Kaupunki, josta löytyy maailman paras olohuone ja muutakin pikkukivaa.

Mitä: A little piece of Lahti, part 1

Missä: Uudessa vanhassa kotikaupungissani

Milloin: Aina, vaikkapa tänä kesänä?

Töissä sitä saa kaikkea aikaan - ainakin ajatuksia. Eräänä iltana päivystin tyhjällä klubilla odotellen ukkosen ja rankkasateen laantumista. Mistä mä seuraavaksi kirjottaisin? Jossain aiemmassa postauksessa taisinkin jo ohimennen mainita, että kotikaupunkini on muuttunut menneen kevään aikana ja kuten profiilista näkyy, majapaikka on tätä nykyä Lahti. 5 vuotta Jyväskylässä on siis takana, joskaan opiskelut ei oo vielä aivan kokonaan ohi. Gradu juoksee paikoillaan, tosin aavistinkin ettei sitä juuri kesällä ehdi kirjoittamaan, ja muutama tentti plus verkkokurssi pitäis myöskin vielä suorittaa. Nämä kaikki hoituu kuitenkin täältä etelämmästä käsin, joten talven aikana kypsynyt päätös muutosta takaisin päin oli enää järjestelykysymys. Asunto löytyi huhtikuussa ja muuttokuorman hain muutamia viikkoja sitten. Kotikin alkaa pikkuhiljaa näyttää kodilta ja enää se on vailla oikeastaan vain sohvaa,  ja jotain muuta pientä, mitä sitten keräillä nurkkiin hitaasti ja harkiten. Eikai nyt esimerkiksi ruokapöydällä mikään kiire ole? Allekirjoittanut kun ei ole sellaista aiemmin omistanut, joten miksipä juosta ajan kanssa kilpaa nytkään.

Postauksen aihe ei kuitenkaan ole mun muutto tai uusi kämppä, vaan liittyäkseen edes hiukan blogin teemaan ajattelin kertoa uudesta vanhasta kotikaupungistani Lahdesta. Mitä täältä löytyy, mitä täällä on pakko nähdä (ja mitä välttämättä ei) ja mistä mä itse erityisesti pidän :). Tein eilen helteen ja ukkosen jyrinän siivittämän juoksulenkin akselilla Jalkaranta - satama - urheilukeskus ja olin vain entistä tyytyväisempi, että oon taas täällä. Eli ei sen enempää kuin vähempää: welcome on board, destination is Lahti.

Pakko heti alkuun todeta, että ihan ekana mulle tulee Lahdesta mieleen satama. Satama, satama ja vielä kerran satama. Se vaan on se juttu mikä täällä Suomen Chicagossa on niin hyvää. Jyväskylää yhtään väheksymättä ei näiden kahden kaupungin "laivaparkeista" voi edes puhua samana päivänä. Ravintolalaivojen, kahviloiden ja baananijätskipaatin lisäks voit viettää iltaa laiturilla jalat vedessä, hypätä rantakiviltä uimaan tai syödä Teerenrannassa maailman parhaita kolmioleipiä, jotka tunnetaan vielä paremmin jättitoasteina, sulameina. Useana kesäviikonloppuna sataman täyttää erilaiset tapahtumat aina mölkkykisoista beach volley -turnauksiin ja Suuriin oluisiin, pieniin panimoihin. Ja mikä parasta, satamaan mennessään ei tarvi stressata pukukoodeja sun muita. Voit pynttäytyä joko tuntikausia Vesijärvi-retkeäsi varten tai vaihtoehtoisesti poiketa juoksulenkin varrella samaiselle terassille yksille - usein myös vähän useammille. Lyhyesti sanottuna, satama on lahtelaisten olohuone.

Kulttuuria ja arkkitehtuuria rakastaville suosittelisin ehdottomasti Sibeliustaloa. Konsertti- ja kongressikeskus on muistaakseni rankattu yhdeksi maailman parhaista, juurikin akustiikkansa ansiosta. Puun, lasin ja vanhan punaisen tiilen yhdistäminen miellyttää ainakin allekirjoittaneen silmää ja istuu aika nätisti Vesijärven rantaan sataman jatkoksi. Konsertteja, musikaaleja ja jotain muutakin aina silloin tällöin löytyy siis tämän katon alta, joka kätkee sisälleen myöskin Finlandia-klubin. Vanhassa tehdashallissa sijaitseva klubi keskittyy lähinnä rock-musiikkiin, kun varsinainen Sibeliustalo saleineen on sitten muiden tyylisuuntien koti. Yksi monista aikomuksistani onkin hyödyntää nyt entistä paremmin Lahden kulttuuritarjontaa, erityisesti musiikin saralla. Harmittaa vaan, kun Apollo liveklubi kävi vain kääntymässä täällä ja välillä tuntuu, etteivät lahtelaiset oikein lämpeä uusille ideoille ja paikoille. Vai eivätkö perustajat sitten jaksa ottaa tarpeeksi kauan hämäläisten heräämistä? No, onneksi on vielä kuitenkin jäljellä jotakin muuta.

Satama ja Sibeliustalo iltavalaistuksessa, kuva täältä

Sibeliustalon vanhaa, entisestä puusepäntehtaasta saneerattua puolta

Loppuviikosta kutsuu nimittäin Lahden tori ja Lahden Yöt. Kyseiset kaupunkifestarit on valloittanu keskustan jo kahdeksana vuotena mutta mä oon osunut paikalle vasta kerran. Jospa tästä rakentelisikin pikkuhiljaa perinnettä? Tänä vuonna lähdetään parin hyvän kaverin kanssa kurkkaamaan torstain esiintyjiä ja tuolloin estradille nousee Jukka Poika, Maija Vilkkumaa, Jenni Vartiainen ja Apulanta. Ei välttämättä huono setti ollenkaan, uskaltaisin väittää. Näistä Jukka Pojan ja Jennin näen ensikertaa livenä, joten odotukset on ehdottoman korkealla! Lahden Öiden lisäksi vierailemisen arvoisia musiikkitapahtumia ovat ainakin Jazztori ja Isojano. Näitä kahta voin ite suositella, muista voitte kysellä tarkemmin joltain, joka on kolunnut läpi useampia happeningeja. Menneenä viikonloppuna Mukkulan rannalla oli esimerkiks käynnissä Summer Up -festarit, jotka lienee yhdet Suomen suurimmista, hiphopiin keskittyvistä kemuista. Maybe next year, enkai mä vielä liian vanha sinne ole?

Rockcoverbändi Bulldog Apollossa viime kesänä

Kun nyt lähdettiin kulttuurista puhumaan, niin jatketaan samalla linjalla vielä hetki. Pikku-Veskulla, lahtelaisille tutummin Karirannassa, soi nimittäin Pohjoismaiden suurimmat vesiurut. Suomeksi siis musikaalinen suihkulähde - eli mikä? Suihkulähde siis elää ja soi musiikin tahdissa ja ainakin syysiltaisin taivaan tummetessa se saa seurakseen myös valo- ja värishow'n. Varsinaisia näytöksiä järjestetään alkukesästä aina loppuvuoteen saakka ja etenkin Itsenäisyyspäivän show on näkemisen arvoinen. Muuten kyllä kehotan välttämään Karirannan (nuorten kielellä Karis) seutua, etenkin viikonloppuiltaisin ja oikeastaan muinakin lämpiminä kesäiltoina. Ok, päivällä se on ihan kiva piknikpaikka mutta auringon laskiessa rantaan kerääntyy koko Lahden nuoriso ja laitapuolen kulkijat pussikaljalle, eikä edes lenkillä puiston läpi (ja kovaa) juokseminen ole kovin miellyttävä kokemus. Päiväsaikaan kannattaa kuitenkin Pikku-Veskulla vierailla ja yrittää bongata vaikkapa albiinosorsa! <3 Muuten nuo Vesijärven rannat on kyllä lenkkeilyseutuina aivan ykkösiä. Nyt kun näyttää siltä että postaukselle tulee mittaa hieman enemmän, niin taidankin jättää jotain myös toiseen osaan... Muun muassa Lahden hyväksi havaituista ja vierailemisen arvoisista urheilupaikoista pääset lukemaan sitten hieman myöhemmin.



Vesiurut Pikku-Veskun rannassa, kuva täältä

Kesäisiin fiiliksiin sopii mielestäni loistavasti myös kesäteatteri, jonka oon näin hmm, vanhemmiten(?) löytänyt taas uudelleen. Lapsena äiti vei meitä pellava- ja porkkanapäitä mukanaan kaikenlaisiin kesätapahtumiin sisältäen myös teatterit ja kyllähän mä niistä tykkäsin! Sitten tuli tietysti se pakollinen angstivaihe ja muutoinkin kiinnostus kaikenlaisiin yleisötapahtumiin lopahti. Obs! Siitä olen kuitenkin ylpeä, ettei mun tieni koskaan vienyt Karikseen nauttimaan sitä vaivoin hankittua Ofelia-pulloa tai El Tiempoa. No mutta, takaisin todelliseen draamaan, vaikka tokihan sitä pussikaljoittelussakin riittäisi :). Viime vuosina kipinä kesäteattereihin on kuitenkin syttynyt uudelleen ja mikä oliskaan parempi tapa viettää lämmintä kesäiltaa, kuin kiivetä katsomoon kourassaan vanha kunnon vichy - tietystikin siinä ainoassa oikeassa lasipullossa ja väliajalla ihan vaan leppoisasti sulanut jätski tai karrelle palanut makkara. Jihaa! Ja kyllä, mun makkaran pitää olla sitten reippaasti musta. Tänä kesänä teatterikausi odottaa vielä korkkaamistaan mutta muutamia, aiempien vuosien suosikkeja mainitakseni tässä pari: Pesäkallio, Heinäsuo, Honkalinna ja tietysti myös Heinolan kuuluisuus, joka onkin sitten ihan oman kokoluokkansa spektaakkeli. 


Luulisin että tähän kohtaan on aika sopiva paikka vetää viiva osien yksi ja kaksi välillä. Asiaahan olisi loputtomiin, mutta meinasin tällä kertaa jatkaa Lahti-tarinointia vielä ravintola- ja urheilutarjonnan osalta. Näin kesällä on sitäpaitsi äärettömän vaikea tarinoida talvisista jutuista, joten ne ehkä suurimmissa määrin odottakoot sitten vuoroaan siihen saakka, kun lumihiutaileita alkaa taas putoilla tänne talviurheilun mekkaan. Niin ja talvikaipuuta poteavat voivat toki vilkaista aiemman postauksen Salppurin kisoista, joka tekee poikkeuksen: niitä ei saa unohtaa edes kaikkein helteisimpinä heinäkuun hetkinä. Eikai tässä tältä erää muuta kuin bienvenidos a Lahti - mä olen jo täällä. Part 2 seuraa, kun kirjoittaja saa jälleen ajatuksensa kasaan.

Makujen ja värien paratiisi.

Mitä: Thaikeittiö

Missä: Aitojen hymyjen maassa

Milloin: Kun haluat makuja, värejä ja tulisuutta - keskellä Suomen kuumaa kesää

Meinasin aluksi pahoitella pitkää hiljaiseloa blogini tiimoilta, mutta enpäs pahoittelekaan. Kun tämä blogi sai alkunsa - tai tarkemmin sanottuna syntyi uudelleen ja erilaisena - oli sen yksi pääajatus se, ettei mun tarvitsisi stressata kirjoittamisesta ja vahtia kalenteria jatkuvasti postausten osalta. Ja tämä fiilis siis pysyköön edelleen, sillä musta on kiva kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu ja siihen on aikaa sekä mielenkiintoa. Siitäkin huolimatta, että välillä tauko venyisi kuukausien mittaiseksi! Muutenkin tää alkukesä on mennyt niin vauhdilla, ettei ole juurikaan jäänyt ylimääräistä aikaa töiden, muuton ja alkukevättä kuormittaneiden rästiopintojen jälkeen. Kyllä, asun siis tätä nykyä Lahdessa ja Jyväskylä on lähestulkoon muutamaa tenttiä lukuunottamatta taaksejäänyttä elämää. Nyt sitten on juhannuskin ohi, kesä muka puolvälissä (hui) ja mulla pelkkää aikaa, heh. Tällä hetkellä nautin ilta-auringosta vanhempieni kotiterassilla ylhäisessä yksinäisyydessä, seuranani lasi valkkaria ja isosti hyvää musiikkia. Edessä parin päivän vapaat ja Foreca lupaa sen verran hyvää, että on lähes mahdotonta olla hymyilemättä :). Viime viikkoon mahtui niin paljon kaikkea, että tekee varmasti hyvää olla hetki vain aloillaan. Tosin palaisin viime viikon vilskeeseen mieluusti vaikkapa heti, vähät väliä mustista silmänalusista sun muista, jotka näkyy kilometrien päähän saakka.

No mutta varsinainen topic oli siis thaikeittiö, joka on saavuttanut kovan kamppailun jälkeen hopeasijan top3 -ruokakulttuurilistallani. Ensitreffit kyseisen keittiön kanssa on käyty jo vuosia, vuosia sitten mutta suhteemme syveni merkittävästi joulukuussa 2004, kun vierailin ensi kertaa Kaukoidässä. Kuten monet varmasti tietävät, matkaan sisältyi paljon muutakin kuin ruoka ja päällimmäisenä mieleen on jäänyt jotakin hurjalla tavalla ikimuistoisempaa, pysäyttävämpää ja elämänarvot uuteen järjestykseen laittanutta. Kaiken koetun jälkeen nuo tapahtumat, ihmiset, miljöö ja jopa se fantastinen ruokakulttuuri kuitenkin nivoutuivat yhdeksi suureksi keräksi ja lyhyesti sanottuna se, mihin thaikeittiössä (kuten myös koko Thaimaassa) alunperin ihastuin, on sen kokonaisvaltaisuus. Ja voi pojat, ne värit ja se taito <3. 

kuva täältä

Faktat voitte taasen lukea Wikipediasta, keittokirjoista tai mistä ikinä haluatte, sillä tarkoitus ei ole kirjoittaa uutta keittokirjaa tai historiikkia, vaan herätellä eloon lähinnä omia makumuistoja tuolta sateenkaaren toiselta puolen. Pidemmittä puheitta siis niihin muistoihin, jotka ovat vuosilta 2004 ja 2006. Molemmat reissut suuntautuivat Andamaanienmeren rannalle ja majapaikkana toimi Aonang, josta sittemmin on tullut melkoinen turistipyydys. Etenkin vuonna 2004 paikka oli vielä melko ainutkertainen ja turistivapaa mutta jo 2 vuoden aikana tapahtunut muutos oli hurja. Makukokemukset eivät kuitenkaan rajoittuneet ainoastaan sinne, vaan viikkojen aikana tuli reissattua Eteläisessä Thaimaassa ristiinrastiin. Ruokaan matkailijoiden määrän lisääntymisellä ei kuitenkaan ollut negatiivista vaikutusta vaan päinvastoin, kaikki maistui lähestulkoon paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Mikä thaimaalaisessa keittiössä sitten osataan ja mikä sieltä nousee erityisesti esiin? Mielestäni kolme tärkeintä tekijää thairuoan erinomaisuuden takana ovat ehdottomasti tuoreus, mausteet ja aika. Ja että miksi?

Maantieteellinen sijainti, lämpö ja meri takaavat sen, että tuoreita raaka-aineita on aina saatavilla ja ne ehditään myös käyttää, ennen kuin parasta ennen on mennyt ohitse. Itselleni käy ainakin usein niin, että reissuilta palatessa puhkuu intoa kokeilla kaikkea juuri uutta oppimaansa myös kotimaassa, kunnes havahtuu siihen, ettei homma toimikaan samalla tavalla tai mikään ei vaan yksinkertaisesti tunnu miltään. Helposti näin käy myös ruoan kanssa: vaikka kuinka ostaisit aitoa ja alkuperäistä kaukomailla maistamaasi raaka-ainetta kotimarketin hyllystä, niin ei se ole koskaan täysin sama ja yhtä hyvää. Eli paras lääke on uusi matka joko takaisin hyväksi havaittuun makumaahan tai jokin täysin uusi suunta, hyppy kenties tuntemattomaan. No. Merenelävien ystävänä mun sydämeni Thaimaan matkoilla ovat vieneet ehdottomasti kalat ja äyriäiset. Usein sitä ei ole ollut mitään hajua esimerkiksi kalan nimestä mutta mitäpä tuosta, kun kerta toisensa jälkeen ruoka on aina huippuhyvää. Mereltä pyydystetyn saaliin lisäksi tuoreus näkyy hedelmissä, vihanneksissa jne. Vierailut ruokaplantaaseilla ja kurkistus paikallisten omavaraisuuteen, joka tapahtuu 110%:n panostuksella on niinikään jotakin sellaista, mikä on ehdottomasti koettava itse omin silmin ja käsin. 

No ne mausteet sitten. Limettimehu, sitruunaruoho, korianteri ja inkivääri. Kookos, suuri rakkauteni valkosipuli, useanlaiset ja -väriset chilit sekä tuoreet yrtit. Tarvitseeko sitä kulinaristi loppujen lopuksi muuta? No ei, paitsi taidon osata käyttää näitä kaikkia. Uudessa kodissani yksi ehdottoman isoja pluspuolia on lasitettu parveke, jolle paraikaa suunnittelen minikasvihuonetta ja yrttitarhaa. Yrttejä on idätelty ja taimia kasvateltu jo aikaisesta keväästä lähtien, joten nyt odotan vain sitä hetkeä, jolloin voin siirtää ruukut ja purkit ilta-auringon lämmittämään kesähuoneeseeni äitini multasormisesta huomasta. Mä olen aina rakastanut mausteista ruokaa - enkä nyt tarkoita pelkästään tulista, vaikka siitäkin tykkään. Tärkeintä on se, että ruoka maistuu ja siitä saattaa erottaa useita eri makuja sekä niiden välisen harmonian. Oho, kuulostipa tuo jo Hans Välimäeltä. No, joka tapauksessa. Useammassakin thaikeittiöopuksessa puhutaan harmoniasta 5 perusmaun välillä, jotka ovat suolainen, makea, kitkerä, tulinen ja hapan. Thairuokaa kehutaan juuri siitä syystä, että siinä on useimmiten onnistuttu luomaan tämä kyseinen harmonia, jolloin mikään maku ei ole liian vahva muttei myöskään jää toisten varjoon. Onkohan ruoanlaitto muuten jo oma tieteenalansa? Jos ei, niin siitä pitäisi kyllä viimeistään nyt tehdä sellainen.

Mausteisiin vielä. Jos vierailet Thaimaassa tai ylipäänsä jossain hyvästä ruoanmaustamistaidosta tunnetussa maassa, niin poikkea ihmeessä paikallisille ruokamarkkinoille. Sieltä saat aidot, alkuperäiset ja lisäaineettomat mauntuojat myös omaan maustekaappiisi ja voin vannoa, että toimii todellakin paremmin kuin ne, joita löydät tuontitavarana monen välikäden kautta täältä Suomesta. Älä myöskään pysähdy niihin turistikojuihin, joissa on pieniin muovi- tai paperipusseihin pakattuja ns. maustenäytteitä, vaan osta kaikki mahdollisimman läheltä luontoa ja viljelijöitä. Tällöin saat juurikin sitä mitä haluat ja oikeaan hintaan,  absolutely. Ainiin! Turistikojuista tuli mieleen myös se, että ainakin thairavintoloiden kohdalla ulkonäkö usein petti. Ne fiineimmät ja ulkoisesti parhaimmannäköiset paikat eivät olleetkaan niitä suurimpia kulinarististen kokemusten tarjoajia vaan täysin nurinkurin. Maukkaimmat annokset löytyy nimittäin paikallisten suosimilta toreilta, joilla istutaan muovisilla puutarhatuoleilla tai katukivetyksellä. Hinta-laatu -suhde on enemmän kuin kohdillaan ja ruoka tulee markkinatyylille uskollisesti suoraan tulilta: taatusti vastavalmistettua ja saatat itse seurata kypsentämistä sekä maustamista. Mikset myös maistaisi ja oppisi myös itse tekemään indokiinalaisia maustetahnoja: Thaimaassa pääset varmasti kokeilemaan ainakin punaista ja vihreää currytahnaa, jotka tehdään alusta loppuun saakka kivihuhmareessa murskaamalla tuoreet ainekset halutun hienoksi tahnaksi.

Viimeisenä sitten se aika. Mikä ihmeen aika? Edelleen musta tuntuu siltä, että meillä Suomessa ei oikein osata ottaa syömistä muuna kuin itse tarkoitukseen viittaavana ja nimenomaisena syömisenä. Ruoka pöytään, kiireellä mahaan ja eteenpäin, that's it. Ok, täytyy myöntää että kyllähän viime vuosina tuo ajatusmalli on hieman muuttunut täällä Pohjolassakin ja nimenomaan siihen parempaan suuntaan - on enemmän aikaa istua alas, seurustella ja syödä sen pidemmänkin kaavan mukaan. Muistan lapsuusvuosien ystävänkirjat ja kuinka eräs koulukaverini kirjoitti harrastukset-kohtaan syöminen. Mielestäni siinä on aika hyvä lähtökohta sille, mitä eri ruokakulttuureihin ja uusiin makuihin tutustumisen pitäisi olla. Harrastus, joka vaatii ja saakin viedä aikaa ollen samalla tärkeä osa koko elämää. Thaikeittiössä aika näkyy mun mielestä kaikkialla. Se, että niitä vuorokauden tunteja on todella uhrattu ruoanvalmistukseen ja erityisesti esillepanoon. Monesti kuulee ihmisten sanovan että ei se näkö vaan se maku mutta itse olen kyllä vähän eri mieltä :). Molemmat yhdessä tekee kokemuksesta ainutkertaisen ja kukapa nyt ei esteettisesti miellyttävää annosta katselisi? Thaimaalaiset kokit ovat muuten yksiä maailman taitavimpia veisten käyttäjiä. Porkkanoista ja kurkuista syntyy taideteoksia nuudelikeon päälle ja katkarapukeittoa koristavat sitruunaruohosta punotut sydämet. 

Thaikeittiön upeannäköiset ja myöskin -makuiset annokset ovat siis vieneet sydämeni, totaalisesti. Nyt joku kuitenkin kysyy, että eikö koskaan eteen ole tullut jotain epämiellyttävää. Voi kyllä. Tällöin on kuitenkin yleensä käynyt niin, että makumaailmat kokin ja syöjän välillä ei vain ole kohdanneet tai se olisi vaatinut hieman lisää totuttelua. Tosiasia on siltikin se, että mitään hyvää et voi löytää, jos et uskalla ensin kokeilla ja erehtyä. Kuinkas monta kertaa siihen nyt vaadittiinkaan, että ihminen tottuu uuteen makuun ja lopulta oppii myös pitämään siitä? Can't remember. Ainiin, yksi pieni juttu jota en muuten tässä niin erinomaisessa, hopeasijan saavuttaneessa keittiössä pysty ymmärtämään: Miksi se on aina oltava se ikuinen Singha siihen ruoan kylkeen eikä vaikkapa kylmä ja helmeilevä valkkarilasillinen palmun katveessa? Allekirjoittanut viinin suurkuluttaja ei tajua, joten opittavaa löytyy siis yhä.

Voisin tähän lopuksi todeta, että thaimaalainen keittiö on pitkälti ollut rakentamassa juuri mun omaa ruokafilosofiaani. Tuorein aineksin, hyvässä seurassa ja aikaa säästelemättä. Jos ja kun pystyt valmistamaan ruokasi alusta asti mahdollisimman omin käsin, niin et tule juurikaan pettymään. Ja vielä kun tiedät mitä teet - edes hieman sinnepäin - niin aina parempi :). On muuten todella fiksua kirjoittaa tällaista postausta hieman ennen puoltayötä ja vieläpä silloin, kun on syönyt päivän aikana vain salaatin ja jääkaappi huutaa tyhjyyttään. Taidanpa siis mennä näkemään unia Tom yam kungista ja Kaeng khio-waanista. Ja niille eksyneille lukijoille, jotka miettivät seuraavaa postausta tai erityisesti sitä, kuinka pitkä tauko tällä kertaa koittaa, niin... Vielä on paljastamatta ruokakulttuurien top1 ja aiemmin mainitsemani Barbadoksen reissun lisäksi suunnittelulistalla on myös eräs toinen, hieman aiemmin tuulta purjeiden alle (toivottavasti) ottava matka. Tästä lisää myöhemmin, tällä kertaa nopeammalla postausvälillä. Ehkä. Tulisia unia <3.

Yksi trooppinen ja rento loma, kiitos.

Mitä: Suunnitelmia syksylle

Missä: Tällä hetkellä Jyväskylä, puolen vuoden päästä toivottavasti vähän lämpimämpi paikka 

Milloin: ?

Koska veljeni ei ole mielestäni hehkuttanut vielä tarpeeksi, niin mun täytyy hoitaa asia sen puolesta ja tietysti vähän myös itseni :). Eli rakas valkotukkainen ja tuleva baarimestari-pikkuveljeni lähtee ens syksyksi vaihtoon Barbadokselle, kuuman ja kostean Karibian auringon alle... Saatatte siis arvata, kuka varasi jo paikkansa yhdistetylle opiskelu-gradu-työ-hermolomalle - no se olen tietysti minä. Oon kuitenkin lykännyt innostustani sen verran, etten oo vielä kurkannu ees millasia lentoja on tarjolla. Pieni ääni pääni sisällä sanoo, että nyt sinä opiskelet etkä haaveile! Mutta odottakaahan vain, kun mennään pari viikkoa kesää kohti ja rästitehtävät ja muutkin deadlinet alkaa olla suoritettuina, niin kyllä, surffailu matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden sivuilla alkaa. Ja väittäisin että 99% varmuudella mua kutsuu Barbadoksen huoleton elämänmeno, rommi, pitkät hiekkarannat, sokeriruokoviljelmät ja ennen kaikkea paikanpäällä odottava yksityinen matkaopas, joka pitää siskostaan huolen mieluusti kokonaisen kuukauden verran <3.

kuva täältä

kuva täältä

kuva täältä

kuva täältä

Kolmen suuren mäen juurella.

Mitä: Salpausselän Kisat, yksi talven ehdottomista kohokohdista

Missä: Lahdessa

Milloin: 11.-13.3.2011

Kirjoiteltuani lähinnä ulkomaille suuntautuneista reissuista ja haaveista päätin välillä vaihtaa maisemaa -  tai oikeastaan olla nimenomaan vaihtamatta - sillä mielestäni Salpausselän jokavuotiset kisat ansaitsee merkinnän tähänkin blogiin. Lapsesta asti on kisoissa tullut käytyä ja perinne jatkuu, toivottavasti hamaan tulevaisuuteen :). En muista milloin olis viimeks kisat jääny väliin, täytyy olla siis vuosi, johon asti mun muistini ei pelaa. Ja surullisen kuuluisia vuoden 2001 MM-kisojakin oltiin todistamassa! Tänä vuonna oltiin sitten vuorostaan jättämässä Ahoselle jäähyväisiä toistamiseen ja vaikkei Suomen menestys ollutkaan missään lajissa huimaa, niin tunnelma oli jälleen kerran loistokas. Keli oli jopa ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista, mistä todisteena se, ettei varpaita palellut oikeastaan ollenkaan. Normaalikaavan mukaan ei yleensä olla edes ehditty mäkimonttuun asti, kun varpaat, sormet ja kaikki muukin siltä väliltä on jo syväjäässä, hrrr.

Lauantai on aina ollut se must see -päivä ja tällä kertaa varsinaiset kisavierailut rajoittuivatkin siihen. Alueelle ehdittiin puolenpäivän maissa, liput luukulta ja kaarteeseen katsomaan, kun naisten yhdistelmäkisa starttasi. Legendaarinen J-mutka ja Karpalon nousut tarjosivat jälleen kerran viihdettä eikä kuperkeikoilta vältytty. Kaija Koot, Vicky Rostit ja Lambadat soi kaiuttimista ja tällä kertaa oli saatu kommentaattoriksi jopa joku englantia osaava ja mikä ihmeellisintä - osa kuulutuksista tuli myös ruotsiksi! Hyvä Lahti, edistystä havaittavissa :). Miesten yhdistelmä seurattiin ladun varressa ja siellä jos jossain kyllä viimeistään huomaa kuinka kovaa maailman huiput iskee niihin mäkiin, huh! Eivätkä kuule menneet letkan viimeisimmätkään mitään kävelyvauhtia. Yhdistettyäkin taisi lauantain kisaohjelmaan mahtua, mutta allekirjoittanut oli tuolloin teltassa. Lauantai-illan kruunu on tietysti perinteinen joukkuemäki, joka kerää vuosittain 40 000 - 50 000 katsojaa hyppyrimäkien juurelle.

Vaikka urheilu näytteleekin tänä perinteisenä maaliskuun viikonloppuna pääosaa, niin oheistoiminta ei ole koskaan unohtunut, no way. Meininki kisateltassa on aina taattu, joskin toivoisi että tulevia vuosia varten sitä hieman laajennettaisiin, vink vink! Muuten kisaväki nääntyy janoon, ehkä. Teltasta löytyy siis coverbändejä, kilpailuja ja haastatteluja, sekä kylmää että lämmintä juomaa. Tänä vuonna kisa-alueen perinteisten makkara- ja muikkukioskien rinnalle oli noussut myös Oktoberfesteiltä tuttu bratwurst-koju, joka oli kyllä hauska uudistus. Portilla muuten naureskeltiin että nyt taisi ekaa kertaa olla kiellot omien juomien nauttimisesta alueella, tosin eipä siellä kukaan kasseja tarkistellut. Minttukaakaot kannattaa kuitenkin tästä lähtien sekoittaa kotona valmiiksi, niin välttyy juomien maahankaatamiselta. Tosin riippuu ilmeisesti vähän siitä, millaisella porukalla on liikenteessä ja kuinka show-meiningin järjestää. Velipoika riekkui isän 80-luvun Filan hiihtohaalareissa ja neonkeltaisessa pipossa, välillä väärällä puolella aitaa, joten ei ihme että järkkäreitä pyöri ympärillä neljä ja välillä tultiin kaatamaan poikien mallasjuomia maahan... Niin ja usein sitä oheisohjelmaa riittää montussa ilman mun veljeäkin, nimittäin erilaisten show-numeroiden, tanssiesitysten ja muiden merkeissä.

Salpausselältä jatketaan sitten tietysti aina Lahden yöhön. Viime vuosien aikana on alettu taas järjestää varsinaisia afterski-bileitäkin Lahti Hallissa, mikä on kyllä ehdottoman tervetullutta. Muutaman kerran ollaan lähdetty Lahti by Night -iltamiin asianmukaisissa vetimissä, mutta tänä vuonna jostain kumman syystä Kotiteollisuus, Teräsbetoni, Mokoma ja Matti & Teppo eivät vedonneet meidän seurueeseen. Aiempina vuosina muun muassa Paula Koivuniemi ja Jean S. ovat saaneet jäämään hyppyrimäkien juurelle mutta tällä kertaa suunta oli siis kohti kaupunkia. Tähän väliin pieni vinkki: jos aiot kyetä päivän ulkonaolon ja useiden minttukaakaolitrojen jälkeen vielä yöelämään, niin en todellakaan suosittele saunomista tai muutenkaan liian pitkää lepotaukoa kotona tai paikassa X. Tällöin et tule selviytymään enää radalle, vaan väsymys ja uni vie mitä todennäköisimmin voiton. Jos kunto on kohdallaan, niin urheilijoita on sitten vuosien mittaan bongailtu vaihtelevasti Jackalopesta, Seurahuoneelta ja milloin mistäkin. Vaikka eikai se nyt itsetarkoitus ole koskaan ollut, eihän? Eipä niin :).

Joka tapauksessa Salpausselän kisaviikonloppu on sellainen tähti kalenterissa, että silloin koko Lahti herää eloon pitkän talven jälkeen. Porukkaa on liikkeellä valtavasti ja tunnelmaa montussa ei voi oikeastaan sanoin edes kuvailla, vaan se on jokaisen tultava itse kokemaan. Tänä vuonna oli kuulema Suomen mittakaavassa suurimmat ikinä nähdyt ilotulituksetkin ja sitä ei kyllä tarvinnut epäillä. Taivas oli täynnä valoa ja hieman myöhemmin yhtä paljon savua. Eikä pidä myöskään unohtaa Matti Nykästä, joka iltamäen jälkeen kipusi hyppyrin nokalle laulamaan tuttujen jalanvetkutusten ja tuuletusten kera. Kiitos siis Tahko Pihkalan, että kunhan saan taas käsiini seuraavan vuoden kalenterin, niin varaan ensisijassa kisaviikonlopun vapaaksi ja vieläpä pitkäksi sellaiseksi.

Lahti on kyllä ihan mesta paikka.
- Matti Nykänen -

Sopa de ajo, paella, Crema Catalana.

Mitä: Herkkuja Välimereltä

Missä: Espanjan keittiötä siellä sun täällä, nyt kuitenkin Jyväskylässä

Milloin: Kun Suomen talvi kääntyy kevääksi ja mua palelee silti

Taisin tuossa taannoin lupailla, että paljastan mun top3-listani kaikista kokemistani ruokakulttuureista ja maailman keittiöistä. Blogi on jäänyt viime aikoina hieman taka-alalle, sillä normaalista poiketen nyt keväällä oon meinannu hukkua opiskeluihin. Vaikka kuinka tekis mieli ennemmin avata aina blogger kuin tiedosto nimeltä graduhahmotelma tai jokin niistä kymmenistä keskeneräisistä esseistä, niin oon pystyny pysyttelemään kohtuullisen hyvin poissa täältä. Toki oon ehtinyt lueskella muiden bloggaajien postauksia ja ehkä jopa senkin edestä, että siinä ajassa ois jo kirjoittanut muutaman omankin, heh. Nyt kuitenkin mieli kaipasi hetkeksi lepoa tai vähintään jotain herkullisempaa ajateltavaa, joten tässä ollaan. Pronssipaikan tällä paljon puhutulla listallani vie siis Espanja. Bienvenidos! Pero, pero...

Vierailin pari viikkoa sitten Suomalaisen Kirjakaupan alessa ja mukaan tarttui useampikin teos joko itselle tai lahjaksi. Yksi näistä oli Jyrki Sukulan Hullu kokki Piemontessa ja voi pojat! Jos sanotaan että jotain ruokakirjaa lukiessa ja katsellessa tulee nälkä, niin nyt todellakin tuli. Kirja on ehdottomasti paljon enemmän kuin keittokirja, se on tarina Italiasta, ihmisistä, ruoasta, juomasta, kulttuurista - kaikesta tästä sekä erikseen että yhdessä. Anteeksi, mutta mikä tässä nyt oikein mättää? Munhan piti kertoa espanjalaisesta keittiöstä. Palataanpa siis hetkeksi aiempaan postaukseeni Focaccia à la Jamie Oliver and Me., jossa kirjoitin Italian niukasta putoamisesta kärkikolmikon ulkopuolelle. Kävi siis niin kuten arvelinkin, ettei tarvittu kuin pari vilkaisua Piemonten alueen erikoisuuksiin ja olin jälleen myyty Saapasmaan herkuille. Niinpä joudun syömään osittain sanani ja päätän (ainakin taas toistaiseksi), että kolmospaikan jakavat sittenkin Italia ja Espanja yhdessä :). Tämän postauksen aihe on nyt kuitenkin, vain ja ainoastaan tuo jälkimmäinen. 

Tietosanakirjoja ja Wikipediaa osaa lukea kaikki, joten ei, tämä ei ole mikään faktapaketti Espanjan perinneruoista tai alueellisesta vaihtelusta. Näkökulma on vain ja ainoastaan omani ja ehkä jopa hieman rajoittunut, sillä en tosiaankaan oo reissannut maata läpikotaisin. Muutamien Espanjaan suuntautuneiden matkojen lisäks oon siis lähinnä nauttinut ruokakirjoista, lehdistä ja tv-ohjelmista, luonut niistä inspiraatiota ja vienyt sitä oman keittiöni puolelle. Yks ehdoton suosikki on kuitenkin nostettava esiin eikä se oo enempää eikä vähempää kuin Barcelonan La Boqueria. Oli kyseessä sitten mikä matka tai maa tahansa, niin tutkin kyllä ensisijassa, löytyykö jostain kohteen läheltä näitä fantastisia ruokamarketteja, kauppahalleja tai vaihtoehtoisesti vaikkapa pienempiä iltatoreja. Tuhannet värit, muotokieli ja se esillepano. Ihanat tuoksut (ok, saatan myöhemmin kertoa Intian kalatorista ja se ei ollut kovinkaan huumaava) ja ennen kaikkea maut. Mä voisin kyllä oikeestaan muuttaa sinne hedelmä- ja vihanneskojujen keskelle hetkeksi. Adoptoisikohan joku kalakalle mut?

Parasta espanjalaisessa keittiössä mun mielestä onkin sen suuri vaihtelevuus. Ei tarvitse reissata kuin kaupungista toiseen tai sisämaasta vähän rannikolle päin, niin jo löytyy jotain uutta ja erilaista. No, viineistä puhumattakaan mutta niistä tulee ehkä myöhemmin jotain omaa. Ihailtavaa kyseisen maan ruokakulttuurissa on myös se, että syöminen ei ole vain syömistä varten, vaan silloin nautitaan hyvästä seurasta ja rakkaiden ihmisten läsnäolosta. Tätä ajatusmaailmaa pitäisi saada enemmän tänne Pohjolaankin. Suuresta variaatiosta ja loputtomasta tarjonnasta johtuen nappaan tähän nyt vain muutaman oman suosikkini. Ajankohta tällaiselle jokseenkin kesäpainoitteiselle postaukselle on vähän huono, sillä mulla on ruokakuvia melko vähän tallessa. Hetki menee vielä siihenkin että pääsee taas itse  hiiligrillaamaan lihaa ja pyörittelemään paellaa suurella rautapannulla, joten yritän nyt tulla toimeen sillä mitä on saatavilla - ja mielikuvia ainakin löytyy.

Paella. Sen oon löytäny paremmin oikeastaan vasta muutama vuosi sitten porukoiden takapihalla, josta löytyy suuren suuri muurikkapannu. Äyriäispaellasta on tullut mun suosikki ja sitä onkin nautittu useana kesäiltana pitkälle yöhön asti. Riisiä, kuorellisia katkarapuja ja simpukoita. Paljon valkosipulia, sahramia, pippureita, tuoreita yrttejä. Aurinkokuivattuja tomaatteja, tuoretta ananasta, pähkinöitä ja sitruunalohkoja. Valkoviiniä toki :). Unohdinkohan jotain? Yleensä heittelen aineksia vaan pannulle sen suurempia mittailematta ja en edes muista, onko mulla alunperin ollut edes mitään reseptiä. Joka tapauksessa siitä on sittemmin kyllä tainnut tulla mun jokakesäinen favorit ja nyt iski myös nälkä. Suuri kaipuu kesään. Kun nyt äyriäisistä tuli puhe niin ne lukeutuu kalan kanssa niihin herkkuihin, joita on pakko saada kun espanjalaisesta keittiöstä on kyse. Vuonna 2005 tehtiin reissu Rincón de la Victorian kalastajakylään Malagan lähelle ja viikon aikana ei juuri muuta taidettu syödäkään. Barcelonan kalaravintoloidenkaan tarjontaa ei saata moittia, joten jos Espanjassa iskee nälkä niin I really recommend.

Paellasta toiseen ehdottomaan kokemisen arvoiseen, nimittäin tapaksiin. Näihin suupaloihin oon tutustunut jo kauan ennen Espanjan reissuja ja kirjahyllystä löytyykin useampi alan teos. Mikä onkaan parempi tapa viettää iltaa kuin kerätä hyviä ystäviä ympärille, suunnitella huolella, valmistaa, nauttia ruoanlaiton lomassa lasi tai pari viiniä ja lopulta päästä itse tapaksien kimppuun - jos niitä lopulta enää raaskii syödä. Usein ulkonäkö on vähintäänkin yhtä herkullinen kuin maku ja se kai niiden idea onkin. Syödä kaikilla aisteilla, auu. Tapasten myötä taisin oppia syömään oliivejakin, jotka aiemmin lukeutuivat mun inhokkeihin. Muita useimmiten omalle lautaselleni päätyviä tapasherkkuja ovat serrano, erilaiset juustot, latva-artisokat, marinoidut katkaravut ja muut merenelävät - apua, mun muisti loppuu kesken ja oon roudannu kaikki tapaskirjani Lahteen. Tätä listaa täytyy jatkaa siis myöhemmin. Tapakset on muuten niin ikään yksi syy sille, miksi Barcelonaan on ehdottomasti palattava. Meillä oli 2 vuotta sitten niin paljon kaikkea muuta tekemistä ja nähtävää, että tapasbaarien kiertely jäi harmittavan vähälle. Toisaalta oon kuitenkin ajatellu, että aina on hyvä jättää jotain näkemättä ja kokematta, että on sitten se syy mennä jonain päivänä takaisin. Do you agree?

Espanjasta on kotoisin myös moni kielen mennessään vievä keitto. Sopa de ajo eli valkosipulikeitto ja kuumina kesäpäivinä nautittavat gazpachot eli kylmät, tomaatti- ja valkosipulipohjaiset vihanneskeitot ovat jostain syystä saaneet paikkansa mun sydämessä ja reseptit jääkaapinovesta. Eikai vain olisi tuon valkean sipulin syytä? ;) Oon muutenkin viime aikoina ihastunut kaikenlaisiin keittoihin. Helppoja, maukkaita ja variaatioita voi tehdä niin paljon kuin mielikuvitus antaa periksi. Keiton kanssa itsetehtyä leipää tai joku hyvä salaatti. Nammm. Osittain tää innostus on myös maukkaiden ruokablogien ansiota, vaikkakin pohjimmiltani vannon aitojen ja alkuperäisten keittokirjojen nimiin. Välillä on kuitenkin kiva etsiä vaihtelua tutuille ja turvallisille ohjeille ja blogeista usein löytää jotain sellaista, mitä itselle ei olisi tullut pienimpään mieleenkään. Ja tarkoitan nyt ennen kaikkea siinä hyvässä, yllättävässä mielessä.

Jottei tää venähtäisi aivan Dominican tarinoiden mittaiseksi, niin valkkaan mukaan vielä yhden tärkeän jutun, jota ilman espanjalaisesta keittiöstä en ainakaan itse voi puhua. Jälkiruoat, el postre. Vaikka tänä päivänä yhä useammissa maissa tunnutaan suosivan keveitä, terveellisiä jälkkäreitä ja pöytään kannetaan monesti kauden hedelmiä ja marjoja, niin onko mitään paahtovanukkaan voittanutta? Ei, ehkä. Herkuteltua on tullut myös jäätelöillä, juustokakuilla, pelkillä juustoillakin, maitoriisillä, Crema Catalanalla ja niin edelleen. En edes viitsi laskea, sen koommin kaloreita tai eurojakaan :). Mä en ennen oo juurikaan ollu mikään makean ystävä ja esimerkiksi lapsena synttäreilläkin skippasin monesti täytekakut ja muut (kyllä, luit oikein) kokonaan mutta näin vanhemmiten meinaa käydä vähän huonosti ja ote lipsuu. Sorrun nykyään myös sokerisiin herkkuihin ja tää on pelottavaa. Ehkä pitäisikin pysyttäytyä vain noissa tapaksissa ja salaateissa? No ei. Ainakin ulkomailla saa herkutella, kotona voi sitten parkkeerata sinne Prisman vihanneshyllylle sen sijaan, että etsisi käsiinsä karamellipaahtovanukkaan ainesosia.

No, se Espanjasta toistaiseksi. Paljon on kaikkea mitä haluan vielä tästä maasta sekä sen mahtavasta keittiöstä kokeilla ja oppia, vaikka jonkin verran makuhermoja onkin jo tullut herkisteltyä. Jos jollain on hyviä vinkkejä mitä kannattaisi kokeilla tai jos joku nyt ylipäänsä tätä blogia lukee :) niin otan mieluusti vastaan. Seuraavaksi haasteeksi taidan kuitenkin napata tuon Hullu kokki Piemontessan kiehtovat kuvat ja maut. Ehkä Saapasmaasta on sittenkin tehtävä myös oma laajempi juttu, sillä se aiempi Focaccia-postaus jää aika auttamatta tän rinnalla melko laimeaksi - onhan kyse kuitenkin mitalin ansainneesta keittiöstä.

Buenas noches <3.

Matkamessujen ja kylmyyden inspiroimana.

Mitä: Kylmä ja halu päästä jonnekin lämpimään 
Missä: Kotona, matkamessujen tarjontaa muistellen
Milloin: Nyt. 21.2.2011 ja pakkasasteita ulkona lähemmäs 30

Tammi- ja helmikuu tuntuu mun osaltani olevan aina sitä aikaa, kun surffailen eri matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden sivuilla etsien kuumeisesti paikkaa, jonne karata. Toisaalta tykkään kyllä kovasti talvestakin, mutta kai ne on nyt sit nää normaalin ihmisen kylmyydensietokyvyn ylittävät miinusasteet, jotka saa mutkin jo kyllästymään. Kun eihän tuolla ulkona pysty juurikaan mitään tekemään. Milloin on viimeks tarjennu käydä juoksemassa tai edes kävelemässä ilman että posket jäätyy ja keuhkot halkeaa? Oota, kurkkaan treenikalenterista. Juoksulenkki näköjään tehty viimeksi 8.2. ja kävelty kera erään yli-innokkaan saksanseisojan 13.2. Ja silloin muistan tosissaan toivoneeni, että olisin jossain muualla kuin Suomessa. Ja nyt löydän jälleen itseni surffailemasta, vaikka ois kymmeniä muita asioita tekemättömien listalla. Priorisointi on kuitenkin suhteellinen käsite, joten ei kai siinä mitään pahaa ole, jos välillä hakee inspiraatiota vaikkapa graduun valkoisista hiekkarannoista, upeista vaellusmaisemista tai suurkaupunkien vilinästä. Sysäyksen tälle kuumeelle antoi tietysti tammikuun Matkamessut, jotka järjestettiin 20.-23.1.2011 Helsingin Messukeskuksessa. Mulle vierailukerta messuilla oli järjestyksessään kolmas ja vaikka paljon oli taas sitä samaa, niin vähän onneksi jotain uuttakin. 

Messuilla tuli tällä kertaa vietettyä sunnuntaipäivä, ja siinä oli sekä hyvät että huonot puolensa. Hyvää oli ehkä hieman rauhallisempi ja väljempi meininki kuin lauantaina mutta monesta paikasta oli tuolloin esimerkiksi esitteet jo loppu. Tälläkin kertaa messuilla sai helposti vierähtämään useamman tunnin, sekä kotimaan että ulkomaan osastoilla. Ohjelmanumeroista - tai mitä tietoiskuja ovatkaan - tuli kuunneltua New York - kaikki irti matkasta, Sukella ympäri maailman ja surffaa siellä missä tahdot sekä Carina Räihä - rohkeasti kohti omia unelmia. Muita mieleenjääneitä juttuja oli mm. Forsmanin teekauppa ja -maistiasbaari, kreikkalaisten fetojen ja oliivien maistelupiste sekä Dive Village, josta löytyi alan osaajien lisäksi allas, jossa pääsi kokeilemaan laitesukellusta. Parhaita inspiraation lähteitä ovatkin juuri nuo kaikki infot, work shopit ja ennen kaikkea ihan vaan se, kun pääsee itse kokeilemaan, maistamaan tai tekemään jotain. Messuista on nyt jo sen verran aikaa, että suurin osa on omallakin kohdalla jo päässyt unohtumaan. Ne matkanjärjestäjät ja kohteet, joilla ei ollut enää esitteitä jäljellä tai jotka eivät järjestäneet mitään erikoista ohjelmaa, ovat todennäköisesti pyyhkiytyneet mun mielestä täysin.

Näytteilleasettajien kojuista parhaiten jäivät mieleen, tai luokseen vahvimmin vetivät tällä kertaa Matkatoimisto Aventura, josta sai mukavan asiantuntevaa sekä kiireetöntä palvelua, Islannin piste, josta tarttui mukaan useita kiehtovia esitteitä sekä Matkamielen koju, joka sai miettimään josko seuraava reissu olisikin tällä kertaa patikointia joissain henkeäsalpaavissa vuoristomaisemissa. Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku 2011 oli myös kohtuullisen näyttävästi esillä. Muutoin kotimaan puolelle oisin kyllä kaivannut vähän enemmän eloa ja inspiraatiota. Suomessa on niin paljon hienoja paikkoja, mutta tuolla suurin osa niistä ei kyllä pääse ollenkaan edukseen. Jos on vain askeettinen koju, sen keskellä pöytä ja pino esitteitä niin houkutteleeko se matkailijoita edes kurkistamaan, mitä parempaa olisi ehkä tarjolla? Uskallan epäillä. Vähän hei mielikuvitusta niin ensi vuoden messut olis vielä paljon antoisammat - sekä visuaalisesti että sisällöllisesti. Ottakaa mallia Kemijärven pisteestä, joka veti naisia puoleensa jatkuvalla syötöllä! Lieneekö syynä se, että osastolla päivysti Taivaan Tulista tutut Kari Väänänen, Juha Veijonen ja Vesa Kietäväinen. Pakkaset unohtui niillä emännillä ainakin hetkeksi.

Minne mä sitten oikeesti haluaisin lähteä? En oo vielä päässyt suunnittelussa niin pitkälle, mutta lähitulevaisuuden haaveissa (ennen sitä maailmanympärimatkan toteutumista) olis ainakin Islanti, Indonesia ja Etelä-Amerikka, jonka tutkailu on vielä kesken enkä osaa päättää, mikä seutu kiinnostais eniten :). Voi tosin olla että tulee sittenkin lähdettyä Karibialle uudelleen, jos eräs pikku yhtälö toteutuu ja siellä olis sitten majoitus ja paikallinen opas valmiina. Äh, tää on aina niin yhtä vaikeeta listata suosikkikohteitaan ja se tekee myös suunnittelusta vaikean. Mun mieli muuttuu jatkuvasti ja aina bongaan jostain jonkun uuden ja kivan kohteen tai vaihtoehtoisesti kaipaan takaisin jonnekin jo koluttuun. Viimeksi mainitusta ajattelutavasta yritän kuitenkin päästä eroon, sillä maailmassa on kuitenkin niin paljon muutakin nähtävää. Niin ja Etelä-Afrikka tai Kiinakin olis kiva. Voi mua. Paras lääke tähän on kai sama resepti, jolla Dominican reissu toteutettiin. Silmät kiinni, pyöri pari kierrosta ympyrää ja tökkää sormi maailmankartalle. Mikäli aiempiin kokemuksiin on luottamista, niin et voi pettyä.

Lyhyesti vielä messuihin. Carina Räihän ja Kaukoretkien info sai mut tosissaan miettimään jotain suurempaa haastetta, itsensä koettelua ja rajojen etsimistä. Ei nyt ehkä ihan Everestille heti aluks, mut jotain kuitenkin. Jos kaikki viittaakin nyt siihen, että mun tosiaan pitäis suorittaa se sukelluskortti? Tosin pari yötä takaperin näin myös unta, että kiipeilin Norjassa jyrkkää kallioseinämää pitkin ilman valjaita, pelkät jäänaskalit kaulassa. Jonain päivänä ajattelin suunnata niin ikään Etelä-Eurooppaan, etsiä idyllisen viinitilan ja jäädä sinne hetkeksi töihin sekä nauttimaan siitä kaikkein tärkeimmästä - hetkestä, elämästä. Ota tästä nyt sitten selvää. Saako tää kylmyys vaan haaveilemaan entistä enemmän vai mistä kiikastaa, että päätöksenteko on näin vaikeeta nykyään? 

Ehkä se on tää ikä. En tiedä oonko lapsi, nuori, nuori aikuinen vai jo pelkkä, ihan tavallinen aikuinen. Toivottavasti en ainakaan viimeinen, sillä se kuulostaa pelottavalta ja liian vastuulliselta roolilta. Mieli näyttäis ainakin olevan kuin lapsella, vaihtuu yhtä tiuhaan tahtiin ja ilman kunnon perusteluja ;). Jospa tähän loppuun esittäisinkin pyynnön kaverista, vähän kuin etsisi ystävänkirjaan tai vanhaan kunnon slämyyn seuraavaa kirjoittajaa. Lähde siis seikkailemaan mun kanssa! Pikku palasia kerrallaan, yksi nuppineula lisää kartalle ja pari reissaajasielua onnellisemmaksi. Uusia, ainutlaatuisia kokemuksia rikkaammiksi. Minne lähdetään?