkin taukosi, joskin sitä ennen ehti jokin viemäriputki rikkoontua ja päästää harmaat moskansa rantaveteen. Uimiselle siis ei kiitos ja sen sijaan hetkeksi biitsille pelaamaan. Eli pojat pelas ja me katseltiin, kunnes auringon laskiessa päätettiin kerätä märät, hiekkaiset tavaramme ja hypättiin suomalaismiehen auton kyytiin kohti Gapia. 

Illan ruokapaikaksi valikoitui Tapas, jota pähkinänkuorikirja kehuu elegantiksi, tyylikkääksi tapaspaikaksi upeiden näköalojen kera. Melko uusi tulokas barbadoslaiseen ravintolamaailmaan mutta ei mielestäni kuitenkaan niin kallis, mitä olisi voinut puitteiden perusteella odottaa. Tapakset taisivat hinnoiltaan sijoittua 12-16 dollarin tietämille, pääruoista sai pulittaa 45-80$ ja viinipullot alkaen 45$. Pöytävarausta kyseiseen ravintolaan suositellaan ja niin mekin tehtiin, joskin vasta pari tuntia ennen syömään menoa. Myöhempi ilta oli tuolloin jo täysi, mutta seiskan maissa oli tilaa 9 hengelle. Nälkäisten ja ehkä muidenkin kannattaa vilkaista menu tuolta websaitilta ja sitten vain varaamaan tapasmatkaa Barbadokselle. Oli siis hintansa veroinen, asiakaspalvelu toimi ja miljöö oli kiva. Viini nousi päähän ja tapakset putosi mahaan, jolloin saattaa todeta illan olleen onnistunut :). Pikkuvinkki vielä! Jos haluaa edes hieman sulautua muuhun hienon ravintolan asiakasmassaan, niin ei kannata ottaa esimerkkiä meidän pojista ja lähteä Tapakseen likaisissa ja märissä joskin hiustenkuivaajalla huonoin seurauksin kuivatuilla surffishortseissa kera risaisten t-paitoijen, vaan suosittelen päälle laitettavaksi jotakin kuivaa ja siistiä ;). Pojat saakoon tällä kertaa anteeksi kun eivät ehtineet poiketa yliopistolle tai tajunneet ottaa mitään vaihdettavaa mukaan... Taaskaan. 

Maanantai 21.11.

Maanantai. Koulupäivä? Ei sentään, mutta me Maijan kanssa päätettiin tehdä vihdoin yliopisto-visiitti ja lähdettiin tsekkaamaan puolenpäivän maissa poikien asumukset. Koulua vartenhan Barbadokselle oltiin kuitenkin tultu vai mitä häh. Jos bussimatka Bridgetowniin ja siitä pohjoisemmaksi oli aiemminkin tuntunut loputtomalta, niin tällä kertaa se oli triplasti loputon. Lähes puolitoista tuntia reggaemusiikin tahdissa jokaiselle pysäkille pysähtyen ja sitten vielä kävellen pystysuoraa mäkeä ylöspäin muutama (?) kilometri. Siinä sitten saattoi miettiä, suoristiko tukkansa aamulla turhaan ja oliko pakko olla ihoon märkänä liimautunut paita päällä. Hikoilusta päätellen oikea asuvalinta olisi tällä kertaa ollut bikinit ja pari kylmää banksia kainalossa. Osattiin kuitenkin perille - no ok, ei oltais osattu ilman veljen opastusta ja puoleenväliin vastaantulemista - mutta päästiin loppujen lopuksi näkemään, millaisissa 8 neliön yksiöissä kampuksella asuttiin. Hauskaahan tässä oli erityisesti se, että suomipojat oli heti alkuunsa majoitettu paikallisten asuntolaan, kun kaikki muut vaihtarit olivat kampuksen toisella puolella omissa taloissaan. Ja että miksikö? No, viime vuoden Suomi-vaihtarit (lienee turha mainita että miehiä olivat nekin) olivat laittaneet sellaiset bileet koko saarelle pystyyn että heikompia huimasi ja saaneet syksyn aikana suoritettua vain espanjan alkeet, jolloin kampuksen väki oli päättänyt, että seuraavat tulijat täältä Napapiiriltä majoitetaan kyllä muualle. Arvata saattaa, haittasiko tuo meidän poikia! No ei ;). Kyllähän sitä nyt paikallistenkin kanssa saa bileet aikaan...

Matka kampuskierroksen jälkeen jatkui Holetowniin tsekkaamaan kauppakeskus nimeltä Lime Grove. Sehän meni sitten vähän vihkoon tällä kertaa, sillä paikka ei ollut lähellekään valmis vielä. Turistioppaat ym. lupailivat Lime Groven valmistumista jo vuoden 2010 aikana mutta eipä siellä vielä kuukausi sittenkään ollut kuin kourallinen liikkeitä. Websivujen lupaamista putiikeista suurin osa oli vielä avaamatta, mikä toisaalta saattoi kyllä olla ihan hyvä tuon kukkaron kannalta ;). Miljöönä ihan kiva, tuli mieleen eteläeurooppalaiset söpöt outlet-kylät joskin hieman pienemmässä koossa. Luonaspizzat syötiin italialaisessa Ciaó Bellassa ja kyllä lähti kieli mukana! Vähän actionia annosten odotteluun toi kauppakeskuksessa parikin kertaa ollut vesikatko, jolloin pizzat ja salaatit olivatkin oikeastaan ainoita annoksia, joita saattoi tilata. Siispä voisi sanoa että pakon edessä erityisen maistuva lounas, jonka kruunasi naapurikahvilasta ostetut aidot, italialaiset jälkkärisorbetit. Mmmmmmmmmm! Shoppailujen puolesta suosittelen siis vierailemaan Lime Grovessa parin vuoden päästä, ehkä silloin on valmiimpaa. Well, you know this bajan-time. Ainiin. Muuta näkemisen ja kokemisen arvoista Holetownissa on Second streetin baarikuja - jonne meitä tyttöjä ei tosin päästetty - sekä muutamat golf- ja poolokentät unohtamatta tietenkään valkoisen hiekan rantoja. Niitähän nyt toki löytyy vähän kaikkialta.

Holetownista jatkettiin biitsille pitelemään sadetta. Kyseinen ranta oli melko lähellä yliopistoa, ellen ihan väärin muista niin nimeltään Batts Rock -beach (?). Maijaa peloteltiin olemattomilla käärmeillä ja vesihirviöillä aka Eerik, kunnes taivaalta pudonnut vesi alkoi olla sen verran painavaa, että oli aika paeta kuuroa johonkin suojaan. Rannalla on hieno raunio, ilmeisesti joitakin vuosia takaperin palanut vanha ravintola. Jäljellä on enää kiviseinät sekä osa kattoa, tosin tuntui että sekin olisi saattanut pudota niskaan millä hetkellä hyvänsä. Alla muutamia sateisia kuvia kiviseinien sisältä. Säästä ja muusta huolimatta ehkä yksi parhaista valokuvauspäivistä, I think. Jossain vaiheessa päätettiin, että eipä tuo karibialainen sade ennenkään ole meitä kastellut tai ainakaan haitannut, joten lähdettiin kipuamaan rannalta ylös ja kohti bussipysäkkiä. Pojilla oli edessä seuraavana päivänä meidän reissun aikana ainoa visiitti koulunpenkille, joten lähdettiin eri teitä. Halusivat kuulema ottaa illan rauhassa ja nukkua, haha ;). Maijan kanssa suunnattiin siis hotellille läpimärkien vaatteiden vaihtoon ja sen jälkeen tutustumaan lähisupermarketin tarjontaan. Supercenter JB's Complex löytyy Christ Churchista, tarkempi paikan nimi taisi olla Sargeant's Village. Tehtiin fiksusti ja mentiin menomatka bussilla ja tajuttuamme kuinka lähellä market olikaan, niin käveltiin sitten tietysti takaisin kädet täynnä kauppakasseja :D. Eli suosittelen päinvastoin. Gapista kävellen sinne (15-30min vauhdista riippuen) ja kyydillä takaisin. Etenkin jos ostokset sisältää kymmeniä pulloja kaljaa limsaa ja muuta varsin kevyttä!

Tiistai 22.11.

The quickest way to know a woman is to go shopping with her.

Ja vaikka tunteekin jo, niin silti voi shoppailla! Lähdettiin siis Bridgetowniin aikasin aamulla, no aikasin ja aikasin eli ennen ysiä. Perillä pääkaupungissa oltiin heti 9 maissa ja koettu reissun nopein minibussimatka melkosen rallikuskin kyydissä. Siinä vauhdissa ei ehtiny ees kissaa sanoa, kun piti keskittyä pitää kauhukahvoista kiinni ja pelätä päästäänkö ikinä perille asti. Tuli mieleen lapsuuden laskettelumatkat Purnu-vuoren asuntovaunuleiriin iskän kyydissä, pikku sladissa Corollan perä ojaan ja rallimutkat suoriksi ;). Bridgetownissa suunnistettiin veljen neuvosta Cave Shepherdiin, 3-kerroksiseen tax free -ostoskeskukseen. Se onkin sitten oikeastaan se the one and only ostostentekopaikka koko saarella kulta- ja kellokauppojen lisäksi. Löytyy merkkivaatteita, kenkiä, alkoholia ja makeisia ruotsinlaivameiningillä, tuoksuja, Victoria's secrettiä, meikkejä, kodintavaraa, kirjoja ja sen sellaista. Hinnat on ihan kohdallaan kun niistä saa tosiaan ihan tuntuvan alennuksen. Aiemmassa postauksessa kerroinkin vinkit siitä, mitä pitää tietää ja olla mukana verovapaita ostoksia tehdessä. Check it! Parin tunnin tehokkaan shoppailun jälkeen suunnistettiin takaisin Gapiin ja vielä oli lähes tulkoon koko pitkä päivä edessä. Paluumatkalla leikittiin turisteja ja valokuvailtiin kotikatua sekä Christ Churchin maamerkkiä, itse kirkkoa. 

Bridgetownia

Bridgetown ja hedelmäkauppiaat ;)

Gapin rantamaisemaa

Surullisen kuuluisa rantabulevardi, to be continued...

The church of St. Lawrence

Päivä jatkui hotellin poolilla +30 lämmössä ja tällä kertaa ei edes sade yllättänyt, jihaa. Aikamme löhöiltyämme siirryttiin tähyilemään auringonlaskua ja altaassa alkanutta mummovesijumppaa, kyllä, sitä harrastetaan myös Karibialla partsilta. Auringon kadottua horisonttiin tajuttiin, että mehän ei olla syöty koko päivänä! Siispä nokka kohti ravintolaa kellon ollessa noin viisi. Suuntana oli Café Sol, joka löytyy juurikin vastapäätä tuota äskeisen kuvan rantabulevardia, aivan St. Lawrence Gapin alkupäästä main roadin kulmasta. Ei siis tälläkään kertaa paikallista ruokaa mutta ehdottomasti reissun parhaimmistoa. Hinta-laatu -suhde kohdallaan ja annokset valtavia, ainakin meidän kokoisille naisille vaikkei koko tietystikään nälän kanssa korreloi! ;) Ennen ruokaa sorruttiin tietysti Happy Hour -drinksuihin ja mitäpä muuta kuin margaritoja eksyi tyttöjen eteen. Voi vaan kuvitella mitä kävi, kun oli päivän kulkenu kaupungilla ja maannu altaalla syömättä mitään ja sitten kiskasi huiviin pari margaritaa... Keräiltiin itsejämme lähes tulkoon pöydän alta kun annokset saapuivat, ahah! Nacholautanen ja caesar-salaatti isossa tacokuoressa löysivät kuitenkin tiensä parempiin suihin - noh, osittain. Jaksettiin syödä annoksista ehkä puolet :D. 

Iltaa ja yötä kohden meidän epäilyt poikien koko päivän kestävien opiskelujen ja rästiesseiden kirjoittamisen suhteen kävivät toteen ja niinpä rentut suuntasivat illanviettoon Gapiin. Ilta 10 maissa nokka kohti Mc Bridesia, jossa soitti tiistai-illan livebändi ja paikka oli ääriään myöten täynnä. Biljardia, futista tv-screeniltä ja mitäpä muuta kuin reggaeta! Bankseja, rommia ja illan käsikirjoitus oli valmis. Huippu ilta kunnes allekirjoittanutta kutsui hotelli jo hieman aiemmassa vaiheessa ennen valomerkkejä ja karkasin nukkumaan kellekään kertomatta, hups. Älä tee niin, ellet halua huolestunutta veljeäsi perään ja soittelemaan respan puhelimesta "onko sisko kunnossa" -puheluita, kun tämä dorka ei tajua vastata omaan puhelimeensa :). Loppu hyvin kaikki hyvin ja mä jatkoin unia poikien jatkaessa juhlimista ja veikkaanpa että yön aamun päätteeksi niitä kutsui vielä Holetownin second street.

Keskiviikko 23.11.

Keskiviikon agenda oli sitten The Island Tour á la Gabi eli poikien hovikuski. Lähdettiin siis autolla kiertämään saarta ja tärkeimpiä must see -paikkoja. Oli blogin kannalta tietysti ihan fiksua, etten juurikaan merkkaillut kartalle tai muuten muistiin paikkoja, joissa käytiin mutta yritän nyt muistella edes jotakin. Reissun kesto oli about 6 tuntia ja veloitus 330 dollaria 6 henkilöltä yhteensä. Ei siis kovinkaan paha ja saatiin vaikuttaa tourin sisältöön ja pysähdyspaikkoihin ja tarinaa tuli Gabin suusta niin paljon, että kaikkea ei ehtinyt edes suodattaa. Välillä bajan-englannin ymmärtäminen aiheutti pientä haastetta ja ehkä siksikin osa jutuista meni hieman ohi. Ei sen kuitenkaan niin väliä, oltiinhan Barbadoksella! Mitä meidän reitille sitten osui? Ainiin, btw pojilla oli huono olo ja vain pari tuntia unta takana, hihah siitäkös riemu repesi. Niin siis joo, lähdettiin ajelemaan saarta ympäri vastapäivään ja eka varsinainen pysäkki sisämaassa ajelun jälkeen St. Philipin maakunnassa eräs minimarket. Pikkusuolasta ja light colaa, siitä oli poikien keskiviikkoaamu tehty! Matkan varrella Gabi esitteli koulurakennuksia, vankiloita, viljelyksiä ja muita paikallisille tärkeitä elinkeinoja. Poikien toivuttua jatkettiin itärannikkoa pitkin pohjoista kohti ja poikettiin saaren vanhimpaan kirkkoon, St. Johns Church nimeltään, joka oli uudelleen rakennettu vuonna 1836 korvatakseen hurrikaanin pari vuotta  aiemmin tuhoaman kirkon. 

paikallisen koulun tunteisiin vetoavaa taidetta

koululaisia välitunnilla

St. Johns Church

Kirkolta oli siistit maisemat merelle ja saaren itärannikon silhuetille. Tommi ja Kanadan poika päättivät myös lankuttaa kirkon muureilla pienessä dagen efterissä, onneks ovat vielä hengissä. St. Johnin maakunnasta jatkettiin edelleen pohjoisemmaksi ja matkalla pysähdyttiin sokeriruokoviljelmälle. Pureskeltiin ruo'on varsia pahimpaan nälkään ja janoon ja katseltiin paikallisten sadonkorjuutöitä. Poikettiin myös Bathshebassa, surffaajien paratiisissa, johon palaan reissutarinoinnin vikassa osassa tarkemmin. Saarikierroksen seuraava pysähdyspaikka olikin sitten Barbadoksen pohjoisin kohta, nimensä mukaisesti North Point. Jos itärannikolla oli jylhiä maisemia, niin ei kyllä pohjoinenkaan kakkoseksi jäänyt. Nähtävyyksistä tsekatuin tuolla seudulla varmaankin The Animal Flower Cave - meren ja jylhien kivilouhosten kupeessa oleva luola, jonka onkalot aina tyrskyjen ja nousuveden aikaan täyttyvät merivedellä. Tarina kertoo että joku kerta luolaan on hypännyt haikin, hui! Hienoja kivimuodostumia ja näkymät jälleen kerran merelle joskin hieman eri pesrpektiivistä. Hinta opastetulle kierrokselle (muuten luolaan ei siis päässyt) oli aika suolainen: aikuisilta 20$ ja lapset puoleen hintaan. Toisaalta mitäpä muutakaan saattoi odottaa, kun eurooppalaiset olivat ohjaksissa tavernoineen ja pääsymaksuineen :). Ei sillä, käymisen arvoinen paikka kuten kuvatkin varmaan kertovat.

Gabi ja kaveri North Pointissa hengailemassa

I was there...

Eikai tämä sanoja tarvitse?

Pohjoisesta lähdettiin sitten pudottelemaan länsirannikkoa alaspäin ja pikkuhiljaa etelää kohti. Ajeltiin läpi Speightstownin, hienojen golfkenttien (green feet useita satoja dollareita, kalleimmat ilmeisesti 1000$ paikkeilla...) sekä hotellien ja lopulta oltiinkin jo yliopistolla. Pojat kyydistä pois ja Gabi heitti meidät tytöt vielä ystävällisesti kotiin. Voisin kyllä mieluusti kutsua Barbadosta kodiksi, kelpaisi! Pikku välikuolema hotellilla, kunnes oli tarkoitus mennä kummitytölle lastenvahdiksi. Tuplabuukkauksen tai jonkin sortin väärinkäsityksen vuoksi aiottu nanny-ilta vaihtui kuitenkin viihteelle, kiitos paikallisen lastenvahdin ja niinpä suuntasin Harlequiniin kummitytön vanhempien seuraksi. Toisin sanoen juomaan jälkkäriviinit, muutamatkin sellaiset, kun olivat itse jo ehtineet illallistaa. Kelpasi kyllä ja ravintolan henkilökunta oli ehdottomasti parhaasta päästä koko kahden viikon aikana. Veti vertoja katamaraaniristeilyn pojille, ehkä osittain jopa peittosi ;). Hintataso kyseissä raflassa oli hieman keskivertoa kalliimpi, joskin ymmärettävää sen keskeisen sijainnin ja lukuisten turistioppaiden antamien suositusten takia. 

Kyllähän ne pojatkin sitten vielä Gapiin jaksoivat raahautua ja edessä oli jälleen kerran pitkä ja kostea ilta! Veljeäni siteeraten, ilmastosta johtuen siis. Ensin juotiin Harlequinia tyhjäksi Tompan johdolla mutta taisi sinne tiskin taakse vielä jotain jäädä. Baarimikko ei kylläkään jäänyt, vaan aisti suomalaisten erinomaisuuden ja lähti meidän matkaan jatkamaan iltaa Mc Bridesiin. Ilta oli loistava, yön pikkutunnit Gapin satamassa vielä parempia ja havahduin ensimmäistä kertaa siihen, että aika kului aivan liian nopeasti. Kaksi kolmasosaa reissusta jo takana ja niin paljon vielä asioita, mitä halusi tehdä, jäljellä. Huoh. Yhtä aikaa rakastan ja vihaan sitä fiilistä mutta toisaalta lähtiessään jo tiedostaa, että paluu on niin ikään jonain hetkenä taas edessä. Kyseinen ilta toi kuitenkin mieleen jälleen kerran sen matkustamisen ehdottoman suolan. Uusi kulttuuri, upeat ihmiset ja ennen kaikkea lifelong friendships <3. 

Barbados, it has stolen my heart - Part 1.

Mitä: Pakomatka Suomen kaamoksesta Karibian lämpöön

Missä: Barbados

Milloin: 14.-18.11.2011 - ensimmäinen kolmannes parin viikon reissusta

What you've done becomes the judge of what you're going to do - especially in other people's minds. When you're traveling, you are what are right there and then. People don't have your past to hold against you. No yesterdays on the road.

Helpommin sanottu kuin tehty - alkaa pukea ehkäpä elämäni parasta reissua sanoiksi ja vieläpä muiden luettavaksi. Suomen kamaralle paluusta on aikaa puolisentoista viikkoa, mutta ajatukset on edelleen tuolla Atlantin toisella puolen ja välillä tuntuu, että puolet minustakin, myös fyysisesti. Joulufiilis on edelleen hakusessa enkä tiedä ehtiikö sitä tullakaan. No, jospa tulis edes tuo pysyvä lumi ja eikös päiväkin lähde jo kohta pitenemään, kohti kevättä? Toivottavasti. Ja sitten voikin alkaa odotella jo kesää, syksyä ja seuraavia reissusuunnitelmia. Mutta jos kuitenkin ensin laittaisi tämän reissun pakettiin, kolmessa osassa niin ei väsy kirjoittaja eivätkä lukijatkaan ehkä niin pahasti. Olkaa siis hyvät, ohessa tarinaa Barbadokselta, part 1.

Jottei vaan yksikään reissu pääsisi alkamaan liian suunnitellusti, niin tälläkin kertaa oli hitusen jännitystä mukana aikalailla vuorokausi ennen lentokentälle lähtemistä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä muhun iski taas joku matkastressin lietsoma flunssa ja tie vei aamuviiden maissa PHKS:n yöpäivystykseen kera lähes umpeen turvonneen kurkun ja niin tukkoisen olon, ettei henki kulkenut enää mitään kautta. Hoitajan diagnoosina oli tämän syksyn hurjana riehuva virus ja ei muuta kuin tuleva vuorokausi unta, lepoa, lääkettä ja droppien sekä hyvän onnen kera seuraavana aamuna Helsinki-Vantaalle. Yuippee! Sillä hetkellä - ja edelleen - kiitän tuuriani, ettei lähtö ollut päivää aiemmin. Kuulostaa ehkä hurjalta mutta olisi saattanut jäädä koko Barbados kokematta, sen verran surkea olo oli.

Maanantai 14.11.

Herätyskello soi maanantaiaamuna klo 3.05, keräilin katujyrän alle jäänyttä ruotoani ja raahauduin matkalaukkuineni autoon. Kuski kentälle löytyi onneksi ihanasta äidistä, eikä tarvinnut lähteä suhailemaan kuumehoureissa lentokenttäbusseihin tms. Kiitos <3. Taas muuten näitä Lahden hyviä puolia - Helsinki-Vantaalle ehtii talvikelissäkin alle tuntiin, jolloin äkkilähtöjä ei tarvi kauaa miettiä ja matka kentältä kotiinkin on vain yksi hujaus! Ei siis kauaakaan kun horisontissa siinsi jo lentokentän valot ja lähtöfiilis parani olosta huolimatta.

Matkaseurani Maijan kanssa treffattiin terminaali ykkösessä abouttiarallaa klo 5.20 ja siitä se sitten lähti - vuorokauden päästä oltaisiin jo kohteessa, kaamoksen mukanaan tuomat flunssat ja väsymykset toivottavasti pelkkä hatara muisto. Ei siis muuta kuin laukut ruumaan, tytöt cappuccinoille ja odottamaan lentoreitin ensimmistä etappia Arlandaan. Buukattiin matka siis aikalailla kaks kuukautta ennen reissua ja satuttiin löytämään suhteellisen halvat ja fiksuilla vaihdoilla olevat lennot: Arlandan ja Manchesterin kautta Bridgetowniin ilman kenttienvaihtoja tai yön yli odotuksia. Ok, vielä kivempi ois ollu toki päästä yhdellä stopilla tai jopa suoraan, mutta kun ei se täältä Pohjolasta ole aina niin helppoa ;). Ja opiskelijana joutuu vähän kattelemaan tota budjettiakin ja toisaalta - parhaita ja kaukaisempia kohteita ei ole tarkoituskaan tavoittaa liian helposti, sillä silloin ne eivät niitä enää olisi. Arlandaan päästiin aika hyvin aikataulussa, eipähän tuossa välillä ehdi muuta kuin nousta ja laskea. Ruotsissa 55 minuutin vaihto ja matka jatkui kohti jalkapallon mekkaa, jossa ooteltiin sit reilu kolme tuntia, syötiin maailman rasvasimmat hampurilaiset, wrapit ja siirryttiin vihdoin Virgin Atlanticin portille odottelemaan lentoa kohti varsinaista määränpäätä: Grantley Adams International Airport in Barbados.

Portilla oli melkosen hiljaista ja toki suomitytöt välillä ajatteli, että ollaankohan sitä edes oikeassa paikassa. Pikkuhiljaa penkeille alkoi kuitenkin valua myös muita matkustajia, noh siis brittejä, brittejä ja vielä vähän lisää brittejä. Muutamalla katseella saattoi nopeasti havainnoida, että kanssamatkustajiemme keski-ikä hipoi kuuttakymmentä ikävuotta ja varallisuustasokin tuntui hieman korkeammalta kuin allekirjoittaneella ;). Barbados ei siis tainnutkaan olla mikään pienen budjetin opiskelijakohde vai kuinka?! No, se tiedettiin ja niillä mentiin. Eräänkin pariskunnan kanssa tuli tarinoitua heidän ties-kuinka-monennesta-kymmenennestä matkasta tälle paratiisisaarelle... "Niin, tiedättekös tytöt sellaisen hotellin kuin Sandy Lane? No, me majoitutaan siellä. Viisi viikkoa. Tullaan kyllä piipahtamaan jouluksi takaisin kotona mutta sitten taas takaisin. Ja itseasiassa asutaan puoliksi siellä." Good. Voisitteko samantien adoptoida meidät. Luotettavan paikallislähteen mukaan Sandy Lane on koko Karibian kallein ja muutenkin hulppein hotelli, joten ei hassumpi loma kyyhkyläisillä tiedossa! Lipuihan se jumbokin sitten lopulta oikealle portille ja tuskallisen pitkän lastaamisen jälkeen oltiin kaikki lähes 500 matkustajaa koneessa. Ensi reissulle täytyy sitten muistaa varata ne makuuosaston paikat yläkerrasta, mitä ennen puolestaan täytyy odotella rikasta miestä tai lottovoittoa :).

Lento Atlantin yli kesti kutakuinkin 8 ja puoli tuntia ja täytyy sanoa, ettei koskaan oo osunut kohdalle yhtä tasaista ilmassa menoa. Kyseessä oli kuitenkin päivälento ja kone täynnä lomansa alkua juhlivia brittejä - jotka seilasivat pitkin käytäviä kädet täynnä juomia - niin oli turha kuvitella nukkuvansa yhtäkään silmällistä. Piti siis keskittyä kaikkeen muuhun ja ruoka olikin erinomaista, parasta ehkä koskaan lentokoneessa syömääni ja juomaa olisi riittänyt koko suvulle. Siihen flunssaiseen ja kuumeiseen olotilaan ei ois mulla toiminut kuin minttukaakao tai rommitoti, niin jätin tällä kertaa väliin. Barbadokselle laskeuduttiin lähes tunti myöhässä mutta no matter, perillä, ehjinä ja suht koht hengissäkin vielä! Vastassa oli Hey you white girls! -maahantulotarkastuksen jälkeen ihanat suomipojat Tommi ja Eerik ja niinpä saattoi siitä jatkua matka kohti St. Lawrence Gapia ja Mitch Buchannonin punaisia custom made -speedoja. Hotelliksi valikoitui vain pari viikkoa ennen reissua Expedian kautta bongattu South Gap Hotel, jota voimme kyllä molemmat suositella täydestä sydämestä. Hinta-laatu -suhde enemmän kuin kohdallaan ja kuten netistä löytyvistä arvosteluista huomaatte, niin lähes poikkeuksetta hotelli on saanut enemmän tähtiä kuin virallinen luokitus (***) kertoo. Respan henkilökunta superystävällistä, huoneet siistejä ja tilavia ja ehdottomana plussana jokaiseen kuuluva merinäköala. En kuitenkaan tee tästä mitään hotelliarvostelua, joten ne joita kiinnostaa, voivat sitten kysellä lisäspeksejä jos Barbados ja majoitusvaihtoehdot kiinnostaa. Check-in sujui joka tapauksessa vaivattomasti ja laukuillekin löytyi kantaja, joten meidän tehtäväksi jäi ainoastaan ottaa muutama henkäys parvekkeelta huokunutta meri-ilmaa ja kaatua sänkyihin. Kotiovelta hotellin lakanoihin siirtyminen otti aikalailla 22 tuntia kolmella eri lennolla ja vieläpä buranan voimalla, niin voitte vaan kuvitella kuinka kuitti sitä oli.

Tiistai 15.11.

Kun heräät vapaapäivänä ilman kännykän herätystä tai muutakaan kelloa kuudenmaissa, niin useimmiten ottaa päähän ja suuresti. No, tällä kertaa ei ottanut vaan fiilis oli tokkuraisesta ja kipeästä olosta huolimatta kerrassaan loistava, sillä verhojen takana odotti tällainen näkymä:

Is this the paradise? Oh well, it really is. Turkoosi meri ja ensimmäiset auringonsäteet poltti ihoa aikaisin aamulla - eipä sitä paljon muuta tarvitse, kun vielä reilu vuorokausi takaperin vertailukohtana oli Suomen harmaa marraskuu ja tihkusade. Päätettiin ottaa eka päivä iisisti altaalla chillaten ja ihmetellen hotellin lähikulmia. Tarkoituksena oli myös lunastaa respan tyttöjen tarjoamat tervetuliais - rum punchit mutta harmiksemme baarissa istuneet pojat halusivatkin tarjota ja kuponki säästyi seuraavaan kertaan. Aamupalaksi nautittu drinkki meinas kyllä kilahtaa vähän hattuun, tais bajan-miehillä olla ihan omat sekoitussuhteet... Noh, päivän ohjelmaan kuului myöhemmin mm. adapterin metsästys (joita löytyy helposti ainakin nk. Convenience Storeista, joita on useita ainakin St. Lawrence Gapissa) ja kummitytön perheen hotellilla vierailu. Olivat Barbadoksella siis muutaman päivän haitarilla lähes saman pariviikkoisen jakson mitä me ja hotellikin löyty lähes naapurista!

Illalla saatiin sit paikallistuneet suomalais- ja kanadalaispojat meiän seuraan ja suunnistettiin yhteen italialaiseen ravintolaan ihan Gapin rantabulevardilla. Hintatasoltaan vähän ehkä keskitasoa kalliimpi, ruoka ihan ok, pienehköt annokset mutta palvelu jees :). Talon salaatti maksoi esimerkiks 27$ (BBD, Barbadoksella käytössä siis Barbadoksen dollari, joka on aikalailla USDx2 ja siitä voi sitten laskea kurssin euroon), pizzat reilu 30$ ja liharuuat 50-70$. Saarella käy tietääkseni kaikkialla maksuvälineenä myös USAn dollarit, joita mekin vaihdettiin Suomesta lähtiessä mukaan. Käytäntö on sitten se, että voit maksaa niillä ja saat Barbadoksen dollareita takaisinpäin. Ottoautomaatteja löytyy myös ihan kätevästi ja niistä saa sitten tietysti paikallista valuuttaa.

Mutta rahasta ruokaan ja juomaan takaisin eli Bellini'stä jatkettiin meidän hotellin vastapäätä sijaitsevaan Mc Bride's -nimiseen Irish pubiin, josta muotoutuikin parin viikon aikana meidän kantapaikka. Nimi johtaa ehkä vähän harhaan tai ainakin baari on myös kaikkea muuta kuin irkkupubi. Päiväsaikaan sieltä saa ruokaa, löytyy biljardipöytää, musiikkia laidasta laitaan ja livebändejä useana iltana viikossa. Happy Hour 6pm - 8pm ja 10pm - 12pm ja sisään 10-20 $ riippuen vähän illasta. Alkuviikosta on väljempää, joskin paikalliset tuntuu juhlivan kaikista tiiviimmin aina perjantaisin kun taas lauantait on puolestaan melko hiljaisia ja vastuu menosta turistien harteilla. Tytöt hyytyi kyseisenä iltana jo puolenyön tienoilla ja hotelli kutsui nukkumaan, joten poikien loppuillan kuviot jäikin sitten arvoitukseksi ;).

Keskiviikko 16.11.

Keskiviikkoon heräiltiin taas ennen kukkoja ja tekaistiin loistokkaat aamiaiset itse. Ainiin, ei siis otettu hotellivarauksen yhteydessä aamiaisia, lisähintaa olis muistaakseni tullu 10$ (puhun muuten jatkossa aina paikallisesta rahasta ellen toisin mainitse, niin on selkeempää) per vuorokausi ja kun continental breakfast ja aikataulutetut aamut ei kuulunu meidän visioon lomasta, niin katottiin parhaimmaks jättää väliin. Veljeni kutsuikin itsensä Suomi-aamiaiselle jo ennen kello kymmentä. Toiveissa oli muun muassa suomalaista kahvia ja ruisleipää ja niitähän löytyi! Tuliaisten takia meinas matkalaukutkin jäädä Helsinkiin, kun selät väärinä raahattiin em. lisäksi lonkeroa, suklaata, salmiakkia eri muodoissaan, jallua don't ask why ja salmaria. Oliko vielä jotain? Parin viikon aikana kaikki tuli kyllä poikien toimesta syötyä ja tiukimmat juomat tais kadota ihan jo muutamassa ekassa päivässä parempiin suihin. Jallukola oli kuulema parasta ikinä ja hakkasi rommikolan mennen tullen - pysyyköhän mielipide samana, kun puolentoista viikon päästä poikia kutsuu Suomi ja rommi on pelkkä muisto vain?

Suomiruokien jälkeen hypättiin paikalliseen reggaebussiin, jonka tunnistaa keltasinisestä värityksestä. Niitä kulkee pitkin saarta, tai ainakin etelä- ja länsirannikkoa, melko tasaisin väliajoin ja kyytiin pääsee kahdella dollarilla oli matka sitten mikä hyvänsä. Matkan määränpäänä oli tällä kertaa Cockspur Beach Club, joka löytyy muutama sentti kartalla Bridgetownista ylöspäin. Välimatkojen arviointi on btw erittäin työlästä tuollapäin maailmaa, kun 15km matkaan saattoi joskus vierähtää jopa lähemmäs tunti, kun osui keskelle ruuhkahuippua. Biitsille käveltiin ties minkälaisten teollisuusalueiden läpi mutta luotto oppaaseen säilyi loppuun saakka ja perille päästiin! Tälle biitsille pysähtelee ymmärtääkseni aika tasaiseen tahtiin Karibian risteilyaluksia ja sen takia sieltä löytyy myös joitakin turisteille suunnattuja mukavuuksia kuten pukuhuoneet, sisäsuihkut ja wc:t unohtamatta tietenkään rantabaaria ja vesiurheilumahdollisuuksia. Meidän visiitin aikana oli tosi rauhallista ja oltiin lähestulkoon ainoat biitsillä lojujat. Päivän mittaan Cockspuriin valui myös muut pojat ja kolme ruotsalaista kaveria, joista niinikään yksi on Barbadoksella vaihto-opiskelemassa ja kaks kaveria oli tullut häntä moikkaamaan - aikataulu jälleen aika yksissä meidän reissun kanssa ja vietettiinkin paljon aikaa tällä porukalla.

Rannalla tuli loikoiltua aina pitkälle iltapäivään saakka, aurinkokin taisi ennättää laskea ja Beach Club mennä kiinni. Niin ja rantabaarista söi nälkänsä pois about kymmenellä dollarilla ja rommia saattoi nauttia niin kolan, appelsiini- kuin ananasmehunkin kanssa. Illan urheilusuorituksena oli piiiitkän mäen ylöskiipeäminen ja ruokakauppaan meno. Jälkimmäinen ei sitten ookaan mitään halpaa lystiä tällä saarella, vaan ostoskorista saa pulittaa lähes saman hinnan mitä Suomessa. Tässä muutamia esimerkkejä:

pikku jogurttipurkki 2,55$
paahtoleipäpaketti 3-5$
tuoremehu merkistä riippuen 5-20(!)$
tomaatit 15$/ kg
kurkut 4$/ kg (lähestulkoon ainoa vihannes, joka ei tuontitavaraa ja näkyy heti myös hinnassa)
banaanit 4,8$/ kg
punasipuli 20,5(!)$/ kg
sulatejuustoviipalepaketti 3,75$
2l fanta 4,75$

Eli lyhyesti sanottuna, ravintolassa syöminen on melkeinpä halvempaa. Tai toki jos jättää vihannekset ja hedelmät pois, niin sitten voi pärjätä mutta voi tuottaa suomalaiselle vihreisiin, tuoreisiin raaka-aineksiin tottuneelle vähän ongelmia :). Bridgetownissa oli jonkin verran kyllä hedelmäkojuja ym. mut hintoja ei juurikaan kyselty, tiedä sitten oisko niissä ollu halvempaa vai ei. Varsinaisista ruokamarkkinoista ei oo tietoa, oisko sellaisia jossainpäin saarta? Dominicalla ja Martiniquella oli ja niissä paikoissa oli kyllä sitten paljon halvempi hintataso, tiedä sitten Barbadoksesta. Ruokakaupassa tuhlailun jälkeen hypättiinkin taas klo 5:n reggaebussiin ja matka kotiin kesti yli tunnin. Yuippee ja peukkua Suomen tieverkostolle :). Bussissa saakin käyttää hieman mielikuvitusta, kun ihmisiä on kymmenen kertaa niin paljon kuin istuinpaikkoja puhumattakaan niistä repuista ja pikkupikku kasseista... Tunnelmaa kuitenkin rentouttaa jatkuvalla syötöllä ja volat kaakossa soiva reggaemusiikki, jonka mukana paikalliset sitten lauleskelee. Musiikin soitto busseissa on ilmeisesti ihan laissa saakka kiellettyä kuten myös ovet auki ajelu, mutta kuskitpa ovatkin ovelia. Poliisiaseman tai -auton sattuessa kohdalle ovet suljetaan ja radiot väännetään kiinni ja matkustajat lopettaa reggaerytmien tahtiin hytkymisen. Kun vaara on ohi, niin meininki ja matka taas jatkuu. That's the way I like it!

Illaks lähdettiinkin sitten testaamaan paikallinen yökerho nimeltä Harbour Lights ja voi pojat, oli kyllä nimensä veroinen! Paikka löytyy hieman Bridgetownin alapuolelta, Carlisle Bayn jälkeen. Sivujen mukaan baari tarjoaa nähtävästi kaikkea muutakin, mutta jostain kumman syystä pojat tutustutti meidät vain yökerhopuoleen, weirrrd. Sisään maksat vaivaiset 50$ ja siihen kuuluu samalla ilmaiset juomat 9pm - 2am/3am välillä päivästä riippuen. Ei huono diili, jos mietit mitä maksat Suomessa ensin baareihin sisään ja sitten erikseen juomista - 20 eurolla ei ihan kauhean pitkälle päästä vaiii? Harbour Lightsin muita hyviä puolia on loistava musiikki, viikoittain esiintyvät livebändit, useaan eri tasoon sijoittuva ulkoilmabaari, jossa osa tanssilattioista on hiekkaa ja osa sitten perinteisempiä "lavoja" ja mitä vielä. Hauskoja tyyppejä, omien havaintojen perusteella suurimmaks osaks turisteja mutta kivoja sellasia - kyllähän noita surffaajia siinä coctailien nauttimisen lomassa katselee :). Tällasten paikkojen jälkeen en enää yhtään ihmettele, kun vaihtareiden viikoista 4-7 iltaa menee juhliessa ja silti rahaa jää vielä säästöönkin. Ja mä se valitsin omaksi vaihtokohteeksi Uppsalan, mitä ihmettä oon oikeen ajatellu?

Torstai 17.11.

Tällä paratiisisaarella ei ilmeisesti tunnettu myöskään käsitettä dagen efter, sillä sitä ei ilmestynyt ikinä - no ok, lähes koskaan. Paitsi ehkä yhtenä aamuna eräälle nimeltämainitsemattomalle menovillille, jolla jäi irc-tapaaminen vähän päälle ja saarikierros väliin... Torstaina kutsui jälleen biitsi, tällä kertaa Carlisle Baylla sijaitseva The Boatyard. Paikka on niinikään rakennettu risteilyaluksilta tulevien turistien tarpeisiin mutta miksei myös muille. Perinteisten aurinkotuolien lisäksi löytyy kuvissa näkyviä "petejä", joille en tähän hätään keksinyt mitään fiksumpaa nimeä. Boatyardille maksat 20$ jos haluat makuupaikan ja sen summan saa käyttää sitten samalla ko. baarin ruokatilaukseen. Eli periaatteessa et maksa aurinkotuoleista mitään, jos ja kun syöt kyseisessä paikassa - ja pakkohan sitä jossain vaiheessa päivää on juoda syödä, niin musta ainakin ihan kelpo diili. Rantojen läheisyydessä kun ei yleensä ole mitään kauppoja, niin siksikin jo kätevää. Biitseistä tuli mieleen vielä se, että Barbadoksella mitkään rannat ei ole yksityisiä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että saat leiriytyä pyyhkeinesi mihin tahansa - kyllä, myös sinne Sandy Lanen hiekalle - etkä ole velvoitettu maksamaan tuoleista tai ruuista mitään niin halutessasi. Kätevää, joskin itse tuli lähestulkoon aina valittua tuo aiempi vaihtoehto :). Boatyardilla meitä olikin koko porukka kasassa aina kummitytön perheestä ruotsalaispoikiin ja muihin vaihtareihin. Rantabaarissa tuli maistettua ekan kerran myös paikallista herkkua, flying fishiä joka nimensä mukaisesti ikäänkuin lentää. Eli ei siis lennä vaan liitää 30-40 metrin matkoja veden pinnalla. Tätä herkkua saakin sitten ympäri saarta kaikissa eri muodoissaan, joten ei muuta kuin kokeilemaan!

Boatyardilla tuli katseltua taas yksi upea karibialainen auringonlasku ja pimeän koittaessa kohti kotia. Kannatti muuten aamulla valita silmille aurinkolasit kera tehojen ja jättää silmälasit sekä piilarit hotellille, sillä kotimatka oli melkoisen pimeä oli sitten arskat päässä tai ei ;). Ilta jatkui tuttavaperheen hotellin patiolla: tehtiin tällä kertaa itse ruuat ja maisteltiin paikallista olutta, banksia. Vaikkei allekirjoittanut oluen suurkuluttaja olekaan, niin ihan hyvin tuo paikallinen herkku meni alas. Olihan kyseessä sentään lager ja kyllä se coronalle, caribille ja muille ihan hyvin pärjäsi. Jäiden kanssa, two banks- thanks! Ilmeisesti poikien kisakuntokin hyytyi, sillä muistaakseni terassilta jatkui kaikkien ilta kotia kohti. Tai sitten meidät huijattiin jälleen kerran nukkumaan ja pojat katosi omille teilleen, niin se taisi itseasissa mennäkin.

Perjantai 18.11.

Perjantai, mikä ihana tekosyy. Taivaalla saattoi olla muutama pilvi mut ei haitannut. Merenkohina herätti taas ennen seitsemää ja suuntana olikin jo heti yhdeksältä Accra Beachin viereinen miniostari. Oltiin ohitettu paikka bussissa istuen jo monesti ja samalla huomattu, että siinä olis yks surffikauppa, johon saattaisi helposti upottaa ylimääräiset dollarinsa. Liike myy muiden muassa Roxya ja Billabongia ja mikä parasta, tax free -hinnoin. Barbadoksen yleinen hintataso ei tosiaan ole mikään matala, mutta jotkut putiikit ja ostoskeskukset tarjoaa duty free -alennuksia ja ne kannattaa kyllä hyödyntää. Kunhan muistat ottaa ostosreissulle mukaan henkilöllisyystodistuksen ja majoituspaikan (hotellin nimi ja sijainti) sekä paluulennon (pvm, lennon numero, lentoyhtiö, päämäärä jne.) tiedot. Kaiken muun saat mukaasi ostohetkellä paitsi alkoholia ja tupakkaa - ne toimitetaan jälleenmyyjän toimesta lentokentälle valmiiksi odottamaan paluupäivääsi. Mukaan tarttui tällä kertaa shortseja ja flip flopeja, tsekattiin tulevia päiviä varten myös Accran ranta ja hypättiin takaisin Gapiin menevään minibussiin kellon ollessa vasta vähän yli kymmenen. Aamulla.

Muutama tunti vierähti myös altaalla kunnes Maijan iphonen laturi sanoi tilt ja päätettiin lähteä Bridgetowniin elektroniikkaostoksille. Huom! Tähän mennessä pojista ei oltu kuultu vielä mitään, joten epäilyt eilisillan vaihtumisesta aamuun vahvistui huomattavasti ;). Laturi kävelikin vastaan heti ensimmäisestä kaupasta ja raskaan urakan jälkeen oli aika pistäytyä drinkeille. Kohteeksi valikoitui Waterfront Café Restaurant, joka löytyy joenvarresta merenpuolelta ja edustalla parkkeeraa ne kaikkein komeimmat kalastusveneet ja huvipurret. Menua ei vilkuiltu sen suuremmin mutta paikka on rankattu kai yhdeksi saaren parhaista juuri ruuan osalta, joskin melko turistivoittoinen ja ylihinnoitellun oloinen. Coctailit oli joka tapauksessa, hmm no, juotavan hyviä ja ihme kun ehdittiin tallentaa ne kameralle ennen lasien tyhjentymistä! Siinä sitten odoteltiin poikien heräämistä ja tuijoteltiin kalastajamiehiä aikamme kuluksi, kunnes sataman kellonviisari osui puoli kolmeen ja edessä oli viikon, ellei jopa koko reissun kohokohta - katamaraanipurjehdus omalla 25 hengen porukalla Karibianmerellä, uuuuuuu <3.

Risteilyn tarkoituksena oli juhlia Sotkamon oman menovillin, Eerikin synttäreitä ja oh well, ei vois paljoa synttärireissu kyllä tosta parantua! Näitä ko. katamaraaniristeilyjä voi jokainen turisti buukata reissuunsa sopivaksi ajankohdaksi, jolloin pursi täyttyy aina ilmoittautuneiden mukaan, olettaisin että 30-50 henkeä on aika normaali haarukka yhden risteilyn henkilömääräksi. Pojat halus kuitenkin järkätä jotain spesiaalimpaa ja niinpä hoitui privaattidiili Cool Runnings -porukan kanssa. 160$ per osallistuja ja reilun neljän tunnin sunset cruise hyvällä porukalla, jeaa. Hintaanhan sisältyi sitten koko reissun auki ollut baari juomineen, buffetillallinen, pari snorklauspysähdystä, joista ensimmäinen jättimerikilpikonnien kanssa ja jälkimmäinen laivan hylylle sekä värikkäiden kalojen kera ja illan kruunasi maailman upein auringonlasku. Okei, menee ehkä tasoihin Dominican kanssa, sekin oli nimittäin hieno :). Privaattiristeilyssä oli muun muassa se hyvä puoli, että katamaraanilla oli väljää ja pojat sai itse vaikuttaa ohjelman sisältöön. Botskilla soi lähestulkoon koko neljätuntisen ajan omat musiikit aina Ukkometsosta Jukka Poikaan ja Den glider iniin ja katamaraanin keulassa liehui - mikäs muukaan kuin Suomen lippu. Alla pientä kuvafloodausta risteilyn tunnelmasta ja voin suositella eventtiä sekä ko. katamaraanin henkilökuntaa kyllä satakymmenprosenttisesti, wow!

Harmillista kyllä, mutta sunset cruise tuli päätökseensä iltaseitsemän jälkeen, kun katamaraani lipui satamaan Den glider inin soidessa - niin että mitkä Suomijuhlat? Baari oli kuitenkin auki aina siihen saakka, kunnes henkilökunta sai siivottua ja ankkuroitua purtensa satamaan. Rommikolaa virtasi vielä laiturinkin puolella ja mitäpä muuta. Ilta oli varsin onnistunut. Saatiin kyyti eräältä espanjattarelta Gapiin ja suihkun ja alakerran allasbaarin kautta uuteen nousuun. Niin ja pisteet South Gap -hotellille vielä siitäkin, että kämppään sai tuoda vieraita kunhan checkkasi heidät sisään respassa. Tosin tätä rituaalia ei ainakaan meidän kohdalla tarvinnut hoitaa kuin kerran, sen jälkeen oli kaikki tervetulleita pelkällä kädenheilautuksella :). Istuttiin siis about 10 hengen porukalla meidän parvekkeella ja altaalla tunti pari, kunnes siirryttiin loppuyöksi Harbour Lightsiin tsekkaamaan, miltä paikka näyttää perjantaisin. Ja hyvältähän se näytti. Ihmisiä oli enemmän kuin keskiviikkona, mikä tietysti tarkoitti myös sitä, että juomia ja alakerran hodarikojun ruokia sai odotella niinikään kauemmin. Jossain vaiheessa alkuyöstä iski kuitenkin katamaraanin keinutus ja hyppäsin samaan taksiin (taksimatka Harbourista Gapiin maksaa muuten kutakuinkin 30$, jos jotain kiinnostaa vaihtoehto pitkälle kävelymatkalle) muutaman muun kaverin kanssa. Jälkikäteen aateltuna fiksu veto, sillä jäljelle jäänyt porukka olikin seuraavana päivänä sen näköistä, että olisi voinut luulla meriveden menneen väärään kurkkuun, hiii.

Oukei. Ensimmäiset viisi päivää on nyt kelailtu taakse- ja jälleen kerran eteenpäin ja ikävä on edelleen valtava. Ja voin jo varoitella, että loppureissun läpikäymistä kohti se vain kasvaa, kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Tähän väliin taidankin vetäistä hetken henkeä ja jatkan kirjoittelua jonain toisena sopivana päivänä. Epilogina tälle ensimmäiselle osiolle alla oleva biisi, joka soi Barbadoksella lähestulkoon jokaisen nurkan takana. Memories, memories.