Mitä: Herkkuja Välimereltä
Missä: Espanjan keittiötä siellä sun täällä, nyt kuitenkin Jyväskylässä
Milloin: Kun Suomen talvi kääntyy kevääksi ja mua palelee silti
Taisin tuossa taannoin lupailla, että paljastan mun top3-listani kaikista kokemistani ruokakulttuureista ja maailman keittiöistä. Blogi on jäänyt viime aikoina hieman taka-alalle, sillä normaalista poiketen nyt keväällä oon meinannu hukkua opiskeluihin. Vaikka kuinka tekis mieli ennemmin avata aina blogger kuin tiedosto nimeltä graduhahmotelma tai jokin niistä kymmenistä keskeneräisistä esseistä, niin oon pystyny pysyttelemään kohtuullisen hyvin poissa täältä. Toki oon ehtinyt lueskella muiden bloggaajien postauksia ja ehkä jopa senkin edestä, että siinä ajassa ois jo kirjoittanut muutaman omankin, heh. Nyt kuitenkin mieli kaipasi hetkeksi lepoa tai vähintään jotain herkullisempaa ajateltavaa, joten tässä ollaan. Pronssipaikan tällä paljon puhutulla listallani vie siis Espanja. Bienvenidos! Pero, pero...
Vierailin pari viikkoa sitten Suomalaisen Kirjakaupan alessa ja mukaan tarttui useampikin teos joko itselle tai lahjaksi. Yksi näistä oli Jyrki Sukulan Hullu kokki Piemontessa ja voi pojat! Jos sanotaan että jotain ruokakirjaa lukiessa ja katsellessa tulee nälkä, niin nyt todellakin tuli. Kirja on ehdottomasti paljon enemmän kuin keittokirja, se on tarina Italiasta, ihmisistä, ruoasta, juomasta, kulttuurista - kaikesta tästä sekä erikseen että yhdessä. Anteeksi, mutta mikä tässä nyt oikein mättää? Munhan piti kertoa espanjalaisesta keittiöstä. Palataanpa siis hetkeksi aiempaan postaukseeni Focaccia à la Jamie Oliver and Me., jossa kirjoitin Italian niukasta putoamisesta kärkikolmikon ulkopuolelle. Kävi siis niin kuten arvelinkin, ettei tarvittu kuin pari vilkaisua Piemonten alueen erikoisuuksiin ja olin jälleen myyty Saapasmaan herkuille. Niinpä joudun syömään osittain sanani ja päätän (ainakin taas toistaiseksi), että kolmospaikan jakavat sittenkin Italia ja Espanja yhdessä :). Tämän postauksen aihe on nyt kuitenkin, vain ja ainoastaan tuo jälkimmäinen.
Tietosanakirjoja ja Wikipediaa osaa lukea kaikki, joten ei, tämä ei ole mikään faktapaketti Espanjan perinneruoista tai alueellisesta vaihtelusta. Näkökulma on vain ja ainoastaan omani ja ehkä jopa hieman rajoittunut, sillä en tosiaankaan oo reissannut maata läpikotaisin. Muutamien Espanjaan suuntautuneiden matkojen lisäks oon siis lähinnä nauttinut ruokakirjoista, lehdistä ja tv-ohjelmista, luonut niistä inspiraatiota ja vienyt sitä oman keittiöni puolelle. Yks ehdoton suosikki on kuitenkin nostettava esiin eikä se oo enempää eikä vähempää kuin Barcelonan La Boqueria. Oli kyseessä sitten mikä matka tai maa tahansa, niin tutkin kyllä ensisijassa, löytyykö jostain kohteen läheltä näitä fantastisia ruokamarketteja, kauppahalleja tai vaihtoehtoisesti vaikkapa pienempiä iltatoreja. Tuhannet värit, muotokieli ja se esillepano. Ihanat tuoksut (ok, saatan myöhemmin kertoa Intian kalatorista ja se ei ollut kovinkaan huumaava) ja ennen kaikkea maut. Mä voisin kyllä oikeestaan muuttaa sinne hedelmä- ja vihanneskojujen keskelle hetkeksi. Adoptoisikohan joku kalakalle mut?
Parasta espanjalaisessa keittiössä mun mielestä onkin sen suuri vaihtelevuus. Ei tarvitse reissata kuin kaupungista toiseen tai sisämaasta vähän rannikolle päin, niin jo löytyy jotain uutta ja erilaista. No, viineistä puhumattakaan mutta niistä tulee ehkä myöhemmin jotain omaa. Ihailtavaa kyseisen maan ruokakulttuurissa on myös se, että syöminen ei ole vain syömistä varten, vaan silloin nautitaan hyvästä seurasta ja rakkaiden ihmisten läsnäolosta. Tätä ajatusmaailmaa pitäisi saada enemmän tänne Pohjolaankin. Suuresta variaatiosta ja loputtomasta tarjonnasta johtuen nappaan tähän nyt vain muutaman oman suosikkini. Ajankohta tällaiselle jokseenkin kesäpainoitteiselle postaukselle on vähän huono, sillä mulla on ruokakuvia melko vähän tallessa. Hetki menee vielä siihenkin että pääsee taas itse hiiligrillaamaan lihaa ja pyörittelemään paellaa suurella rautapannulla, joten yritän nyt tulla toimeen sillä mitä on saatavilla - ja mielikuvia ainakin löytyy.
Paella. Sen oon löytäny paremmin oikeastaan vasta muutama vuosi sitten porukoiden takapihalla, josta löytyy suuren suuri muurikkapannu. Äyriäispaellasta on tullut mun suosikki ja sitä onkin nautittu useana kesäiltana pitkälle yöhön asti. Riisiä, kuorellisia katkarapuja ja simpukoita. Paljon valkosipulia, sahramia, pippureita, tuoreita yrttejä. Aurinkokuivattuja tomaatteja, tuoretta ananasta, pähkinöitä ja sitruunalohkoja. Valkoviiniä toki :). Unohdinkohan jotain? Yleensä heittelen aineksia vaan pannulle sen suurempia mittailematta ja en edes muista, onko mulla alunperin ollut edes mitään reseptiä. Joka tapauksessa siitä on sittemmin kyllä tainnut tulla mun jokakesäinen favorit ja nyt iski myös nälkä. Suuri kaipuu kesään. Kun nyt äyriäisistä tuli puhe niin ne lukeutuu kalan kanssa niihin herkkuihin, joita on pakko saada kun espanjalaisesta keittiöstä on kyse. Vuonna 2005 tehtiin reissu Rincón de la Victorian kalastajakylään Malagan lähelle ja viikon aikana ei juuri muuta taidettu syödäkään. Barcelonan kalaravintoloidenkaan tarjontaa ei saata moittia, joten jos Espanjassa iskee nälkä niin I really recommend.
Paellasta toiseen ehdottomaan kokemisen arvoiseen, nimittäin tapaksiin. Näihin suupaloihin oon tutustunut jo kauan ennen Espanjan reissuja ja kirjahyllystä löytyykin useampi alan teos. Mikä onkaan parempi tapa viettää iltaa kuin kerätä hyviä ystäviä ympärille, suunnitella huolella, valmistaa, nauttia ruoanlaiton lomassa lasi tai pari viiniä ja lopulta päästä itse tapaksien kimppuun - jos niitä lopulta enää raaskii syödä. Usein ulkonäkö on vähintäänkin yhtä herkullinen kuin maku ja se kai niiden idea onkin. Syödä kaikilla aisteilla, auu. Tapasten myötä taisin oppia syömään oliivejakin, jotka aiemmin lukeutuivat mun inhokkeihin. Muita useimmiten omalle lautaselleni päätyviä tapasherkkuja ovat serrano, erilaiset juustot, latva-artisokat, marinoidut katkaravut ja muut merenelävät - apua, mun muisti loppuu kesken ja oon roudannu kaikki tapaskirjani Lahteen. Tätä listaa täytyy jatkaa siis myöhemmin. Tapakset on muuten niin ikään yksi syy sille, miksi Barcelonaan on ehdottomasti palattava. Meillä oli 2 vuotta sitten niin paljon kaikkea muuta tekemistä ja nähtävää, että tapasbaarien kiertely jäi harmittavan vähälle. Toisaalta oon kuitenkin ajatellu, että aina on hyvä jättää jotain näkemättä ja kokematta, että on sitten se syy mennä jonain päivänä takaisin. Do you agree?
Espanjasta on kotoisin myös moni kielen mennessään vievä keitto. Sopa de ajo eli valkosipulikeitto ja kuumina kesäpäivinä nautittavat gazpachot eli kylmät, tomaatti- ja valkosipulipohjaiset vihanneskeitot ovat jostain syystä saaneet paikkansa mun sydämessä ja reseptit jääkaapinovesta. Eikai vain olisi tuon valkean sipulin syytä? ;) Oon muutenkin viime aikoina ihastunut kaikenlaisiin keittoihin. Helppoja, maukkaita ja variaatioita voi tehdä niin paljon kuin mielikuvitus antaa periksi. Keiton kanssa itsetehtyä leipää tai joku hyvä salaatti. Nammm. Osittain tää innostus on myös maukkaiden ruokablogien ansiota, vaikkakin pohjimmiltani vannon aitojen ja alkuperäisten keittokirjojen nimiin. Välillä on kuitenkin kiva etsiä vaihtelua tutuille ja turvallisille ohjeille ja blogeista usein löytää jotain sellaista, mitä itselle ei olisi tullut pienimpään mieleenkään. Ja tarkoitan nyt ennen kaikkea siinä hyvässä, yllättävässä mielessä.
Jottei tää venähtäisi aivan Dominican tarinoiden mittaiseksi, niin valkkaan mukaan vielä yhden tärkeän jutun, jota ilman espanjalaisesta keittiöstä en ainakaan itse voi puhua. Jälkiruoat, el postre. Vaikka tänä päivänä yhä useammissa maissa tunnutaan suosivan keveitä, terveellisiä jälkkäreitä ja pöytään kannetaan monesti kauden hedelmiä ja marjoja, niin onko mitään paahtovanukkaan voittanutta? Ei, ehkä. Herkuteltua on tullut myös jäätelöillä, juustokakuilla, pelkillä juustoillakin, maitoriisillä, Crema Catalanalla ja niin edelleen. En edes viitsi laskea, sen koommin kaloreita tai eurojakaan :). Mä en ennen oo juurikaan ollu mikään makean ystävä ja esimerkiksi lapsena synttäreilläkin skippasin monesti täytekakut ja muut (kyllä, luit oikein) kokonaan mutta näin vanhemmiten meinaa käydä vähän huonosti ja ote lipsuu. Sorrun nykyään myös sokerisiin herkkuihin ja tää on pelottavaa. Ehkä pitäisikin pysyttäytyä vain noissa tapaksissa ja salaateissa? No ei. Ainakin ulkomailla saa herkutella, kotona voi sitten parkkeerata sinne Prisman vihanneshyllylle sen sijaan, että etsisi käsiinsä karamellipaahtovanukkaan ainesosia.
No, se Espanjasta toistaiseksi. Paljon on kaikkea mitä haluan vielä tästä maasta sekä sen mahtavasta keittiöstä kokeilla ja oppia, vaikka jonkin verran makuhermoja onkin jo tullut herkisteltyä. Jos jollain on hyviä vinkkejä mitä kannattaisi kokeilla tai jos joku nyt ylipäänsä tätä blogia lukee :) niin otan mieluusti vastaan. Seuraavaksi haasteeksi taidan kuitenkin napata tuon Hullu kokki Piemontessan kiehtovat kuvat ja maut. Ehkä Saapasmaasta on sittenkin tehtävä myös oma laajempi juttu, sillä se aiempi Focaccia-postaus jää aika auttamatta tän rinnalla melko laimeaksi - onhan kyse kuitenkin mitalin ansainneesta keittiöstä.
Buenas noches <3.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti