Yksi trooppinen ja rento loma, kiitos.

Mitä: Suunnitelmia syksylle

Missä: Tällä hetkellä Jyväskylä, puolen vuoden päästä toivottavasti vähän lämpimämpi paikka 

Milloin: ?

Koska veljeni ei ole mielestäni hehkuttanut vielä tarpeeksi, niin mun täytyy hoitaa asia sen puolesta ja tietysti vähän myös itseni :). Eli rakas valkotukkainen ja tuleva baarimestari-pikkuveljeni lähtee ens syksyksi vaihtoon Barbadokselle, kuuman ja kostean Karibian auringon alle... Saatatte siis arvata, kuka varasi jo paikkansa yhdistetylle opiskelu-gradu-työ-hermolomalle - no se olen tietysti minä. Oon kuitenkin lykännyt innostustani sen verran, etten oo vielä kurkannu ees millasia lentoja on tarjolla. Pieni ääni pääni sisällä sanoo, että nyt sinä opiskelet etkä haaveile! Mutta odottakaahan vain, kun mennään pari viikkoa kesää kohti ja rästitehtävät ja muutkin deadlinet alkaa olla suoritettuina, niin kyllä, surffailu matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden sivuilla alkaa. Ja väittäisin että 99% varmuudella mua kutsuu Barbadoksen huoleton elämänmeno, rommi, pitkät hiekkarannat, sokeriruokoviljelmät ja ennen kaikkea paikanpäällä odottava yksityinen matkaopas, joka pitää siskostaan huolen mieluusti kokonaisen kuukauden verran <3.

kuva täältä

kuva täältä

kuva täältä

kuva täältä

Kolmen suuren mäen juurella.

Mitä: Salpausselän Kisat, yksi talven ehdottomista kohokohdista

Missä: Lahdessa

Milloin: 11.-13.3.2011

Kirjoiteltuani lähinnä ulkomaille suuntautuneista reissuista ja haaveista päätin välillä vaihtaa maisemaa -  tai oikeastaan olla nimenomaan vaihtamatta - sillä mielestäni Salpausselän jokavuotiset kisat ansaitsee merkinnän tähänkin blogiin. Lapsesta asti on kisoissa tullut käytyä ja perinne jatkuu, toivottavasti hamaan tulevaisuuteen :). En muista milloin olis viimeks kisat jääny väliin, täytyy olla siis vuosi, johon asti mun muistini ei pelaa. Ja surullisen kuuluisia vuoden 2001 MM-kisojakin oltiin todistamassa! Tänä vuonna oltiin sitten vuorostaan jättämässä Ahoselle jäähyväisiä toistamiseen ja vaikkei Suomen menestys ollutkaan missään lajissa huimaa, niin tunnelma oli jälleen kerran loistokas. Keli oli jopa ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista, mistä todisteena se, ettei varpaita palellut oikeastaan ollenkaan. Normaalikaavan mukaan ei yleensä olla edes ehditty mäkimonttuun asti, kun varpaat, sormet ja kaikki muukin siltä väliltä on jo syväjäässä, hrrr.

Lauantai on aina ollut se must see -päivä ja tällä kertaa varsinaiset kisavierailut rajoittuivatkin siihen. Alueelle ehdittiin puolenpäivän maissa, liput luukulta ja kaarteeseen katsomaan, kun naisten yhdistelmäkisa starttasi. Legendaarinen J-mutka ja Karpalon nousut tarjosivat jälleen kerran viihdettä eikä kuperkeikoilta vältytty. Kaija Koot, Vicky Rostit ja Lambadat soi kaiuttimista ja tällä kertaa oli saatu kommentaattoriksi jopa joku englantia osaava ja mikä ihmeellisintä - osa kuulutuksista tuli myös ruotsiksi! Hyvä Lahti, edistystä havaittavissa :). Miesten yhdistelmä seurattiin ladun varressa ja siellä jos jossain kyllä viimeistään huomaa kuinka kovaa maailman huiput iskee niihin mäkiin, huh! Eivätkä kuule menneet letkan viimeisimmätkään mitään kävelyvauhtia. Yhdistettyäkin taisi lauantain kisaohjelmaan mahtua, mutta allekirjoittanut oli tuolloin teltassa. Lauantai-illan kruunu on tietysti perinteinen joukkuemäki, joka kerää vuosittain 40 000 - 50 000 katsojaa hyppyrimäkien juurelle.

Vaikka urheilu näytteleekin tänä perinteisenä maaliskuun viikonloppuna pääosaa, niin oheistoiminta ei ole koskaan unohtunut, no way. Meininki kisateltassa on aina taattu, joskin toivoisi että tulevia vuosia varten sitä hieman laajennettaisiin, vink vink! Muuten kisaväki nääntyy janoon, ehkä. Teltasta löytyy siis coverbändejä, kilpailuja ja haastatteluja, sekä kylmää että lämmintä juomaa. Tänä vuonna kisa-alueen perinteisten makkara- ja muikkukioskien rinnalle oli noussut myös Oktoberfesteiltä tuttu bratwurst-koju, joka oli kyllä hauska uudistus. Portilla muuten naureskeltiin että nyt taisi ekaa kertaa olla kiellot omien juomien nauttimisesta alueella, tosin eipä siellä kukaan kasseja tarkistellut. Minttukaakaot kannattaa kuitenkin tästä lähtien sekoittaa kotona valmiiksi, niin välttyy juomien maahankaatamiselta. Tosin riippuu ilmeisesti vähän siitä, millaisella porukalla on liikenteessä ja kuinka show-meiningin järjestää. Velipoika riekkui isän 80-luvun Filan hiihtohaalareissa ja neonkeltaisessa pipossa, välillä väärällä puolella aitaa, joten ei ihme että järkkäreitä pyöri ympärillä neljä ja välillä tultiin kaatamaan poikien mallasjuomia maahan... Niin ja usein sitä oheisohjelmaa riittää montussa ilman mun veljeäkin, nimittäin erilaisten show-numeroiden, tanssiesitysten ja muiden merkeissä.

Salpausselältä jatketaan sitten tietysti aina Lahden yöhön. Viime vuosien aikana on alettu taas järjestää varsinaisia afterski-bileitäkin Lahti Hallissa, mikä on kyllä ehdottoman tervetullutta. Muutaman kerran ollaan lähdetty Lahti by Night -iltamiin asianmukaisissa vetimissä, mutta tänä vuonna jostain kumman syystä Kotiteollisuus, Teräsbetoni, Mokoma ja Matti & Teppo eivät vedonneet meidän seurueeseen. Aiempina vuosina muun muassa Paula Koivuniemi ja Jean S. ovat saaneet jäämään hyppyrimäkien juurelle mutta tällä kertaa suunta oli siis kohti kaupunkia. Tähän väliin pieni vinkki: jos aiot kyetä päivän ulkonaolon ja useiden minttukaakaolitrojen jälkeen vielä yöelämään, niin en todellakaan suosittele saunomista tai muutenkaan liian pitkää lepotaukoa kotona tai paikassa X. Tällöin et tule selviytymään enää radalle, vaan väsymys ja uni vie mitä todennäköisimmin voiton. Jos kunto on kohdallaan, niin urheilijoita on sitten vuosien mittaan bongailtu vaihtelevasti Jackalopesta, Seurahuoneelta ja milloin mistäkin. Vaikka eikai se nyt itsetarkoitus ole koskaan ollut, eihän? Eipä niin :).

Joka tapauksessa Salpausselän kisaviikonloppu on sellainen tähti kalenterissa, että silloin koko Lahti herää eloon pitkän talven jälkeen. Porukkaa on liikkeellä valtavasti ja tunnelmaa montussa ei voi oikeastaan sanoin edes kuvailla, vaan se on jokaisen tultava itse kokemaan. Tänä vuonna oli kuulema Suomen mittakaavassa suurimmat ikinä nähdyt ilotulituksetkin ja sitä ei kyllä tarvinnut epäillä. Taivas oli täynnä valoa ja hieman myöhemmin yhtä paljon savua. Eikä pidä myöskään unohtaa Matti Nykästä, joka iltamäen jälkeen kipusi hyppyrin nokalle laulamaan tuttujen jalanvetkutusten ja tuuletusten kera. Kiitos siis Tahko Pihkalan, että kunhan saan taas käsiini seuraavan vuoden kalenterin, niin varaan ensisijassa kisaviikonlopun vapaaksi ja vieläpä pitkäksi sellaiseksi.

Lahti on kyllä ihan mesta paikka.
- Matti Nykänen -

Sopa de ajo, paella, Crema Catalana.

Mitä: Herkkuja Välimereltä

Missä: Espanjan keittiötä siellä sun täällä, nyt kuitenkin Jyväskylässä

Milloin: Kun Suomen talvi kääntyy kevääksi ja mua palelee silti

Taisin tuossa taannoin lupailla, että paljastan mun top3-listani kaikista kokemistani ruokakulttuureista ja maailman keittiöistä. Blogi on jäänyt viime aikoina hieman taka-alalle, sillä normaalista poiketen nyt keväällä oon meinannu hukkua opiskeluihin. Vaikka kuinka tekis mieli ennemmin avata aina blogger kuin tiedosto nimeltä graduhahmotelma tai jokin niistä kymmenistä keskeneräisistä esseistä, niin oon pystyny pysyttelemään kohtuullisen hyvin poissa täältä. Toki oon ehtinyt lueskella muiden bloggaajien postauksia ja ehkä jopa senkin edestä, että siinä ajassa ois jo kirjoittanut muutaman omankin, heh. Nyt kuitenkin mieli kaipasi hetkeksi lepoa tai vähintään jotain herkullisempaa ajateltavaa, joten tässä ollaan. Pronssipaikan tällä paljon puhutulla listallani vie siis Espanja. Bienvenidos! Pero, pero...

Vierailin pari viikkoa sitten Suomalaisen Kirjakaupan alessa ja mukaan tarttui useampikin teos joko itselle tai lahjaksi. Yksi näistä oli Jyrki Sukulan Hullu kokki Piemontessa ja voi pojat! Jos sanotaan että jotain ruokakirjaa lukiessa ja katsellessa tulee nälkä, niin nyt todellakin tuli. Kirja on ehdottomasti paljon enemmän kuin keittokirja, se on tarina Italiasta, ihmisistä, ruoasta, juomasta, kulttuurista - kaikesta tästä sekä erikseen että yhdessä. Anteeksi, mutta mikä tässä nyt oikein mättää? Munhan piti kertoa espanjalaisesta keittiöstä. Palataanpa siis hetkeksi aiempaan postaukseeni Focaccia à la Jamie Oliver and Me., jossa kirjoitin Italian niukasta putoamisesta kärkikolmikon ulkopuolelle. Kävi siis niin kuten arvelinkin, ettei tarvittu kuin pari vilkaisua Piemonten alueen erikoisuuksiin ja olin jälleen myyty Saapasmaan herkuille. Niinpä joudun syömään osittain sanani ja päätän (ainakin taas toistaiseksi), että kolmospaikan jakavat sittenkin Italia ja Espanja yhdessä :). Tämän postauksen aihe on nyt kuitenkin, vain ja ainoastaan tuo jälkimmäinen. 

Tietosanakirjoja ja Wikipediaa osaa lukea kaikki, joten ei, tämä ei ole mikään faktapaketti Espanjan perinneruoista tai alueellisesta vaihtelusta. Näkökulma on vain ja ainoastaan omani ja ehkä jopa hieman rajoittunut, sillä en tosiaankaan oo reissannut maata läpikotaisin. Muutamien Espanjaan suuntautuneiden matkojen lisäks oon siis lähinnä nauttinut ruokakirjoista, lehdistä ja tv-ohjelmista, luonut niistä inspiraatiota ja vienyt sitä oman keittiöni puolelle. Yks ehdoton suosikki on kuitenkin nostettava esiin eikä se oo enempää eikä vähempää kuin Barcelonan La Boqueria. Oli kyseessä sitten mikä matka tai maa tahansa, niin tutkin kyllä ensisijassa, löytyykö jostain kohteen läheltä näitä fantastisia ruokamarketteja, kauppahalleja tai vaihtoehtoisesti vaikkapa pienempiä iltatoreja. Tuhannet värit, muotokieli ja se esillepano. Ihanat tuoksut (ok, saatan myöhemmin kertoa Intian kalatorista ja se ei ollut kovinkaan huumaava) ja ennen kaikkea maut. Mä voisin kyllä oikeestaan muuttaa sinne hedelmä- ja vihanneskojujen keskelle hetkeksi. Adoptoisikohan joku kalakalle mut?

Parasta espanjalaisessa keittiössä mun mielestä onkin sen suuri vaihtelevuus. Ei tarvitse reissata kuin kaupungista toiseen tai sisämaasta vähän rannikolle päin, niin jo löytyy jotain uutta ja erilaista. No, viineistä puhumattakaan mutta niistä tulee ehkä myöhemmin jotain omaa. Ihailtavaa kyseisen maan ruokakulttuurissa on myös se, että syöminen ei ole vain syömistä varten, vaan silloin nautitaan hyvästä seurasta ja rakkaiden ihmisten läsnäolosta. Tätä ajatusmaailmaa pitäisi saada enemmän tänne Pohjolaankin. Suuresta variaatiosta ja loputtomasta tarjonnasta johtuen nappaan tähän nyt vain muutaman oman suosikkini. Ajankohta tällaiselle jokseenkin kesäpainoitteiselle postaukselle on vähän huono, sillä mulla on ruokakuvia melko vähän tallessa. Hetki menee vielä siihenkin että pääsee taas itse  hiiligrillaamaan lihaa ja pyörittelemään paellaa suurella rautapannulla, joten yritän nyt tulla toimeen sillä mitä on saatavilla - ja mielikuvia ainakin löytyy.

Paella. Sen oon löytäny paremmin oikeastaan vasta muutama vuosi sitten porukoiden takapihalla, josta löytyy suuren suuri muurikkapannu. Äyriäispaellasta on tullut mun suosikki ja sitä onkin nautittu useana kesäiltana pitkälle yöhön asti. Riisiä, kuorellisia katkarapuja ja simpukoita. Paljon valkosipulia, sahramia, pippureita, tuoreita yrttejä. Aurinkokuivattuja tomaatteja, tuoretta ananasta, pähkinöitä ja sitruunalohkoja. Valkoviiniä toki :). Unohdinkohan jotain? Yleensä heittelen aineksia vaan pannulle sen suurempia mittailematta ja en edes muista, onko mulla alunperin ollut edes mitään reseptiä. Joka tapauksessa siitä on sittemmin kyllä tainnut tulla mun jokakesäinen favorit ja nyt iski myös nälkä. Suuri kaipuu kesään. Kun nyt äyriäisistä tuli puhe niin ne lukeutuu kalan kanssa niihin herkkuihin, joita on pakko saada kun espanjalaisesta keittiöstä on kyse. Vuonna 2005 tehtiin reissu Rincón de la Victorian kalastajakylään Malagan lähelle ja viikon aikana ei juuri muuta taidettu syödäkään. Barcelonan kalaravintoloidenkaan tarjontaa ei saata moittia, joten jos Espanjassa iskee nälkä niin I really recommend.

Paellasta toiseen ehdottomaan kokemisen arvoiseen, nimittäin tapaksiin. Näihin suupaloihin oon tutustunut jo kauan ennen Espanjan reissuja ja kirjahyllystä löytyykin useampi alan teos. Mikä onkaan parempi tapa viettää iltaa kuin kerätä hyviä ystäviä ympärille, suunnitella huolella, valmistaa, nauttia ruoanlaiton lomassa lasi tai pari viiniä ja lopulta päästä itse tapaksien kimppuun - jos niitä lopulta enää raaskii syödä. Usein ulkonäkö on vähintäänkin yhtä herkullinen kuin maku ja se kai niiden idea onkin. Syödä kaikilla aisteilla, auu. Tapasten myötä taisin oppia syömään oliivejakin, jotka aiemmin lukeutuivat mun inhokkeihin. Muita useimmiten omalle lautaselleni päätyviä tapasherkkuja ovat serrano, erilaiset juustot, latva-artisokat, marinoidut katkaravut ja muut merenelävät - apua, mun muisti loppuu kesken ja oon roudannu kaikki tapaskirjani Lahteen. Tätä listaa täytyy jatkaa siis myöhemmin. Tapakset on muuten niin ikään yksi syy sille, miksi Barcelonaan on ehdottomasti palattava. Meillä oli 2 vuotta sitten niin paljon kaikkea muuta tekemistä ja nähtävää, että tapasbaarien kiertely jäi harmittavan vähälle. Toisaalta oon kuitenkin ajatellu, että aina on hyvä jättää jotain näkemättä ja kokematta, että on sitten se syy mennä jonain päivänä takaisin. Do you agree?

Espanjasta on kotoisin myös moni kielen mennessään vievä keitto. Sopa de ajo eli valkosipulikeitto ja kuumina kesäpäivinä nautittavat gazpachot eli kylmät, tomaatti- ja valkosipulipohjaiset vihanneskeitot ovat jostain syystä saaneet paikkansa mun sydämessä ja reseptit jääkaapinovesta. Eikai vain olisi tuon valkean sipulin syytä? ;) Oon muutenkin viime aikoina ihastunut kaikenlaisiin keittoihin. Helppoja, maukkaita ja variaatioita voi tehdä niin paljon kuin mielikuvitus antaa periksi. Keiton kanssa itsetehtyä leipää tai joku hyvä salaatti. Nammm. Osittain tää innostus on myös maukkaiden ruokablogien ansiota, vaikkakin pohjimmiltani vannon aitojen ja alkuperäisten keittokirjojen nimiin. Välillä on kuitenkin kiva etsiä vaihtelua tutuille ja turvallisille ohjeille ja blogeista usein löytää jotain sellaista, mitä itselle ei olisi tullut pienimpään mieleenkään. Ja tarkoitan nyt ennen kaikkea siinä hyvässä, yllättävässä mielessä.

Jottei tää venähtäisi aivan Dominican tarinoiden mittaiseksi, niin valkkaan mukaan vielä yhden tärkeän jutun, jota ilman espanjalaisesta keittiöstä en ainakaan itse voi puhua. Jälkiruoat, el postre. Vaikka tänä päivänä yhä useammissa maissa tunnutaan suosivan keveitä, terveellisiä jälkkäreitä ja pöytään kannetaan monesti kauden hedelmiä ja marjoja, niin onko mitään paahtovanukkaan voittanutta? Ei, ehkä. Herkuteltua on tullut myös jäätelöillä, juustokakuilla, pelkillä juustoillakin, maitoriisillä, Crema Catalanalla ja niin edelleen. En edes viitsi laskea, sen koommin kaloreita tai eurojakaan :). Mä en ennen oo juurikaan ollu mikään makean ystävä ja esimerkiksi lapsena synttäreilläkin skippasin monesti täytekakut ja muut (kyllä, luit oikein) kokonaan mutta näin vanhemmiten meinaa käydä vähän huonosti ja ote lipsuu. Sorrun nykyään myös sokerisiin herkkuihin ja tää on pelottavaa. Ehkä pitäisikin pysyttäytyä vain noissa tapaksissa ja salaateissa? No ei. Ainakin ulkomailla saa herkutella, kotona voi sitten parkkeerata sinne Prisman vihanneshyllylle sen sijaan, että etsisi käsiinsä karamellipaahtovanukkaan ainesosia.

No, se Espanjasta toistaiseksi. Paljon on kaikkea mitä haluan vielä tästä maasta sekä sen mahtavasta keittiöstä kokeilla ja oppia, vaikka jonkin verran makuhermoja onkin jo tullut herkisteltyä. Jos jollain on hyviä vinkkejä mitä kannattaisi kokeilla tai jos joku nyt ylipäänsä tätä blogia lukee :) niin otan mieluusti vastaan. Seuraavaksi haasteeksi taidan kuitenkin napata tuon Hullu kokki Piemontessan kiehtovat kuvat ja maut. Ehkä Saapasmaasta on sittenkin tehtävä myös oma laajempi juttu, sillä se aiempi Focaccia-postaus jää aika auttamatta tän rinnalla melko laimeaksi - onhan kyse kuitenkin mitalin ansainneesta keittiöstä.

Buenas noches <3.

Matkamessujen ja kylmyyden inspiroimana.

Mitä: Kylmä ja halu päästä jonnekin lämpimään 
Missä: Kotona, matkamessujen tarjontaa muistellen
Milloin: Nyt. 21.2.2011 ja pakkasasteita ulkona lähemmäs 30

Tammi- ja helmikuu tuntuu mun osaltani olevan aina sitä aikaa, kun surffailen eri matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden sivuilla etsien kuumeisesti paikkaa, jonne karata. Toisaalta tykkään kyllä kovasti talvestakin, mutta kai ne on nyt sit nää normaalin ihmisen kylmyydensietokyvyn ylittävät miinusasteet, jotka saa mutkin jo kyllästymään. Kun eihän tuolla ulkona pysty juurikaan mitään tekemään. Milloin on viimeks tarjennu käydä juoksemassa tai edes kävelemässä ilman että posket jäätyy ja keuhkot halkeaa? Oota, kurkkaan treenikalenterista. Juoksulenkki näköjään tehty viimeksi 8.2. ja kävelty kera erään yli-innokkaan saksanseisojan 13.2. Ja silloin muistan tosissaan toivoneeni, että olisin jossain muualla kuin Suomessa. Ja nyt löydän jälleen itseni surffailemasta, vaikka ois kymmeniä muita asioita tekemättömien listalla. Priorisointi on kuitenkin suhteellinen käsite, joten ei kai siinä mitään pahaa ole, jos välillä hakee inspiraatiota vaikkapa graduun valkoisista hiekkarannoista, upeista vaellusmaisemista tai suurkaupunkien vilinästä. Sysäyksen tälle kuumeelle antoi tietysti tammikuun Matkamessut, jotka järjestettiin 20.-23.1.2011 Helsingin Messukeskuksessa. Mulle vierailukerta messuilla oli järjestyksessään kolmas ja vaikka paljon oli taas sitä samaa, niin vähän onneksi jotain uuttakin. 

Messuilla tuli tällä kertaa vietettyä sunnuntaipäivä, ja siinä oli sekä hyvät että huonot puolensa. Hyvää oli ehkä hieman rauhallisempi ja väljempi meininki kuin lauantaina mutta monesta paikasta oli tuolloin esimerkiksi esitteet jo loppu. Tälläkin kertaa messuilla sai helposti vierähtämään useamman tunnin, sekä kotimaan että ulkomaan osastoilla. Ohjelmanumeroista - tai mitä tietoiskuja ovatkaan - tuli kuunneltua New York - kaikki irti matkasta, Sukella ympäri maailman ja surffaa siellä missä tahdot sekä Carina Räihä - rohkeasti kohti omia unelmia. Muita mieleenjääneitä juttuja oli mm. Forsmanin teekauppa ja -maistiasbaari, kreikkalaisten fetojen ja oliivien maistelupiste sekä Dive Village, josta löytyi alan osaajien lisäksi allas, jossa pääsi kokeilemaan laitesukellusta. Parhaita inspiraation lähteitä ovatkin juuri nuo kaikki infot, work shopit ja ennen kaikkea ihan vaan se, kun pääsee itse kokeilemaan, maistamaan tai tekemään jotain. Messuista on nyt jo sen verran aikaa, että suurin osa on omallakin kohdalla jo päässyt unohtumaan. Ne matkanjärjestäjät ja kohteet, joilla ei ollut enää esitteitä jäljellä tai jotka eivät järjestäneet mitään erikoista ohjelmaa, ovat todennäköisesti pyyhkiytyneet mun mielestä täysin.

Näytteilleasettajien kojuista parhaiten jäivät mieleen, tai luokseen vahvimmin vetivät tällä kertaa Matkatoimisto Aventura, josta sai mukavan asiantuntevaa sekä kiireetöntä palvelua, Islannin piste, josta tarttui mukaan useita kiehtovia esitteitä sekä Matkamielen koju, joka sai miettimään josko seuraava reissu olisikin tällä kertaa patikointia joissain henkeäsalpaavissa vuoristomaisemissa. Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku 2011 oli myös kohtuullisen näyttävästi esillä. Muutoin kotimaan puolelle oisin kyllä kaivannut vähän enemmän eloa ja inspiraatiota. Suomessa on niin paljon hienoja paikkoja, mutta tuolla suurin osa niistä ei kyllä pääse ollenkaan edukseen. Jos on vain askeettinen koju, sen keskellä pöytä ja pino esitteitä niin houkutteleeko se matkailijoita edes kurkistamaan, mitä parempaa olisi ehkä tarjolla? Uskallan epäillä. Vähän hei mielikuvitusta niin ensi vuoden messut olis vielä paljon antoisammat - sekä visuaalisesti että sisällöllisesti. Ottakaa mallia Kemijärven pisteestä, joka veti naisia puoleensa jatkuvalla syötöllä! Lieneekö syynä se, että osastolla päivysti Taivaan Tulista tutut Kari Väänänen, Juha Veijonen ja Vesa Kietäväinen. Pakkaset unohtui niillä emännillä ainakin hetkeksi.

Minne mä sitten oikeesti haluaisin lähteä? En oo vielä päässyt suunnittelussa niin pitkälle, mutta lähitulevaisuuden haaveissa (ennen sitä maailmanympärimatkan toteutumista) olis ainakin Islanti, Indonesia ja Etelä-Amerikka, jonka tutkailu on vielä kesken enkä osaa päättää, mikä seutu kiinnostais eniten :). Voi tosin olla että tulee sittenkin lähdettyä Karibialle uudelleen, jos eräs pikku yhtälö toteutuu ja siellä olis sitten majoitus ja paikallinen opas valmiina. Äh, tää on aina niin yhtä vaikeeta listata suosikkikohteitaan ja se tekee myös suunnittelusta vaikean. Mun mieli muuttuu jatkuvasti ja aina bongaan jostain jonkun uuden ja kivan kohteen tai vaihtoehtoisesti kaipaan takaisin jonnekin jo koluttuun. Viimeksi mainitusta ajattelutavasta yritän kuitenkin päästä eroon, sillä maailmassa on kuitenkin niin paljon muutakin nähtävää. Niin ja Etelä-Afrikka tai Kiinakin olis kiva. Voi mua. Paras lääke tähän on kai sama resepti, jolla Dominican reissu toteutettiin. Silmät kiinni, pyöri pari kierrosta ympyrää ja tökkää sormi maailmankartalle. Mikäli aiempiin kokemuksiin on luottamista, niin et voi pettyä.

Lyhyesti vielä messuihin. Carina Räihän ja Kaukoretkien info sai mut tosissaan miettimään jotain suurempaa haastetta, itsensä koettelua ja rajojen etsimistä. Ei nyt ehkä ihan Everestille heti aluks, mut jotain kuitenkin. Jos kaikki viittaakin nyt siihen, että mun tosiaan pitäis suorittaa se sukelluskortti? Tosin pari yötä takaperin näin myös unta, että kiipeilin Norjassa jyrkkää kallioseinämää pitkin ilman valjaita, pelkät jäänaskalit kaulassa. Jonain päivänä ajattelin suunnata niin ikään Etelä-Eurooppaan, etsiä idyllisen viinitilan ja jäädä sinne hetkeksi töihin sekä nauttimaan siitä kaikkein tärkeimmästä - hetkestä, elämästä. Ota tästä nyt sitten selvää. Saako tää kylmyys vaan haaveilemaan entistä enemmän vai mistä kiikastaa, että päätöksenteko on näin vaikeeta nykyään? 

Ehkä se on tää ikä. En tiedä oonko lapsi, nuori, nuori aikuinen vai jo pelkkä, ihan tavallinen aikuinen. Toivottavasti en ainakaan viimeinen, sillä se kuulostaa pelottavalta ja liian vastuulliselta roolilta. Mieli näyttäis ainakin olevan kuin lapsella, vaihtuu yhtä tiuhaan tahtiin ja ilman kunnon perusteluja ;). Jospa tähän loppuun esittäisinkin pyynnön kaverista, vähän kuin etsisi ystävänkirjaan tai vanhaan kunnon slämyyn seuraavaa kirjoittajaa. Lähde siis seikkailemaan mun kanssa! Pikku palasia kerrallaan, yksi nuppineula lisää kartalle ja pari reissaajasielua onnellisemmaksi. Uusia, ainutlaatuisia kokemuksia rikkaammiksi. Minne lähdetään?

Focaccia à la Jamie Oliver and Me.

Mitä: Reissujen inspiroimaa ruoanlaittoa
Missä: Kotona
Milloin: Lauantaina 12.2.2011 kun ulkolämpömittari näyttää -18c

Kuten olette ehkä aiemmista postauksista saattaneet huomata, kuuluu mun reissailuun ja yleensäkin elämään aika olennaisesti hyvä ruoka, juoma ja ennen kaikkea niistä nauttiminen kaikessa rauhassa. Se ei ole siis vain sitä, että syödään nälkään, hypätään äkkiä pöydästä ylös ja jatketaan matkaa. Ei, ei - ei missään nimessä. Rakastan ruoanlaittoa ja erityisesti kaikkea siihen liittyvää, no sanottakoon nyt vaikkapa oheistoimintaa. Neljän hengen ystäväporukalla meillä on ollut tapana kokoontua kerran vuodessa yhteen ja pyhittää koko päivä, mieluusti yön yli ja aina seuraavaan aamuun asti, hyvälle ruoalle ja juomalle. Tapahtuma kulkee nimellä Jamie Oliver -ilta, sillä olemme aina valinneet jonkun tämän mainion kokin keittokirjoista, suunnitelleet sen pohjalta 3-4 ruokalajin illallisen viineineen ja kattauksineen pieniä yksityiskohtia unohtamatta. Raaka-aineita on monesti metsästetty pitkin Helsinki-Lahti-Jyväskylä - akselia ja pyritty aina löytämään kaikki reseptin mukaiset ainesosat. Useimmiten tuo onkin tainnut onnistua, ehkä pari kertaa ollaan todettu, että esimerkiksi jotain maustetta ei nyt ehditä ulkomailta hakemaan ja siksi on jouduttu hieman modifioimaan joitakin ohjeita :). Näin kuitenkin vain äärimmäisessä hädässä.

Täysin tarkkaa mielikuvaa mulla ei edes ole, että mistä ajatus tämän perinteen järjestämiseen lopulta lähti. Yhden hyvän ystäväni kanssa aloimme jossain vaiheessa ostella toisillemme lahjoiksi (joulu, synttärit ym.) Oliverin kirjoja, joten varmasti sillä oli osansa. Lisäksi lukuisat ulkomaanmatkat ja niiden tarjoamat makuelämykset ovat innoittaneet kokeilemaan uutuuksia myös omassa keittiössä ja mikäpä olisi parempaa, kuin yhdistää useamman kokkaamista rakastavan naisen taidot ja rakkaus ruokaan. Näin sai siis Jamie Oliver -illat alkunsa ja jatkuvat toivottavasti hamaan tulevaisuuteen saakka :). Tulevana kesänä taitaa olla vuorossa viides virallinen kokoontuminen, saa nähdä mihin kirjaan ja millaiseen menuun tällä kertaa päädytään. Sen kuitenkin takaan, että seura on parasta, keittiössä hääräilyn jälki loistavaa ja illasta jäävät muistot ikuisia.

Oon jo hetken ajatellu, et kirjoittaisin postauksen omista suosikkiruokakulttuureistani. Se saa nyt kuitenkin odottaa vielä hetken, sillä päädyin tänään kokkaamaan erään top3-listani ulkopuolelle - joskin erittäin niukasti - jääneen maan herkkua. Ja tämä maa ja ruokakulttuuri on siis Italia. Saapasmaassa olen maistanut muutamia ruokamaailman helmiä ja sieltä löytyykin pari ehdotonta suosikkiani. Tälle top-listalle Italia ei nyt kuitenkaan yltänyt, vaikkakin kamppailu oli tiukka ja pronssipaikasta se ei jäänyt kuin hyppysellisen. Joka tapauksessa halusin kuitenkin jakaa teidän kanssa yhden näistä italialaisista suosikeistani, nimittäin Focaccian. Focaccia on muhkea, useaan otteeseen kohotettu ja useimmiten koko uunipellin kokoinen leipä, jonka päällä on erilaisia mausteita, tomaattia, oliiveja, juustoraastetta, oliiviöljyä jne. Yksinkertaisimmillaan leipä valellaan vain oliiviöljyllä ja pinnalle ripotellaan silputtua basilikaa, mustapippuria sekä merisuolaa. No, nyt joku saattaa kyseenalaistaa Focaccian italialaisen alkuperän ja se on täysin sallittua. Täyttä varmuutta alkuperästä ei nimittäin ole ja joidenkin lähteiden mukaan leipä onkin etruskien tai kreikkalaisten luoma herkku. Italiassa sitä kuitenkin rakastetaan. Itsekin olen Focacciaan useamman kerran siellä törmännyt ja tämän takia sitä valmistuu melkoisen usein myös mun sekä kotikotini keittiössä :).

Jamien Keittiössä -kirjasta löytyy mun suosikkireseptini, joita sitten mielen mukaan aina silloin tällöin modifioin. Kirjasta löytyy ensinnäkin Jamien leipätaikina (s.312), joka käy Focaccian pohjaksi ja vielä erikseen Tomaattifocaccia-reseptikin (s.316), jos joku haluaa kokeilla suoraan sitä. Tällä kertaa omaa leipääni pääsivät koristamaan punasipulirenkaat, kirsikkatomaatit, oliivit sekä juustoraaste. Pinnan valelin aurinkokuivattujen tomaattien öljyllä (kaupan purkki, josta tomaatit olivat löytäneet tiensä parempiin suihin), jota sitten jatkoin tuoreella basilikasilpulla, valkosipulilla, mustapippurilla sekä ruotsalaisella yrtti-merisuolalla. Uuniin noin 20 minuutiksi ja njam! Focaccian seuraksi lasi valkkaria tai mikseipä vaikka iltateekin - jonka mä tänä lauantai-iltana valitsin. Taattua on juomasta huolimatta se, että tähän leipään rakastut.

Joko leipätaikina on kohoamassa? Ainiin, muutama sana piti sanoa tuosta teestä kukkineen, joka tällä kertaa päätyi Focaccian rinnalle. Löysin sen tämän vuoden Matkamessuilta Helsingistä ja kyseessä on Forsmanin teeruusuke, nimeltään Talven Prinsessa. Kiinalaista vihreää sekä valkoista teetä puolukan ja vaniljan aromeilla. Oijoi. Mä olen siis todellakin teen suurkuluttaja ja tänä päivänä juon oikeastaan vain haudutettavia sortteja. Matkoilta tulee lähes aina tuotua teetä kotiin jos vain sattuu löytymään kivoja paikkoja, mistä ostaa kotiinviemisiä. Teeruusukkeita (kutsutaan myös teekukiksi) tulee hamstrattua hieman harvemmin, sillä ne maksavat suhteessa paljon enemmän eikä yhdestä kukasta lopulta juo kuin pari kupillista. Välillä saa kuitenkin herkutella ja nauttia, kuten tänään. Nyt seuraa vinkki! Jos et ole Suomen rajojen ulkopuolella reissussa ja tekee mieli kokeilla jotain muuta kuin marketin teelaatuja, niin tässä aivan mieletön paikka, joka löytyy Helsingistä, nimittäin Théhuone. Erikoisuuksia ympäri maailmaa ja ystävällistä, asiantuntevaa palvelua. Et tule pettymään. 

Tää postaus ei ehkä aivan täydellisesti istu alkuperäisen blogi-ideani alle mutta kuten arvelinkin, niin kunhan tässä kirjoittelussa pääsee alkuun, niin se vie kyllä mennessään. Ja kun tällä hetkellä ei ole uusia reissuja vielä varattuna, niin on tyydyttävä muistelemaan jo menneitä. Hyvää siinä on se, että samalla mieleen palautuu matkustamisen suola, jolloin uusien seikkailujen suunnittelu saa taas uutta virtaa. Joten uskallanpa väittää, että jatkossakin tämä blogi tulee sisältämään aina välillä jotain sellaista, mikä ei välttämättä täysin suoraan liity tehtyihin reissuihin tai ole pelkkää matkakertomusta. Luvassa on siis yllätyksiä, maisemia ja värejä. Kultuuria, ruokaa ja kenties myös muita nautintoja. Vilkaisuja menneisyyteen, unelmia sekä suuria tunteita. Nyt, näiden ihanien makujen ja tuoksujen ääreltä toivottelen kuitenkin vain lyhyesti rentouttavaa lauantai-iltaa kaikille.

A Place in the Sun.

Mitä: Äiti ja tytär maku- ja värimatkalla Intiassa

Missä: North Goa, Intia

Milloin: Joulukuu 2008

Olipa kerran opiskelujen ja töiden täyteinen syksy. Lumi tuiskusi, pakkanen hiipi aina vain alemmas ja alemmas, pimeys ahdisti, sydän sekä mieli kaipasi valoa. Tjäreborgin suhteellisen nopea lähtö Goan lämpöön tarjosi pelastuksen. Laukut kasaan, kohti Helsinki-Vantaata ja Intian aurinkoa.  

North Goa teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Vain pieni pala Intiaa mutta samalla jotain niin suurta. Voiko maailmaan mahtua enempää värejä, makuja, hymyjä ja elämää. Mumbain terrori-iskut vain muutamaa viikkoa ennen näkyi katukuvassa ja turistien vähyydessä. Vartijoita aseineen, pelokkaita paikallisia huolissaan tulevaisuudesta, omasta toimeentulosta sekä perheen elättämisestä. Kaikesta huolimatta koko Goa jaksoi hymyillä.

Tänne haluan palata ja vielä monta kertaa. Tällä kertaa tarina näin kuvien muodossa, sillä mielestäni juuri ne kertovat Intiasta enemmän kuin tuhat sanaa.